Kertokaa viimeisillään raskaana olevalle äidille millaista se vauva-arki on :)

Ensimmäisen lapsen kohdalla on alussa paljon epävarmuuden tunnetta osaako tulkita vauvaa oikein ja miten häntä hoidetaan. Tutustukaa rauhassa toisiinne ja jos alkaa tulla paljon "ohjeita" ympäristöstä niin poimikaa niistä vain teille sopivat. Joillekin vauvoille kehittyy nopeasti selkeä unirytmi mikä luonnollisesti helpottaa vanhempien jaksamista. Joskus kestää pitkään rytmin vakiintuminen. Kauhean paljon sille ei ole tehtävissä mutta jotain voi kuitenkin itsekin yrittää. Laittakaa vauva yöunille kylläisenä ja vaippa juuri vaihdettuna sinne missä hänen on tarkoitus nukkua (omaan sänkyyn tai teidän sänkyyn, miten olette ajatelleet). Pukekaa pyjama, olen kuullut että jotkut nukuttavat pikkuvauvan niissä vaatteissa jotka sattuu päällä olemaan koska "niissähän se nukkuu päivälläkin, mitä turhaan vaihtamaan". Kannattaa vaihtaa pyjama alusta asti ihan sen takia että siitä tulee osa iltarutiineja jotka toistuvat samanlaisina joka ilta. Rutiinit tuovat turvaa ja vauva oppii nopeasti että nyt on nukkumaanmeno aika kun aina tapahtuu samat asiat ennen sitä. Joku tietty unilaulu jota laulat vauvalle iltaisin nukuttaessa mutta et muissa tilanteissa voi olla hyvä ajatus. Valot pois huoneesta ja äänet hiljaiselle esim. TV:ssä. Tämäkin voi tuntua turhalta koska vauva alussa nukkuu jokatapauksessa ollessaan väsynyt mutta jatkoa ajatellen on tärkeää alusta asti tehdä selkeä ero päivän ja yön välille. Jos rytmi on alussa kovin rikkonainen lohduttautukaa sillä ettei se ikuisesti kestä ja ottakaa vastaan apua jos on saatavilla että saatte itse välillä nukkua. Vauvan kanssa arki rakentuu paljolti vauvan ympärille. Pieni vauva on toisaalta helppo hoidettava mutta toisaalta tarvitsee kuitenkin niin tiiviisti huomiointia ja hoitoa että vauvan kanssa oleminen leimaa paljon koko arkea ja tuntuu että koko elämä pyörii vauvan ympärillä. Kokeeko sen raskaaksi vai ihanaksi on paljon itsestä ja omasta persoonasta kiinni. Omat ystävät saattavat jäädä taka-alalle vauva aikana. Varsinkin jos ovat itse lapsettomia niin eivät ehkä kauheasti jaksa sitä että vauva vaikuttaa kaikkeen ja on niin "näkyvillä" koko ajan. Kahvittelu ja juttelu ystävän kanssa keskeytyy kun vauva herää ja tarvitsee sinua eikä mitään voi kauheasti suunnitella kun pitää kaikessa huomioida myös vauva. Pyykkiä tulee paljon joten pesukone pyörii päivittäin vauvaperheessä. Imetys sujuu hyvin tai sitten ei. Jos se ei kertakaikkiaan ota onnistuakseen niin älä stressaa sitä liikaa. Äitiys on paljon muutakin ja korvikkeet on hyvälaatuisia ja vauva kasvaa kyllä niidenkin varassa. Syötä kuitenkin vauva aina sylissä vaikka antaisit maitoa pullosta. Ei siis niin että pullo tuettuna johonkin (sängyn reunaan tms). Pienen vauvan kanssa tällainen ei ole turvallista tukehtumisvaaran vuoksi. Muutenkin syöminen on tärkeä sosiaalinen tilanne joka vahvistaa vauvan ja äidin välistä kiintymyssuhdetta. Arki on tietyllä tavalla samanlaista kaikissa vauvaperheissä mutta kuitenkin sitten tavallaan jokaisessa perheessä omanlaistaan. Teidän kuviot tulee muokkautumaan ihan huomaamatta ja yhtäkkiä kaikki vaan menee tietyn kaavan mukaan. Vauva aika menee tosi nopeasti ja toisaalta jo muutaman kuukauden kuluttua tuntuu siltä kuin vauva olisi aina ollut olemassa eikä elämää ilman häntä enää voisi kuvitellakaan. Aika tuntuu jotenkin vääristyvän. Yhtäkkiä sitten huomaa että vauva on jo aika iso eikä se pikkuvauva aika koskaan palaa. Tämä on samanaikaisesti hienoa ja haikeaa. Nauttikaa joka hetkestä ja ottakaa paljon kuvia vauvasta! Ette uskokaan miten nopeasti vauva muuttuu ja kun katsotte muutaman kuukauden takaisia kuvia ihmettelette "oliko se tosiaan ton näköinen vielä hetki sitten?". Paljon onnea teille tulevaan! Pärjäätte varmasti oikein hienosti pikkuisenne kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, vauvavuosi etenkin.

