Tuli jotenkin paha mieli tuosta viiltelyketjusta
Siis se, jossa ap mietti kannattaisiko lopettaa sellaisen naisen tapailu, jolla on käsivarsissa viiltelyjälkiä.
Kenenkään ei ole pakko tapailla viiltelijää, tiedostan sen. Mutta jotenkin joistakin kommenteista välittyi sellainen tunne, että (entinenkin) viiltelijä olisi sekopää, joka pystyisi mm. viiltämään puolisonsa kurkun auki (suoraan erästä kommentoijaa lainaten). Tai että aina jos jättää viiltelijän, niin tämä alkaa häiriköimään puhelimitse ja uhkailee itsemurhalla. Tai että viiltelijä pahoinpitelisi yhteiset lapsetkin. Joltakin entiseltä viiltelijältä joku kysyi, että onko tämä naimisissa ihan hyvän ja normaalin miehen kanssa, ihan kuin mielenterveydeltään terve mies ei voisi seurustella (entisen) viiltelijän kanssa.
Itselläni on paljon viiltelyjälkiä, myös itseaiheutettuja palovammoja. Ensimmäisen kerran viiltelin muistaakseni viidennellä luokalla. Kyllä, minulla oli mielenterveysongelmia ja on edelleen, johtuvat lapsena ja nuorena tapahtuneista jatkuvista raiskauksista ja hyväksikäytöstä, ja kun siitä saakka kun kuukautiseni alkoivat (5lk.) minun piti jatkuvasti pelätä, että olenko nyt raskaana.
Kuten sanoin, minulla on yhä mielenterveysongelmia, mutta minulla on onneksi (mieleltään terve) poikaystävä, jota ei haittaa se, että olen ollut itsetuhoinen, tai se että minulla on valtavasti menneisyyden traumoja. Joudun yhä välillä olemaan psykiatrisella osastolla itsetuhoisuuden takia, mutta silti poikaystäväni aina soittaa minulle, lupaa että kaikki järjestyy yms., kertoo mitä kivaa hän suunnittelee silloin kun pääsen kotiin.
En ole helppo seurustelukumppani, ja tiedän, että harva varmaan pystyisi tai jaksaisi seurustella kanssani. Siitä ei nyt ole kyse, että mt-ongelmaisten/itsetuhoisen kanssa olisi pakko seurustella, vaan siitä, että mekin olemme ihmisiä.
Eli tavallaan pointtini = ei ole pakko tapailla viiltelijää, mutta viiltelyarvet eivät myöskään tarkoita henkilön olevan täyspsyko.
Kommentit (39)
Mua harmitti keskustelussa jonkin yleistys, että "minkälainen trauma saa lapsen/nuoren viiltelemään, varmasti näkyy aikuisenakin jotenkin, ei osaa käsitellä tunteita" vai miten se nyt menikään. Itse tiedän lapsia, jotka 2000-luvun alussa viiltelivät ollessaan noin 13-16-vuotiaita. Se oli silloin melko yleistä nuorten keskuudessa. Leimaako tuollainen lapsuusajan päähänpisto ihmistä koko loppuelämän ajan? Voiko lapselta odottaakaan täydellistä tunteiden käsittelyä ja hallintaa? Joku ketjussa sanoi, ettei itse viillellyt, vaikka oli alkoholistiperheestä. Pitääkö olla kokenut jotain todella rankkaa, jotta teini-iän vaikeudet olisivat jotenkin oikeutetumpia? Jos "hyvän perheen" nuori voi huonosti, onko se jotenkin eri asia?
Yleensä viiltelyarvet ovat syntyneet silloin, kun ihminen on ollut hyvin nuori. Kuka ei olisi nuorena tehnyt mitään kaduttavaa? Jos onkin saanut elää seesteisen nuoruuden, ei se oikeuta muiden vähättelyyn. Tällaiset asiat ovat niin monesta asiasta kiinni, ettei se kaiken "oikein tehnyt" nuori ole mitenkään automaattisesti ollut se fiksuin, aikuismaisin ja parhaiten kasvatettu... Tai vaikka olisikin, niin häneltä puuttuu jokin humanistinen näkemys, jos hän haluaa lytätä muita ihmisiä esimerkiksi tällaisessa keskustelussa.
Tällä palstalla karaistuu ajan myötä ja oppii, että sisimmässään monet ajattelevat todella ilkeitä asioita. Täällä on tapana olla epäkohtelias, ilkeä, syyttelevä, näsäviisas, ilonpilaaja...
