Sinä joka autat mielelläsi toisia ihmisiä ja olet empaattinen! Pidetäänkö sinua idioottina?

Tai pidätkö sinä tälläistä ihmistä hölmönä?

Käytätkö mielelläsi tilaisuutta hyväksi, jos tunnet tälläisen henkilön?

Pidetään ja kohdellaan sen mukaan. Käytetään hyväksi ja vedätetään. Onneksi karma kuittaa, muuten sekoaisi pää. Ei viitsi vittuilijaksi ruveta niin näillä mennään.

Pidetään sinisilmäisenä. En hyväksikäyttäisi muita ihmisiä itse tilaisuuden tullen, minusta se on väärin ja minulle on tärkeää kokea olevani hyvä ihminen.

Tuli muuten mieleen, että onkohan ihmisille yleensä (en tarkoita kaikkia) mitään merkitystä kokevatko olevansa hyviä vai pahoja ihmisiä?

Hyvän ja pahan ihmisen erottaa ainoastaan että hyvä ihminen pidättäytyy niistä pahoista teoista joita myös ajattelee, paha toteuttaa ajatuksensa. Lopulta kuitenkin kaikki övat sekä hyviä että pahoja.

Vierailija kirjoitti:

Pidetään ja kohdellaan sen mukaan. Käytetään hyväksi ja vedätetään. Onneksi karma kuittaa, muuten sekoaisi pää. Ei viitsi vittuilijaksi ruveta niin näillä mennään.

Miten voit olla varma? Joskus tuntuu vaan liian raskaalta..

Musta tuntuu että pääasia on vaikuttaa kiireiseltä ja itsekkäältä. Tai sitten kaikki ei vaan oikeasti ajattele yhtään toisia ihmisiä.

Mua on jopa pidetty itsekkäänä ja ajatellaan AINA että koitan jotenkin hyötyä, vaikka se on täysin mahdotonta...

Ei pidetä, ei ainakaan ole päin naamaa sanottu. Mutta minä en autakaan muita omasta selkänahasta repien vaan pidän samalla huolen myös omista rajoistani, mutta koska itsellä on ihan hyvät tukiverkot ja ihmiset on niin nihkeitä pyytämään apua että harvoin joutuu sanomaan ei ja useammin pitää ihan alleviivata että avuntarjous on vilpitön eikä "vaiva" haittaa. Esim. voin viedä ja hakea naapurin kerholaista oman kerholaisen kanssa kun äidillä on ennenaikaisia supistuksia tai ottaa tuttavaperheen lapsia kylään (=hoitoon) ihan vaan siksi että tukiverkottoman perheen vanhemmat pääsisi joskus ulos syömään kahdestaan tai leipoa kaverin ristiäisiin tai lainata autoa tai hakea jollekin jotain jostain tietysti kaupasta ja postittaa jos omalla paikkakunnalla ei ole tms.

Ja en todellakaan halua käyttää ketään hyväksi. Olen ehkä keskimääräistä herkempi pyytämään apua, koska tykkään itse sellaisesta yhteisöllisestä elämästä ja haluaisin myös omalla esimerkillä madaltaa kynnystä siihen että apua voi pyytää (esim. jos itsellä on vauva sylissä niin voisiko joku kantaa lounasruokalassa tarjottimen pöytään), mutta mietin kyllä keneltä kysyn ja muotoilen asiani mahdollisimman hyvin niin että kieltäytyä voi ja kuuntelen vastauksen herkällä korvalla. Vaivaksi en halua olla! Mutta kun tiedän itse miten mielelläni autan jollakin itselle pienellä jutulla josta on toiselle iso apu, niin haluan kuvitella että maailmassa on muitakin samanlaisia. Ikuisesti kiitollinen kaverille joka otti 2-vuotiaan heille leikkimään ettei tarvinnut neuvolan jälkitarkastuksessa kintut levällään miettiä mitä se muksu tuhoaa :)

Esimerkit on nyt pikkulapsiarjesta kun sitä on eletty viimeiset 5 vuotta, mutta tämä onkin sopinut mulle hyvin: tässä se toisen tarvittaessa auttaminen on tullut vähän väkisin ja luontevasti enemmän esiin kuin "aiemmassa elämässä" ja minulle se sopii, se tuo iloa!

