Pelaako puolisosi liikaa? Pelaatko itse?
Olen töissä projektissa, jossa mietitään nuorten aikuisten digipelaamisen ongelmia - onko niitä, ja mitä ne ovat. Onko palstalaisilla kokemuksia aiheesta? Pelaako puolisosi liikaa tai pelaatko itse? Tai onko tällainen tilanne ollut joskus ja miten siitä selvittiin? Mihin itse vetäisit rajan paljon pelaamisen ja liikaa pelaamisen välille? Kaikki kommentit ovat tervetulleita.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Samaan kohtaan kuin muidenkin riippuvuuksien kohdalla. Sitten kun harrastus alkaa liiaksi haittaamaan omaa elämää. Hälytysmerkkiä on se, että alkaa tuntemaan huonoa omaatuntoa pelaamisesta, mutta silti palaa jatkuvasti sen pariin. Itselläni on tällainen tilanne yhden pelin suhteen. En toisaalta halua lopettaa peliä kokonaan, mutta olen pitänyt taukoa pelaamisesta nyt pari kuukautta pääsykokeiden takia. Mietin, että missä määrin palaan pelaamiseen.
Tässä projektissa olisi tarkoitus aloittaa vertaisryhmiä. Luuletko että sua kiinnostaisi sellainen? Jos ei, niin miksi ei? Kenelläkään ei ole oikein kunnon käsitystä, onko niille tarvetta tai mitä tukea liikapelaamisen lopettamiseen kaivattaisiin, mutta tarkoitus olisi kokeilla.
Ei enää olla niinkään nuoria aikuisia, mutta pelisessiot on yleensä 2-10 tuntiin per kerta. En ole huolissani pelaamisistamme. Koti on siisti, työt hoituu ja teinitkin ruokittu ja vaatetettu.
M42 ja N45
Itse pelaan vähän ja olen nainen. Inhoan sydämestäni ihmisiä jotka tuomitsevat pelaamisen ilman, että ovat kokeilleet pelata itse.
Molemmat pelaavat päivittäin, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Molemmilla työ, muita(kin) harrastuksia ja arkiasiat kunnossa.
Pääsääntöisesti me molemmat pelataan ja paljon (3-10h päivässä) mutta käydään töissä, harrastetaan valokuvausta ym.. Pysytään olemaan viikkoja pelaamatta mitään, eikä tee tuskaa. Molemmilla on ystäviä joita tavataan säännöllisesti.
Hyvin siis menee vaikka pelaammekin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Itse pelaan vähän ja olen nainen. Inhoan sydämestäni ihmisiä jotka tuomitsevat pelaamisen ilman, että ovat kokeilleet pelata itse.
Tämä on yksi projektin isoista kysymyksistä, eli miten viestiä ryhmistä ilman että kuulostaa siltä että ollaan pelivastaisia. Lähtökohtana on että ryhmä on niille jotka kokevat asian itse ongelmaksi. Pelaan jonkun verran myös itse, samoin useampi muu projektin työntekijä, eli tuomitsevia tai pelivastaisia ei olla missään tapauksessa.
Aloitin keskustelun myös siksi että omat kaverini ja tuttuni saattavat pelata paljonkin mutta en tunne ketään joka kokisi pelaavansa liikaa tai jonka lähipiiri kokisi sen ongelmaksi. Kehittämisen kannalta olisi kiva saada kommentteja ihmisiltä joille pelaaminen on ollut tai on ongelma. Ulkomailta on tutkimustietoa jonka mukaan noin 5-8 % aktiivipelaajista kokee että haluaisi pelata vähemmän mutta ei pysty lopettamaan. Suomesta tietoa ei ole, eli emme vielä tiedä onko ryhmille ylipäätään kysyntää.
En tiedä meneekä hyvin, mutta huonosti menemiset eivät taatusti johdu pelaamisesta.
Koska tämä holhoava pelaamisen demonisointi loppuu?
Teininä pelasin melko paljon (usea tunti ja useamman kerran viikossa), nyt aikuisenakin tykänny pelata parin tunnin pelisessioita silloin tällöin mutta nyt viime vuosina aika radikaalisti vähentyny, esim. viime kuussa pelasin tasan kerran, tässä kuussa en vielä kertaakaan.
m30
SMK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pelaan vähän ja olen nainen. Inhoan sydämestäni ihmisiä jotka tuomitsevat pelaamisen ilman, että ovat kokeilleet pelata itse.
