Kertokaa viimeisillään raskaana olevalle äidille millaista se vauva-arki on :)

Yhtä tappelua imetyksen suhteen. Jos aiot imettää, pyydä heti apua imetyksen tuesta. Terveydenhuollosta ja synnäristä ei ole apua.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä tappelua imetyksen suhteen. Jos aiot imettää, pyydä heti apua imetyksen tuesta. Terveydenhuollosta ja synnäristä ei ole apua.

Tyhmä kysymys mutta mitä apua tohon voi saada? Etkös sinä sen vauvan imetä.

Aluksi se voi olla ihan valtava shokki, kun koko elämä menee hetkellisesti uusiksi. Vaikka lapsi olisikin toivottu, odotettu ja rakastettu niin siinä ensi viikkoina voi olla tosi hurjiakin tunteita, että elämä on pilalla ja voisipa palata siihen vanhaan. Ihan vain näin muistutuksena, että nämäkin tunteet on normaaleja ja menee ajan kanssa ohi. Jos sellaisia tuntemuksia siis tulee, ei varmaan kaikilla. Ai niin ja sekin on ihan normaalua, jos sellainen pohjaton äidinrakkaus ei sytykään heti laitoksella, vaan ajan kanssa kun vauvaan tutustuu.

Vaikea tietää minkälaista sinun arkesi tulee olemaan... itselläni ei ollut mitään vaikeuksia imetyksen suhteen. Rauhallista ja rentoa on ollut, mutta neuvon käymään kampaajalla/kosmetologilla yms raskausaikana koska se on helpompaa. Kannattaa miettiä ristiäisiä jo nyt, jos sellaiset meinaat järjestää.

Ihanaa, vauvavuosi etenkin.

Pitää vaan asennoitua, että kaikki mahdollinen negatiivinen on tilapäistä, kaikki itse suunnitellut aikataulut voi heittää roskakoriin, ja luvankanssa saa pesiä vauvan ja miehen kanssa.

Muistan kun itkukurkussa kyyneleitä niellen istuin keinutuolissa heijaamassa vauvaa joka ei antanut nukkua moneen yöhön kunnolla, ja alkoi sataa isoja lumihiutaleita ja oli järjettömän kaunista ja tajusin, että en olis missään muualla mielummin kuin siinä hetkessä vain vauvaa varten.

Eli raskasta voi olla mutta ihanaa.

Se voi olla mitä vain. Jos se on ihanaa, nauti joka solullasi hyvällä omallatunnolla ja talleta ne hattaranväriset muistot tiukasti mieleen, ota rennosti, nuuhkuta vauvaa, elä hetkessä. Jos se on raskasta tai esimerkiksi masennut, hae apua ja vertaistukea, kuuluvasti, ja luota siihen että kohta helpottaa :) Todennäköisesti se on jotain siltä väliltä, välillä itket ilosta ja välillä jostain muusta. Ja samaan aikaan kaikesta ailahteluista huolimatta voi olla olo että kerrankin palikat on tukevasti juuri niillä paikoilla missä niiden kuuluu olla.

Vauva on paras opastajasi, kuuntele häntä. Ja kuten edellinen sanoi, hae tarvittaessa ja halutessasi sitkeästi tukea imetykseen. Onnea matkaan <3

Oma jaksaminen riippuu tosi paljon siitä miten vauva nukkuu jos nukkuu. Itelleen kandei olla armollinen, vaikka hormonihuuruissa se voi olla tosi vaikeeta. Miehellekin kannattaa olla armollinen, anopille, omalle äidille, naapureille, tai ainaki itteeni on ärsyttänyt ekat viikon aivan kaikki. Puolessa vuodessa tasaantuu kivasti. 

No ei sitä voi etukäteen tietää. Tiedän lapsia jotka on kuin unelma. Tyytyväisiä, nukkuu pitkään, terveitä, syö hyvin, imetys onnistuu yms. Sitten on niitä, jotka huutaa ensimmäiset vuodet yötä päivää, nukkuu vartin pätkissä huonosti, sairastelee yms.

Ja sitten on kaikkea siltä väliltä.

