Tuli jotenkin paha mieli tuosta viiltelyketjusta
Siis se, jossa ap mietti kannattaisiko lopettaa sellaisen naisen tapailu, jolla on käsivarsissa viiltelyjälkiä.
Kenenkään ei ole pakko tapailla viiltelijää, tiedostan sen. Mutta jotenkin joistakin kommenteista välittyi sellainen tunne, että (entinenkin) viiltelijä olisi sekopää, joka pystyisi mm. viiltämään puolisonsa kurkun auki (suoraan erästä kommentoijaa lainaten). Tai että aina jos jättää viiltelijän, niin tämä alkaa häiriköimään puhelimitse ja uhkailee itsemurhalla. Tai että viiltelijä pahoinpitelisi yhteiset lapsetkin. Joltakin entiseltä viiltelijältä joku kysyi, että onko tämä naimisissa ihan hyvän ja normaalin miehen kanssa, ihan kuin mielenterveydeltään terve mies ei voisi seurustella (entisen) viiltelijän kanssa.
Itselläni on paljon viiltelyjälkiä, myös itseaiheutettuja palovammoja. Ensimmäisen kerran viiltelin muistaakseni viidennellä luokalla. Kyllä, minulla oli mielenterveysongelmia ja on edelleen, johtuvat lapsena ja nuorena tapahtuneista jatkuvista raiskauksista ja hyväksikäytöstä, ja kun siitä saakka kun kuukautiseni alkoivat (5lk.) minun piti jatkuvasti pelätä, että olenko nyt raskaana.
Kuten sanoin, minulla on yhä mielenterveysongelmia, mutta minulla on onneksi (mieleltään terve) poikaystävä, jota ei haittaa se, että olen ollut itsetuhoinen, tai se että minulla on valtavasti menneisyyden traumoja. Joudun yhä välillä olemaan psykiatrisella osastolla itsetuhoisuuden takia, mutta silti poikaystäväni aina soittaa minulle, lupaa että kaikki järjestyy yms., kertoo mitä kivaa hän suunnittelee silloin kun pääsen kotiin.
En ole helppo seurustelukumppani, ja tiedän, että harva varmaan pystyisi tai jaksaisi seurustella kanssani. Siitä ei nyt ole kyse, että mt-ongelmaisten/itsetuhoisen kanssa olisi pakko seurustella, vaan siitä, että mekin olemme ihmisiä.
Eli tavallaan pointtini = ei ole pakko tapailla viiltelijää, mutta viiltelyarvet eivät myöskään tarkoita henkilön olevan täyspsyko.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, onko teillä lapsia?
Ei ole, koska tiedostan, etten ainakaan tässä vaiheessa (tuskin ikinä) ole sopiva äidiksi.
Ei tämän palstan mielipiteistä kannata välittää. Täällä korostuu ihmisen huonot puolet, ikävät ihmiset ja epäempaattisuus.
Hyvä, ettei ole lapsia. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lapsilla on suurempi riski tulla itsekin hyväksikäytetyiksi.
Mäkin ihmettelin tuota asennetta tuolla ketjussa ja tiedän tosielämässäkin viiltelyn aiheuttavan jyrkkiä mielipiteitä. Olin itsekin masentunut nuori ja sorruin kokeilemaan viiltelyä. Tiesin muutaman kaverinkin tehneen niin. En silloin tajunnut, kuinka kauaskantoisia seurauksia sillä on. Nykyään olen ihan normaali lähes kolmekymppinen naimisissa oleva perheen äiti. Olen kouluttautunut pitkälle ja mulla on vakityö. En kärsi mielestäni tällä hetkellä minkäänlaisista mt-ongelmista, mutta...nuo arvet. Kyllähän niitä ulkopuolisen välillä katselevat. Joskus multa on kysytty melko asiattomastikin arvistani. Yritän olla häpeilemättä niitä, mutta kyllä mua joskus harmittaa niiden aiheuttama "leima".