Pitää vaan asennoitua, että kaikki mahdollinen negatiivinen on tilapäistä, kaikki itse suunnitellut aikataulut voi heittää roskakoriin, ja luvankanssa saa pesiä vauvan ja miehen kanssa.

Muistan kun itkukurkussa kyyneleitä niellen istuin keinutuolissa heijaamassa vauvaa joka ei antanut nukkua moneen yöhön kunnolla, ja alkoi sataa isoja lumihiutaleita ja oli järjettömän kaunista ja tajusin, että en olis missään muualla mielummin kuin siinä hetkessä vain vauvaa varten.

Eli raskasta voi olla mutta ihanaa.

Hyvin kuvattu! Tätä se vauva-arki on! Hetkittäin raskasta mutta taianomaisen ihanaa aikaa!

Aivan tajuttoman raskasta sekä unenpuutteen että sitovuuden vuoksi. Myöhemmin tajuaa, että se on niitä helpoimpia aikoja ihmisyksilön kasvatustyössä.

-teinin äiti

Nyt vikat viikot/päivät nautit yksinolon hetkistä ja sulle tärkeistä asioista! Multa loppui aamukahvi ristikkolehden kanssa, mikä välillä syö naista :) Alussa syötiin yhtäaikaa aamiaista, nyt puolivuotiasta kiinnostaa mun kädessä olevat jutut, joten pötköttää leikkimatolla kun mä syön.

Mulla oli kaksi ekaa viikkoa babyblues joka ilta klo 16. Välillä piti ihan itkeä kun tuli vaan yhtäkkiä niin paha mieli!

Imetysongelmiin hae ehdottomasti apua, mulla auttoi ihan google ja neuvolasta saatu lehtinen. Eka kuukausi käytettiin rintakumia, mutta se jäi pikkuhiljaa pois.

Kaikkiin ongelmiin muutenkin löytyy ratkaisu, viimekädessä aika. Muista nauttia vauvan katselemisesta, tuoksuttele, sylittele. On ihana katsoa, miten pieni kasvaa ja kehittyy, täällä odotellaan ryömimisaikoja.

Onnea!!

Jos teillä ei ole keinutuolia niin suosittelen hankkimaan! Siinä on mukava imettää kun pääsee hyvään asentoon ja on käsinoja tueksi. Muutenkin siinä on kiva keinutella hiljakseen vauvan kanssa. Me hankittiin Ikeasta ja hyvä on ollut!

Vaikeinta on oman pään kanssa pärjääminen, iso elämänmuutouutos, tunnekuohut ja univelka ja hormonimuutokset sekoittaa järkevimmänkin pään. Auttaa kun muistaa että niin käy lähes kaikille ja se on ohimenevää.