Tämä on yksi projektin isoista kysymyksistä, eli miten viestiä ryhmistä ilman että kuulostaa siltä että ollaan pelivastaisia. Lähtökohtana on että ryhmä on niille jotka kokevat asian itse ongelmaksi. Pelaan jonkun verran myös itse, samoin useampi muu projektin työntekijä, eli tuomitsevia tai pelivastaisia ei olla missään tapauksessa.
Aloitin keskustelun myös siksi että omat kaverini ja tuttuni saattavat pelata paljonkin mutta en tunne ketään joka kokisi pelaavansa liikaa tai jonka lähipiiri kokisi sen ongelmaksi. Kehittämisen kannalta olisi kiva saada kommentteja ihmisiltä joille pelaaminen on ollut tai on ongelma. Ulkomailta on tutkimustietoa jonka mukaan noin 5-8 % aktiivipelaajista kokee että haluaisi pelata vähemmän mutta ei pysty lopettamaan. Suomesta tietoa ei ole, eli emme vielä tiedä onko ryhmille ylipäätään kysyntää.
Ok, ymmärsin väärin.
Olen niin täynnä ihmisiä, usein juuri naisia, jotka itse kyllä röhnöttävät tv, n ääressä passiivisesti ja tuomitsevat ihmiset jotka tekevät jotakin aktiivisesti.
Kliseinen kuva pelaavasta ihmisestä myös ärsyttää. Pelejä kun on todella syvällisiäkin.
Olen vanhempi nainen joten en itse kuulu tähän kliseiseen kuvaan syrjäytyneestä nuoresta miehestä.
Toivottavasti löydätte kohteenne :)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä meneekä hyvin, mutta huonosti menemiset eivät taatusti johdu pelaamisesta.
Koska tämä holhoava pelaamisen demonisointi loppuu?
Ei ole tarkoitus demonisoida, ks. viestini ylempänä.
SMK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan kohtaan kuin muidenkin riippuvuuksien kohdalla. Sitten kun harrastus alkaa liiaksi haittaamaan omaa elämää. Hälytysmerkkiä on se, että alkaa tuntemaan huonoa omaatuntoa pelaamisesta, mutta silti palaa jatkuvasti sen pariin. Itselläni on tällainen tilanne yhden pelin suhteen. En toisaalta halua lopettaa peliä kokonaan, mutta olen pitänyt taukoa pelaamisesta nyt pari kuukautta pääsykokeiden takia. Mietin, että missä määrin palaan pelaamiseen.
Tässä projektissa olisi tarkoitus aloittaa vertaisryhmiä. Luuletko että sua kiinnostaisi sellainen? Jos ei, niin miksi ei? Kenelläkään ei ole oikein kunnon käsitystä, onko niille tarvetta tai mitä tukea liikapelaamisen lopettamiseen kaivattaisiin, mutta tarkoitus olisi kokeilla.
En koe, että ongelma on minun kohdallani hallitsematon, joten en koe tarvitsevani ulkopuolista apua. Olen muutenkin sellainen persoona, että en sellaita helposti hakisi, vaikka tarvisinkin. Ei sellaisia ongelmia kai juuri olekaan, jossa vertaistukiryhmä ei auttaisi heitä, jotka sellaiseen haluavat osallistua.
Vaimo on sanonut, että Star Trek Ascendancy- ja Game of Thrones-lautapelisessiomme venyvät turhan pitkiksi. Minä puolestani rakastan niitä ja haluan pelata loppuun asti. Lienen siis addikti.
Pelaamme yhdessä miehen kanssa, myös sen 2 - 10h päivässä. Emme koe ongelmaksi, koska työt, koulu, ja salilla käynti hoituu. Koti on siisti, ja kavereita ehdin näkemään.
Mies työtön, jos sillä on vaikka 50€ rahaa, menee kauppaan, ostaa pakolliset ja työntää loput pelikoneeseen. Ei väliä onko rahaa 50€ vai 150€, kaikki menee. Jos se on vaikka 20€ voitolla ja saldossa 68€, ei voi ottaa pois kun ajattelee et sit ku oon 70 nii lopettaa. Hävittyään työntää lisä rahaa koneeseen ajatulsena voittaa. Tiedostaa oman pelaamisen ja ru ennut ostamaan vaikka jonkun satasen autonromun kun on rahaa, jonka voi myöhemmin myydä ja raha on säästössä siinä.