Oma mummoni on sellainen antaisi paitansa päältään jos joku pyytäisi. Todella hyväsydäminen, hyväntahtoinen, ihana herttainen ihminen, mutta ehkä tosiaan siinä mielessä höynäytettävä että en usko että yhtään arvioi sitä toisen avuntarpeen todenmukaisuutta vaan antaa kaikkensa heti jos pyydetään.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidetä, ei ainakaan ole päin naamaa sanottu. Mutta minä en autakaan muita omasta selkänahasta repien vaan pidän samalla huolen myös omista rajoistani, mutta koska itsellä on ihan hyvät tukiverkot ja ihmiset on niin nihkeitä pyytämään apua että harvoin joutuu sanomaan ei ja useammin pitää ihan alleviivata että avuntarjous on vilpitön eikä "vaiva" haittaa. Esim. voin viedä ja hakea naapurin kerholaista oman kerholaisen kanssa kun äidillä on ennenaikaisia supistuksia tai ottaa tuttavaperheen lapsia kylään (=hoitoon) ihan vaan siksi että tukiverkottoman perheen vanhemmat pääsisi joskus ulos syömään kahdestaan tai leipoa kaverin ristiäisiin tai lainata autoa tai hakea jollekin jotain jostain tietysti kaupasta ja postittaa jos omalla paikkakunnalla ei ole tms.

Ja en todellakaan halua käyttää ketään hyväksi. Olen ehkä keskimääräistä herkempi pyytämään apua, koska tykkään itse sellaisesta yhteisöllisestä elämästä ja haluaisin myös omalla esimerkillä madaltaa kynnystä siihen että apua voi pyytää (esim. jos itsellä on vauva sylissä niin voisiko joku kantaa lounasruokalassa tarjottimen pöytään), mutta mietin kyllä keneltä kysyn ja muotoilen asiani mahdollisimman hyvin niin että kieltäytyä voi ja kuuntelen vastauksen herkällä korvalla. Vaivaksi en halua olla! Mutta kun tiedän itse miten mielelläni autan jollakin itselle pienellä jutulla josta on toiselle iso apu, niin haluan kuvitella että maailmassa on muitakin samanlaisia. Ikuisesti kiitollinen kaverille joka otti 2-vuotiaan heille leikkimään ettei tarvinnut neuvolan jälkitarkastuksessa kintut levällään miettiä mitä se muksu tuhoaa :)

Esimerkit on nyt pikkulapsiarjesta kun sitä on eletty viimeiset 5 vuotta, mutta tämä onkin sopinut mulle hyvin: tässä se toisen tarvittaessa auttaminen on tullut vähän väkisin ja luontevasti enemmän esiin kuin "aiemmassa elämässä" ja minulle se sopii, se tuo iloa!

Oma mummoni on sellainen antaisi paitansa päältään jos joku pyytäisi. Todella hyväsydäminen, hyväntahtoinen, ihana herttainen ihminen, mutta ehkä tosiaan siinä mielessä höynäytettävä että en usko että yhtään arvioi sitä toisen avuntarpeen todenmukaisuutta vaan antaa kaikkensa heti jos pyydetään.

Eli pitäisit minua pöljänä koska autan äitiäni saamatta ikinä mitään takaisin?

Ei pidetä idioottina. En myöskään kuulu, suoraan enkä kiertotietä, olevani hyväuskoinen tai sinisilmäinen - vaikka tiedän olevani ja näen vaivaa sen eteen, että pysyisin sellaisena.

Päinvastoin. Kilttiyteni ja haluni sekä kykyni auttaa muita tuo minulle valtaa ja auktoriteetttia.

