"Ihanaa, että on vain yksi lapsi"-ketju. Tähän voi kirjoittaa yleistä keskustelua yksilapsisuudesta ja sen ihanuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä se, jolle sanottiin lapsista olevan seuraa toisilleen.

Erosin ensimmäisestä liitostani pitkälti lapsilukuasian vuoksi, minulle riitti yksi, ja ex-mies siihen saakka, kunnes hän muutti mielensä ja tahtoi monta...(molemmat ollaan avioiduttu uudelleen, minulla on velamies ja exällä suurperhe). Nykyinen puolisoni ja sisarensa ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka. Itse olen ainokainen, joten en tiedä, mistä olen jäänyt paitsi - mutta siitä olen onnellinen, että pidin pääni lapsiasiassa, silloin kun 1 ei vielä ollut mikään normaalina pidetty vaihtoehto :)

Olen myös kysynyt tyttäreltä, onko hän kaivannut sisaruksia. Ei kuulemma. En minäkään ole.

Surullista miehesi kannalta, että nurkissa on pyörinyt ylimääräinen elätti. Varmasti toivonut päivästä toiseen, että ongelmajäte vaan katoaa.

Olen itsekin ainoa lapsi, jolla nyt jo teini-ikään ehtinyt ainokainen, ja näin on just hyvä, meillä on ihan mahtava tiimi :)

Itse en ole koskaan kaivannut sisaruksia, eikä tuo lapsenikaan semmoisten perään ole kysellyt.

Osaltaan lapsiluku jäi näin pieneksi varmasti siksi, että loppuraskaus ja synnytys olivat hankalia ja traumatisoivia. Lisäksi lapseni oli pienenä todella haastava tapaus, nukkumisongelmia yms. Isänsä olisi halunnut heti perään lisää lapsia, vaikkei itse osallistunut juuri lainkaan lapsen tai edes kodin hoitamiseen. Onneksi olin rohkea ja pidin pääni, enhän olisi edes jaksanut siinä rumbassa toista lasta!

Nyt jo monta vuotta onnellisena yhden fiksun ja rauhallisen lapsen sinkkuäitinä :)

Vierailija kirjoitti:

Kunnioitan erilaisia valintoja ja elämäntilanteita. On kuitenkin kummallista, miten paljon nämä perustelut nojaavat siihen, että asiat olisivat huonommin, jos lapsia olisi enemmän. Miksi lähes kaikki ihanuus perustuu negaatioihin? Itselläni on monta lasta, enkä pohdi arkeani sen kautta, että lapsia olisi enemmän/vähemmän. En edes muista millaista elämä oli yhden lapsen kanssa, enkä tiedä millaista se olisi suurperheenä.

Omalla kohdallani asiat olisivat huonommin - ex-miehestä paljastui vuosien myötä luonteenpiirre, jonka kanssa en olisi voinut elää, ja useamman lapsen kanssa olisin ollut jumissa kotona. En vaan kestänyt sitä painostusta, noin isoissa asioissa on liki mahdotonta kääntää kenenkään päätä, tai ainakaan pakottamaan ei pitäisi joutua.

Muutakin tapahtui sittemmin: olin lapsen saadessani vielä terve, ja sen jälkeen sairastunut kahteen krooniseen sairauteen, jotka kyllä verottavat voimia sen verran, etten olisi jaksanut useampaa. Näin jälkeenpäin voin myöntää (nykyään jo voi), että äitiys kyllä otti yhtä paljon kuin antoi. Pitkä matka ja hitonmoinen homma :)

5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä se, jolle sanottiin lapsista olevan seuraa toisilleen.

Erosin ensimmäisestä liitostani pitkälti lapsilukuasian vuoksi, minulle riitti yksi, ja ex-mies siihen saakka, kunnes hän muutti mielensä ja tahtoi monta...(molemmat ollaan avioiduttu uudelleen, minulla on velamies ja exällä suurperhe). Nykyinen puolisoni ja sisarensa ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka. Itse olen ainokainen, joten en tiedä, mistä olen jäänyt paitsi - mutta siitä olen onnellinen, että pidin pääni lapsiasiassa, silloin kun 1 ei vielä ollut mikään normaalina pidetty vaihtoehto :)

Olen myös kysynyt tyttäreltä, onko hän kaivannut sisaruksia. Ei kuulemma. En minäkään ole.

