Mitä tehdä kun lapsi ei halua isälleen lähteä...
Elikkäs mikä ois järkevin ratkaisu kun lapsi ei halua lähteä isälleen, ja jos sinne saa sen viikonloppuna menemään alkaa se soittelu ja itku että tule hakemaan pois?
Tuskin poika sinne suistuisi ollenkaan menemään ilman isosiskoja, poika on 6,5v ja siskot 9 ja 11v.
Isän kanssa olen koittanut asiasta puhua ja kysellä mikä on kun lapsi noin tekee, ei kuulemma tiedä syytä. Isällä uusioperhe siellä, jossa äippäpuoli ja 2 siskopuolta asuvat hänen luonaan. Äitipuoli ei ole lapsia hyväksynyt ja sen jopa lapsille on suoraan ilmoittanut ettei ole hänen homma noista huolehtia jne viihdytellä että iskä tehköön se, mielestäni aika mystistä käytöstä Äidiltä, ehkä olisi kannattanut jo alussa hänenkin miettiä alkaako suhteeseen miehen kanssa jolla 3 lasta..
Mutta kuinka kannattaa pojan kans tehdä, neuvolassa kysyin ja kehoittivat ottaa sosiaaliin yhteyttä ja kertoi että varmaankin tekevät kotikäyntejä molemmille jne, isälle asiasta ilmoitettuani hän sanoi ettei kai meidän semmoseen " nuuskaamiseen" kannata alkaa, mutta nyt on itsellä mittari täynnä eli taidamme alkaa...Mitäs olette mieltä?
Ja joku syyhän siihen on pakko olla miksei poika suostu, en ole saanut sitä kysellessä kylläkään selville. Vanhimmalta kyseltyäni kenellä poika menee itkemään esim. jos on itteensä satuttanut niin vanhimmalle siskolle ei siis isälle...
Tulipa sekalainen selostu, toivottavasti joku jotain ymmärtää tekstistä.
Isälle panin aamusta tekstarin että soittaa sitten kun on aikaa puhua (hänen töiden takia) että ois pojasta asiaa...Eipä ole vielä ainakaan soitellu..
Kummastuttaa miten voi mies noin välinpitämätön olla ainoan poikansa suhteen...
Kommentit (6)
5-vuotias tyttöni ei halua olla isällään enää koko viikonloppuja. Erosimme n. kolme vuotta sitten ja siitä lähtien tyttö ollut isällään joka toisen viikonlopun, ihan mielellään.
Nyt viime aikoina tyttö on halunnut olla vain illan tai yhden yön ja näin on tehty.. Heti kun itse kuulin tästä. Ensimmäisellä kerralla isä ei ollut antanut tytön soittaa minulle eikä ollut päästänyt tyttöä kotiin vaikka oli sitä isälleen itkenyt.
Nykyisin tyttö soittaa jos haluaa tulla sovittua aikaisemmin kotiin, ja haen hänet kotiin. Jolloin isä aina suuttuu.
Ehdotin isälle että tapaisi lastaan useammin ja vähemmän aikaa kerrallaan, esim muutamia tunteja tai päivän, kerrallaan. Ei sopinut, vaikka ihan lähellä asuu. Lapsen kuulemma on tultava aina koko viikonlopuksi tai ei ollenkaan. Tämän on sanonut myös lapselle. Lapsi ilmoitti sen jälkeen ettei sitten mene enää ollenkaan. Samoin sanoin minä..
Ei lasta pidä pakottaa olemaan isällään. Tapaamiset ovat mielestäni enemmän lasta varten kuin isää. Jos lapsi pakotetaan säännöllisesti isälleen vasten tahtoaan ei hän pian halua sinne enää ikinä mennä, isä-lapsi suhde ei siitä ainakaan parane. Mielestäni 5-vuotias on jo tarpeeksi iso sanomaan koska haluaa mennä isälleen, koska ei.
Varmasti lapselle on myös raskasta käydä isällään. En itsekään jaksaisi joka toinen viikonloppu lähteä kylään koko viikonlopuksi.
lastenvalvojaan!!
Äidille jonka lapsi ei halua tavata, onko tullut mieleen että lapsi voi kantaa kaunaa siitä, että hänet on äiti " hyljännyt" ?? Lapsi voi todella kokea tulleensa hyljätyksi, eivät ymmärrä näitä aikuisten asioita!
