Kaveri suuttui, kun en onnitellut häntä äitienpäivänä
Lähetti tänä aamuna kitkerän viestin, kun en ollut laittanut hänelle onnitteluita whatsappissa tai facessa.
Oon jo pidempään aatellut, ettei kaikki vinttikamarit enää lämpee, mikä tuli nyt todistettua...
Kommentit (13)
Ei saakeli! En mäkään onnitellu eilen mun siskoani, kun nähtiin lounalla. Onnittelin äitiäni ÄITIENPÄIVÄNÄ! ja siskoni onnitteli myös, siskoani taas onnitteli hänen oma lapsensa. Mitä outoa tossa nyt on? Enhän mä kaikkia äitejä rupea onnittelemaan, omaani vain.
Vierailija kirjoitti:
Ei saakeli! En mäkään onnitellu eilen mun siskoani, kun nähtiin lounalla. Onnittelin äitiäni ÄITIENPÄIVÄNÄ! ja siskoni onnitteli myös, siskoani taas onnitteli hänen oma lapsensa. Mitä outoa tossa nyt on? Enhän mä kaikkia äitejä rupea onnittelemaan, omaani vain.
Joo. Lämminhenkisyys onkin liian yliarvostettua ihmissuhteissa.
Mä olen ymmärtänyt, että vain lapset onnittelevat äitiään. Miksi muiden pitäisi?
Jos se vaikka lämmittäis tätä toista ihmistä? Saisi tämän iloiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Jos se vaikka lämmittäis tätä toista ihmistä? Saisi tämän iloiseksi?
Joo varmasti, mutta eihän se mikään pakko ole! Eikä suuttumisen aihe. Jos kaikki tavan vuoksi onnittelisivat kaikkia, ei se enää niin erityisen lämmittävältä tuntuisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei saakeli! En mäkään onnitellu eilen mun siskoani, kun nähtiin lounalla. Onnittelin äitiäni ÄITIENPÄIVÄNÄ! ja siskoni onnitteli myös, siskoani taas onnitteli hänen oma lapsensa. Mitä outoa tossa nyt on? Enhän mä kaikkia äitejä rupea onnittelemaan, omaani vain.
Mua onnitteli äitienpäivälounaspaikan portsarikin... no, tapoja on monia.
Ai että kun en voi ymmärtää ihmisiä, jotka jaksavat suuttua unohtamisesta ja vastaavista asioista, joissa ei ole ollut mitään tarkoituksellista pahantahtoisuutta.
Tämä nyt ei edes ollut tilanne, jossa olisi pitänyt olettaa muistamista. Ja vaikka olisikin ollut, harvoin unohtaminen johtuu mistään ilkeydestä tai oikeasta välinpitämättömyydestä.
Merkkipäivien muistamisesta tai lahjojen laadusta ei voi päätellä, miten paljon ihminen arvostaa läheistään. Nimittäin ihmisten suhtautuminen juhlapäiviin vaihtelee, eikä ole mitään yhtä oikeaa standardia, miten niihin PITÄÄ suhtautua. Jotkut eivät ymmärrä, miksi joka merkkipäivä pitäisi nostaa esiin - eivätkä odota sitä omalle kohdalleenkaan. Jonkun periaate voi olla juuri se, että vastustaa välittämisen osoittamista ostotavaralla. Jotkut taas juuri mittaavat välittämistä sillä, miten suuria summia uhraa toisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Jos se vaikka lämmittäis tätä toista ihmistä? Saisi tämän iloiseksi?
Miten ihmeessä mun ois pitänyt tajuta, että kaverini oli vailla tällaista ilostuttamista? Äkkiä arvioiden heittämällä mulla on noin sata äitiä facebook-kavereissa. Oisko niitä kaikkia pitänyt onnitella? Ja isänpäivänä niitä ehkä viittäkymmentä isää? Oikeasti?
Joo, mutta tämä ehkä sinetöi meidän välit hetkeksi aika hiljaisiksi...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saakeli! En mäkään onnitellu eilen mun siskoani, kun nähtiin lounalla. Onnittelin äitiäni ÄITIENPÄIVÄNÄ! ja siskoni onnitteli myös, siskoani taas onnitteli hänen oma lapsensa. Mitä outoa tossa nyt on? Enhän mä kaikkia äitejä rupea onnittelemaan, omaani vain.
Mua onnitteli äitienpäivälounaspaikan portsarikin... no, tapoja on monia.
Paitsi, että tästäkin ois voinut suuttua, jos olisitkin vain tullut seurueessa, mihin kuului lapsia ja portsari ois törkästi olettanut sut äidiksi, vaikka olisitkin täti/äitipuoli/tms. Kilarit ois ollut paikallaan silloinkin!
No kyllähän se hyvä tapa on onnitella äitienpäivänä äitejä ja isänpäivänä isejä, mutta kyllä se kait tavataan tehdä facessa yleisesti tai jos naamakkain nähdään niin silloin. Ei kai kukaan erikseen ketään kaveria lähde onnittelemaan. ja että siitä vielä loukkaantuu niin taidat vähemmällä päästä jos nyt jo ne välit viileni.
Anteeksi vaan, kun tämä oli viimeinen pisara kuppiin. Et onnittellut mua lapsen syntymästä, et mun synttärinä etk'ä muulloinkaan enää huomioi mua. Nyt meni kuppi nurin.
Minä onnittelin eilen vastikään äidiksi tullutta ystävääni, heillä kun lasta yritettiin yli kahdeksan vuotta ja lopulta raskauskin päättyi keskosen syntymään. Ei tullut mieleenkään jättää onnittelematta! Tuskin kuitenkaan ensi vuonna ja seuraavina vuosina häntä erikseen äitienpäivänä onnittelen.
Ihan jokaista äitiä en erikseen lähtenyt onnittelemaan, eihän sitä olisi koko päivänä muuta ehtinytkään.
Mä en suuttunut, kun kälyni ei eilen onnitellut minua, kuten anoppiaan, kun eilen yhdessä lounastimme. Ei ole koskaan onnitellut. Ihmettelen sitä kuitenkin syvästi.