Vierailija kirjoitti:
Ei tämän palstan mielipiteistä kannata välittää. Täällä korostuu ihmisen huonot puolet, ikävät ihmiset ja epäempaattisuus.
Olen huomannut saman, päätin kuitenkin vähän tuoda omaa näkökulmaani esille täällä.
Itse en edes avannut sitä, koska en halua tietää... Minulla siis vanhoja arpia, 15 vuoden takaa, nykyään olen ihan tasapinoinen aikuinen. Tiedän, että noita arpia voi joku säikähtää ja kyllähän ne itseänikin hävettää, mutta minkäs teet. Jos joku niiden takia jättää tapailun (ei ole onneksi vielä tapahtunut koskaan), niin uskon, että ei ole minulle oikea ihminen muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämän palstan mielipiteistä kannata välittää. Täällä korostuu ihmisen huonot puolet, ikävät ihmiset ja epäempaattisuus.
Joo, älä ota täällä huudeltuja asioita liian vakavasti. Sinä itse tiedät mitä ja millainen olet, eikä millään muulla ole väliä. Ihmiset huutelevat täällä oikeasti ihan mitä sattuu, sen olen huomannut ja oppinut vuosien saatossa olemaan loukkaantumatta tai provosoitumatta täällä oikeastaan mistään.
T. Traumatisoitunut entinen viiltelijä itsekin
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettei ole lapsia. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lapsilla on suurempi riski tulla itsekin hyväksikäytetyiksi.
Tämä ei ole syyni olla hankkimatta lapsia, sillä en ikimaailmassa pystyisi satuttamaan ketään samalla tavalla kuin minua on satutettu.
Syyni on se, että kukaan lapsi ei halua äidikseen ihmistä, joka viettää joskus viikkoja psykiatrisessa hoidossa, joka viiltelee ja joka polttaa itseään tahallaan. Kuten sanoin, olen yhä itsetuhoinen, mutta tilanne voi tietysti olla erilainen, jos ei viiltele enää (on jo lopettanut).
Ja mulle tuli hyvä mieli kun luin tämän aloituksen. Kiitos ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja mulle tuli hyvä mieli kun luin tämän aloituksen. Kiitos ap.
Ja minulle, kun luen näitä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Itse en edes avannut sitä, koska en halua tietää... Minulla siis vanhoja arpia, 15 vuoden takaa, nykyään olen ihan tasapinoinen aikuinen. Tiedän, että noita arpia voi joku säikähtää ja kyllähän ne itseänikin hävettää, mutta minkäs teet. Jos joku niiden takia jättää tapailun (ei ole onneksi vielä tapahtunut koskaan), niin uskon, että ei ole minulle oikea ihminen muutenkaan.
Ja sanottakoon, että minäkään en oikeassa elämässä ole koskaan törmännyt kehenkään joka olisi tuominnut minut arpieni tai menneisyyteni takia. Lähinnä ihmiset tuntuvat haluavan tietää miksi, ja kun se on käsitelty, niin asia on pois pöydältä ja elämä jatkuu. Tokikaan en ole koskaan varsinaisesti arpiani peitellyt (itse unohdan ne yhtenään), niin ehkä niitä kammoksuvat ovat lähtökohtaisesti kiertäneet minut kaukaa, tiedä häntä. Kaikesta huolimatta minulla on aina ollut ystäviä ja kumppaneita, eikä yksikään suhde ole niihin kaatunut. Se kertoo jo paljon siitä, ettei pahemmin kannata antaa painoarvoa täällä heitellyille ilkeyksille.