Meillä oli varsin helppo vauva. Imetyksessä käytettiin synnärillä rintakumia, mutta kotona homma sujui pääosin ilmankin. Vauva nukkui vieressä ja heräili usein syömään, aluksi pidin ihan turhaan herätystä päällä neljän tunnin välein, että tulisi annettua tarpeeksi usein ruokaa. Ja pah, lapsi heräili kahden-kolmen tunnin välein monta kuukautta.

Mun äiti oli muutaman päivän kylässä vauvan ollessa pariviikkoinen, lähinnä seuranpitämistä se oli. Vieraita kävi ekalla viikolla jo useita, oli kiva hehkuttaa uutta onnea kaikille, jotka pyysi päästä kuuntelemaan.

Jotenkin tosi nopeasti siihen tottui, että vauva oli kuvioissa mukana. Ekat viikot istuskeltiin sohvalla vauva sylissä ja ihmeteltiin, imetettiin ja nukuttiin. Luin paljon helppoja kirjoja ja katoin Netflixiä imetysmaratonien aikana.

Raskainta aluksi oli se, kun vauva heräsi "yö"uniltaan siinä kymmenen-yhdentoista välillä, kun olisi itse halunnut mennä nukkumaan ja siihen uudelleennukahtamiseen kului paljon aikaa. Onneksi aamulla sai nukkua pitkään, kun sängyssä on kymmenen tuntia, tulee untakin suht hyvin, vaikka se pätkissä tulikin.

Onnea uudesta tulokkaasta.

Riippuu vauvasta. ☺ meidän 3kk on ihanan killit, itkee tuskin koskaan ja nukkuu jo nyt läpi yön, samaa ei voinut siskostaan sanoa, koliikki ja korvakierre, väsymystä, lukuisija unettomia öitä ja itkua, eka kokonainen yö saatiin nukuttua vasta tytön ollessa 2,5v. Ei kannata liikaa stressata, apu saa ja pitää pyytää, jos sitä kokee tarvitsevansa. Lapset on aina omia ja rakkaita ja heidän eteensä on valmis tekemään mitä vain.

Varaudu tosiaan siihen, että alku on aikamoista tunteiden vuoristorataa ja yleensä aika kamalaakin. Mä en tiedä ketään, jonka pikkuvauva-aika olisi ollut höttöunelmaa. Mutta kyllä muutaman kuukauden kuluttua hepottaa!

Ja mistä voi saada imetykseen apua, joku kysyi. Lapsivuodeosasto / synnyttäneiden vuodeosasto (4-6 viikon ikään asti), synnytyssairaalan imetyspoliklinikka (käytännöt vaihtelee minkä ikäisten vauvojen kanssa ja lähetteellä vai ilman), neuvola, yksityiset neuvola- ja imetysohjauspalveluja tarjoavat yritykset sekä koulutettu vertaistuki. Viimeistä löytyy esim. imetystukiryhmistä, imetystukipuhelimesta, chatista, ja paikkakuntakohtaisesti esim. sähköpostitse, avoimista päiväkodeista/perhekerhoista jne. Ja kokenut vertaistuki on se joka minun molemmat imetykset pelasti, ei ammattilaiset.

Hyvin se menee, kunhan et ala suorittaa. Tee kuten susta tuntuu hyvältä ja järkevältä, kysy neuvoja kokeneilta, esim. äidiltäsi. Älä kanna huolta turhista, äläkä syyllistä itseäsi, kun lapsi on terve ja sinä olet hyvä hänelle, hän voi hyvin, jos lapsi on sairas sinä hoidat häntä parhaasi mukaan, et voi tehdä sen enenpää. Mene sieltä mistä aita on matalin jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä tappelua imetyksen suhteen. Jos aiot imettää, pyydä heti apua imetyksen tuesta. Terveydenhuollosta ja synnäristä ei ole apua.

Tyhmä kysymys mutta mitä apua tohon voi saada? Etkös sinä sen vauvan imetä.