Imetyksessä ap sellainen vinkki että imetyksen neuvojat keskittyy liikaa pelkkään imuotteeseen. Imuote voi olla oikea, mutta vauva väärässä asennossa ja liian kaukana äidistä. Minä tein tuon virheen ja imetys oli yli kuukauden yhtä verinännistä helvettiä, kunnes äitiyspakkauksen ohjeesta lukemalla älysin että vauvan pitää olla ihan todella kiinni äidissä ja tavallaan suorassa nänniin nähden. Imetyshelvettini loppui siihen kun tämän ymmärsin ja nännit lähti paranemaan. Sitä ennen pyysin apua epätoivoissani synnärillä ja ties missä, ja aina viesti oli että juu juu, imetysote on kunnossa. Olihan se juu, mutta pää oli liian kaukana ja nänni venytyksessä, jotenkin rasitti liikaa. Vauvan pään pitää suorastaan upota rintaan, kunhan nenä pysyy pinnalla.

Vauva-aika on ihanaa ja oikeasti helppoakin, vaikka ei olisi tukiverkkoja. Olet kiinni vauvassa ja uni on katkonaista, mutta muut velvollisuudet eivät paina. Nauti joka hetkestä!

T. Nelivuotiaan äiti, joka haaveilee aikakoneesta

Riippuu vauvasta ja muista olosuhteista. Muutama juttu mitä esikoisen kanssa en heti tajunnut...

-se valtavan kaikkinielevä symbioottinen ajanjakso MENEE OHI, nopeammin kuin voisi aavistaakaan. Ei kannata ahdistua siitä, ettei "pääse minnekään" tai että on jatkuvassa valmiudessa. Se menee ohi ja siihen kannattaa heittäytyä.

-kannattaa järjestää asiat niin, että molempien vanhempien unen määrä maksimoituu, vaikka se vaatisi hyvinkin ei-konventionaalisia ratkaisuja

-mulle vaikea vaihe on ollut, kun lapset olivat n 5kk. Kaipasivat enemmän virikkeitä ja vaihtelua, eivät päässeet vielä liikkumaan, joten turhautuivat herkästi, olivat jo aika painavia, joten kanniskelu ja nostelu olivat raskaita. Tämäkin menee ohi.

-oman vaiston mukaan toimiminen on yleensä hyvä idea, vaikka ei menisi täysin virallisten ohjeiden mukaan

-vauva-aika on ihanaa ja spesiaalia, mutta varsinaisesti hauskaa äitiys alkoi olla minusta kun lapsi oli 1+ (tämä on varmaan yksilöllistä)

Parasta onnea loppuraskauteen, synnytykseen ja äidiksi tulemiseen!

Mun esikoinen on nyt 9kk ja tässäpä mun kokemuksia tähän mennessä :)

Synnärillä todellisuus iski kun vauva oli syntynyt. Olin todella väsynyt kun en ollut tottunut siihen että yöllä joutuu heräilemään 3-4 kertaa syöttämään. Samoin päivisin todellisuus iski, kuinka pienetkin asiat elämässä muuttui, kuten milloin kerkeän käydä suihkussa, vessassa, syödä jne. Toki vauvalan puolelta saa pyytää apua jos pitää vaikka käydä suihkussa. Kun synnäriltä päästiin kotiin, tunsin iloa ja pelokkuutta. Sai alkaa totuttelemaan uuteen arkeen, mutta oli aika stressaavaa kun vauva itki eikä tiennyt mitä se aina haluaa, mutta silloin on vaan kokeiltava kaikkea.

Meni jonkin aikaa että alkoi tottumaan yöheräilyyn ja oppi lukemaan vauvaa, mitä hän haluaa. Se helpotti paljon. Se oli ihanaa, kun vauva oppi hymyilemään. Se tunne, kun yöllä rättiväsyneenä alat vaihtamaan vaippaa vauvalle ja tiedät, että pitää vielä syöttää ennenkuin pääset nukkumaan, niin vauva väläyttää sulle leveän hymyn. Kaikki huonot fiilikset siinä hetkessä katoaa.