Surullista miehesi kannalta, että nurkissa on pyörinyt ylimääräinen elätti. Varmasti toivonut päivästä toiseen, että ongelmajäte vaan katoaa.

Puolisollani on syynsä olla haluamatta omia biologisia lapsia, mutta se ei tee hänestä lastenvihaajaa. Päinvastoin, hyvin on isäpuolen roolinsa hoitanut, myös lapsipuolensa mielestä.

5

Meillä oli ihanaa, kun oli vain yksi lapsi. Leikittiin ja piirrettiin yhdessä joka ilta. Yhtenä talvena käytiin hiihtämässä päivittäin, kun poika oli 4 v. Pyörälenkki tehtiin usein ja hiljaisina katsottiin muuttolintuja pellon laidalla. Niitä aikoja muistelen lämmöllä. Poika sai sisaruksen, kun oli 5 v. Nyt meillä on 3 lasta: 11, 6 ja 3 vee. Hyvä on näinkin, eri tavalla mukavaa, mutta ei enää niin rauhallista.

Mulla on kaksi lasta. Isolla ikäerolla, tyttö ja poika eli itselleni aivan parasta mutta arvostan naisia jotka ymmärtävät itsekin ettei heistä ole (useamman) äidiksi. Kaikki eivät ymmärrä ja se johtaa pahimmillaan hirveisiin asioihin.

Meillä on yhden lapsen ja yhden vanhemman perhe. Aikuinen-lapsi. -suhdeluku on juuri sopiva; uskon että kahdenkin pienen lapsen hoitaminen ainoana vanhempana olisi paljon raskaampaa ainakin itselleni. Nyt elämä on juuri sopivaa.

Olen myös miettinyt, että pystyn tarjoamaan yhdelle lapselle todennäköisesti paremmat mahdollisuudet esimerkiksi harrastamiseen ja matkusteluun talouden puolesta.

Nautin siitä, että pienessä kodissamme on usein rauhallista, vaikka lapseni onkin varsin menevä ja äänekäs kaveri :). Näin ei ehkä olisi, jos meillä asuisi enemmän lapsia tai aikuisia.

yhtä lasta voi myös hoitaa yksi aikuinen. esim. kolmea lasta ei voi oikein jättää yhdelle ihmiselle viikonlopuksi hoitoon. en silti ymmärrä miksi lapsia halutaan niin minimaalisella ikäerolla. on paljon helpompaa kun ei ole uhmaikäinen ja sylivauva. toki ei voi mitään jos tulee kaksoset tai kolmoset.

Minulla oli yksi lapsi ja nyt ei enää sitäkään.😢

Talossa on jokaiselle oma huone.

Matkustelemme paljon.

Ehdimme keskittyä lapseen ja olla oikeasti läsnä ja leikkiä.

Käymme ravintoloissa paljon.

Meitä kutsutaan usein kylään. Me emme kutsu ketään sellaista perhettä, jolla on 3 lasta tai enemmän. Eihän kaikki edes mahtuisi pöytään, hirveä määrä tarjottavaa ja lapset laittaisivat varmasti kämpän paskaksi sillä aikaa kun vanhemmat istuvat ruokailemassa ja olettavat, että minä hoidan heidän lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

yhtä lasta voi myös hoitaa yksi aikuinen. esim. kolmea lasta ei voi oikein jättää yhdelle ihmiselle viikonlopuksi hoitoon. en silti ymmärrä miksi lapsia halutaan niin minimaalisella ikäerolla. on paljon helpompaa kun ei ole uhmaikäinen ja sylivauva. toki ei voi mitään jos tulee kaksoset tai kolmoset.

Mitä ihmettä? No nyt on avuttomuus huipussaan. Kyllä minä olen ystävän neljää lasta hoitanut viikonloppujakin. Nuorin ollut 4.

Ihanaa, kun ei ole yhtään lasta! <3

(Anteeksi, oli pakko! :D)

Up

Meille on toinen tulossa, mutta kohta 3 vuotta ehdittiin elää sillä ajatuksella, että ainoa jää ainoaksi. Myös itse olen ainokainen. On ollut jotenkin ihanan helppoa keskittää kaikki energia yhteen. On käytetty harrastuksissa, reissattu, lellitty ja hellitty. Tyttö on saanut olla prinsessa ja oppinut hienosti leikkimään yksinkin, jos joka päivälle ei ole kaveria ollut tarjolla. On käyty kerhoissa ja kylässä, koska on ollut helppo kulkea. Lapsi on sosiaalinen ja tykkää ihmisistä. En osaa sanoa miten tämä eroaa useampilapsisen perheen arjesta muutoin, kun arki on ollut tosi helppoa. Varsinkin kun tukiverkkoakin on. Kotona on ihana rauha, lapsi ei pengo kaappeja eikä mellasta. Toinen lapsi on tulossa koska mies halusi sitä ja ei minulla mitään isompaa estettä ajatukselle ollut. Olisin itse ollut tyytyväinen yhteenkin ja se olisi tuntunut minulle henkilökohtaisesti parhaiten sopivimmalta.

