Sinä, joka et jaksa/ehdi pitää yhteyttä ystäviisi:

Mä introverttina ajattelen ystäviäni usein, mutta koska kaipaan todella harvoin seuraa, niin en jotenkin "tajua" pitää yhteyttä. Jos ystävä pitää minuun yhteyttä harvakseltaan, en itse tavallaan huomaa sitä, että toinen ei ole vaikka soittanut pitkään aikaan, mutta olen iloinen sitten kun lopulta soittaa. En huomaa ajankulua yhteydenpidon välissä. Tätä on vaikea selittää. Lisäksi on toki ihan kiirettä ja varsinkin väsymystä, lievää masennustakin, muttei se yksin ole syy. Itse olen yrittänyt tsempata siinä, että olisin itse aloitteellisempi ja laittaisin edes viestiä jossa kyselen kuulumisia, koska ymmärrän että toisesta voi tuntua siltä, etten välitä, jos joutuu olemaan aina se aktiivinen osapuoli.

Vierailija kirjoitti:

Toivotko, että sinuun ollaan yhteydessä?

Miksi et laittaisi edes viestiä, edes kerran kuussa, ystävällesi?

Olen jo pidemmän aikaa huomannut, että hyvä ystäväni ei ota ollenkaan yhteyttä minuun. Vastaa kyllä (ihan iloisen oloisesti) jos viestitän, joskus vastaa puheluunkin, tai saattaa soittaa myöhemmin takaisin jos olen ensin soittanut. Mutta ei koskaan ota itse ensin yhteyttä. Nyt on mennyt jo reippaasti päälle pari kuukautta edellisestä kuulumisien vaihdosta. Tiedän että hän on kiireinen töiden ja lastensa kanssa (niin olen minäkin), mutta eikö nyt luulisi että ehtisi edes viestin laittaa, edes joskus..?

Vai toivonko liikoja?

Mulla on sama tilanne erään ystävän kanssa. Hän haluaisi olla läheisempi, mutta itse haluaisin olla lähinnä sellainen "nähdään kerran 3 kk" -kaveri. Tähän liittyy se, että tämä ihminen on raskas paasaaja ja hänellä on nariseva outo ääni eikä hänelle voi koskaan avautua henkilökohtaisista asioista, koska hän aina vähättelee niitä. Omat asiansa ovat tärkeitä...

Toivon, että tajuaisi haluni..! Enkä toivo, että ottaisi yhteyttä, koska otan yhteyttä heti kun jaksan häntä taas. 

Toisten kanssa välit ovat läheisemmät, mutta heitäkään en haluaisi tavata niin usein kuin monet heistä. Yksi ystävä on tosi ihana, joka ei koskaan piinaa ja odottaa vain coolisti jos vetoan kiireisiin. 

Kuulostaa itsekkäältä, mutta haluan tilaa ja annan tilaa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin kysely, että "mikä sua vaivaa" "onko joku huonosti kun ei olla viikkoon soiteltu"? 

Kun ei siihen voi sanoa, että no sulla on kauhea ääni ja paasaat liikaa! :)

Minun on vaikeaa ottaa yhteyttä ystävään vain vaihtaakseni kuulumisia tai velvollisuudentunnosta. Minusta se on tarpeetonta. Tapaan mielummin ajan kanssa kunnon keskustelujen merkeissä tai jos on jotain oikeaa asiaa, esim. kutsuakseni jonnekin. Mutta näissä yhteydenotoissa saattaa olla puolen vuoden tai vuodenkin väli. Itse en kaipaa enempää. Ystävää toki voi sitten harmittaa se, jos hänen puoleltaan "en ota vastuuta ystävyyden säilymisestä", mutta kun minulle se ystävyys säilyy ihan hyvin vaikka ei oltaisikaan yhteyksissä.

Ilmeisesti ihmisillä on vaan aika erilainen kuva siitä, millaista on hyvä ystävyys ja miten se säilytetään.

Mulla ei oikeasti ole mitään viestitettävää. Olisi hölmön tuntuista laittaa viesti, että "tänne kuuluu sitä samaa kuin aikaisemminkin. Syötiin aamiaista, mentiin töihin, tultiin kotiin ja mentiin nukkumaan". Samasta syystä en ole facebookissa enkä twitterissä enkä whatsappissa. Tuskin tuo sua tai ketään muutakaan kiinnostaisi, mutta tuota mun elämmäni on.

Jos joku muu ottaa muhun yhteyttä, on helppoa jutella ja vastata, koska silloin voi vastata sen toisen ihmisen kuulumisiin, vaikka että "kuulostaa kivalta. täällä kaikki kuten ennenkin". Eli joo, ota vain yhteyttä. En hakua suokea sinua pois elämästäni, tässä ei nyt vaan tosiaan ole mitään kerrottavaa.

Itse olen aivan paska ystävä. Tässä oravanpyörässä on aika todella kortilla. Olen muutenkin suunnilleen puolet ajasta pois kotoa työn takia 😣 ..työreissuilta koitan laitella viestiä minkä jaksan ja ehdin.

Yllätyskyläilyistä en pidä, enkä kyllä mielellään ota vieraitakasn vastaan. Koska kun olen puolet ajasta muutenkin pois, pyhitän sen perheen kanssa olemiseen täysin ja siivoamiseen. Eli myönnän olevani todella huono ystävä, mutta en vain pysty venymään tämän enempää.. nytkin lähden iltapäivästä kahden vuorokauden reissuun. Jokusen ystävän olen suututtanut tällä kiireelläni, olen oikeasti pahoillani, mutten pysty itseäni monistamaan. Että rakkaudesta ilmailuun... ja normitöitä olen hakenut, jotta olus muutakin elämää.

Tärkeintä kai on, että molemmat ystävät ovat tyytyväisiä siihen tapaan ja tiheyteen jolla ollaan yhteydessä. Itse muutin ja kaverit asuvat monensadan kilsan päässä. Yhden kanssa sujuu hyvin, molemmat tykätään viestitellä ja kummallekin riittää kolmisen tapaamista vuodessa. Kun taas yksi on jatkuvasti syyllistävä ja närkästynyt kun ei nähdä useammin. Hän ei myöskään tykkää viestitellä. Itseäni liian pitkä radiohiljaisuus häiritsee, eikai viestin laittaminen kovin kauaa vie.Tilanne on muuttunut pakkopullaksi ja ystävyys taitaa loppua tähän.

Up