***HUHTImammojen maanantai mietteet***
Kommentit (59)
Tänne ei mitään uutta joten pelkät onnittelut Niksulle! Ja Annulle tsemppiä huomiseen koitokseen!
Kirsi rv 36+4
Ja sitten polikuulumisia... Vauvan painoarvioksi saatiin noin 3 kg ja lääkäri oli sitä mieltä, että noin 3700g on varmaan syntyessään. Sain vielä ajan laskettua aikaa seuraavalle päivälle varmuuden vuoksi, jolloin tarpeen mukaan katsotaan vielä vauvan kokoa. Hiukan oli siis alkuvuodesta se paastoarvo rasituksessa koholla, mutta kotimittaukset olleet aivan normaalit.
Oli myös sitä mieltä, että alakautta pitäisi pojan mahtua maailmaan! Se asia on todettu nyt kahteen kertaan kun oma gyniskin oli muutama viikko sitten samaa mieltä. Ei taaskaan mikään miellyttävä sisätutkimus ja sai aikaan pientä tuhruvuotoakin, joka jatkuu edelleen... Omalla äidilläni kaikki synnytykset olleet sektioita, joten senkin takia haluavat kontrolloida vielä lasketun ajan tienoilla, jos siihen enää silloin on tarvetta. Toivottavasti ei =)
Kanavaa vielä ihan mukavasti jäljellä, aavistuksen pehmentynyt ja ulkosuu auki mutta sisäsuu tiukasti kiinni! Että täällä hiukan samanlaiset mietteet Tildan kanssa siitä, että alkaa tuntua et toukokuun puolelle tässä vielä päädytään... Täällä kuulemma käynnistellään vasta 42+2 yliaikaisuuden takia, jos ei mitään ongelmia ilmaannu.
Annulle vielä tsemppiä huomiselle!
Maudie 36+1
Tänne ei kuulu vieläkään oikeastaan mitään noin niinku vauvarintamalle.. Tänään olin neuvolassa ja kaikki oli ok, vähän paineet noussu, mut ihan hyvissä lukemissa vielä. Sykkeet selkeät ja löyty hyvin, painoa oli tullu puolisen kiloa lisää ja sf kasvanu sentin.
Viikonloppu vietettiin taas kotipuolessa. Oli taas niin mukava päästä katsomaan noita hummia ja kaikkia kavereita. Automatkatki suju suht kivuttomasti, selkää ei särkeny kovasti.. Kyllä tuli ihan keväinen olo ku motarilla sai ajaa jo 120 km/h.. se on heti semmonen varma kevään merkki..
Viime yö on nukuttu melkoisen huonosti. Raskaudella ei tosin oo mitään tekemistä asian kanssa, vaan kaikki on tän meidän ihanan hoitokoiran ansiota.. Toinen ku on semmonen avioerokoira, eikä siis siedä yhtään " hylkäämistä" . Hän on siis tottunu nukkumaan omistajiensa kanssa samassa huoneessa ( luojan kiitos ei sentään samassa sängyssä.. ), mut ku mies on vähän allerginen ja tottakai sit oireet rupes vaivaamaan siinä määrin, et koiraa ei todellakaan haluttu sängyn viereen.. Siitähän sitte alko uikutus ja se ei oo kauheen mukavan kuulosta varsinkaan pienessä kerrostalokaksiossa.. Eihän siinä sitte auttanu mikään muu ku vuodesohva auki ja mä sitte koiran kaveriks olohuoneen puolelle.. Sit koira ei ees meinannu millään löytää hyvää nukkumapaikkaa vaan suditteli pitkien kynsiensä kanssa siinä sohvan ympärillä laminaatilla, Meteli oli melkonen vaikka se liikku ihan rauhallisesti. Siinä vähän ennen seittemää sitte luovutin ja lähdin viemään sitä ulos.. Toivottavasti rauhottuu ens yöks. Lauantaina ku se haetaan pois, ni onkin luvassa kämpän siivous lattiasta kattoon jokasta nurkkaa myöden. Jos mies kykenis sitte hengittämään normaalisti...
Semmosta siis tänne.. Annulle vielä voimia huomiseen koitokseen!
Hipsu rv 37+1
Vauvan tuoksuiset terveiset!
Oman masun kanssa menee tuonne huhtikuun lopulle... No, kunhan tässä liikkumaan pääsee niin ei mitään hätää! Olin tyttöporukan kanssa eilen kolmen tunnin lenkillä ja illalla kyllä tuntui jaloissa:) Ei mene matami enää samalla vauhdilla kuin aikaisemmin:)
Oltiin miehen kanssa eilen kirppiksellä ja vauvan vaatteita tuli sylintäydeltä mukaan! En ole vieläkään saanut äippäpakkausta...