Mun avomies pelaa, liikaa. Muuten aivan täydellinen mies mutta pelaaminen menee välillä (usein) ihan överiksi. Pelaa arkena 2-5h ja viikonloppuisin tyyliin koko päivän... Ennen jäi kotityötkin, monen vuoden vääntämisen jälkeen alkanut sentään sujua kotitöiden teko. Koulusta ja töistä huolehtii, jos näin ei olisi niin lusikat olisi jo jaossa. Silti säännöllisesti saa palata samaan pjaska-aiheeseen ukon kanssa kun siltä hajoaa kaikki aloitteellisuus ja se vaan tapittaa ruutua passiivisena kun minä tykkään puuhata ja touhuta. Mä en voi kuin pitää mielipiteen hiljaa sisälläni, itse olen ukkoni valinnut ja yleensä en ajattele koko pelaamisasiaa sen isommin mutta näin kysyessä niin kyllä se pelaa tosi paljon liikaa ja kenties eniten sen takia olen pari kertaa ollut eron partaalla suhteessamme (ollaan vajaa 10 v seurusteltu). Olen kokeillut montaakin peliä ja tykkään paria sen kanssa joskus viikonloppuisin pelaillakin mutta siihen se jää, en saa kiinni siitä add...viehätyksestä. Meidän suhteen pelastus on ollut oma todella aikaavievä harrastus (5-7 päivää viikossa) plus vuorotyö - itse kun tulee oltua niin vähän kotona ja keskimäärin kaikki päivät omien treenikavereiden kanssa, etten kerkeä ihan konahtaa tuohon ukon pelaamiseen. Mutta ei meillä siis ikinä mitään yhteistä aikaakaan ole. :P
Vierailija kirjoitti:
Mun avomies pelaa, liikaa. Muuten aivan täydellinen mies mutta pelaaminen menee välillä (usein) ihan överiksi. Pelaa arkena 2-5h ja viikonloppuisin tyyliin koko päivän... Ennen jäi kotityötkin, monen vuoden vääntämisen jälkeen alkanut sentään sujua kotitöiden teko. Koulusta ja töistä huolehtii, jos näin ei olisi niin lusikat olisi jo jaossa. Silti säännöllisesti saa palata samaan pjaska-aiheeseen ukon kanssa kun siltä hajoaa kaikki aloitteellisuus ja se vaan tapittaa ruutua passiivisena kun minä tykkään puuhata ja touhuta. Mä en voi kuin pitää mielipiteen hiljaa sisälläni, itse olen ukkoni valinnut ja yleensä en ajattele koko pelaamisasiaa sen isommin mutta näin kysyessä niin kyllä se pelaa tosi paljon liikaa ja kenties eniten sen takia olen pari kertaa ollut eron partaalla suhteessamme (ollaan vajaa 10 v seurusteltu). Olen kokeillut montaakin peliä ja tykkään paria sen kanssa joskus viikonloppuisin pelaillakin mutta siihen se jää, en saa kiinni siitä add...viehätyksestä. Meidän suhteen pelastus on ollut oma todella aikaavievä harrastus (5-7 päivää viikossa) plus vuorotyö - itse kun tulee oltua niin vähän kotona ja keskimäärin kaikki päivät omien treenikavereiden kanssa, etten kerkeä ihan konahtaa tuohon ukon pelaamiseen. Mutta ei meillä siis ikinä mitään yhteistä aikaakaan ole. :P
Meille tulee mahdollisesti myös liikaa pelaavien läheisille tarkoitettuja ryhmiä, oisitko kiinnostunut / luuletko että sellaisille olisi kysyntää?
Samaan kohtaan kuin muidenkin riippuvuuksien kohdalla. Sitten kun harrastus alkaa liiaksi haittaamaan omaa elämää. Hälytysmerkkiä on se, että alkaa tuntemaan huonoa omaatuntoa pelaamisesta, mutta silti palaa jatkuvasti sen pariin. Itselläni on tällainen tilanne yhden pelin suhteen. En toisaalta halua lopettaa peliä kokonaan, mutta olen pitänyt taukoa pelaamisesta nyt pari kuukautta pääsykokeiden takia. Mietin, että missä määrin palaan pelaamiseen.