3 vuotias on kuitenkin aika pieni vielä kun ero on tullut, hän ehkä nyt vasta alkaa tiedostaa asioita!
poika täyttää nyt elokuussa 9v, tapaamiset ovat viime aikoina sujuneet milloin mitenkin, yleensä toteutuvat vain pe-la, eli poika haetaan klo 17 pe ja kotiin la klo 17, siinä ei paljoa aikaa jää täällä mitää tehdä. Yks la-aamu poika sanoi jo aamulla, että hän voisikin olla toisen yön vielä, no ilta läheni ja meillä oli saunavuoro klo 18, jo saunaan mennessä poika oli sanonut isälleen, että haluaakin kotiin ilman mitää syytä, poika ei siis osannut kertoa mitää syytä mikä asia veisi hänet kotiin, ei siinä miehellä muuta ollut oikein tehtävissä, kuin saunan jälkee lähtee ajelemaan ja poika kotiin. Matkaa n.30km. Yleensä olemme tehneet niin, jos on jo aiemmin sovittu että poika on vain yhden yön, niin sitten palautetaan jo ennen saunaa, ihan hölmöä lähtee märillä hiuksilla tonne kylmään menemään.
Tätä yhden yön täällä olemista on kestänyt jo viime syksystä lähtien, siitä on jo niin pitkä aika, kun poika meillä ollut koko viikonlopun, etten edes muista milloin moinen ollut. Mietityttää vaan, että miten voi kesällä onnistua 2vkoa täällä, jos yksi yö on jo tuskaa.
Se miks ei täällä halua olla, ei tiedetä...poika saa aikaa vain isänsäkin kanssa, eli sitä laatuaikaa, siihen ei kuulu silloin minä tai mieheni ja minun yhteiset lapset ollenkaan. Minulla ja miehelläni on 3v tyttö ja 1v poika. Mies on eronnut pojan äidistä, pojan ollessa vasta 1v, äidin löydettyä uuden miehen. Pitääkin tätä äidin miestä ihan isämään. Että voiko se olla syynä, että siellä pojan kodissa olisikin se isä, jota pitäisi ihan isänään, eikä haluaisi välillä lähteä viikonloppuja viettämään tänne isänsä luo, mene ja tiedä.
Hei! Heti aluksi sanon, että mulla on kokemusta vain " äitipuolena" olosta, joten en sen kummemmin osaa ottaa asiaan kantaa. Mutta mulle tuli mieleen sellanen juttu, että voisko se vaikuttaa poikasi käytökseen, että hän oli aika pieni kun erositte. Eli suhde isään ei pienellä vauvalla ollut ehkä niin syväksi muodostunut kuin isommilla lapsilla. Tuskin poikasi muistaa aikaa kun isä asui kotona. Mun mielestä on hyvä ajatus selvittää mistä käytös johtuu. Luulisi isääkin hiukan kiinnostavan...
Sen verran kommentoisin äitipuolen käytöstä, että ihmettelenpä kovasti. Mä tein itselleni selväksi silloin kun aloin mieheni kanssa seurustelemaan, että pakettiin kuuluu myös poika vaikkakin hän ei meidän kanssa asukaan jatkuvasti. Kyllä siinä sai monta kertaa hammasta purra kun pojan äiti ja mummo yrittivät puuttua meidän elämäämme kaikilla tavoin. Mikään ei ollut hyvin heidän mielestään. Meillä kävi niin päin, että lasta kiellettiin leikkimästä/puhumasta mun kanssa koska lapsi kuulemma tuli isäänsä tapaamaan eikä minua. No niinhän se tavallaan onkin, mutta eihän isän tarvitse omaa elämäänsä muuttaa siksi ajaksi kun lapsi saapuu. Nyt yhdeksän vuoden kokemuksella voin sanoa, että kyllä lapset yleensä sopeutuvat vaikka alussa hankalaa onkin. Meillä on pojan kanssa tosi hyvät välit, vaikkei hän sitä kotonaan viitsi mainostaa kun tietää että saa kauhean saarnan. Lapsi on oppinut luovimaan (mikä on sinänsä surullista). Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat asiaan selvyyden.
Ihan off topic lapsen luovimisesta: Itse olen avioerolapsi, joka on oppinut luovimisen jalon taidon äitipuolen ja äidin välillä. Toki se on välillä ollut hankalaa, mutta on myös opettanut minut ymmärtämään ihmisten tunteita, niistä aiheutuvia reaktioita ja osoittamaan hienotunteisuutta niiden suhteen. Tästä on ollut minulle paljon hyötyä eikä se lopulta kovin surulliselta ainakaan tuntunut, sitä jotenkin ymmärtää ja hyväksyy tilanteen sellaisena kuin se on. Ehkä siis annatte lapselle myös lahjan, jollain tasolla?