Huhti 35+4
Tottahan toki tulen kuulumisia kertoilemaan ja ilman muuta tulen lukemaan teidänkin kuulumiset ja roikun mukana,kunnes sitten pannaan pinkat lopulta pystyyn tuonne vauva puolelle=)
Niksu
eikkuli80:
Mahtava homma, että kaikki meni hyvin ja olette jo kotona!!! Kerrohan sitten niitä vauva-arjen kuulumisiakin, jos vielä jaksat meidän valituksia kuunnella täällä....................
Voi näitä sormia ku on niin ripeet.
Mutta onneksi täältä löytyy muitakin ...
Meinasin vain kysellä olikohan se nyt HUHTILTA että oletko saanut muitakaan päätöksiäsi kelastasi vielä?
Sillä meiltäkin puuttui mieheni allekirjoitus hakupapereista ni siksi kesti tosi kauan kaikki.Onneksi kuulimme samanlaisesta tapauksesta aijemmin ni tajusin käydä kysymässä sillä muuten ne päätökset ois kestänyt varmaan yli lasketunajan...
Kaikki nyt kuitenkin kunnossa.
Joten jos et ole kysynyt ni kantsii kysyy kelasta!!!
Ja seuraavaksi kiitokset kaikille onnitteluista, kun meidän pieni syntyi.
Kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin synnytyksestä, mutta piiiiitkä sepustus hävisi jonnekkin bittiavaruuteen. Arvaatte varmaan että sapetti, ja kovasti. Jospa nyt sitten koettaisin uudestaan tuosta synnytyksestä kertoa, kun sitä täällä ymmärrettävästi kaipailtiin :).
Perjantaita vasten yönä 17.3 alkoi supistukset kun olin käymässä nukkumaan. Supisteli säännöllisesti ja kipeästi 10 min välein. 3 tuntia niitä seurailin, kunnes herättelin isukin ja soittelin esikoiselle hoitajan paikalle. Lähtöä touhutessa supistukset tulivat 3-5 min välein ja matkalla sairaalaan sama tahti jatkui. Kaksin kerroin taiteilin itseni sairaalaan ja ajattelin, että synnytys on jo hyvinkin käynnissä. Eikös uudelleensynnyttäjällä synnytys tapahdu usein nopeammin, niin ainakin olin luullut. Sairaalassa otettiin käyrää supistuksista ja vauvan sydänäänistä. Tämän jälkeen katsottiin kohdunsuun tilanne. Auki yhdelle sormelle. Ammeeseen lähdin sitten tilannetta kypsyttelemään. Tunnin päästä lykättiin kipuun piikkiä, joka ei auttanut sitten kipuihin yhtään. Muutaman tunnin tuskailun jälkeen auki kahdelle sormelle...
Lopulta päästiin synnytyssaliin ja sain epiduraalin. Supistukset harvenivat ja puudute poisti kokonaan supistuskivut. Supistuksia lisäiltiin tipalla. Yhden supistuksen aikana vauva alkoi laskeutua ja sydänäänet laskivat. Lääkäri hälytettiin paikalle. Asennon vaihdolla ja hapella saatiin vauvan sydänäänet taas normalisoitumaan. Epäilivät että napanuora jäi puristuksiin(joka muuten sekin oli lyhyt 32cm). Kätilö otti varalta verinäytteet, jos laskuja olisi vielä tullut, olisi tehty hätäsektio. Paikat ei siis olleet avautuneet vielä. Lääkäri puhkaisi kalvot ja sydänääniä alettiin seuraamaan päästä. Epiduraalista alkoi olla vaikutus loppu, enää ei lisäilty, ettei ponnistuksen tarve ja supistustuntemukset häviä. Ilokaasua tarjottiin, mutten halunnut. (Esikoisen ajalta huonot muistot, kun meni pää sekaisin). Lopulta kohdunsuu auki ja sai alkaa ponnistelemaan. Vauva oli korkealla vielä, joten jonkun aikaa sain ponnistella ennenkun alkoi olla pihalla. Kun yläkroppa oli syntynyt, ryömi vauva itse lopun matkaa ulos, kätilön naureskellessa. 9 pisteen tyttö, painoa 2800g pituutta 48cm. Rv 37+6
Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia. Tässä nyt jonkunlainen sepustus.
No mutta kerron vauva kuulumisia joskus toiste.
Jaksamista kaikille vauvamahoille, kohta alkaa huhtikuisten vauva-uutisia varmaan ilmaantua urakalla.
