Avioehtokäytänteet maatiloilla
Ei ole vielä mitenkään ajankohtaista, mutta tulevaisuutta tässä pohdiskelen ja kuulisin mielelläni ajatuksia ja kokemuksia. Suhde siis jo vakiintunut ja nuoresta oltu yhdessä. Miehen vanhemmilla sukutila, joka vanhemmilta hänelle luultavasti 5-10 vuoden sisällä siirtyy.
Olen käsittänyt että avioehdot ovat tavallisia näissä tapauksissa ja ymmärrän sukutilan miehelle kuuluvankin. En lähtisi myöskään peltoja, koneita ym. ostamaan. Opiskelen itse täysin eri alalla eli tilaa tulisi mies yksin pyörittämään. Mutta jotenkin minua mietityttää, että haluanko tulevaisuudelta sitä että mies omistaisi yksin tulevan kotimme enkä tulisi itse ikinä saamaan omistusasuntoa.
Haluisinko sillon remontoida taloa tai laittaa pihaa? Tai ylipäätään ostaa mitään kiinteää taloon. Tulisiko meistä silloin tasavertainen pariskunta vai onko mies perheen pää ja se joka kaikesta päättää, koska kaikki on hänen? Vai onko sellaisia vaihtoehtoja että koti olisi yhteinen ja ns. maatilaan kuuluva muu miehen? Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää ja mitä minun pitäisi huomioida etukäteen?
Miehen vanhemmat molemmat tällä hetkellä työskentelevät tilalla, mutta mies omistaa heillä kaiken. Itsestä se tuntuu hurjalta enkä heitä tasavertaisina näekään. Mies selvästi perheen pää.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
-Asuntolaina ei ole sen jälkeen vähennyskelpoista maatilan verotuksessa, hullu jättäisi vähentämättä
Lainat nyt ei ole muutenkaan vähennyskelpoisia ja asuntolainan osuuteen ei kyllä saa korkotukilainoja tms. asuntonarvo ja asunnon laina osuus erotetaan nykypäivänä jokatapauksessa maatalouden tuloksesta ja kirjanpidosta.
Suosittelen silti edelleen olemaan poissa ainakin maatilan omistuksesta jos tiedot maatilanyritystaloudesta on tuota luokkaa. Mutta jos välttämättä haluat muuttaa maatilalle kannattaa siitä yrityksen taloudesta ja kirjanpidostakin olla edes vähän selvillä. Luultavasti sitä parhaiten osaa valaista juuri sen maatilanosalta se puolisotuleva puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Joku horisi täällä horisi asuintalon erottamisesta yms tontin lohkomisista. täyttä shittiä.
Ensinnäkin näin lyhyesti:
- Ei ole yleinen ratkaisu, en ole ikinä kuullutkaan
-Usein rakennus on maatilalla keskeisellä paikalla ja erottaminen mahdottomuus
-ellet rakenna uutta taloa, tällöinkään ei välttämättä saa lohkoa tonttia. Hajaasutus alueella kun on minimi tontin koot.
-Lohkojen tekeminen ei usein edes onnistu
-Asuntolaina ei ole sen jälkeen vähennyskelpoista maatilan verotuksessa, hullu jättäisi vähentämättä
-Kuka haluisi sukutilalle eron tulessa tuntemattoman ihmisen? Juuri siksi nämä avioehdot tehdään. tai ylipäätänsä suostua lohkomaan sukutilaa
-Sukupolvenvaihdossa kikkaillaan tilan arvo alas usein näennäisellä vanhempien asumisoikeudella tilaan alas. Tarkoittaa että miehesi ei joudu maksamaan tilasta tai talosta sen oikeaa arvoa mutta tämäkin etu lähtee.+sata muuta asiaa
Maailma ja maatalous muuttuu. Maatilaa voi pyörittää asumatta siellä, poislukien eläintilat.