On kuitennkin niin, että minä en ole tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka pitävät minua idioottina. En myöskään auta heitä. Autan halulla, mutta vain niitä, jotka ovat valmiita kunnioittamaan apuani ja rajojani.

Se on vissiin perinnöllistä ja visiin se hyvä sydän periytyykin juurikin medän ihanilta naisiltamme, suomineidoilta.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidetä idioottina. En myöskään kuulu, suoraan enkä kiertotietä, olevani hyväuskoinen tai sinisilmäinen - vaikka tiedän olevani ja näen vaivaa sen eteen, että pysyisin sellaisena.

Päinvastoin. Kilttiyteni ja haluni sekä kykyni auttaa muita tuo minulle valtaa ja auktoriteetttia.

On kuitennkin niin, että minä en ole tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka pitävät minua idioottina. En myöskään auta heitä. Autan halulla, mutta vain niitä, jotka ovat valmiita kunnioittamaan apuani ja rajojani.

No niin, näin ikkäästi.

Varmaan pitää, mutta varmaan moni heistä, jotka pitää saattaisivat toisinaan tarvita myös apua itsekin. Ei ehkä sillä tavoin kuin mitä minä satun auttamaan, mutta joku voisi auttaa heitä laventamaan korvaväliään, niin ehkä ymmrtäsivät, että toisten tukeminen ja jeesaaminen ei automaattisesti ole itseltä pois. - Toki turhauttaa, että jos ja kun olen joskus auttanut ja jeesannut, niin osa heistä erehtyy luulemaan, että olisin milloin tahansa ajankohdasta riippumatta valmis auttamaan ja jeesaamaan heitä toistekin. - Ja parhaimmillaan tai pahimmillaan vielä, niin että alkavat esittämään tarkkoja ehtoja ja vaatimuksia siitä, mitä "avun" tulisi sisältää. Ja minun pitäsi vielä pitäisi sekä ymmärtääa ja tajuta niin osata tehdä, "jo" oman asiantuntemukseni pohjalta. - Voin kuulemma sitten "rahastaa" niitä joita en kenties tunne ja, jotka hakevat apuani ja tukeani "virallista tietä." 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidetä, ei ainakaan ole päin naamaa sanottu. Mutta minä en autakaan muita omasta selkänahasta repien vaan pidän samalla huolen myös omista rajoistani, mutta koska itsellä on ihan hyvät tukiverkot ja ihmiset on niin nihkeitä pyytämään apua että harvoin joutuu sanomaan ei ja useammin pitää ihan alleviivata että avuntarjous on vilpitön eikä "vaiva" haittaa. Esim. voin viedä ja hakea naapurin kerholaista oman kerholaisen kanssa kun äidillä on ennenaikaisia supistuksia tai ottaa tuttavaperheen lapsia kylään (=hoitoon) ihan vaan siksi että tukiverkottoman perheen vanhemmat pääsisi joskus ulos syömään kahdestaan tai leipoa kaverin ristiäisiin tai lainata autoa tai hakea jollekin jotain jostain tietysti kaupasta ja postittaa jos omalla paikkakunnalla ei ole tms.

Ja en todellakaan halua käyttää ketään hyväksi. Olen ehkä keskimääräistä herkempi pyytämään apua, koska tykkään itse sellaisesta yhteisöllisestä elämästä ja haluaisin myös omalla esimerkillä madaltaa kynnystä siihen että apua voi pyytää (esim. jos itsellä on vauva sylissä niin voisiko joku kantaa lounasruokalassa tarjottimen pöytään), mutta mietin kyllä keneltä kysyn ja muotoilen asiani mahdollisimman hyvin niin että kieltäytyä voi ja kuuntelen vastauksen herkällä korvalla. Vaivaksi en halua olla! Mutta kun tiedän itse miten mielelläni autan jollakin itselle pienellä jutulla josta on toiselle iso apu, niin haluan kuvitella että maailmassa on muitakin samanlaisia. Ikuisesti kiitollinen kaverille joka otti 2-vuotiaan heille leikkimään ettei tarvinnut neuvolan jälkitarkastuksessa kintut levällään miettiä mitä se muksu tuhoaa :)

Esimerkit on nyt pikkulapsiarjesta kun sitä on eletty viimeiset 5 vuotta, mutta tämä onkin sopinut mulle hyvin: tässä se toisen tarvittaessa auttaminen on tullut vähän väkisin ja luontevasti enemmän esiin kuin "aiemmassa elämässä" ja minulle se sopii, se tuo iloa!

