Miten pääsit yli masennuksesta?
Kysymys otsikossa. Olisi hienoa jos saataisiin kasaan vinkkejä ja kertomuksia, miten selviytyä raskaimpien hetkien aikana.
Kommentit (31)
Mulla paheni masennus psykoosiksi, sain tehokkaammat neurolepti lääkkeet. Heräsin todellisuuteen tavallaan psykoosin avulla. naisilla sairastaminen kestää varmaan sen hedelmällisen iän ajan yleensä. Kyllähän paljon kulttuurista, elokuvista ja kirjallisuudesta, löytyy vertaistukea ja tietoa. Oma tarinani on vähän kuin wizard of oz- elokuvasta.
Itsellä tuntuu parhaiten auttavan aika. Hirveää, takkuista eteenpäin rämpimistä ollut jo monta kuukautta, vaikka on lääkkeet ja jonkinverran keskusteluapuakin. Aktiivisuus, ihmisten näkeminen ja johonkin mukavaan keskittyminen auttaa hetkellisesti ja vie ajatukset pois ikävistä asioista, mutta sitten ne aina palaa. Ajan kanssa tuntuu kuitenkin hieman helpottavan, kaikkein synkimmät hetket on jäänyt melkein kokonaan pois ja välillä jaksaa oikeasti kiinnostua asioista, vaikka alkuun ei kiinnostanut mikään. Silloin sain neuvon "tehdä asioita mistä nautin" ja olin ihan epätoivoinen, kun en nauttinut mistään. Onneksi fiksu sairaanhoitaja kehotti tekemään asioita joista on ennen nauttinut, vaikkei ne nyt tuntuisi miltään (aktivoi kuulema hermoyhteyksiä aivoissa, ja pikkuhiljaa oppii taas nauttimaan). Sitten vain yritin ja yritin, ja jossain vaiheessa niitä hyviä hetkiä alkoi taas tulemaan. En ole vielä terve, kaukana siitä, mutta pystyn taas syömään ja nukkumaan (mikä on aivan loistavaa!), ja arki pysyy jotenkin kasassa. Tässä vaiheessa on myös lohdullista muistaa, että monilla muillakin toipumiseen menee jopa vuosia. Eli vaikka nyt tuntuu että tuleekohan tästä elämästä enää mitään, yritän muistaa missä pisteessä olin aiemmin ja miten pitkälle olen päässyt. Ehkä vuoden päästä muistelen tätä hetkeä ja totean päässeeni vielä paljon pidemmälle. Uskon, että välillä tarvitaan aikaa oikeasti päästää negatiiviset tunteet pintaan, mutta toki tarvitaan myös paljon apua muilta että jaksaa läpi sen pimeimmän ajan.
Ryhdyin panemaan kaikkia mahdollissia naisia :)
M41
Jos ihminen vain on synkeä, melankolinen ja pahinta pelkäävä niinmistä kaivaa syyt masennukseen?
Ap kirjoitti:
Kysymys otsikossa. Olisi hienoa jos saataisiin kasaan vinkkejä ja kertomuksia, miten selviytyä raskaimpien hetkien aikana.
Masennus loppui siihen, kun pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle, samalla lopetin kaikki lääkkeet, nyt voin mainiosti kun ei ole pakko joka päivä lähteä mihinkään:)
Ap kirjoitti:
Kysymys otsikossa. Olisi hienoa jos saataisiin kasaan vinkkejä ja kertomuksia, miten selviytyä raskaimpien hetkien aikana.
Rukoilin Jeesusta ja latasin youtubesta hengellisiä lauluja ja lauloin niitä yksin kotonani.
Sekä ylistin ja palvoin Jeesusta tuntikausia - se poisti täydellisesti masennuksen.
Skitsofrenia on mm mielenterveysongelma. Masennus on vahvasti kulttuurisidonnainen käsite.
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia on mm mielenterveysongelma. Masennus on vahvasti kulttuurisidonnainen käsite.
Mihin tämä skitsofrenia tässä liittyy? Nyt puhutaan masennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia on mm mielenterveysongelma. Masennus on vahvasti kulttuurisidonnainen käsite.
Mihin tämä skitsofrenia tässä liittyy? Nyt puhutaan masennuksesta.
No se on ihan selkeä geeniperimään ja varhaiskehitykseen liittyvä häiriö aivoissa.
Lisää kokemuksia?