Meillä on 250ha kasvinviljelytila eikä meidän olisi mitenkään pakko asua täällä. Voi olla ettei seuraava viljelijä (jos sellainen tulee) enää asu. Ei pidä jumiintua vanhoihin olettamuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn tilan ulkopuolella töissä. Meillä on avioehto, erossa en saa mitään. Mies on tehnyt hyväkseni testamentin eli kuolintapauksessa saan kaiken. Suosittelen.
Olette lapsettomia? Kukaan ei tule jatkamaan tilaa?
Jos lapsia on, mitä järkeä on testamentti sinun hyväksesi? Pahimmassa tapauksessa estät tilan jatkajamisen.
Vierailija kirjoitti:
Miten sellainen joka osallistuu töihin maa talossa esim. On lehmiä sun muita elukoita. Saako palkkaa? Itse en alkaisi millekään jos mies omistaa kaiken ja oisin työjuhta joka ei saa rahaa.
Lyspykarjataludessa suurimmat tulot tulee maidosta. Maitotiliä ei koskaan maksettaessa jaeta puolisoille puoliksi se miten tulot jaetaan on puolisoiden sovittava keskenään ja/tai tilitoimiston kanssa yhdessä. Kirjapidollinen myel tulo voidaan jakaa niin kuin se halutaan vain toisella tai osuudella 50%/50% tai vaikka 30%/70%. Sovittaessa yritys voi myös maksaa palkkaa perheenjäsenelle.
Ekonomiksi kouluttautunut ystäväni meni naimisiin maanviljelijän kanssa ja heillä on avioehto. Miehen vanhemmat ja mies ovat rakentaneet ja maksaneet tilalla kaiken.
Miehen ystävän oli vaimo jättänyt ja mies oli joutunut maksamaan vaimolleen puolet tilasta, jota hän oli vastaavasti rakentanut vanhempiensa kanssa. Ei reilua, ei todellakaan.
Avioehto on mielestäni ainoa oikea ja reilu ratkaisu. Olipa viljelijä kumpaa sukupuolta tahansa.
Se jää nähtäväksi, pääsetkö edes koskaan päättämään noista asioista miehen kanssa. Voi olla että vanhemmat jo perinnössä sulkevat mahdollisen tulevan puolison oikeudet tuohon maatilaan pois, käsittääkseni niin voi tehdä? Eikös se vaikuta omaisuuden ositukseen esim avioeron yhteydessä niin, että omaisuus ositetaan niin, että tuo tila jää miehelle ja sen arvo yksinkertaisesti ohittaa sen yhteenlasketun summan, josta jaetaan teille 50-50?
S.Pendragon kirjoitti:

Harvoin toimivaa maatilaa peritään. Se ostetaan sukupolvenvaihdoksessa.
Meillä on mieheni kotitila, meillä on avioehto mutta avioeron sattuessa en todellakaan 20 avioliittovuoden ja tilalla työskentelyn jälkeen lähde 2 kättä heitellen. Mitään puolta tilaa/tilan arvosta en tietenkään saa mutta tyhjin käsin en joutuisi lähtemään.
Tosin kukaan emme ole tietääkseni eroamassa =)
Vierailija kirjoitti:
S.Pendragon kirjoitti:
Se jää nähtäväksi, pääsetkö edes koskaan päättämään noista asioista miehen kanssa. Voi olla että vanhemmat jo perinnössä sulkevat mahdollisen tulevan puolison oikeudet tuohon maatilaan pois, käsittääkseni niin voi tehdä? Eikös se vaikuta omaisuuden ositukseen esim avioeron yhteydessä niin, että omaisuus ositetaan niin, että tuo tila jää miehelle ja sen arvo yksinkertaisesti ohittaa sen yhteenlasketun summan, josta jaetaan teille 50-50?
Harvoin toimivaa maatilaa peritään. Se ostetaan sukupolvenvaihdoksessa.
Itse en näistä käytännöistä näemmä sitten tiedä, ajattelin vain, että kiinteistö ku kiinteistö. Noh, onneksi en ole juristi vaan vain lukion yhteiskuntaopin keskinkertaisesti suorittanut humanisti...
