Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se karu totuus, etten tule koskaan löytämään "sitä oikeaa" tai saamaan lapsia?
19.05.2017 |
Olen aina haaveillut, että tapaisin elämäni miehen, rakastuisimme, perustaisimme perheen, asuisimme ihanassa ja rakkaudentäytteisessä kodissa onnellisina elämämme loppuun saakka.
Olen reilusti päälle 30-vuotias ja olen alkanut tajuta, että näin ei mitä todennäköisemmin tule käymään. Olen ollut pitkissä keskinkertaisissa suhteissa. Miehet eivät ole olleet elämäni miehiä, lapsia emme ole tehneet, koti on ollut kylmä ja riitaisa.
En ole epätoivoinen, mutta kyllähän tämä harmittaa. En tiedä miten voisin hyväksyä sen, että ainakin lapsihaaveet alkavat olla tässä.
Vastikään täällä oli hyvä keskustelu tästä aiheesta, joku muukin oli samassa tilanteessa. Vaan en löydä tuota keskustelua. Sattuuko kukaan muistamaan?
Kommentit (24)
Mä aattelin että miehen täytyy olla riittävän hyvä. Ei peliongelmia, ei alkoholiongelmia, ei väkivaltaa, osallistuu, kunnioittaa, jne. Ei kaiken tarvii olla nappiin, mutta ei mitään suuria vikojakaan. Keskusteluyhteys kun on niin se kantaa todella pitkälle. Kumpikin meistä halusi perheen, tää on meidän yhteinen yritys mitä eletään. Ei tämä ole sellasta superlatiivia tai elämää suurempaa ollut koskaan. Tässä on kuitenkin turvallista ja hyvä olla. Hyvä ratkaisu on ollut tämä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä aattelin että miehen täytyy olla riittävän hyvä. Ei peliongelmia, ei alkoholiongelmia, ei väkivaltaa, osallistuu, kunnioittaa, jne. Ei kaiken tarvii olla nappiin, mutta ei mitään suuria vikojakaan. Keskusteluyhteys kun on niin se kantaa todella pitkälle. Kumpikin meistä halusi perheen, tää on meidän yhteinen yritys mitä eletään. Ei tämä ole sellasta superlatiivia tai elämää suurempaa ollut koskaan. Tässä on kuitenkin turvallista ja hyvä olla. Hyvä ratkaisu on ollut tämä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei kai vielä ole myöhäistä?Sanotaanko, että ihmettä odotellessa. Mistä kummasta elämääni tupsahtaisi elämäni mies, kun ei ole tähänkään mennessä tupsahtanut? Ja joka vielä haluaisi perustaa perheen kanssani? Tuntuu utopialta.
En haluaisi perustaa perhettä kenen tahansa ok-kelvollisen miehen kanssa. Haluaisin "sen oikean", mutta ei sellaista sitten kai ole.
ap
No, omana ohjeenaani antaisin, että unohda vähäksi aikaa se tietoinen tavoittelu. Elä ja ole ja anna ihmisten tulla ja olla. Joku voi olla se ihannemies. Tee sellaisia juttuja joista tykkäät.
Tois vaikea sanoa, kun se on niin tuurista kiinni.
En muuta kuin anna sielusi olla avoin ja nauti olemisestasi. Se näkyy ja se vetää niitä oikeanlaisia puoleensa. Alkuvaiheessa älä roiku äläkä muuta omia suunnitelmiasi liikaa. Siihen on sitten helpompi hypätä. Ole kiinnostunut muustakin kuin omasta tavoitteestasi. Ole kiinnostunut ihmisestä.
Iloista kesää. Missä tykkäät käydä? Mene sinne.
Pakonomaisen tavoittelun näkee jo kaukaa ja se saattaa pelottaa... ota siis rennosti. Näytä ainakin siltä🤗
Ei, siinä kohtaa se lapsi tehdään yksin tai jätetään vääntämättä kokonaan. Simppeliä.
Elämä kannattaa elää siitä näkövinkkelistä, että rakastaa itseään kaikkein eniten.