Palstajuristit, -poliisit ja muut rikosasioista tietävät! Lahden ratsastusonnettomuus
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/08/17/koira-saikaytti-hevoset---…
Tämä tapaus oli otsikoissa pari vuotta sitten. Lahdessa 12-vuotias ratsastajatyttö kuoli pudottuaan vapaana olleen koiran säikäyttämän hevosen selästä. Paikkakuntalainen nainen oli antanut kahden collien juosta vapaana laittomasti, minkä seurauksena onnettomuus tapahtui. Nainen haihtui paikalta vähin äänin, koska lehdissä häntä pyydettiin ilmoittautumaan poliisille, minkä hän tekikin päivän tai kahden kuluttua. Mediassa ei ole ollut tietoja, että nainen olisi saanut mitään rangaistusta.
Kysymykseni kuuluu: miten tuollaisesta tilanteesta pääsee ilman rangaistusta? Ainakin maallikon silmissä nainen syyllistyi ainakin kuolemantuottamukseen. Hän oli myös häipynyt paikalta laiminlyöden auttamisvelvollisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että naisella ei ole ollut edes näköyhteyttä koiriin. Vaikkei näköyhteyttä olisikaan ollut, onnettomuus ei ole voinut olla äänetön (pelästynyt hevonen, koiran haukunta, tyttöjen huudot jne.).
Kuolemaan johtaneista (liikenne)onnettomuuksista tehdään käsittääkseni aina tutkinta, ja rangaistus tulee, jos on tekemisillään tai tekemättä jättämisillään aiheuttanut onnettomuuden/kuoleman. Miten tämä tapaus eroaa muista onnettomuuksista? Millä perusteella tapausta ei ilmeisesti ole edes tutkittu? Onko poliisi, syyttäjä tai joku muu jättänyt työnsä tekemättä, vai voivatko omaiset kieltää tapauksen tutkinnan tai rangaistuksen antamisen (miksi ihmeessä kukaan niin haluaisi tehdä?)? Tuntuu kummalliselta, kun Suomessa on saanut rangaistuksia jääkokkareiden putoamisesta ynnä muista.
Kommentit (41)
Ei saanut edes sakkoa.
Eikö tosiaan löydy täältä asiantuntemusta vaikka avllä yleensä kaikki asiat tiedetään.
Tässä puuttui minkäänlainen tahallisuus, mitä voidaan edellyttää rikokselta. Nainen ei ole voinut mitenkään mieltään, että koirankoulutuksen seurauksena on tytön kuolema. Kamalan surullinen tapahtuma, mutta naisesta ei saa tytön tappajaa eikä naisen koirasta. Valitettavasti. Eikä naisen saama rikesakko koiran vapaana pitämisestä tuo tyttöä takaisin. Eiköhän se nainen kärsi rangaistustaan joka ikinen päivä, jos on minkäänlaisella empatiakyvyllä varustettu.
Vierailija kirjoitti:

Ei tahallisuus ole rikoksen edellytys. Googlaa tuottamuksellinen. Lue uudelleen aloituksen viimeinen kappale.
Tahallisuuden asteita on monia. Mutta ei silti voi olettaa että seurauksena on kuolema.
Aikoinaan kun ratsastin aktiivisesti niin ratsastuksenopettaja kyllä piti kurissa vapaana juoksentelevat koirat. Sai koiran omistaja sellaisen sanallisen läksytyksen... Oli muuten kuuluva ääni opella.
Jääkikkareen putoaminen niskaan on helpompi käsittää aiheuttavan jonkun kuoleman ja silloin jos jättää jäät pudottamatta hallitusti tai estää alta kulun, voi tuottamuksellisesti syyllistyä jonkun kuolemaan tai vammautumiseen. Siinä on selkeä tapahtumien jatkumo. Mutta se että jossain syrjässä kouluttaa koiraa, ei sitä voi etukäteen ajatella että nyt tästä varmaan aiheutuu jonkun kuolema jollain x tavalla.
En ikinä päästäisi 12-vuotiasta maastoon ikäisessään seurassa! Minulla on ollut hevosia 20 vuotta ja mitä paras oppi vuosien varrella on ollut ennalta ehkäisemisen ja riskien tiedostamisen taito. Tämä taito ei kehity parissa vuodessa ja valitettavasti lasten ja teinien usko omista taidoista on epärealistisen kova. Jos jotain yllättävää hevosten kanssa sattuu, tärkeintä on pysyä itse rauhallisena, mitä epäilen kovasti tässä tapauksessa. Hevosen täytyy luottaa ratsastajaansa, jotta minimoidaan vaaratilanteet. Ja jos se jotain säikähtääkin, se rauhoittuu paljon nopeammin turvallisen ihmisen kanssa. Olen ollut lapsena useita kertoja täyttä laukkaa ryöstävän hevosen selässä ja voin vain kiittää onneani, ettei mitään vakavampaa koskaan sattunut.
Legalisti kirjoitti:
Syy-yhteys puuttui.
Vinkki murhaa suunnitteleville: keksi mahdollisimman epälooginen tapahtumien kulku.
Legalisti kirjoitti:
Syy-yhteys puuttui.