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn tilan ulkopuolella töissä. Meillä on avioehto, erossa en saa mitään. Mies on tehnyt hyväkseni testamentin eli kuolintapauksessa saan kaiken. Suosittelen.
Muokatkaa avioehtoa niin että se ei ole voimassa kuolemantapauksessa. Tällöin jos olet vähävaraisempi, et maksa tasinko-osuudesta veroa. Miten toi testamentti? Saat muutenkin kaiken jos ei lapsia ja toisaalta lapsia ei voi sillä ohittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn tilan ulkopuolella töissä. Meillä on avioehto, erossa en saa mitään. Mies on tehnyt hyväkseni testamentin eli kuolintapauksessa saan kaiken. Suosittelen.
Olette lapsettomia? Kukaan ei tule jatkamaan tilaa?
Jos lapsia on, mitä järkeä on testamentti sinun hyväksesi? Pahimmassa tapauksessa estät tilan jatkajamisen.
Meillä on päiväkoti-ikäisiä lapsia ja testamentti voidaan repiä, kun he ovat jatkamisikäisiä ja -haluisia. Sitä ennen se on oltava kuten ymmärrät, jos todella asioista ymmärrät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Asuntolaina ei ole sen jälkeen vähennyskelpoista maatilan verotuksessa, hullu jättäisi vähentämättä
Lainat nyt ei ole muutenkaan vähennyskelpoisia ja asuntolainan osuuteen ei kyllä saa korkotukilainoja tms. asuntonarvo ja asunnon laina osuus erotetaan nykypäivänä jokatapauksessa maatalouden tuloksesta ja kirjanpidosta.
Suosittelen silti edelleen olemaan poissa ainakin maatilan omistuksesta jos tiedot maatilanyritystaloudesta on tuota luokkaa. Mutta jos välttämättä haluat muuttaa maatilalle kannattaa siitä yrityksen taloudesta ja kirjanpidostakin olla edes vähän selvillä. Luultavasti sitä parhaiten osaa valaista juuri sen maatilanosalta se puolisotuleva puoliso.
Meillä työkaveri luuli ihan oikeasti, että mieheni saa vähentää minun omistamieni ja ostamieni sijoitusasuntojen lainat (siis ei korkoja vaan nimenomaan lainat) maatilan kirjanpidossa. Koska kuulemma maajussit voi laittaa tilan vähennyksiinihan kaiken, myös puolison tekemät hankinnat.En jaksanut edes yrittää selittää totuutta.
Vierailija kirjoitti:
S.Pendragon kirjoitti:
Se jää nähtäväksi, pääsetkö edes koskaan päättämään noista asioista miehen kanssa. Voi olla että vanhemmat jo perinnössä sulkevat mahdollisen tulevan puolison oikeudet tuohon maatilaan pois, käsittääkseni niin voi tehdä? Eikös se vaikuta omaisuuden ositukseen esim avioeron yhteydessä niin, että omaisuus ositetaan niin, että tuo tila jää miehelle ja sen arvo yksinkertaisesti ohittaa sen yhteenlasketun summan, josta jaetaan teille 50-50?
Harvoin toimivaa maatilaa peritään. Se ostetaan sukupolvenvaihdoksessa.
Sukupolvenvaihdoksessa voidaan omaisuutta siirtää myös perintönä mutta toki tilanne on ihan sama vaikka vanhemmat sen maatilan sukupolvenvaihdoksessa myisivät he tuskin antavat miniän päättää sitä miten tämä omistuksen haluua jaettavan.

Eli jos miehesi kuolee, sinä perit testamentilla ja lapset oman osuutensa. Jos haluat jatkaa tilan pyörittämistä, joudut joka asian hyväksyttämään maistraatilla/edunvalvojalla koska sellainen lapsillesi määrätään koska teidän edut ovat ristiriidassa.
Kannattaa käydä juristilla joka ymmärtää nämä asiat. Ovat oikeasti helvetin monimutkaisia juttuja.