Terveisin I ja pikku-prinsessa 10 vrk
Omaan napaan ei ihmeenpiä kuulu. Supistukset vähentyneet, joten tää menee kans varmaan toukokuulle ennen kuin tulee ulos (la 16.4).
Lääkäri ois huomenna, saa nähdä onko mitään merkkejä tulevasta synnytyksestä havaittavissa.
Kiukku nostaa nyt päätään lähes joka päivä, sais jo tapahtua jotain.
Kaverilta tuli aamulla viesti että heille on syntynyt toinen poika viime yönä, sekin meni kyllä muutamalla päivällä yli. Eli ei auta kun odottaa...
Tuulia-77 rv 37+1
Missä ajassa siteen pitäisi kastua, että kyseessä olisi lapsivesi ja kannattaisi ottaa yhteyttä taas tuonne sairaalaan?
Kävin lauantaina näytillä sairaalassa jo vuodon vuoksi, jonka todettiin olevan valkovuotoa. Nyt vuotoa on alkanut tulla taas, sillä edellytyksellä, että tämä nyt tuleva on punertavaa. Voihan se olla valkovuotoa, joka tuo mukanaan sisätutkimuksen aiheuttamaa verta. Turhaan en lähde toista kertaa 100km ajamaan sairaalareissulle, jossa todetaan minun tulleen turhaan.
Nestori 36+2
soita sinne synnärille, niin he antavat kyllä sulle ohjeita minkä verran nestettä voi lorahdella yms. minkä aikaa kannattaa seurailla kotona. minä tekisin itse niin ihan oman mielenrauhan vuoksi. me ollaan täällä pinossa enimmäkseen vähemmän ammattilaisia kuin se synnärin henkilökunta, joten tartu vain puhelimeen.
terkuin lottis jonka rv:t eivät ole lisääntyneet aamun jälkeen
Onnittelut ainakin Niksulle ja Iitulille, onkohan muitakin synnyttäneitä? Ainakin tämän päivän pinolla on mittaa, täytyykin kohta palata lukemaan muidenkin kuulumisia. Aamulla ei ollut kuin muutama viesti, nyt ei riitä edes viisikymmentä - hienoa!
Omaan napaan ei kummempia. Ei ainakaan mitään synnytykseen viittaavaa, joten jos sektioaikaa ei olisi torstaille sovittu, en uskoisi synnyttäväni vielä aikoihin ja hermot menisi tähän rähjäiseen olotilaan. On niin väsynyt, turvonnut ja kömpelö olo. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että vauva on vielä perätilassa ja tuskinpa enää mitään käännöksiä tekeekään. Alkaa vaan jo tuo leikkaus vähän jännittää...
Kaikki alkaa olla kotona vauvaa varten valmista, ainoa mikä nyt jää tekemättä on pakkaseen ruuat ja leivonnaiset, mutta toisaalta saa sitä ruokaa varmaan kotiintultua kaupastakin ja pääsiäiseen on vielä aikaa joten jos sitä jossakin välissä sitten leipoisi kun tuo isäntäkin on isyyslomalla.
Eipä kummempia. Annulle onnea huomiseen käynnistykseen (muistinkohan oikein?) ja jaksamista kaikille muille kaikenlaisista oireista kärsiville. Ei mene enää kauaa!
Vattumato rv 38+4
Aluksi onnea kaikille jo jakaantuneille!Ja onnea jakaantumaan lähteville=)!
Oli ihan pakko ruveta kirjoittamaan kun oli jo valmiiksi niin upean iso pino=)
Oma (.) ennallaan,yöt menee valvoessa ja päivisin sitten torkutaan...
Poitssu potkii ja tunkee päätänsä aina vaan alemmas ja alemmas(ei enää paljon pääse ilman että on ulkona)
Ei minulla nuo 3 S:ää auttaneet,tai siis mieluisin jäi kokeilemattakin kun paikat ilmeisesti niin turvoksissa ettei onnistu...Onko muilla tämmöistä ongelmaa??