T. 8
Joo, oli aika karua luettavaa kyseinen ketju. Itsellänikin vanhoja viiltelyarpia ja olen ihan "normaali" ihminen, en käytä lääkkeitä, ei ole diagnooseja tai mitään hoitosuhteita. Ei sillä, että nuokaan mitenkään ihmistä huonontaisivat, mutta tuon ketjun perusteella monet tuntuvat ajattelevan ex-viiltelijöidenkin kärsivän todella akuuteista mt-ongelmista. Elän tavallista elämää, opiskelen yliopistossa ja käyn töissä. Parisuhteeni on varsin seesteinen. En ole koskaan ollut väkivaltainen, enkä pitkään aikaan itsetuhoinen, missään osastolla en ikinä ole ollut. Pari pitkää parisuhdetta takana ennen tätä nykyistä, eikä niissä ole ollut erityistä draamaa, ja erottukin ollaan ystävinä. Tapanani ei ikinä ole ollut kuormittaa läheisiä omilla ongelmillani; varmaan siksi aikanaan olenkin purkanut pahaa oloa satuttamalla itseäni. Olen sittemmin oppinut kypsempiä keinoja tunteiden käsittelyyn, ja työstänyt ongelmiani.
Tosi kummallisia käsityksiä ja ennakkoluuloja ihmisillä tuon ketjun perusteella, mutta ehkä on toisaalta hyvä, jos arpeni karkoittavat noin kapeakatseiset ihmiset heti alkuunsa.
Tsemppiä sulle ap, ja yritä olla pahoittamatta mieltäsi tuollaisten ihmisten takia!
13, kiitos tsempeistä! Ja tätä juuri tarkoitinkin.
Self-hating Pakistani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettei ole lapsia. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lapsilla on suurempi riski tulla itsekin hyväksikäytetyiksi.
Tämä ei ole syyni olla hankkimatta lapsia, sillä en ikimaailmassa pystyisi satuttamaan ketään samalla tavalla kuin minua on satutettu.
Syyni on se, että kukaan lapsi ei halua äidikseen ihmistä, joka viettää joskus viikkoja psykiatrisessa hoidossa, joka viiltelee ja joka polttaa itseään tahallaan. Kuten sanoin, olen yhä itsetuhoinen, mutta tilanne voi tietysti olla erilainen, jos ei viiltele enää (on jo lopettanut).
Olen pahoillani kaikesta kokemastasi.
Miksi kenenkään aikuisen pitäisi haluta kumppaniksi viiltelijää? Monella on omat juttunsa ja traumansa, harva pystyy myös toisen harmeja kantamaan ja kannattelemaan toista, jos ei ole sinut itsensä kanssa.
Mä haluan suojella itseäni siltä huolelta, joka mun sisintä kalvais, jos itsetuhoisen ihmisen kanssa alkaisin olemaan. Se huoli tekis musta loppupeleissä hullun.
Aivan upeeta, että olet löytänyt itsellesi vahvan ihmisen viereesi. Se on tärkeintä.
Minä koin teininä erittäin voimakkaana hormonien myllerryksen jolloin viilsin käsiini kamalia jälkiä. Joka päivä tuntui kuolemalta ja sitä minä toivoin.
No kasvoin aikuiseksi, olen 3 lapsen äiti, vaimo, työssä lasten parissa. Tasapainoinen ihminen joskin vähän perfektionisti ja ankara itselleni.
Arvet hävettää ihan hirveästi ja toivon ettei niitä huomata.
En lukenut aiheeseen liittyvää ketjua, mutta mielestäni viiltelijän arvista kannattaisi kysyä ihan suoraan.
