Kohtalotovereita?

Olemme 27 vuotiaita, suhdetta takana 8 vuotta joista 4 aviossa. Lapsettomia ollaan. Ongelmana miehen laiskuus kotona..
Tulin töistä kotiin, talo oli lämmittämättä, astiat oli siinä missä lähtiessäkin, samoin pyykit. Koirat oli likaisina pihalla. Mies pelasi pleikkaria. Ei tullut edes tervehtimään. Olin tuonut kaupasta sipsiä ja tupakat hänen pyynnöstään, vaikka ajattelin että hän on ollut koko vapaapäivän kotona, eikö olisi itse ehtinyt? Toin silti koska ajattelin sen olevan vastapalvelus, kun hänellä oli tänään synttäritkin. Ei tämä päivä sen erilaisempi ollut. Samalla kaavalla ne menevät muutkin päivät nykyisin, on menneet jo kauan.. Teen kahta työtä ja hoidan kodin. Siivoan, käyn kaupassa, teen ruoat, pesen pyykit, viikkaan pyykit, laitan astiat, hoidan kuusi koiraamme, maksan laskut, huolehdin että talous olisi jotenkin edes kunnossa ja vapaapäivinä yllätän kattavalla aamiaisella.. En nyt edes muista mitä kaikkea teen, mutta sanotaanko nyt vaikka että tarpeeksi.
Olin sairaalassa tutkimuksissa joita jännitin paljon ja ne huolestuttivat, mies ei edes kysynyt miten meni tai maininnut päiväni kulkua sanallakaan. Soitti vaan ja pyysi rahaa. Olen nyt ollut sairaslomalla ja yrittänyt kuitenkin tehdä kaiken mitä olen jaksanut, yleensä se kaikki on ollut kodin imuroimista päivittäin ja koirien hoitamista. Hän ei tee ruokaa vaikka olen pyytänyt, ja jos on tehnytkin niin olen saanut kuulla siitä kuinka hänellä on työ ja hän ei jaksa jne.  Itselleen kyllä on ostanut eineksiä.
Olen vaimo joka saa suunsa auki ja joka kertoo mikä loukkaa ja mikä ei. Mutta mikään ei tunnu hetkauttavan. Kun itse sairastuu ja jää ns. toisen armoille jossain määrin, huomaa vasta kuinka karua se kohtelu sitten toiseen suuntaan on. Kun on niin itsestäänselvyys ja usein tuntuu että vielä jopa hyväksikäytetty.