Imetys on jossain määrin opeteltava asia äidille ja vauvalle, joten toki kannattaa kysyä neuvoja niiltä kokeneilta opettajilta. Kaikki ei silti saa imetettyä, mutta onpahan kokeiltu, ettei kyse ole vain tekniikkavirheestä tai sellaisesta.

Vähän kuin kysyisi joltain apua pyörällä ajamiseen, ettei vahingossa istu selkä menosuuntaan tai polje vain yhdellä jalalla.

Meillä lapsi, nyt jo 1v4kk, oli pienenä huono nukkumaan. Varsinkin päivisin ei osannut nukahtaa kuin vaunuihin tai tissille. Myöhemmin huomasin, että olin olettanut kaikkien vastasyntyneiden vain syövän tai nukkuvan, enkä ollut sitä asiaa miettinyt sen enempää. En siis tiennyt pienen lapsen unesta juuri mitään. Luultavasti monesti jopa häiritsin hänen untansa, kun yöllä laitoin tissin suuhun pienestäkin äännähdyksestä.

Nyt jos aloittaisin saman lapsen kanssa uudestaan, niin yrittäisin enemmän välttää tissille nukahtamista, tarkkailisin enemmän häntä, että onko oikeasti heräämässä nälkäänsä vai rauhoittuuko itsekseen (tämä varsinkin yöllä). Käyttäisin myös enemmän kantoliinaa ja -reppua, kun huomasin nukahtamisen olevan niissä helpompaa.

Tämä nyt ei varsinaisesti ollut vastaus kysymykseesi, mutta tuli mieleen sanoa. Meillä alku huonon päivänukkumisen takia oli aika itkuista ja minä olin aika uupunut.

Tsemppiä ja paljon onnea tulevaan! Tarkoitukseni ei ole peloitella, mutta jos kohdallesi osuu huonompi nukkuja, niin suosittelen uniasiaan paneutumista, koska nukkumista voi parantaa!

On todella normaalia haluta jossain vaiheessa vauvavuotta erota miehestä. 

Vierailija kirjoitti:

Yhtä tappelua imetyksen suhteen. Jos aiot imettää, pyydä heti apua imetyksen tuesta. Terveydenhuollosta ja synnäristä ei ole apua.

Komppaan tätä. Sairaalasta sain vaan huonoja ja suorastaan haitallisia käskyjä imetyksestä ja lisämaidon antamisesta.

Imetyksen tuki ry:n ryhmä facebookissa on ollut huomattavasti hyödyllisempi.

https://www.washingtonpost.com/news/to-your-health/wp/2015/08/11/the-mo…

Se ei välttämättä ole kivaa. Se voi olla yhtä kivaa kuin kumppanin kuolema ja avioero SAMAAN AIKAAN. Mut se tasaantuu, elämä helpottuu, yrittäkää luottaa miehen kanssa siihen. Tokalla kertaa se ei ole niin kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Aluksi se voi olla ihan valtava shokki, kun koko elämä menee hetkellisesti uusiksi. Vaikka lapsi olisikin toivottu, odotettu ja rakastettu niin siinä ensi viikkoina voi olla tosi hurjiakin tunteita, että elämä on pilalla ja voisipa palata siihen vanhaan. Ihan vain näin muistutuksena, että nämäkin tunteet on normaaleja ja menee ajan kanssa ohi. Jos sellaisia tuntemuksia siis tulee, ei varmaan kaikilla. Ai niin ja sekin on ihan normaalua, jos sellainen pohjaton äidinrakkaus ei sytykään heti laitoksella, vaan ajan kanssa kun vauvaan tutustuu.

Komppaan tuota äidinrakkausasiaa. Minulla syttyi ajan kanssa ja minulle oli shokki, ettei se syntynyt heti. Nyt lapsi on äärettömän rakas ja tärkeä!

Paskaa pahimmillaan. Mieti omaa elämää sitten taas parin vuoden jälkeen. Nyt olet vielä onnellisessa tilassa.. Itsellä meni neljä vuotta kunnes 24/7 heräilyt loppui. Niin ja mies ei kestänyt vaan lhti lätkimään siinä välissä. Nyt olen onnellinen teinin äiti. Eli toivo parasta, mutta varaudu pahimpaan.