Tein sen virheen, että pyysin liian vähän apua. Kun mies oli työreissussa, yritin jaksaa yksin vauvan kanssa. Kolmannella viikolla yksin ollessani, heräsin eräs aamu vauvaa syöttämään ja tunsin että kuolisin siihen väsymykseen. Itkin koko päivän ja illalla soitin isälleni että voiko vauva tulla joksikin aikaa hoitoon, että kerkeän vähän siivota ja nukkua. Kun sai nukuttua parikin tuntia, niin elämä taas kirkastui sen jälkeen. Pyydä miestäsi hoitamaan välillä yösyöttöjä, jos hänellä on vaikka viikonloput vapaata niin mene yhdeksi yöksi toiseen huoneeseen nukkumaan että saat kokonaisen yön nukuttua. Yritä nukkua päikkäreitä kun vauva nukkuu, vaikka tuntuu että kotityöt kasautuisi päälle. Pyydä apua vanhemmiltasi ja mieheltäsi. Uni on todella tärkeää. Ja liikunta, esim. vaunuilu raittiissa ulkoilmassa piristää mieltä.

Ihanaa seurata vauvan kehitystä. Sitä ilon tunnetta, kun se oppii jotain uutta. Meillä on ollut suht. helppo lapsi, ei ole juurikaan sairastellut ja nukkunut ihan hyvin. Mutta voin vain kuvitella, kuinka raskasta on esim. koliikkivauva, paljon sairasteleva vauva jne.

Tunteet saattaa heitellä aika rajusti, välillä oot onnes kukkuloilla vauvahattaroissa, toisella hetkellä itket sitä kuinka raskasta se on ja kuinka tunnet itsesi yksinäiseksi, kaipaat aikuista seuraa kun olet niin symbioosissa aluksi vauvan kanssa. Näin ainakin minulla. Kannattaa puhua tunteistaan ja mitään ei tarvi hävetä. Näin saat apua ja tukea, eikä tarvi jäädä yksin. Sillä on tosi iso merkitys. Minä olen osaltani onnekas siitä, kuinka laaja tukiverkosto mulla on ollut ympärilläni. Ja jos sitä tukiverkostoa ei ole, ehdottomasti kannattaa pyytää neuvolasta apua jos väsyy.

Niin ja sitten vielä miehen osuudesta. Vauvan tulo tuo todellakin uusia puolia kumppanista esiin. Musta tuntui jossain välissä, etten jaksa enää miestä ja haluan eron. Hän ajatteli vain itseään, omia menojaan, jouduin tekemään kaikki yksin kotona, olin aina stressaantunut kun hän tuli töistä kotiin. Olin hilkulla etten eroa. Sitten hän sanoi, että on masentunut. Kuinka raha-asiat huolettaa (tulot pieneni kun vauva tuli ja jäin pois töistä), lainat painaa päälle, työ väsyttää, mikään ei kiinnosta, ei ole aloitekykyä. Puhuttiin sitten asiat halki ja saatiin niille omat ratkaisumme. Pikkuhiljaa miehellä alkoi olla parempi fiilis ja nyt on oikein hyvä isä. Myös isällä saattaa olla masennusta synnytyksen jälkeen. Olkaa tasavertaisia toisillenne ja muistakaa myös oma yhteinen aika.

Kannattaa varata aikaa myös itselle, vaikka kävelylenkki tai joku harrastus, jossa saat vain keskittyä itseesi sen hetken. Paljon onnea teille perhe-elämään ja nauti vauva ajasta, se menee yllättävän nopeasti! :) Se on myös iloa ja onnea täynnä :)

Muistan kuinka raskaalta vauvavuosi tuntui. Valvottu yöt, kinastelu miehen kanssa, uuteen elämään totuttelua... Ja samalla kuitenkin oltiin niin onnellisia, kun oli ihana, kaivattu, terve vauva.