Multa löytyy myös jälkiä mut ne ei ole niin helposti tunnistettavissa. Lopetin vuosia sitten. Tänään eräs ihminen teki tiliä omista viiltelyistään. Muhun sattui hänen kertomuksensa. En tänään vielä pystynyt muuta kuin kuuntelemaan. Hän on Ihana, herkkä, yksinäinen ja taiteilijasielu. Niin minäkin
Harmi että kohdallesi on sattunut noin karmeita juttuja :(
Toivoisin että koska paha kohdaltasi loppui niin et rankaisisi ja pahoinpitelisi itseäsi enää, kärsit jo liikaa yhden elämän ajaksi :,( Seuraavan kerran kun satutusmoodi iskee päälle niin näytä sille mistä kana pissii ja helli ja hoivaa itseäsi oikein olan takaa, mene johonkin hellittelevään kylpyyn, hoitoon jne. ja kostoksi kaikelle lelli itseäsi !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettei ole lapsia. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lapsilla on suurempi riski tulla itsekin hyväksikäytetyiksi.
Alanuolista päätellen tätä faktaa ei nyt tässä hetkessä saa sanoa ääneen.
ohis
Juuri näin. Tajuatko useinkin vasta jälkikäteen mitä sopii suustaan (tai näppiksestään) missäkin tilanteessa laukoa? Se olisi kyllä este seurustelulle, toisin kuin vanhat viiltelyarvet.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmitti keskustelussa jonkin yleistys, että "minkälainen trauma saa lapsen/nuoren viiltelemään, varmasti näkyy aikuisenakin jotenkin, ei osaa käsitellä tunteita" vai miten se nyt menikään. Itse tiedän lapsia, jotka 2000-luvun alussa viiltelivät ollessaan noin 13-16-vuotiaita. Se oli silloin melko yleistä nuorten keskuudessa. Leimaako tuollainen lapsuusajan päähänpisto ihmistä koko loppuelämän ajan? Voiko lapselta odottaakaan täydellistä tunteiden käsittelyä ja hallintaa? Joku ketjussa sanoi, ettei itse viillellyt, vaikka oli alkoholistiperheestä. Pitääkö olla kokenut jotain todella rankkaa, jotta teini-iän vaikeudet olisivat jotenkin oikeutetumpia? Jos "hyvän perheen" nuori voi huonosti, onko se jotenkin eri asia?
Yleensä viiltelyarvet ovat syntyneet silloin, kun ihminen on ollut hyvin nuori. Kuka ei olisi nuorena tehnyt mitään kaduttavaa? Jos onkin saanut elää seesteisen nuoruuden, ei se oikeuta muiden vähättelyyn. Tällaiset asiat ovat niin monesta asiasta kiinni, ettei se kaiken "oikein tehnyt" nuori ole mitenkään automaattisesti ollut se fiksuin, aikuismaisin ja parhaiten kasvatettu... Tai vaikka olisikin, niin häneltä puuttuu jokin humanistinen näkemys, jos hän haluaa lytätä muita ihmisiä esimerkiksi tällaisessa keskustelussa.
Eivät nuo kommentit kerro viiltelijästä vaan kommentoijan tietämys- tai lähinnä tietämättömyystasosta. Se pitäisi jokaisen joka kommenteista pahoittaa mielensä, muistaa. Mutta onhan se hienoa että paljastavat tasonsa jo aikaisessa vaiheessa niin ei tarvitse sitten heidän kanssaan hengailla :p
Eli tavallaan pointtini = ei ole pakko tapailla viiltelijää, mutta viiltelyarvet eivät myöskään tarkoita henkilön olevan täyspsyko.
Syyni on se, että kukaan lapsi ei halua äidikseen ihmistä, joka viettää joskus viikkoja psykiatrisessa hoidossa, joka viiltelee ja joka polttaa itseään tahallaan. Kuten sanoin, olen yhä itsetuhoinen, mutta tilanne voi tietysti olla erilainen, jos ei viiltele enää (on jo lopettanut).
Ihmisiä on niin helppo tuomita.
Minulla on ehjä kaunis iho. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin niin perkeleen tasapainoinen: nuoresta saakka minulla on ollut voimakas halu satuttaa itseäni. Mutta koska olen pahimpien ahdistukohtaustenkin aikana laskelmoiva, en koskaan tee mitään mistä jäisi jälkiä. Tai en tehnyt. Minulla oli koulutusta ja ura 30- vuotiaaksi asti, jolloin sitten flippasin lopullisesti. Sen jälkeen on pari pientä jälkeä ilmestynyt mutta koska olen niin pirun fiksu, kukaan ei niitä itseaiheutetuiksi arvaisi vaan luulisivat niiden tulleen muualta. Ajattelen aina ettei kukaan vaan saa tietää... ja sitten jätän sormeni raskaan oven väliin tms.
Tarkoitan siis että minuakin olisi 30-vuotiaaksi asti voinut erehtyä pitämään täyspäisenä. Joku sellainen ihminen, joka tuomitsee vanhojen viiltelyarpien perusteella jonkun joka on nykyään täysin henkisesti ehjä.
Luulen että nuo kielteisesti kirjoittaneet vaan pelkäävät, mikä on täysin ymmärrettävää. Ei meidän tarvitse niistä välittää. Kuten Kekkonen sanoi: "Vihatkoot, kunhan pelkäävät". On niitäkin ihmisiä jotka eivät pelkää meitä mielenterveysongelmaisia. Keskitytään heihin.