Oma mummoni on sellainen antaisi paitansa päältään jos joku pyytäisi. Todella hyväsydäminen, hyväntahtoinen, ihana herttainen ihminen, mutta ehkä tosiaan siinä mielessä höynäytettävä että en usko että yhtään arvioi sitä toisen avuntarpeen todenmukaisuutta vaan antaa kaikkensa heti jos pyydetään.

Eli pitäisit minua pöljänä koska autan äitiäni saamatta ikinä mitään takaisin?

En tietenkään! Mistä sellaista keksit? Pöljänä pitäisin ehkä ihmistä joka toistuvasti omista tarpeistaan piittaamatta auttaisi muita arvioimatta edes heidän todellista avuntarvettaan. Tai no, enhän tiedä teetkö niin... uhraatko oman perheesi, urasi, terveytesi täyttämällä äitisi toiveita? Sitten saattaisin pitää.

Jos tarkoitat sitä että puhuin jonkinlaisesta yhteisöllisyydestä, vastavuoroisuudesta, niin tarkoitan sillä yleistä asennetta jonka toivoisin vahvistuvan. Että se jolla on resursseja auttaa auttaisi sitä joka tarvitsee apua, en kahdenvälistä kauppaa. Joku voi olla koko elämänsä auttajan ja joku toinen autettavan roolissa, riippuu miten nallekarkit ovat jakautuneet, useimmille roolit vaihtuvat elämäntilanteesta ja ihmissuhteesta riippuen.

kyllä pidetään hyväuskoisena ja vähän tyhmänäkin mutta heti kun huomaan sen itse  rupean hillitsemään hyväsydämisyyden osoituksia tälläistä henkilöä kohtaan..

Minä olen aina ollut sinisilmäinen ja hyväntahtoinen hölmö.

No, aloitetaanpa nuoruudesta. Minä "lainasin" heti 18 -vuotiaana 1800 markkaa saatuani silloiselleni poikaystävälleni jonkun romuauton ostoon. Samainen poikaystävä myös "lainasi" rahaa ostaaksen minulle kännykän. Maksoin myös hänen ajokorttinsa.  Minun kotini oli niin köyhä, että meillä ei edes ollut autoa... Tämä samainen ex -poikaystävä kusetti minulta rahaa noin 2000€  vielä viime vuonna, milloin milläkin säälittävillä tarinoilla. Mutta tässä karma iski kunnolla, hänet puukotettiin hengilta viime joulukuussa. Oikeaan osoitteeseen meni, ja Oulun poliisilla kyllä vähenivät työt.

Sitä seuraava poikaystävä "lainasi" rahaa vuokriinsa, ja houkutteli minut samalle sopimukselle vuokralle. Lopputulema oli se, että hän laitttoi tuleet perintakirjeet roskiin tai minne lie, kun olin lukiossa ja hän makasi kotona. Minulle tuli täytenä yllätyksenä se, että menetin luottotietoni. Terveisiä vain Teijolle Kuusamoon. Eiköhän hänkin lopulta päädy sinne minne se kuuluu.

Kolmannesta poikaystävästä en edes viitsi mainita. Pieksi monesti melkein hengiltä ja teki nimiini velkaa yli 4000e. Ihan vahingossa olen hengissä. Että terveisiä vain Markolle Oulun seudulle.