Nyt lapsi on 2,5-vuotias ja elämä on mallillaan. Rakastan joka päivä lasta yhä enemmän ja enemmän. Vaikka vauvavuosi oli rankkaa, se kasvatti minusta hyvän ja rakastavan äidin.

Muistan kuinka synnärillä istuin nojatuolissa toisena yönä sektion jälkeen vauva sylissäni. Oli ihan hiljaista, huonetoveri nukkui ja katselin vain pientä vauvaani. Oli niin rauhallinen ja tuijotteli välillä suurilla silmillään minuun päin.

Nauti niistä pienistä rauhallisista hetkistä vauvan kanssa. Ne arkisetkin hetket ovat ihania vauvan kanssa.

Jaksa vaan painaa nukkumattomien öiden läpi ja keskity vauvaan, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseen. Anna itsellesi aikaa palautua synnytyksestä, anna itsellesi ja kumppanillesi aikaa totutella uuteen elämään. Ja muista, olet paras äiti lapsellesi!

Onnea ja tsemppiä :) ensi vuonna saat nauttia jo ensimmäisestä äitienpäivästä!

Perusterveen lapsen kanssa pärjää oikein mainiosti kunhan ei odota mitään paratiisia kuitenkaan. Vauva- ja pikkulapsiaika oli ihan parasta aikaa elämässä. Ainut suru ja pettymys oli ettei imetys ollutkaan mikään itsestäänselvyys niinkuin luulin. Minun kroppani ei ymmärtänyt imetyksestä mitään. Esikoisen kanssa maito ei noussut ollenkaan ja kuopuksen kanssa sain osaimettettyä vain 3kk. Tosin tässä oli se hyvä puoli että korvikevauvat nukkuu enemmän. Esikoinenkin nukkui jo 3kk lähtien täydet yöt.

Tärkeintä on ottaa mies täysillä mukaan vauvanhoitoon heti alusta asti sillä se hitsaa koko perheen yhteen. Ja elämää helpottaa kummasti jos vauvan totuttaa puuhailemaan yksinkin esim. jumppamatolla/jumppalelun kanssa/sitterissä ym...jos on 24/7 huvitissi ja seuraneiti/leikkitäti niin se ei sitten lopu koskaan.

Riippuu pitkälti vauvasta. Ei sitä voi mitenkään etukäteen ennustaa eikä siihen oikein voi edes valmistautua. 

Ekan kanssa meillä oli ihan hirveetä. Liki puolen vuoden koliikkihuudot 6-8h/ päivässä ja vasta 9 kuukauden iässä jäi yösyötöt ja 5-10krt yössä heräämiset pois. Sen jälkeen heräiltiin "vain" 3 kertaa. Sitten alkoi kauhukohtaukset öisin ym kivaa. Laihduinkin 48 kiloiseksi kun olin niin uupunut. 

Toisen kanssa oli aivan ihanaa vaikka oli se esikoinenkin hoidettavana. Tyttö veteli 7 tunnin yöunia putkeen, nukahti helposti, viihtyi missä vaan ja oli kaikinpuolin tyytyväinen tapaus. 

Mies saattaa jättää ja sitten joudut arjen lisäksi selviytymään vihan, katkeruuden ja turhautumisen tunteista yksin ilman tukiverkkoa.

Varaudu siihen, että käyt lävitse jonkinlaisen identiteettikriisin. Menetät oikeasti vapautesi.

Rakkaus pelastaa tilanteen.

Tulet myös huomaamaan ne kohtuuttomat vaatimukset joita äideille asetetaan. Huomaat myös, että kaikesta ei voi puhua.

Se kuinka väsynyt olet tulee riippumaan siitä kuinka saat nukkua.

Vauva voi olla ns. helppo vauva taikka voi myös nukkua todella huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Toisen kanssa oli aivan ihanaa vaikka oli se esikoinenkin hoidettavana. Tyttö veteli 7 tunnin yöunia putkeen, nukahti helposti, viihtyi missä vaan ja oli kaikinpuolin tyytyväinen tapaus.

