Lue keskustelun säännöt.
Missä raja kulkee kun alkoholistin hyysääminen riittää!?!?
16.05.2017 |
Nyt mennyt 32- vuotta. Äite on ryypännyt aina, ollut aina pulassa, aina taloudellisia, henkisiä ja fyysisiä vaikeuksia. Aina olen auttanut, ikäni ja taloudellisen tilanteen mukaan. Oon nostanut sen suosta, potkinut eteenpäin, tukenu, ymmärtäny.
Nyt isäni, hänen miehensä kuoli viime syksynä. Äite ryyppää ryyppää ryyppää ja ryyppää. Minä autan ja tuen ja kuuntelen, käyn siivoamassa ja kaupassa ja koitan ymmärtää.
Järjestin hänelle hoitoa kun pää sekosi, meni taas ihan sekaisin.. Ei apu kelvannut. Kieltäytyi, palasi kotiinsa ryyppäämään ja olemaan ypöyksin. Hänellä ei ole ketään. Pitäisi olla tietty kun on leski ja onneton ja syöpäsairas ja selkäkin vaivaa ja kukaan ei välitä ja on niin kamalaa.
Välillä ei vastaa puhelimeen ja ajan 10 km katsomaan onko hengissä.. Yleensä ongelma on et on niin pöhnässä ettei löydä laturiaan tai puhelintaan. Rahapussit on hukassa.
Joo, on tosi hirveä ihmiskohtalo ja raunio, mutta kun ei jaksaisi. Olenko ihan hirveä???
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen hylännyt juopon isäni. Puhelimessa sentään puhutaan ja pari kertaa vuodessa nähdään. Asumme satojen kilometrien päässä ja mieheni on matkatöissä eli pyöritän yksin lapsiperheen arkea. Isäni on ilkeä rähinöitsijä. Ei pakosti päästäkään sisään vaikka olen matkan kulkenut hänen luokseen. Kerskaa ja uhoaa ja on ihan sekava. Arki ei suju, mutta laitokseen ei arvatenkaan halua.
Kannan silti syyllisyyttä, vaikka vihaan koko ihmishirviötä. Monien silmissä olen paha tytär. Alkoholisti on kauhea taakka. Minulla on hänelle puhelunesto koska häiriköi niin kauheasti ja syytteli. Soitan sitten itse hänelle joskus harvoin.