Miksei jotkut vaan voi myöntää, että työssäkäynti ahdistaa ja masentaa kaikkein eniten?

Onhan se niin. En kävisi päivääkään töissä jos saman rahan saisin muutenkin.

Minua ei työssäkäynti varsinaisesti masenna tai ahdista, mutta jos sen lottovoiton saisin, niin varmaan työnteon lopettaisin. Tai ainakin vähentäisin osaaikatöihin.

Ei se perjantain pikkupöhnä tunnu ollenkaan niin hyvältä jos ei käy töissä!... Ja lauantain, ja sunnuntain.. Ja tiistain... Ja keskiviikkona oli vaan niin raskas päivä et pakko ottaa lasi viiniii...

korjaan: osa-aikatöihin.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se niin. En kävisi päivääkään töissä jos saman rahan saisin muutenkin.

Sama täällä.

Kaikki ahdistus ja uupumus on työhön liittyvää täälläkin.

Mä en jaksa työpäivän ja matkojen jälkeen kuin maata. Tuntuu että koko elämä valuu hukkaan. En jaksa harrastaa tai sisustaa tai yhtään mitään muutakaan. Lomalla jos lähtee reissuun, on palatessa tuplaväsynyt. Töissä käynti on hyödyttänyt lähinnä siten, että asunto on oma ja auto melko uusi, tosin jos en kävisi töissä en edes tarvitsisi moista kuluerää. En juuri kaveeraa työkavereiden kanssa, eikä työ ole minulle mikään intohimon lähde muutenkaan. Heti jäisin pois, jos se olisi mahdollista.

Kumma juttu: itse tunnen itseni nyt työt kolme viikkoa sitten aloitettuani todella paljon pirteämmäksi ja iloisemmaksi kuin reilut kolme vuotta työttömänä lorviessani. Ulkonäkökin on muuttunut hehkeämmäksi, olen saanut monelta eri taholta siitä palautetta.

Työttömyysaikakin sisälsi opiskelua ja muita aktiviteetteja, mutta myös jatkuvaa puutetta rahasta ja pelkoa siitä, etten koskaan enää saa töitä. Nyt kaikki huolet on pois pyyhkäisty ja voin iloisena kohdata kaikki tuttavat, kun ei tarvitse hävetä työttömyyttä.

Koska työnteko ei merkitse kaikille samaa asiaa.

Minkä mukaan olet valinnut työsi? Se mikä kiinnostaa eniten, vai kiinnostiko aluperin ollenkaan? Vai onko tärkein motivaattori raha? Vai se mihin pääsit kouluun? Onko työ vain pakollinen paha? Se voi olla muutakin.

Minulle työ on kanava tehdä asioita, joita haluan tehdä, joita putkahtaa mieleeni. En pystyisi olemaan pitkää aikaa tekemättä työtä, koska ahdistun ja masennun. En jää ikinä eläkkeelle, enkä lopettais työtä edes lottovoittajana, vaan silloin perustaisin kunnon työpajan hienoilla välineillä.

Vierailija kirjoitti:

Kumma juttu: itse tunnen itseni nyt työt kolme viikkoa sitten aloitettuani todella paljon pirteämmäksi ja iloisemmaksi kuin reilut kolme vuotta työttömänä lorviessani. Ulkonäkökin on muuttunut hehkeämmäksi, olen saanut monelta eri taholta siitä palautetta.

Työttömyysaikakin sisälsi opiskelua ja muita aktiviteetteja, mutta myös jatkuvaa puutetta rahasta ja pelkoa siitä, etten koskaan enää saa töitä. Nyt kaikki huolet on pois pyyhkäisty ja voin iloisena kohdata kaikki tuttavat, kun ei tarvitse hävetä työttömyyttä.

Kumma juttu, tosiaan.

Ja asenteesikin muuttui kuin taikaiskusta ja pakko heti painottaa kuinka työttömänä ollessasi "lorvit" 3 vuotta.

Yksikään tuntemani työtön ei lorvi.

Ehkäpä nämä aloituksen valittajat ovat alikoulutettuja alamaisia liukuhihnatöissä.

Kyllä mä olin masentunut ja uupunut ennen töihin pääsyäkin. Nyt aloitin siivoustyöt vähän aikaa takaperin ja täytyy sanoa, ettei tää ole ihmisen hommaa. Keho ei ehdi palautua viikonlopunkaan aikana ja mieli on ihan hajalla mahdottomasta aikataulusta. Mutta muuten oon aiemmissa töissäni viihtynyt hyvin vaikkei nekään mitään glamouria ole olleet. Jotkut meistä kaipaa ihan työtä sisällöksi elämäänsä, kaipa sitten ollaan lampaita. Ehdottomasti olisin onnellisempi ilman nykyistä työtä jos tulisin toimeen eikä tarvitsisi huolia CV:n puolesta. Mutta varmaan vielä onnellisempi olisin mieleisemmässä työssä.