Vierailija kirjoitti:
Säälittää poikaystäväsi.
Miksi? Hän seurustelee kanssani vapaasta tahdostaan.
Self-hating Pakistani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää poikaystäväsi.
Miksi? Hän seurustelee kanssani vapaasta tahdostaan.
säälität sinäkin, vaikka vapaasta tahdosta itseäsi viiltelet ja polttelet.
Self-hating Pakistani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, onko teillä lapsia?
Ei ole, koska tiedostan, etten ainakaan tässä vaiheessa (tuskin ikinä) ole sopiva äidiksi.
Minä luulen että poikaystäväsi on vain laastari suhde kuten jollekin eronneelle.
Ei ole pakko tapailla "viiltelijää" eli ihmistä, jolla on viiltojälkiä, mutta onhan se nyt aika lyhytnäköistä ja pinnallista pelkkien arpien takia jättää tutustumatta koko ihmiseen. Kuten jo moneen kertaan todettu, viiltelyn taustalla voi olla mitä vaan teiniangstista vakaviin mt-ongelmiin, tai ihan vaikka vaan raskas elämäntilanne, yksinäisyys tms.
Jos ihminen vaikuttaa muuten mukavalta ja lupaavalta, eikö sitä haluaisi tutustua ja tietää myös mitä arpien takaa löytyy?
Loppujen lopuksi ainoastaan ihmiseen tutustumalla ja elämällä hänen kanssaan voi vasta tietää, kannattaako juosta.
Ihmiset osaavat kyllä suoltaa törkeitä viestejä tällaisella anonyymilla palstalla. Kaikkea hyvää sinulle, ap.
Lisäisin myös vielä että viiltelyhän on ainoastaan yksi tapa reagoida ja purkaa ahdistusta. Viiltelemättömien joukosta löytyy lukuisia ahdistuksesta kärsiviä jotka purkavat sitä jotenkin muuten. Myös terveistä ihmisistä. Myös muita itsetuhoisia keinoja. Jostain syystä viiltelyllä on se stigma, että se on joko huomionhakua tai vakavaa itsetuhoisuutta. Johtuisiko mahdollisesta arpien näkyvyydestä ja teräaseen käytöstä, joka liitetään helposti väkivaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on niin helppo tuomita.
Minulla on ehjä kaunis iho. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin niin perkeleen tasapainoinen: nuoresta saakka minulla on ollut voimakas halu satuttaa itseäni. Mutta koska olen pahimpien ahdistukohtaustenkin aikana laskelmoiva, en koskaan tee mitään mistä jäisi jälkiä. Tai en tehnyt. Minulla oli koulutusta ja ura 30- vuotiaaksi asti, jolloin sitten flippasin lopullisesti. Sen jälkeen on pari pientä jälkeä ilmestynyt mutta koska olen niin pirun fiksu, kukaan ei niitä itseaiheutetuiksi arvaisi vaan luulisivat niiden tulleen muualta. Ajattelen aina ettei kukaan vaan saa tietää... ja sitten jätän sormeni raskaan oven väliin tms.
Tarkoitan siis että minuakin olisi 30-vuotiaaksi asti voinut erehtyä pitämään täyspäisenä. Joku sellainen ihminen, joka tuomitsee vanhojen viiltelyarpien perusteella jonkun joka on nykyään täysin henkisesti ehjä.
Luulen että nuo kielteisesti kirjoittaneet vaan pelkäävät, mikä on täysin ymmärrettävää. Ei meidän tarvitse niistä välittää. Kuten Kekkonen sanoi: "Vihatkoot, kunhan pelkäävät". On niitäkin ihmisiä jotka eivät pelkää meitä mielenterveysongelmaisia. Keskitytään heihin.
Lieneekö suhde tuohon yläkerran ukkoon kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Self-hating Pakistani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, onko teillä lapsia?
Ei ole, koska tiedostan, etten ainakaan tässä vaiheessa (tuskin ikinä) ole sopiva äidiksi.
Minä luulen että poikaystäväsi on vain laastari suhde kuten jollekin eronneelle.
Miksi näin ajattelet?
Entinen viiltelijä saattaa hyvinkin olla psyykeltään jo huomattavasti paremmassa kunnossa kuin hän joka viettää aikaansa ilkeilemällä ja solvaamalla tuntemattomia ihmisiä keskustelupalstoilla.
Nää viimeksimainitut säälittää mua kaikista eniten. Päässä vikaa eikä ehkä edes tajuu hakea apua.
Juuri näin.
Minun poikaystäväni näki arpeni ensimmäistä kertaa kun harrastimme seksiä. Ei sanonut mitään. Kuukautta myöhemmin otin itse asian puheeksi ja kerroin menneisyydestäni. Poikaystävä ei säikähtänyt, kertoi olevansa todella pahoillaan. Tuon jälkeen olemme pystyneet puhumaan kaikesta.