Menee vähän ohi aiheen, mutta menköön.

Tosi monet sanovat, että esikoisen kanssa oli vaikeaa ja oli univelkaa ja ongelmia ym. mutta seuraava lapsi oli tosi helppo. Näin siis meilläkin. Mietin vain, että vaikuttaako se uusi elämäntilanne sitten niin paljon siihen vauvaankin, että esim. nukkuu huonosti ja kitisee? Kun niin monen esikoinen on ollut ns. hankala ja seuraava helppo. Vauvakin on stressaantunut ja omat vauvanhoitotaidot vähän niin ja näin?

Meillä on tyttö 3v ja poika 7kk. Tytön kanssa muistan alun olleen todella raskasta. Väsytti, eikä mitään muuta oikein pystynyt tekemään paitsi ne vauvan jutut. Jännitin sisaruksen syntymää, kun muistissa oli vielä esikoisen vauvavuosi, mutta kaikki sujuikin ihan älyttömän hienosti! Vauva on alusta lähtien ollut rauhallinen, nukkunut ja syönyt hyvin ja sopeutunut meidän päivärytmiin kuin itsestään. Ei puhettakaan mistään yövalvomisista. Herää kyllä edelleen pari kertaa yössä syömään, mutta nukahtaa saman tien uudestaan ja niin minäkin. Olenkin ajatellut, että esikoisen kanssa se arki pyörii hänen ympärillään ja rakentuu hänen aikataulujensa mukaan. Seuraavat sitten lähinnä roikkuvat mukana. 😂

Jos nykyään jään kahdestaan vauvan kanssa, se tuntuu lomalta. Esikoisen vauva-aikana ei todellakaan tuntunut, vaikka vauva siis tietenkin olikin aivan ihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen kanssa oli aivan ihanaa vaikka oli se esikoinenkin hoidettavana. Tyttö veteli 7 tunnin yöunia putkeen, nukahti helposti, viihtyi missä vaan ja oli kaikinpuolin tyytyväinen tapaus.

Menee vähän ohi aiheen, mutta menköön.

Tosi monet sanovat, että esikoisen kanssa oli vaikeaa ja oli univelkaa ja ongelmia ym. mutta seuraava lapsi oli tosi helppo. Näin siis meilläkin. Mietin vain, että vaikuttaako se uusi elämäntilanne sitten niin paljon siihen vauvaankin, että esim. nukkuu huonosti ja kitisee? Kun niin monen esikoinen on ollut ns. hankala ja seuraava helppo. Vauvakin on stressaantunut ja omat vauvanhoitotaidot vähän niin ja näin?

Meillä on tyttö 3v ja poika 7kk. Tytön kanssa muistan alun olleen todella raskasta. Väsytti, eikä mitään muuta oikein pystynyt tekemään paitsi ne vauvan jutut. Jännitin sisaruksen syntymää, kun muistissa oli vielä esikoisen vauvavuosi, mutta kaikki sujuikin ihan älyttömän hienosti! Vauva on alusta lähtien ollut rauhallinen, nukkunut ja syönyt hyvin ja sopeutunut meidän päivärytmiin kuin itsestään. Ei puhettakaan mistään yövalvomisista. Herää kyllä edelleen pari kertaa yössä syömään, mutta nukahtaa saman tien uudestaan ja niin minäkin. Olenkin ajatellut, että esikoisen kanssa se arki pyörii hänen ympärillään ja rakentuu hänen aikataulujensa mukaan. Seuraavat sitten lähinnä roikkuvat mukana. 😂

Jos nykyään jään kahdestaan vauvan kanssa, se tuntuu lomalta. Esikoisen vauva-aikana ei todellakaan tuntunut, vaikka vauva siis tietenkin olikin aivan ihana.

