Sinä, joka et jaksa/ehdi pitää yhteyttä ystäviisi:

http://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005208201.html

Sama kohtalo. Minulla nyt puoli vuotta hiljaiseloa, ystävä ei pidä yhteyttä. Pariin-kolmeen otteeseen olen kysellyt, mutta on niin kovin kiireinen, mutta on luvannut parantaa tapansa.

Jotkut on olevinaan niin tärkeitä ja kiireisiä...

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

Niin kovin tuttua ja tuntuu, että vain korostuu sitä mukaa kun ovat löytäneet "Sen oikean" ja vakiintuneet ja vielä erityisesti jos ovat saaneet lapsiakin, niin sitä (iki)sinkkuna huomaat, että sinun täytyy olla itse erityisen aktiivinen, jos ja kun haluat ystävyyden säilyvän, kun ei ole ketään kenen selän taakse mennä piiloon. - Toisaalta varmaan, ehkä ajattelevat minunkin parastani toisinaan kun eivät halua mina kolmanneksi pyöräksi tai ainoaksi parittomaksi paikalle. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

No toivotko että suhun otetaan yhteyttä säännöllisesti?

Minkälaista tuskaa sulle aiheuttaa jos laitat joskus tekstiviestin? Tai kuinka tiivis yhteydenpito sinua ahdistaa? Kysyn ihan vilpittömästi, en veemäisesti.

Minä olen itse tuollainen ihminen. Minulla on paljon ystäviä, mutta yleensä töiden jälkeen haluan olla itsekseni. Parhaimmat ystäväni ovat sellaisia, joiden kanssa ei tarvitse olla koko ajan yhteydessä. Mielestäni ystävyydessä tärkeintä onkin se, että voi luottaa siihen, että ystävyys säilyy - ilman että tarvitsee soitella ja laitella viestiä. Mukavampaa on kuitenkin jutella asiat läpi sitten kun nähdään kasvotusten :) Tiedän, että joskus täytyy olla itsekin se oma-alotteinen. Myönnän kuitenkin, että jonkun yksittäisen ihmisen kohdalla voi helposti mennä kuukausiakin, ettei tule otettua yhteyttä. Luulen, että tässä suhteessa me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Esim. yksi ystäväni haluaisi nähdä suunnilleen kerran viikossa ja hänen mielestään on mennyt ikuisuus jollemme ole nähneet kuukauteen. Minun näkökulmastani näen häntä hirvittävän usein verrattuna muihin ystäviini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

No toivotko että suhun otetaan yhteyttä säännöllisesti?

Minkälaista tuskaa sulle aiheuttaa jos laitat joskus tekstiviestin? Tai kuinka tiivis yhteydenpito sinua ahdistaa? Kysyn ihan vilpittömästi, en veemäisesti.

Ei aiheuta tuskaa tekstarit, ellei niitä tule 50 päivässä:) Minusta on hienoa, jos ystäväni jaksavat muistaa tällaista mörökölliä:D Onneksi ystäväni hyväksyvät tämän luonteenpiirteeni, eivätkä anna sen häiritä. Toisena puolena minussa on sitten se järkähtämätön ystävyys, en juoruile ja olen tukena aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

No toivotko että suhun otetaan yhteyttä säännöllisesti?

Minkälaista tuskaa sulle aiheuttaa jos laitat joskus tekstiviestin? Tai kuinka tiivis yhteydenpito sinua ahdistaa? Kysyn ihan vilpittömästi, en veemäisesti.

Erinomaisia kysymyksiä. Introverttius, mikä ihana teko syy ja suorastaan sofistikoituneelta vaikuttava selitys sille, miksei toinen halua ottaa mahdollisesti lainkaan vastuuta siitä, että ystävyys säilyy. Ei kukaan, tai ei ainakaan pitäisi vbaatia, että säännöllisesti pitäisi muistaa ystäviä. Toki se saattaa auttaa, että asian merkitsee eriksee kalenteriin mutta ainakin itse olen iloinen, jos ihminen jota olen oppinut pitämään tai luullut ystäväkseni on toisinaan -säännöllien epäsäännöllisesti yhteydessä minuunkin päin, eikä oleta, että se olen aina minä joka on ensin yhteydessä. - Kyse on minusta yksinkertaisuudessaan siitä, että minusta ystävyyteen kuuluu, jonkinlainen sanosinko vastavuoroisuus. Mutta toki myös sen ymmärtäminenkin, ettei toiselle aina sovi silloin kun itselle parhaiten sopisi. 