Ap:lle tsemppiä, tuo on tilanne, jossa helposti tulee isälle todella paha mieli ja sellainen olo, että isyys on " epäonnistunut" kun ei poika viihdykään isin luona eikä ilmeisesti täysin luota isiin. Ja varsinkin, jos/kun mukaan tulee vielä ulkopuolinen taho " arvostelemaan" . Isän pitäisi kyetä näkemään omien tunteidensa ohi ja ajatella asiaa lapsen silmin, mutta voin kuvitella, että se on vaikeaa. Voi hyvinkin olla niin kuin edellinen vastaaja sanoi, että poika on ollut niin pieni eron tullessa, ettei ole oikein ehtinyt luoda isään kunnollista suhdetta. Ja onhan se lapselle tosi nihkeä tilanne, jos isän uusi puoliso ei tykkää kun lapset ovat siellä.
Suostuisiko isä viettämään pojan kanssa välillä jonkun hetken ihan kahdenkeskistä aikaa? Tekisivät jotain yhdessä tai vaikka vain juttelisivat ilman uutta vaimoa ja isosiskoja? Rakentaisivat vähitellen sitä luottamusta, joka heiltä nyt jotenkin tuntuu olevan hukassa?
Toivottavasti tilanne selviää viimeistään ulkopuolisen avun kanssa, ei sitä voi lasta kovin pitkään tuollaisessa tilanteessa kiusatakaan.
Eli mulla ja exällä n. 4-vuotias poika, joka asuu minun luona pääsääntöisesti mutta isällään on joka toinen viikonloppu ja useana iltana viikollakin (asutaan lähekkäin)
Meillä asia on vaan tosiaan toisinpäin, poika ei nykyään meinaa millään haluta isältään takaisin minun luokseni, itkun kanssa joudun välillä hänet raahaamaan luokseni.. Minun luonani poika sitten jatkuvasti kyselee koska hän pääsee takaisin isän luokse, haluaa sinne koko ajan. Isällä taas poika kuulemma sanoo " mä en halua mennä äitille, enää ikinä"
Voin sanoa, että tilanne raastaa mua ihan hirveästi. En yhtään ymmärrä, mistä tällainen voi johtua, miksi poika ei minun luona halua olla? Kyselemällä ei tule mitään vastausta. Elinolot ovat minunkin luonani ihan hyvät. Olin pojan kanssa kotona kunnes poika täytti kolme, joten meillä pitäisi sitten olla ihan läheiset välitkin (kun tossa joku ylempänä ajatteli, että ap:n tapauksessa lapsen ja isän välit ovat jääneet kehittymättä tms) En ole mitenkään erityisen ankara tai mitään, samalla tavalla " pidän jöötä" kuin isäkin.
Jotkut ovat kommentoineet, että pojalla nyt vaan olisi meneillään joku isä-vaihe, jolloin iskä on se idoli ja äiti se tyhmä. Enpä tiedä.. tätä on kuitenkin kestänyt jo niin kauan, heti vauva-ajan loputtua. Sitä ennen vauvana oli tietysti " äidin poikaa" kun imetin jne..
Tuntuu kyllä suoraan sanottuna helvetin pahalta, masentaa, sydäntä raasta, ahdistaa ja itkettää tämä tilanne. Tunnen että olen täysin epäonnistunut äitinä, elämäni tärkeimmässä tehtävässä. Tuntuu että poika ei välitä minusta juuri yhtään. Toki joskus on päiviä, jolloin poika halii minua ja muutenkin viihtyy kanssani, mutta niitä on kuitenkin harvemmin kuin näitä toisia päiviä, jolloin mankuu jatkuvasti isänsä luo.
Syitä tähän en tosiaankaan ymmärrä. Minulla on uusi mies, mutta en usko hänen olevan mitenkään syyllinen asiaan, poika ja mies tulevat hyvin toimeen, itseasiassa poika leikkii ja on paljon enemmän innoissaan uudesta miehestänikin kuin minusta.
Syitä olen yrittänyt itsestäni etsiä, ainoa mikä tulee mieleen, on ehkä se, että mä kun olen luonteeltani tällainen rauhallinen istuskelija enkä niin kauheasti osaa/jaksa reuhuta ja leikkiä noita poikien leikkejä muksun kanssa, niin vaikuttaisiko se sitten muka näin paljon.. Jos isä taas vastaavasti touhuaa jatkuvasti pojan kanssa kun poika isällään on.
Toisaalta taas kyllä mäkin poikaan kiinnitän huomiota, pidän sylissä, osoitan hellyyttä, leikinkin välillä niillä rekka-autoilla ja junaradoilla...
En tiedä oliko tästä tarinastani mitään apua sinulle, ap, mutta ajattelin tuoda esiin sen toisenkin (ex-miehesi) puolen.. jos tämä olisi vähän samantapaista??
Vaikeita asioita...