Kaverin paska käytös - turhasta?
Eli siis meidän oli tarkoitus tehdä kesällä neljän (4) hengen kaveriporukalla muutaman päivän reissu Etelä-Suomeen ja sovimme asioita WhatsApp-ryhmässä. Tämä kaveri katseli majoitusvaihtoehtoja ja löysi melko nopeasti jonkun, jota katselimme myöntävästi. Totesimme kuitenkin muiden kanssa, että katsotaan myöhemmin yhdessä, jos löytyy halvempia vaihtoehtoja, ettei vielä varaa (opiskelijoina ei tuosta vain rahaa revitä isoihin ostoksiin..) yhtään mitään.
Kaveri olikin omin päin seuraavana päivänä varannut kyseisestä majoituksesta ja hintakin oli noussut sen 30€ aiemmalta katselukerralta eli olisimme joutuneet kahden viikon sisällä maksamaan hänelle 130€. Löysin heti halvemman vaihtoehdon, jolloin tietenkin pyysin häntä perumaan nykyisensä. 30€ säästyisi tästä minun ja toisen ystäväni löytämästä halvemmasta vaihtoehdosta, mikä on aika paljon - ainakin mulla. Hän suuttui pyynnöstäni - mutta onneksi perui varauksen -, ja on pitänyt mykkäkoulua yli kahden viikon ajan. Lisäksi sain tänään kuulla hänen puhuneen eräälle ystävälle "riidastamme", tapahtuneista räikeästi värittäen ja valehdellen törkeästi niistä.
// LISÄYS
Kaveri kiukuttelunsa jälkeen poistui WhatsApp-ryhmästä todettuaan ensin, ettei halua lähteä reissulle ollenkaan enää. Sain sitten kuulla toista kautta, että ystävä yhä elää siinä luulossa, jotta olisimme lähdössä johonkin..
//
Halusin aiemmin sopia asian ja kysyä, mistä kiikastaa kuin noin pahasti kilahti, mutta mulla kyllä lähti maku tuosta "kaverista" ihan kokonaan. Anteeksi tosi sekava teksti, mutta tahtoisin vain tietää, mitä av-raati on tuosta mieltä ja mitä tekisitte tilanteessani? Olen nimittäin hieman neuvoton...
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä halusi edistää asiaa jahkailujen sijaan?
Noin köyhien ei kannata haaveksua kuin maaseutumuseosta kävelymatkan päässä. Ymmärrän, että ketuttaa, jos teidän puolesta tekee hommat ja ei kelpaa...
Kaveriko eksyi tähän ketjuun? :-D Köyhä olen opiskelijana, mutta vannon valmistuttuani tienaavani tuplasti enämpi kuin sinä :)
Kaverisi ei ymmärrä rahan arvoa eikä kunnioita muiden toiveita. Sen lisäksi on vielä mustamaalannut sinua eteenpäin. Syystäkin saa mennä maku.
Jos tarina meni näin niin kuin sanoit niin ehkä kertoo tarpeeksi kyseisestä ystävästä, jos pitää pari viikkoa mykkäkoulua kun ei saa tahtoaan läpi.
Manipulointia ja toisen kyykyttämistä.

Suurinpiirtein kyllä, en halua kaikkia yksityiskohtia kertoa tunnistamisvaaran vuoksi. Enkä ymmärrä, miksi mustamaalasi minut ja pari muuta ryhmässä ollutta ystävää, kun WhatsApp-keskustelusta selvästi näkyy todisteet, miten asia on mennyt.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä halusi edistää asiaa jahkailujen sijaan?
Noin köyhien ei kannata haaveksua kuin maaseutumuseosta kävelymatkan päässä. Ymmärrän, että ketuttaa, jos teidän puolesta tekee hommat ja ei kelpaa...
Kaveriko eksyi tähän ketjuun? :-D Köyhä olen opiskelijana, mutta vannon valmistuttuani tienaavani tuplasti enämpi kuin sinä :)
Millä perusteella?