12v. tyttö kuolee. Ratsastustunnilla missä on vielä kokemattomia ratsastajia saaliseläimen selässä ja sinne ryntää äkkiä koira aiheuttaen ratsastajan tippumisen. Erittäin huonoa tuuria kun kuolema korjasi... Mutta miksi ihmeessä nainen pitää koiriaan vapaana ratsastuskoulun alueella!?
Ovatko ihmiset näin tampioita, että kuvittelevat hevosten olevan jotain koneita tai kaikkien ratsastajien omaavan saman rutiinin?
Olen minä kansallisessa kouluratsastuskisassa nähnyt miten hevonen saa sätkyn kun joku tampio läväyttää sateenvarjon auki kentänvieressä olevassa katsomossa. Ratsastaja ei tippunut mutta rata meni vituiksi.
T: Keskiviivan mies.
Toisaalta se, joka lähtee yleensä hevosen selkään ja hevosella vielä aitauksen tai maneesin ulkopuolelle, ottaa aina tietoisen loukkaantumisen tai kuoleman riskin. Hevonen on säikähtäessään täysin hallitsematon pakoeläin. Se säikäyttäjä olisi voinut olla vaikka tuulessa pyörivä keltainen muovipussi, pellolta tuleva traktori tai ohimenevän mopon paukahtava pakoputki. Mikään niistäkään ei olisi ollut kuolemantuottamukseen syypää. Vahinkoja sattuu ja se, joka hevosen selkään nousee, altistaa itsensä aina vahingolle. Ratsastus taitaakin olla kaikkein vaarallisimpien harrastusten joukossa, sattuu paljon sekä pienempiä että vakavia, esim. halvaantumiseen tai kuolemaan johtavia tapaturmia. Esim. moottoriurheilu ei ole läheskään yhtä vaarallista.
Maastoratsastuksessa (jokamiehenoikeudella) jokainen on vastuussa itsestään. Jos siellä metsuri käynnistää sahan ja hevonen pelästyy, ei metsuria voi syyttää mistään. Sama tuossa koirajutussa. Ei pidä lähteä maneesin turvasta, jos ei osaa ratsastaa.
Tapaus on surullinen mutta kun ratsastaa niin hevonen voi pillastua ja ratsastajan pitää tämä huomioida. Pikemminkin syyllinen on se joka luovutti hevosen alaikäisen käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Tässä puuttui minkäänlainen tahallisuus, mitä voidaan edellyttää rikokselta. Nainen ei ole voinut mitenkään mieltään, että koirankoulutuksen seurauksena on tytön kuolema. Kamalan surullinen tapahtuma, mutta naisesta ei saa tytön tappajaa eikä naisen koirasta. Valitettavasti. Eikä naisen saama rikesakko koiran vapaana pitämisestä tuo tyttöä takaisin. Eiköhän se nainen kärsi rangaistustaan joka ikinen päivä, jos on minkäänlaisella empatiakyvyllä varustettu.
Miksei tuo ole tuottamuksellinen rikos?
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta se, joka lähtee yleensä hevosen selkään ja hevosella vielä aitauksen tai maneesin ulkopuolelle, ottaa aina tietoisen loukkaantumisen tai kuoleman riskin. Hevonen on säikähtäessään täysin hallitsematon pakoeläin. Se säikäyttäjä olisi voinut olla vaikka tuulessa pyörivä keltainen muovipussi, pellolta tuleva traktori tai ohimenevän mopon paukahtava pakoputki. Mikään niistäkään ei olisi ollut kuolemantuottamukseen syypää. Vahinkoja sattuu ja se, joka hevosen selkään nousee, altistaa itsensä aina vahingolle. Ratsastus taitaakin olla kaikkein vaarallisimpien harrastusten joukossa, sattuu paljon sekä pienempiä että vakavia, esim. halvaantumiseen tai kuolemaan johtavia tapaturmia. Esim. moottoriurheilu ei ole läheskään yhtä vaarallista.
Se että tuulessa liehuva muovipussi voi säikäyttää hevosen joka pillastui eikä tämä ole kenenkään syy, ei tarkoita että ihminen voi mennä esim ampumaan hevosen korvan juuren ja selvitä ehjin nahoin ku "voishan se säikähtää muutenkin"
No oliko nainen mennyt tahallaan säikyttelemään hevosia tarkoituksenaan pillastuttaa ne? Eiköhän koirien karkaaminen kesken koulutuksen tai metsälenkin ollut sekin täysi vahinko.
Ei pidä ottaa tuohon käyttöön säikkyjä hevosia.
Hevosten omistajan vika koko juttu.
Poliisihevosetkin pärjäävät vaikka vieressä taphtuu vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
No oliko nainen mennyt tahallaan säikyttelemään hevosia tarkoituksenaan pillastuttaa ne? Eiköhän koirien karkaaminen kesken koulutuksen tai metsälenkin ollut sekin täysi vahinko.
Ei, mutta nainen oli huolimaton rikkoessaan määräystä pitää koirat kiinni. Tästä aiheutui toisen kuolema. Naisen huolimattomuuden ja piittaamattomuuden vuoksi.
up