Samoin, paha mieli tuli itsellekin. Mutta toisaalta, ihmiset ovat kautta aikojen tuominneet toisiaan ties mistä syistä. Osaa kiinnostaa parinvalinnassa kuppikoko ja hiustenväri, osaa tilin saldo - pelkästään esimerkiksi ilmaisemalla olevansa nainen tai mies saa tälläkin palstalla osakseen aikamoista ryöpytystä ja ennakkoluuloisuutta. Sen takia ei lienekään yllättävää, että näinkin marginaalinen ryhmä kuin mt-ongelmaiset saavat täällä osansa tuomitsemisesta. Lisäksi ainakin minulla pisti silmään se, että ihmiset tuntuvat ajattelevan että nuo näkyvät arvet ovat joku hyvä indikaattori ihmisen täyspäisyydestä. Itse viitelin teini-iässä noin vuoden ajan, mutta joko tein liian matalia haavoja tai sitten minulla ei ole pahaa arpeutumistaipumusta, koska juuri mitään näkyviä merkkejä minulle ei jäänyt. Näillä perustein tuntuu että esim. ketjun aloittaja voisi hyvin harkita parisuhdetta minun kanssani (koska ei historiastani päältä päin osaisi mitään arvata) mutta blokkaisi erään arpeutuneen ystäväni jo kättelyssä. Vaikkakin ystäväni puolestaan on menestynyt juristi, eikä hänestäkään todellakaan varmasti kukaan osaisi mitään arvata ellei mene kurkkimaan hihan alle.
Ahdasmielisyyttä on kuitenkin aina ollut olemassa ja on vain meidän etu että emme joudu tuhlaamaan aikaamme noin pinnallisin perustein päätöksiä tekevien ihmisten seurassa. Heillehän rakkaus ja ystävyys on vain yhdestä mielenterveysongelmasta kiinni. Mistä voivat itsekään tietää mikä on oman mielenterveytensä tilanne vaikkapa vuoden kuluttua? On runsaasti mt-ongelmia mitkä iskevät ihan tuikitavallisiin tallaajiin, ihan odottamatta, oli ikä ja elämäntilanne mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Self-hating Pakistani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, ettei ole lapsia. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lapsilla on suurempi riski tulla itsekin hyväksikäytetyiksi.
Tämä ei ole syyni olla hankkimatta lapsia, sillä en ikimaailmassa pystyisi satuttamaan ketään samalla tavalla kuin minua on satutettu.
Syyni on se, että kukaan lapsi ei halua äidikseen ihmistä, joka viettää joskus viikkoja psykiatrisessa hoidossa, joka viiltelee ja joka polttaa itseään tahallaan. Kuten sanoin, olen yhä itsetuhoinen, mutta tilanne voi tietysti olla erilainen, jos ei viiltele enää (on jo lopettanut).
Olen pahoillani kaikesta kokemastasi.
Miksi kenenkään aikuisen pitäisi haluta kumppaniksi viiltelijää? Monella on omat juttunsa ja traumansa, harva pystyy myös toisen harmeja kantamaan ja kannattelemaan toista, jos ei ole sinut itsensä kanssa.
Mä haluan suojella itseäni siltä huolelta, joka mun sisintä kalvais, jos itsetuhoisen ihmisen kanssa alkaisin olemaan. Se huoli tekis musta loppupeleissä hullun.
Aivan upeeta, että olet löytänyt itsellesi vahvan ihmisen viereesi. Se on tärkeintä.
Kiitos, mutta aloituksessa sanoin, ettei kenenkään pidä seurustella viiltelijän kanssa, vaan että mekin olemme ihmisiä, emmekä täyspsykoja :)
Siinä ketjussa oli tosi ilkeitä vastauksia. Onneksi oikea elämä on erilaista, sinullakin on rakastava poikaystävä. Itse olen sen verran hauras, että en tieten tahtoen ryhtyisi suhteeseen mt-ongelmaisen kanssa, mutta eihän elämä mene niin että valitaan jotkut ominaisuudet listalta ja sitten hankitaan niiden mukainen puoliso. Vaan tavataan, ihastutaan ja rakastutaan - jolloin viiltelyarvet eivät haittaa - tai sitten ei, jolloin arpien puute ei pelasta mitään. Nettitreffien yleisyys voi kyllä lisätä tuollaista lista-ajattelua ikävä kyllä.
Ignooratkaa ylempi viestini, välillä en tiedä miksi kirjoittelen tänne mitä sattuu jos joku oikeasti pahoitti mielensä.
Mielenkiinnosta, onko teillä lapsia?