En tosiaan ole kaverisi ja en haluakaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi ei ymmärrä rahan arvoa eikä kunnioita muiden toiveita. Sen lisäksi on vielä mustamaalannut sinua eteenpäin. Syystäkin saa mennä maku.
Tämä pitää kyllä paikkaansa... Olisin toki saanut tuon 130€ vanhemmilta, sillä ei heillä rahasta ole pulaa, mutta en tietenkään poikaystävän kanssa asuvana itsenäisenä ihmisenä siihen ryhdy - siksi muutinkin omilleni, kun koin olevani tarpeeksi kypsä asumaan itsekseni. Poikaystävällä taas tilanne päinvastainen, sillä hänellä on taas vähävaraiset vanhemmat. Elämme aika lailla tukien varassa + mulla on satunnaisia pätkätöitä.
<br/>
Inhottaa tuollainen käytös. Kannattaako asialle tehdä mitään? Joka tapauksessa joudumme olemaan tekemisissä, sillä liikumme samassa kaveriporukassa ja esim. lauantaina on yhden yhteisen tuttumme järjestämät bileet, jonne olemme menossa kumpikin...
Aapeen alotukessa sanotaan, että he ovat endin myönnelleet tälle aktiiviselle, että hyvä majoitus, sitten keskenään sopineet, että ei otetakaan sitä vielä ja sitten loukkaantuneet, kun aktiivinen on heidän myöntelynsä jälkeen varannut sen majoituksen, josta myönneltiin.
Jos minä olisin se alunperin järjestelyihin ryhtynyt, en enää ikinä edes aikoisi matkustaa teidän kanssa mihinkään. Ihme säätämistä ja vatulointia.
En pitäisi mitään nettituttua edes kaverina

Myöntäväisesti: "Kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta, mutta älä vielä varaa vaan katsellaan ensi viikolla, jos löytyy parempia vaihtoehtoja."
Olen vatuloija, jos se meinaa eri (edullisten) vaihtoehtojen punnitsemista ja suunnittelua. Ryhmässä on vain pakko kuunnella muidenkin toiveita ja ehdotuksia eikä mennä oman mielen mukaan.
Ja mitä lisäykseesi tulee - ei huolta, en tähän ystävääni aio näissä asioissa luottaa enkä ole enää lähdössä tälle reissulle.
Vierailija kirjoitti:
En pitäisi mitään nettituttua edes kaverina
Missä ihmeessä olen maininnut meidän olevan nettituttuja? WhatsApp-ryhmä luotiin sitä varten, kun emme ole kaikki samalla oppilaitoksella ja meillä on omat kiireemme opiskelujen ohella, jolloin se on kaikista kätevin tapa sopia asioista.
Pissismenoa kaikilta osapuolilta , mutta vastenmielisin on tämä lässyttäjä-Anastasia joka vielä länkyttää asioita julkisesti av-palstalla. Muutoinkin kyseinen nimimerkki on todella raivostuttava.
Jos tässä oli kyse siitä, että muut olitte passiivisia ja hän kyllästyi ja päätti etsiä sopivan. Näytti majoituksen teille, jota katselitte myöntävästi mutta kuitenkin sillä ehdolla josko myöhemmin löytäisitte halvemman. Ehkä kaveri ajatteli, että on jo tarpeeksi selaillut majoituksia ja kyseinen majoitus oli hintasuhteeltaan paras ja ajatteli kukaan ei kuitenkaan myöhemmin tekisi mitään asian eteen, joten parempi varata se heti. En näe mitään väärää tossa "omin päivän varaamisesa", jos aiemmin olitte kyseistä majoitusta jo myöntävästi katselleet ja sen pysty kuitenkin perumaan. Eri asia myös, että millainen tämä teidän löytämä majoitus oli, vaikka halvempi niin onko sijainti huonompi, jolloin kelkemisiin joutuu kuitenkin laittamaan rahaa.
