Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se karu totuus, etten tule koskaan löytämään "sitä oikeaa" tai saamaan lapsia?
19.05.2017 |
Olen aina haaveillut, että tapaisin elämäni miehen, rakastuisimme, perustaisimme perheen, asuisimme ihanassa ja rakkaudentäytteisessä kodissa onnellisina elämämme loppuun saakka.
Olen reilusti päälle 30-vuotias ja olen alkanut tajuta, että näin ei mitä todennäköisemmin tule käymään. Olen ollut pitkissä keskinkertaisissa suhteissa. Miehet eivät ole olleet elämäni miehiä, lapsia emme ole tehneet, koti on ollut kylmä ja riitaisa.
En ole epätoivoinen, mutta kyllähän tämä harmittaa. En tiedä miten voisin hyväksyä sen, että ainakin lapsihaaveet alkavat olla tässä.
Vastikään täällä oli hyvä keskustelu tästä aiheesta, joku muukin oli samassa tilanteessa. Vaan en löydä tuota keskustelua. Sattuuko kukaan muistamaan?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sama otti taas vaihteeksi luonnon päälle ja ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Pettymyksiä pettymysten perään. Mies 39v
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei kai vielä ole myöhäistä?
Sanotaanko, että ihmettä odotellessa. Mistä kummasta elämääni tupsahtaisi elämäni mies, kun ei ole tähänkään mennessä tupsahtanut? Ja joka vielä haluaisi perustaa perheen kanssani? Tuntuu utopialta.
En haluaisi perustaa perhettä kenen tahansa ok-kelvollisen miehen kanssa. Haluaisin "sen oikean", mutta ei sellaista sitten kai ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama otti taas vaihteeksi luonnon päälle ja ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Pettymyksiä pettymysten perään. Mies 39v
Mitä?
Täällä samoja ajatuksia, vaikka ikää onkin vasta 27. Silti tuntuu että olis pitänyt jo olla suhteessa jos joskus sen oikean miehen haluaisi löytää ja lapsia saada. Haluaisin kuitenkin vielä uskoa siihen että toivoa on aina. Tiedän parikin naista, jotka ovat löytäneet 35-40 -vuotiaina miehet piiitkän sinkkuuden jälkeen ja saaneet vielä terveitä ihania lapsiakin. :) Tietystikään se ei ole helppoa pitää toivoa yllä sen kaiken epätoivon keskellä, mutta ei sitä oikeasti voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannattaa miettiä, jos ottaisitte miehen vaikka pariisista, jenkeistä tai jostain muualta, kun suomesta. kaikille ei sovi suomimies tai suominainen. sveitsiläiset on kanssa ihan kivoja. tutustutte johonkin samassa tilanteessa olevaan mieheen netin välityksellä. kannattaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Mietin samaa. Olen ollut koko aikuisikäni yksin, nyt olen jo 45 v. Olen keskittynyt työntekoon mutta suren asiaa joka päivä..
Voi ei, ikävää. Eikö ketään, kenen kanssa toteuttaa nuo haaveet?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin samassa pisteessä, ja todella epätoivoinen, vielä nelikymppisenä. Kunnes hankin lapsen yksin hedelmöityshoidoilla: elämäni paras päätös! Entinen minä-keskeinen elämä sai jäädä, kun elämääni tuli touhukas pikkuihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama otti taas vaihteeksi luonnon päälle ja ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Pettymyksiä pettymysten perään. Mies 39v
Mitä?
Siis se karu totuus että ei taida olla ketään minua varten, jos olin hieman epäselvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin voi käydä myös miehelle jolla on pitkä kokemus parisuhteesta. Vaikka olisi elämä, työ, koulutus ja vähän ulkonäköäkin. Ja vaikka elämään suhtautuu intohimolla ja olisi monessa mukana.
Kannattaisi suhtautua elämään ja rakkauteen realistisesti. Aina ei saa mitä haluaa, vaan vähän sinnepäin tai ei ollenkaan.
Ottakaa nuo prinsessalinssit pois silmistänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin samassa pisteessä, ja todella epätoivoinen, vielä nelikymppisenä. Kunnes hankin lapsen yksin hedelmöityshoidoilla: elämäni paras päätös! Entinen minä-keskeinen elämä sai jäädä, kun elämääni tuli touhukas pikkuihminen.
Tämä vaihtoehto on käynyt mielessä!
Kerrotko, että miten prosessi tarkalleen ottaen meni? Tuliko hoito kalliiksi? Saitko sen julkisella vai pitikö mennä yksityiselle?
ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi suhtautua elämään ja rakkauteen realistisesti. Aina ei saa mitä haluaa, vaan vähän sinnepäin tai ei ollenkaan.
Ottakaa nuo prinsessalinssit pois silmistänne.
Ai pitäisikö lapsia ryhtyä vääntämään kenen tahansa kanssa? Rakkaudesta viis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun työkaverit siis sinkut odottavat jotain 10+ miestä. Jos on itse aika tavallinen, eikä omista mitään, asuu työsuhdeasunnossa ja lähisuku asuu Kainuussa, miehistä vain vähän kokemusta, on kai epätoivoista kun tavalliset ei kelpaa. Aika normaalia on että raha tulee rahan luokse. Jotain spesiaalia sille uudelle miehelle pitäisi olla tarjolla. Se on tosi surullista tietenkin, että jollain on aina flaksia ja toisille ei tapahdu mitään. Minä en ole koskaan asunut yksin lapsuuden jälkeen, on jo lapsenlapsiakin.
Mikä kristallopallo sinulla on, kun asian tiedät noin varmasti?
Sinulla on vielä vähintään 10 vuotta potentiaalista lastensaanti-ikää jäljellä. Jos ajattelet mennyttä kymmentä vuottasi, niin huomaat, miten paljon voi siinä ajassa tapahtua. Nyt ei parisuhteen löytyminen vaikuta todennäköiseltä mutta tilannehan voi muuttua hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Minun työkaverit siis sinkut odottavat jotain 10+ miestä. Jos on itse aika tavallinen, eikä omista mitään, asuu työsuhdeasunnossa ja lähisuku asuu Kainuussa, miehistä vain vähän kokemusta, on kai epätoivoista kun tavalliset ei kelpaa. Aika normaalia on että raha tulee rahan luokse. Jotain spesiaalia sille uudelle miehelle pitäisi olla tarjolla. Se on tosi surullista tietenkin, että jollain on aina flaksia ja toisille ei tapahdu mitään. Minä en ole koskaan asunut yksin lapsuuden jälkeen, on jo lapsenlapsiakin.
En havittele kuuta taivaalta. Tavallista miestä, jota rakastan! Olen ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa (asuttu yhdessä jne) ja miehet ovat olleet aivan muodollisesti päteviä. Ei mitään kummempia moitteita ulkonäöstä, urasta tai mistään muustakaan. Nuo suhteet ja miehet vaan eivät lopulta olleet niitä oikeita minulle. Tunne oli toki aina molemminpuolinen. En nyt sano olevani mitenkään kovin erikoinen nainen ulkonäöltäni tai uraltani. Aika suht. tavallinen pulliainen, mutta on minulle aina ottajia riittänyt. Joskaan ei niitä oikeita :/
ap
En halua lapsia, mutta ajatus elämästä ilman miestä tuntuu pahalta. Erosin juuri, olen kolmekymppinen. Elän hyvin liikkuvaista elämää, joten sellaisen miehen löytäminen, joka pysyy matkassa mukana, on lähestulkoon mahdotonta :(
Kyllä kai naisilla toivoa on tuollaisesta aina 40 tienoille saakka.
Sanoisin että kannattaa alkaa etsiä aktiivisesti.
Naisilla varmaan isoin rajoittava tekijä on oma mieli. Monella on niin tarkkaan valmiiksi mietitty kuva siitä ihannemiehestä. Tässä miehenä "pääsee helpommalla", ts. potentiaalisia kumppaneita on periaatteessa enemmän, koska pystymme tykästymään hyvinkin erilaisiin naisiin. Toisaalta taas mies saa harvemmin vastakaikua naisilta - tässä taas naisilla on etulyöntiasema, sillä jos kiinnostutte jostain miehestä niin suurella todennäköisyydellä sekin kiinnostuu teistä.
Mitä jos ap, etsisitkin miestä kuka myös on jäänyt yksin , joka ei ole löytänyt sopivaa kumppania ja haaveilee omista lapsista. Et etsisi itselle puolisoa vaan lapselle isän.
Ja jos teidän mielipiteet kasvatuksesta ja arvot kohtaa tarpeeksi, teette lapsen yhdessä, molemmat voittavat, ja lapsi saa äidin ja isän joille on tärkeä ja toivottu. Lapsella olisi kaksi kotia, mutta niin on monta ero perheen lastakin maailmassa.
Mietin samaa. Olen ollut koko aikuisikäni yksin, nyt olen jo 45 v. Olen keskittynyt työntekoon mutta suren asiaa joka päivä..