Nuorempana olin yhteydessä heihin, joista olin eniten kiinnostunut. Nykyään olisin yhteydessä ja toisinaan olenkin, mutta tällä paikkakunnalla asuvia kavereitani ei juurikaan kiinnosta nähdä. Heillä on omat parisuhteensa ja piirinsä, joissa pyörivät. Siten heillä ei varmaan ole juurikaan tarvetta olla minun ystäväni. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

Mulla sama juttu. Hyvä kuulla, etten ole ainoa. Onneksi ystävät tietävät ja ennen kaikkea tuntuvat hyväksyvän, etten koskaan osaa soitella tai viestitellä kuulumisia. Näemme kerran, pari vuodessa.

Ei ole mikään tekosyy. Jos et omaa kokemusta siitä, miten tämä hektinen maailma rasittaa joitakin ihmisiä, niin en kauheasti arvostelisi... Jos et halua pitää yhteyttä ihmiseen joka on erilainen kuin sinä, niin anna olla. Ongelma ratkaistu. Jokainen saa olla sellainen kuin on, vaikka se jotakin ärsyttäisi.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana olin yhteydessä heihin, joista olin eniten kiinnostunut. Nykyään olisin yhteydessä ja toisinaan olenkin, mutta tällä paikkakunnalla asuvia kavereitani ei juurikaan kiinnosta nähdä. Heillä on omat parisuhteensa ja piirinsä, joissa pyörivät. Siten heillä ei varmaan ole juurikaan tarvetta olla minun ystäväni. 

Oletkohan vähän ennakkoluuloinen? - Toki varmaan on niin, että pariskunnat ja perheet seurustelevat ja viettävät aikaa keskenään monesti luontevamminn toisten suunnilleen samassa tilanteessa olevien kanssa; eli toisten parien ja perheiden kanssa. Mutta ainakaan itse en rajaa ystäviäni sen perusteella mikä on heidän parisuhde statuksensa. On rikkautta, että on erilaisia ja eriasemissa olevia ystäviä ja kavereita.

Mulla on muutamia ystäviä joilta on kiva kysellä harvakseltaan mitä kuuluu. Osan olen tuntenut lapsuudesta asti, välillä ollut tiiviimmin tekemisissä ja välillä ollut vuosiakin välissä. Jotenkin eri elämäntilanne pitää vähän erillään, osa asuu niin kaukana ettei vaan ole osa arkea ja sitten pikkuhiljaa etääntyy. Kunnes tulee taas mieleen kysyä kuulumisia, tai toisinpäin. Läheisiin olen kyllä yhteydessä päivittäin.

Siis 11 oli vastaus viestille 8.

Muotijuttu tämä introverttiys tuntuu olevan. Sillä vain yritetään häivyttää omaa mulkkuutta ystäviä kohtaan. Tämä introverttiyshän ei koske omaa puolisoa, muita sukulaisia, omia lapsia, työpaikkaa ja sen ihmisiä, tai sitä parasta ystävää, tai harrastuskavereita. Sitä tunnetaan vain ja ainoastaan niitä henkilöitä kohtaan joiden kanssa ei oikein viitsitä tai jakseta olla tekemisissä, kun he eivät ole niin hyvää seuraa. Sen paremman seuran kanssa kyllä jaksetaan aikaa viettää, usko pois ;)

Mulla on muutama ystävä, ja loput tippuneet juuri sen takia etteivät jaksa olla tekemisissä. Jännästi muiden kanssa kyllä jaksetaan, niiden tärkeiden ;) Olisivat vain sanoneet ihan suoraan että on niin paljon tekemistä ja kivempia kavereita, että ei minulle enää riitä aika. Se olisi ollut reilumpaa kuin yhtäkkiä kuin salamasta muuttua "introvertiksi". Näitä muuten on vain naisissa, mikäli olette huomanneet ;) 

Mun pari parasta ystävää on sellaisia ettei heitä hetkauta vaikka välillä menisi vuosi parikin vain muutamalla viestillä. Sitten kun nähdään, jatketaan siitä mihin jäätiin.

Muut "ystävät" on jääneet ja se on varmaan hyvä niin, molemmin puolin.

Introvertti...kyllä, mutta niin ne parhaat kaveritkin on.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään tekosyy. Jos et omaa kokemusta siitä, miten tämä hektinen maailma rasittaa joitakin ihmisiä, niin en kauheasti arvostelisi... Jos et halua pitää yhteyttä ihmiseen joka on erilainen kuin sinä, niin anna olla. Ongelma ratkaistu. Jokainen saa olla sellainen kuin on, vaikka se jotakin ärsyttäisi.