Sittemmin nyt aikuisena olen hyväntahtoisuuttani maksanut lapseni kavereiden ratsastustunteja, siis useilla saadoilla euroilla, ei mitään kertamaksuja! Ei olisi pitänyt!! Ja tarjonnut vaikka mitä. Ja nyt minulta vaaditaan kyllä täyttä maksua kaikesta, jopa rikkinäisistä kirppisryysyistä. Ei mitään kiitosta. Vaikka nyt taas minulla on helvetin tiukkaa, ei apua heru. Ei yhtään.

Enää koskaan en auta ketään, sen olen oppinut, kun nyt tässä penniä venytän. Ihan vastikään olin liian antelias. Terveisiä niille, jotka ehkä tunnistavat!!!

Haukkukaapa nyt tyhmäksi, mutta jos kaikki olisivat yhtä asiallisia kuin minä olen ollut, niin kyllä maailma olisi parempi paikka! Joo, olen ollut ihan HELVETIN tyhmä! Ja luottavainen. Olen aina ajatellut, että kyllä se hyvä kiertää takaisin mutta se ei todellakaan mene niin. Enää en auta ketään!!!

Vierailija kirjoitti:

kyllä pidetään hyväuskoisena ja vähän tyhmänäkin mutta heti kun huomaan sen itse  rupean hillitsemään hyväsydämisyyden osoituksia tälläistä henkilöä kohtaan..

Muista että sinä et ole hyväuskoinen, jos kykenet luottamaan. Perinteistä tulee pitää kiinni.

Autan muita ja olen kiltti muille ihmisille. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelevat minusta. Ei myöskään haittaa yhtään jos joku pitää idioottina.

Tietenkin pidetään totaalisena hölmönä ja hyväksikäytettävänä typeryksenä. Tiedän kuitenkin rajat ja sen mitä teen. Autettavat ovat olleet todella läheisiä (lähiomaisia) ihmisiä, joihin olen halunnut luottaa.

Ei mua pysty vetelemään höplästä, mutta huvittaa, kun jopa ne, joita olen auttanut, yrittävät "kahmia" aina vaan lisää. Onneksi se luonne tulee aika äkkiä esille. Apuni ei ole rahaa, eikä omaisuutta. En esim. lainaa koskaan, enkä kellekään. Palveluksia olen tehnyt, ja paljon. Hyvää olen enimmäkseen saanut aikaan.

Olen ollut olkapäänä ja kuunnellut ihmisten vuodatuksia ja ratkonut jopa eronneiden kiistoja, joissa on ollut lapset kuvioissa. Sain onneksi eräänkin naisen pään kääntymään, kun yritti kostaa ex-miehelle "omimalla" lapsen, eikä olisi antanut heidän viettää aikaa yhdessä. Olivat kuin paita ja peppu, nämä isä ja tytär. Tuntuu vieläkin niin hyvältä, näin isäni hylkäämänä, kun pystyin auttamaan ja vaikuttamaan tytön elämään myönteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kyllä pidetään hyväuskoisena ja vähän tyhmänäkin mutta heti kun huomaan sen itse  rupean hillitsemään hyväsydämisyyden osoituksia tälläistä henkilöä kohtaan..

Muista että sinä et ole hyväuskoinen, jos kykenet luottamaan. Perinteistä tulee pitää kiinni.

Katsos suomalaiseen perinteeseen kuulu rehellisyys. Ihan suotta sinä vittuilet minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kyllä pidetään hyväuskoisena ja vähän tyhmänäkin mutta heti kun huomaan sen itse  rupean hillitsemään hyväsydämisyyden osoituksia tälläistä henkilöä kohtaan..

Muista että sinä et ole hyväuskoinen, jos kykenet luottamaan. Perinteistä tulee pitää kiinni.

Katsos suomalaiseen perinteeseen kuulu rehellisyys. Ihan suotta sinä vittuilet minulle.

Minä olen sinun puolella, toveri. Kaveria ei jätetä.

Joo kyllä minäkin ole oppinut, että paha saa palkkansa. Ja siinä palkassa on muutama numero enemmän kuin minun palkassani 😒 Kyllä sitä lopulta oppii, että älä auta, kun tarpeeksi monta kertaa saa turpiinsa.