Ai jaa. Mä tein eilen ilta kasiin saakka töitä, kotoa käsin tosin. Nyt ajattelin että jos ihan pikkuisen jatkaisin vielä kun jäi niin mehevään vaiheeseen. Mut jos ei tykkää työstään niin onhan se raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma juttu: itse tunnen itseni nyt työt kolme viikkoa sitten aloitettuani todella paljon pirteämmäksi ja iloisemmaksi kuin reilut kolme vuotta työttömänä lorviessani. Ulkonäkökin on muuttunut hehkeämmäksi, olen saanut monelta eri taholta siitä palautetta.

Työttömyysaikakin sisälsi opiskelua ja muita aktiviteetteja, mutta myös jatkuvaa puutetta rahasta ja pelkoa siitä, etten koskaan enää saa töitä. Nyt kaikki huolet on pois pyyhkäisty ja voin iloisena kohdata kaikki tuttavat, kun ei tarvitse hävetä työttömyyttä.

Kumma juttu, tosiaan.

Ja asenteesikin muuttui kuin taikaiskusta ja pakko heti painottaa kuinka työttömänä ollessasi "lorvit" 3 vuotta.

Yksikään tuntemani työtön ei lorvi.

Opiskelin työttömyysaikana uuden tutkinnon puolessatoista vuodessa ja osallistuin 7 kk:n työllisyyskoulutukseen, joka sisälsi 3 kk:n työharjoittelun. Lisäksi kävin yrittäjäkurssin. Hain töitä melko aktiivisesti pääsemättä juuri koskaan edes mihinkään haastatteluihin. Olin todella turhautunut niinä aikoina, kun ei ollut mitään aktiviteetteja. Lorvimisella tarkoitan niitä aikoja, kun ei ollut rahaa lähteä mihinkään tai ostaa mitään pakollisten menojen lisäksi, joten oli pakko hengailla kotona välttelemässä rahanmenoa ja ihmisiä, joiden edessä oma työttömyys hävetti.

Miksi sitä ei voi vain rehellisesti sanoa, työn tärkein asia on palkka.

Rakastan työtäni, ja työyhteisö on minulle tärkeä. Työtä on vain liikaa! Olen kotoa pois 7.30-17, ja väsyn siihen että muulle elämälle, etenkin lapsille, ei jää tarpeeksi aikaa. Minä niin odotin että kansalaispalkkaa olisi viety eteenpäin. Jäisin heti osa-aikatyöhön. Väitän että tämän kansakunnan mielenterveysongelmat vähenisivät radikaalisti, kun useammalla olisi työtä eikä sitä olisi kenenkään pakko tehdä liikaa.

Lisäksi huono palkka verottaa jaksamista. Nytkin mietin ahdistuneena mitä kesälomalla on varaa tehdä. Vielä tänä vuonna ei kiky laske lomarahoja, mutta ne maksetaan elokuun palkanmaksun yhteydessä, eli elokuun lopussa. Ei auta lomasuunnittelussa siis yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä ei voi vain rehellisesti sanoa, työn tärkein asia on palkka.

Oon kyllä valmis tinkimään palkasta, jos työ on mukavaa, sopivasti haastavaa ja työilmapiiri positiivinen ja kannustava.

Pitkään työ oli mukavaa ja piristävää. Nyt kuitenkin yhden kollegan käytös on saanut sen tuntumaan ahdistavalta ja epämiellyttävältä. Tiuskii ja huutaa ja syyttää muita syyttä sekä haukkuu ja on inhottava kaikille. Jättää työnsä tekemättä, paitsi isot ja näyttävät projektit, jolloin ne kaatuvat muiden niskaan. Isoista projekteistakin valittaa että aina hän joutuu, vaikka välttämättä on juuri itse halunnut ne tehdä. Esimiehelle on niin mielin kielin ja selittää omasta korvaamattomasta työpanoksestaan.

Nyt itselle on alkanut tulla mitta täyteen. En jaksa sitä pahoinvointia jota hän saa aikaan ja sitä ahdistusta. Jossei esimiehen kanssa keskustelusta ole apua niin työpaikla vaihtoon.

20 vuotta takana ja olen väsähtänyt kaikkeen töissä olevaan paskaan ja kiireeseen. Vain palkka pitää nykyisellä ja onhan se iso kynnys hypätä uuteen ja koeajalle. Huono johtaminen ja esimiehen työuupumus ei mitenkään helpota asiaa. Sohvalla on talvi mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä ei voi vain rehellisesti sanoa, työn tärkein asia on palkka.

Kun se vaan ei ole tärkein asia. Olen itse siinä tilanteessa että olen vaihtamassa työpaikkaa, vaikka palkkatasoni siitä laskee. Pidän työstäni ja teen sen hyvin mutta työpaikasta en voi sanoa pitäväni. Palkkani tullee laskemaan 1000-1500 €/kk ja silti vaihdan työpaikkaa.