Ymmärrän tietyllä tavalla molempia mutta en kahden viikon mykkäkoulua, kuulostaa hieman haastavalta luonteelta.
Mykkäkoulua? Välit poikki jos se ei pyydä anteeksi ja pian. Mykkäkoulu on sairasta, sitä harrastaville pitää mielestäni opettaa ettei sillä saa mitä haluaa. :D

Kaveri löysi majoituksen päivän sisällä siitä, kun ryhmä oltiin luotu. Toki hän oli saattanut aiemmin katsella, en siitä tiedä.
Löytämämme majoitus oli ainakin sijainniltaan parempi ja siellä tarjoiltiin aamupalat + yksityisyyttä, kun kyse oli omasta huoneesta. Kaverin löytämä hostellihuone oli lähes päinvastainen.
Mutta pointtihan ei ollut siis majoituksen laatu/tyyli vaan kaverin menettelytapa. Olisimme kaikki olleet valmiita majoittumaan siihen hostellihuoneeseen, mikäli halvempaa vaihtoehtoa ei olisi löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Pissismenoa kaikilta osapuolilta , mutta vastenmielisin on tämä lässyttäjä-Anastasia joka vielä länkyttää asioita julkisesti av-palstalla. Muutoinkin kyseinen nimimerkki on todella raivostuttava.
On nää hupasia nämä sivusta huutelijat, jotka ei itse asiaan ota juurikaan kantaa, mutta pyrkivät aggressiivisesti "loukkaamaan" henkilökohtaisesti. Ei kait siinä, en ota pahalla kasvottomien sanoista.
Olenki ymmärtänyt tämän palstan idean väärin? Eikö nää ookaan juuri sitä varten, että tänne tullaan vuodattamaan omia asioita julkisesti?
Vierailija kirjoitti:
Mykkäkoulua? Välit poikki jos se ei pyydä anteeksi ja pian. Mykkäkoulu on sairasta, sitä harrastaville pitää mielestäni opettaa ettei sillä saa mitä haluaa. :D
En oikeastaan edes odota häneltä mitään elehdintää, sillä hän omien puheidensakin perusteella näyttää syyttävän meitä kaikkia muuta.. en edes tiedä mistä, tuntuu vain absurdilta suuttua kyseisestä asiasta.
Mykkäkoulusta olen samaa mieltä..
On kyllä ihan ihmeellinen kaveri sulla... eikö minkäänlaista yhteydenottoa häneltä oo tullut?
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihan ihmeellinen kaveri sulla... eikö minkäänlaista yhteydenottoa häneltä oo tullut?
Poikaystäväni oli yrittänyt hänen kanssaan asiasta puhua kasvotusten (opiskelevat samaa alaa), mutta hän oli kuulemma tokaissut "ettei halua puhua asiasta" ja lähtenyt suunnilleen juoksujalkaa pois hänen luotaan. Lisäksi totesi, että Anastasia saa itse tulla puhumaa mulle.
Naurettavinta tässä tekee sen, että hän laittoi meidän yhteisen kaverimme (jolle mustamaalasi meidät) puhumaan minulle omasta puolestaan. Kaveri paljastuikin kaksinaamaiseksi..
Tuntuu jotenkin turhauttavalta ottaa murheekseen tällaisen kaverin turha oikuttelu, sillä nimenomainen pissismeininki kuuluisi ehkä yläasteelle... Hyvin absurdia, mutta tavallaan myös loukkaa kaverin käytös.
Totesimme kuitenkin muiden kanssa, että katsotaan myöhemmin yhdessä... jätitte tämän yhden pois tästä ryhmästä? Ja myötäilitte, ettekä sanoneet katsomaan myöhemmin porukalla yhdessä?
Ehkä halusi edistää asiaa jahkailujen sijaan?
Noin köyhien ei kannata haaveksua kuin maaseutumuseosta kävelymatkan päässä. Ymmärrän, että ketuttaa, jos teidän puolesta tekee hommat ja ei kelpaa...