Ymmärrän tosi hyvin ja sympaan yhden lapsen vanhempia ja sitä mitä he tarkoittavat positiivisesti "helppoudella" ja "yksi riittää" :) Sitä en ymmärrä miksi niin moni 2+ Lapsen vanhemmista tuosta loukkaantuu ja kokee uhaksi. Jos ainoa lapsi sopii muille, niin eihän se tarkoita etteikö vaikka viisi lasta voi olla täydellinen luku jollekin toiselle. Mutta itsekin olen huomannut, että useamman vuoden ainoan lapsen kanssa eläneenä ja itsekin ainoana, yksilapsisuutta joutuu tosi usein puolustelemaan ja siihen suhtaudutaan epäillen aina jotain negatiivista. Mä en ole koskaan kärsinyt sisarettomuudesta tai kaivannut sisaruksia. Eikä kyllä oma tytärkään tähän asti.

Olen itse  ainoa lapsi ja vielä nelikymppisenäkin katkera siitä, ettei minulle suotu sisaruksia.

Halusin lapsia vähintään kaksi, sain kolme.  Välillä on rankkaa, mutta mitään en kadu. 

Olen monilapsisen perheen lapsi itse. Tunnen monilapsisia perheitä katsellessani silkkaa kauhua. Se äänen ja älämölön määrä, mikä lähtee jo kahdesta, on jotain ihan sietämätöntä. Samoin se sählinki ja säätäminen, kun pitäisi lähteä jonnekin tai edes liikkua porukalla jossain. Nämä toki tasoittuvat lasten kasvaessa, mutta en kestäisi sellaista päivääkään, saati vuosia. Rauhallinen ja seesteinen elämä on parasta mitä voi kuvitella. Onneksi meillä on sellaista.

Olen mukavuudenhaluinen. Yhden kanssa liikkuessa on vain yhdet pissahädät, nälät ja janot. Rattaista luopumisen jälkeenkin liikkuminen on ihan mukavaa, kun yhden lapsen eväät ja vaihtovaatteet saa mukaan, ilman että joutuu kantamaan koko päivää rinkkaa. Meillä on aina vähintään vesipullo ja myslipatukka repussa varmuuden vuoksi. Jostain syystä 2+lapsiset kaverit tuntuvat pölähtävän joka paikkaan ilman, että heillä olisi edes vesipulloa. Sitten saadaan draama ja älämölö aikaiseksi, kun on jano ja mistään ei voi ostaa juotavaa/on pitkät jonot.

Yhden lapsen kanssa pääsee halvemmalla. Meillä lapsi on molempien vanhempiensa sukujen ainoa pieni. Leluja ja vaatteita tulee ovista ja ikkunoista lahjaksi. Lisäksi yhden kanssa voi asua pienemmässä asunnossa ja halvemmin. Autoksi riittää pienempi ja vähemmän kuluttava. Lapsi saa harrastaa kalliita harrastuksia ilman huolta rahasta.

Yhden kanssa jaksan olla oikeasti läsnä ja kiinnostua hänen kiinnostuksenkohteistaan. Ehdin ja jaksan esim. makoilla olohuoneen lattialla vaikka koko illan värittämässä värityskirjoja ja juttelemassa. Muutenkin tuntuu, että meillä on ihan erityinen side tytön kanssa. Meillä on hauskaa yhdessä. Kavereiden perheissä äitien aika näyttää menemään pelkkään arjen pyörittämiseen, kun lapsia on useampi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse  ainoa lapsi ja vielä nelikymppisenäkin katkera siitä, ettei minulle suotu sisaruksia.

Halusin lapsia vähintään kaksi, sain kolme.  Välillä on rankkaa, mutta mitään en kadu. 

Mieluummin ei sisaruksia, kuin pari sisarta joiden kanssa ei tulis lainkaan toimeen!!

Yhden lapsen kanssa on riittävästi tekemistä.