Jaahas pakko poistua,ruoka palaa kohta hellalla...=(
Lamisa + poitsu rv 37+3
tulin kertoilemaan äpoli lääkäri kuulumisia.mutta ensiksi onnittelut niksulle pikku ritarista=)!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
niin...lekuri totesi että lyhentynyt kaula taas jonkin verran ja pehmeä(2vkoa sitten oli vajaa 3cm).vaavan painoarvio oli 3400g ja kaikki oli hyvin=)!!!
supistellu aika kivuttomasti sillon tällön..yöllä heräsin siihen..mutta ei mitään mullistavaa!tulisi jo=)
nyt alkaa masuvauva dokkari..pakko mennä...myöhemmin lisää=)
hjo ja rakastus 37+5
Kiitos kaikille kirjoittaneille, mukava lukea. Kiitos edellisen viestin dokkarimuistutuksesta; mahtavan näköisiä kuvia kohdun sisältä! =)
Supisteluista: Mulla viime viikolla supisteli myös 10min välein (kuten Lumolla) koko illan ajan. Loppuivat vasta nukahdettuani. Viilteleviä olivat välillä ja provosoituivat selvästi saunasta, urheilusta tai orgasmista, mutta ei sitä vaan malta kaikesta hyvästä luopua, vaikka tuliskin supisteluja..;) Kohdunkaula on 3cm ja kiinteä, joten nou hätä - ilmeisesti.
Liitoskivuista: tänään koskenut koko päivän oikeaan nivuseen. Pitää raahata välillä oikeaa jalkaa perässä. Venyttely auttaa myös.
Kohta saadaan rakkaita lapsia mekin vielä odottavat. Onnea jo synnyttäneille!
t. hukka rv 36+1
Sekä tsemppiä sektiota odottaville!
Nopeasti omat kuulumiset. Tänään neuvolassa kaikki kunnossa. Käsiarviolta vauva ei ole iso. On siis " dieetti" purrut. Pakko myöntää, että lipsumisia on tullut. Mulla on kauhee suklaanhimo!
Oma olo on muuten hyvä kamalia liitoskipuja ja inhottavia suonikohjuja tuolla alapäässä lukuunottamatta. Istuminenkin tekee kipeää ja koko ajan särkee. Esikoisen kanssa pitäis jaksaa koko ajan puuhailla ja vaihtaa paikasta toiseen. Kaiken lisäksi eilen iski kurkkukipu ja limainen olo. Nukkumisesta ei tullut mitään. Tänään on ollut myös yskää. Onneks h-hetkeen on vielä aikaa ja kerkee tervehtyä. Maanantaina on kättärillä ultra. Ihana päästä vielä kurkkimaan pikkuista ja kuulemaan kokoarvio!
Nyt mä lähden syömään ja valmistautumaan nukkumaan menoon. Öitä!
Helokki rv 37 tasan
Mies jo huhuilee sohvalle katsomaan ikivanhaa Bondia...
Olin eilen ihan varma, että yöllä lähdetään synnyttämään mutta p**skat... Koko päivän oli jomottanut vatsaa oikein kunnolla ja kun olin saanut pari tuntia nukuttua, alkoivat kunnon kipeät supparit. Niitä sitten tarkkailin ja kuuntelin miehen kuorsausta pari tuntia kunnes koko homma tyssäsi :-( Adrenaliinia oli tietysti kropassa niin paljon, ettei se uni enää tullutkaan ja valvoinkin käytännössä kello kolmesta aamuun saakka... Onneksi sain iltapäivällä nukuttua kolmisen tuntia, muuten ei olisi kivaa kenelläkään ;-)
Tänään on sitten olo ollut kuin eilistä ei olisi tapahtunutkaan! Mies on tietysti tyytyväinen kun on illatkin työmenoissa vielä huomisen ja keskiviikon, itse alkaisin olla aika kypsä ponnistamaan ulos tämän pikku-ukkelin.
Huomenna neuvolaan. Voi kun olisi vika käynti!
Pipsukka 39+1
Pinoudunpa minäkin pikaisesti..
Tossa kirjottelinkin jo tonne aikasemmin tosta verenpaineesta ja päätin nyt sit varrota aamuun.. eipä tässä kamala aika siihen enää oo. Päänsärky ei edelleenkään ole helpottanut yhtään, ja nyt vielä supisteleekin (mikä ihana yhdistelmä).. ei kamalan kipeesti mut tuntuvasti kumminkin.
Aamulla siis nla lääkäri, palailen sitten kirjottamaan kuulumisia :)
Nyt esikoista nukkuun laittaan, taas vähän venähti ilta...
Sybilla 36+5
Sain päätöksen että tulossa on.... Pari viikkoa on siitäkin taas mennyt... Kävin kyllä kyselemässä tuossa välillä!
Kun ei jaksaisi enää odotella...
Huhti
Ja Annulle tsemiä huomiseen. Käynnistys alkakoon. Voin oikein kuvitella sut siellä jo :o))) Alotellaanko se salissa vai osastolla?
Täällä kärvistelen näitten omien supistusteni kans. Ei taas muutaku 10 min. välein noita pirun tuntuvia, turhia. Alkais ne oikeet nyt, niin meidän treffit kävis toteen;o)
Huoh! Lumo 39