Allekirjoitan! Toinen lapsi oli meilläkin helpompi, kolmas vielä helpompi! Varmasti ekan kanssa oma epävarmuus vaikuttaa. Vauva aistii vanhempien epävarmuuden ja vanhemmat tulkitsevat alussa helposti vauvan viestejä väärin. Liian helposti tulee häirittyä vauvan unta kun vauva hieman unissaan inahtaa ja pukemistakin on vaikea arvioida. Vauvalla voi olla helposti liikaa tai liian vähän vaatetta. Mutta ihan ihmisiä noista esikoisistakin kasvaa! Ja vaikka esikoinen joutuukin olemaan "harjoittelu kappaleena" niin toisaalta hän saa kaiken huomion kun ei ole muita sitä vaatimassa.

Ihanan tosissaan kaikki vastanneet ovat jakaneet kokemuksia. Kaikki haluavat valmistaa sinua vauvantuloon. :)

Mä sanoisin myös sitä samaa, että rakkaus vauvaan ei välttämättä ala heti. Jos alkaa niin nauti siitä niin paljon kuin ehdit! :)

Minulle esikoinen oli aluksi aivan tuntematon mytty, joka ei herättänyt juurikaan positiivisia tunteita, lähinnä olin järkyttynyt synnytyksestä ja kaikesta. Toinen, kolmas, ja neljäs synnytys olivat helppoja ja vauvan tuoksu meni päähän samantien.

Myöhemmin kuulin, että synteettinen oksitosiini voi vaikuttaa negatiivisesti kiintymyssuhteen syntyyn. Sitä sain ensimmäisessä synnytyksessä tuntikausia, muissa en ollenkaan. Sillä perusteella suosittelen välttämään oksitosiinitippaa, jos vain mahdollista.

Alussa voi yllättää imetyksen sitovuus. Itselläni molemmat vauvat ovat olleet aluksi aivan koko ajan tissillä, ei puhettakaan mistään säännöllisyydesä. Tasoittuu kyllä ajan kanssa. Jos ei ole tottunut heräilemään öisin niin alkutaival tuntuu todella uuvuttavalta. Itse nukuin jo raskausaikana (etenkin toisessa raskaudessa) niin huonosti, että oli valmiiksi hirveät univelat, jotka pikkuvauva-aika tuplasi. Mutta vauva oli niin ihana, että elin hattarasumussa ekat pari kuukautta eikä univelka tuntunut niin kamalalta kuin olisi voinut tuntua. Esikoinen oli parempi nukkumaan kuin kuopus.

Suihkussa käyminen ja syöminen tuotti hankaluuksia, ei tuntunut löytyvän niille ikinä sopivaa hetkeä. Söin sitten imettäessäni jos pystyin. Suihkussa kävin miehen ollessa kotona. Kun vauva(t) oli jotain 3 kk, pystyin jo laittamaan hänet sitteriin ja kävin suihkussa vauvan ollessa mukana kylppärissä.

Kotityöt... No, vauva ei sotke, joten ainoat sotkut on omia (ja miehen), niihin pystyy vaikuttamaan. Imuroida ei tarvitse niin usein, kannattaa antaa itselleen armoa. Meillä on myös riittänyt pyykinpesu kerran kaksi viikossa, en oikein tiedä mistä ihmiset saavat niin paljon pyykkiä että pitää päivittäin pestä. Meillä on ollut sen verran runsaasti harsoliinoja, vauvan vaatteita ja peitteitä, että on voinut kerätä isomman satsin ja pestä kerralla.

Esikoinen on nyt jo 15 v. ja tämä kuopus kohta 6 kk ja itkettää tämä vauva-ajan päättyminen jo valmiiksi. Molempien vauva-ajat ovat olleet mielestäni ihania ja ainutlaatuisia vaikka haasteita onkin ollut.

Kaikki sujuu hyvin kun et turhia stressaa ja hyväksyt ajatuksen että vauva on arjen keskipiste ja menee kaiken muun edelle. Joskus kuuluu väitettävän ettei vauvan tulo muuta mitään mutta kyllä se muuttaa ihan kaiken! Hyvällä tavalla! Tietysti välillä väsyttää mutta se on ainoa huono puoli.