- Totta toinen puoli, eikä kyse ole isommasta arvostelusta. Mutta miten luulet, että kukaan jaksaa tai viitsii olla ystävää, jos aina joutuu olemaan se aktiivisempi osapuoli, joka on se joka ottaa yhteyttä ja kenties vielä täytyy keksiä mieluista ohjelmaa ja mieluista tekemistä. - Toki molemmat ääritapaukset voivat olla rasittavia; olisi raskasta, jos "ystävä" olisi jatkuvasti kimpussa, vaikka raukka parka kuvittelisi vain järjestävänsä jatkuvasti, tai ainakin hyvin usein kivaa yhdessä tekemistä ja puuhaa; tajuamatta lainkaan, että hyvin moni meistä tarvii myös aikaa olla ihan yksin ja omissa oloissaan ilman mitään erityistä syytä, että miksi. 

Vierailija kirjoitti:

Niin kovin tuttua ja tuntuu, että vain korostuu sitä mukaa kun ovat löytäneet "Sen oikean" ja vakiintuneet ja vielä erityisesti jos ovat saaneet lapsiakin, niin sitä (iki)sinkkuna huomaat, että sinun täytyy olla itse erityisen aktiivinen, jos ja kun haluat ystävyyden säilyvän, kun ei ole ketään kenen selän taakse mennä piiloon. - Toisaalta varmaan, ehkä ajattelevat minunkin parastani toisinaan kun eivät halua mina kolmanneksi pyöräksi tai ainoaksi parittomaksi paikalle. 

Tää on kyllä totta, useimmat ystävyydet lähes päättyy, kun tulee lapsia tai jo siinä vaiheessa kun pariutuvat. Enkä itse jaksa perään huudella, jos ei vastakaikua saa. Jotkut sitten yrittävät myöhemmin lämmitellä välejä uudelleen kun tulee esim. ero, mutta juna meni jo.

Vierailija kirjoitti:

Muotijuttu tämä introverttiys tuntuu olevan. Sillä vain yritetään häivyttää omaa mulkkuutta ystäviä kohtaan. Tämä introverttiyshän ei koske omaa puolisoa, muita sukulaisia, omia lapsia, työpaikkaa ja sen ihmisiä, tai sitä parasta ystävää, tai harrastuskavereita. Sitä tunnetaan vain ja ainoastaan niitä henkilöitä kohtaan joiden kanssa ei oikein viitsitä tai jakseta olla tekemisissä, kun he eivät ole niin hyvää seuraa. Sen paremman seuran kanssa kyllä jaksetaan aikaa viettää, usko pois ;)

Mulla on muutama ystävä, ja loput tippuneet juuri sen takia etteivät jaksa olla tekemisissä. Jännästi muiden kanssa kyllä jaksetaan, niiden tärkeiden ;) Olisivat vain sanoneet ihan suoraan että on niin paljon tekemistä ja kivempia kavereita, että ei minulle enää riitä aika. Se olisi ollut reilumpaa kuin yhtäkkiä kuin salamasta muuttua "introvertiksi". Näitä muuten on vain naisissa, mikäli olette huomanneet ;) 

Olipas omahyväistä tekstiä. Mitä tämä sinua liikuttaa, kun ystäväpiirissäsi näemmä ei ole vastaavia ihmisiä? Haluat näköjään vain ilkeillä, tajuamatta yhtään mitään. Halit sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ystäväsi on introvertti? Itselläni on yhtä tuskaa pitää yhteyksiä ystäviini ja tunnen siitä alituista syyllisyyttä. Pidän ystävieni tapaamisesta ja olen kiinnostunut heidän elämästään, mutta olen sillä tavalla vajaa etten pysty olemaan säännöllisesti yhteyksissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan olla sosiaalinen. Anteeksi tämä. 

No toivotko että suhun otetaan yhteyttä säännöllisesti?

Minkälaista tuskaa sulle aiheuttaa jos laitat joskus tekstiviestin? Tai kuinka tiivis yhteydenpito sinua ahdistaa? Kysyn ihan vilpittömästi, en veemäisesti.

Erinomaisia kysymyksiä. Introverttius, mikä ihana teko syy ja suorastaan sofistikoituneelta vaikuttava selitys sille, miksei toinen halua ottaa mahdollisesti lainkaan vastuuta siitä, että ystävyys säilyy. Ei kukaan, tai ei ainakaan pitäisi vbaatia, että säännöllisesti pitäisi muistaa ystäviä. Toki se saattaa auttaa, että asian merkitsee eriksee kalenteriin mutta ainakin itse olen iloinen, jos ihminen jota olen oppinut pitämään tai luullut ystäväkseni on toisinaan -säännöllien epäsäännöllisesti yhteydessä minuunkin päin, eikä oleta, että se olen aina minä joka on ensin yhteydessä. - Kyse on minusta yksinkertaisuudessaan siitä, että minusta ystävyyteen kuuluu, jonkinlainen sanosinko vastavuoroisuus. Mutta toki myös sen ymmärtäminenkin, ettei toiselle aina sovi silloin kun itselle parhaiten sopisi. 

Niinpä, itsekin olen introvertti, mutta en käytä sitä tekosyynä mihinkään.