Tarkoitin että maatila siirtyy kaupalla jatkajalle, toki vanhemmat voivat määräillä miten tahtovat mutta se ei päde. Perinnölle voidaan asettaa avioehtoja vastaavia ehtoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Asuntolaina ei ole sen jälkeen vähennyskelpoista maatilan verotuksessa, hullu jättäisi vähentämättä
Lainat nyt ei ole muutenkaan vähennyskelpoisia ja asuntolainan osuuteen ei kyllä saa korkotukilainoja tms. asuntonarvo ja asunnon laina osuus erotetaan nykypäivänä jokatapauksessa maatalouden tuloksesta ja kirjanpidosta.
Suosittelen silti edelleen olemaan poissa ainakin maatilan omistuksesta jos tiedot maatilanyritystaloudesta on tuota luokkaa. Mutta jos välttämättä haluat muuttaa maatilalle kannattaa siitä yrityksen taloudesta ja kirjanpidostakin olla edes vähän selvillä. Luultavasti sitä parhaiten osaa valaista juuri sen maatilanosalta se puolisotuleva puoliso.
Meillä työkaveri luuli ihan oikeasti, että mieheni saa vähentää minun omistamieni ja ostamieni sijoitusasuntojen lainat (siis ei korkoja vaan nimenomaan lainat) maatilan kirjanpidossa. Koska kuulemma maajussit voi laittaa tilan vähennyksiinihan kaiken, myös puolison tekemät hankinnat.En jaksanut edes yrittää selittää totuutta.
No olipas iso virhe kun puhui lainoista vaikka tarkoitti lainan korkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn tilan ulkopuolella töissä. Meillä on avioehto, erossa en saa mitään. Mies on tehnyt hyväkseni testamentin eli kuolintapauksessa saan kaiken. Suosittelen.
Olette lapsettomia? Kukaan ei tule jatkamaan tilaa?
Jos lapsia on, mitä järkeä on testamentti sinun hyväksesi? Pahimmassa tapauksessa estät tilan jatkajamisen.
Meillä on päiväkoti-ikäisiä lapsia ja testamentti voidaan repiä, kun he ovat jatkamisikäisiä ja -haluisia. Sitä ennen se on oltava kuten ymmärrät, jos todella asioista ymmärrät.
Eli jos miehesi kuolee, sinä perit testamentilla ja lapset oman osuutensa. Jos haluat jatkaa tilan pyörittämistä, joudut joka asian hyväksyttämään maistraatilla/edunvalvojalla koska sellainen lapsillesi määrätään koska teidän edut ovat ristiriidassa.
Kannattaa käydä juristilla joka ymmärtää nämä asiat. Ovat oikeasti helvetin monimutkaisia juttuja.
Testamentilla on määrätty, mitä omaisuutta perin ja mikä jää lapsille. En aio jatkaa tilaa, ei minulla ole ammattitaitoa siihen kuten ei lapsillanikaan. Testamentin poisto vie minulta perintöosuuden, mutta ei poista maistraattia - tilanne olisi vain huonompi. Testamentti on tehty osaavalla juristilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn tilan ulkopuolella töissä. Meillä on avioehto, erossa en saa mitään. Mies on tehnyt hyväkseni testamentin eli kuolintapauksessa saan kaiken. Suosittelen.
Olette lapsettomia? Kukaan ei tule jatkamaan tilaa?
Jos lapsia on, mitä järkeä on testamentti sinun hyväksesi? Pahimmassa tapauksessa estät tilan jatkajamisen.
Meillä on päiväkoti-ikäisiä lapsia ja testamentti voidaan repiä, kun he ovat jatkamisikäisiä ja -haluisia. Sitä ennen se on oltava kuten ymmärrät, jos todella asioista ymmärrät.
Eli jos miehesi kuolee, sinä perit testamentilla ja lapset oman osuutensa. Jos haluat jatkaa tilan pyörittämistä, joudut joka asian hyväksyttämään maistraatilla/edunvalvojalla koska sellainen lapsillesi määrätään koska teidän edut ovat ristiriidassa.
Kannattaa käydä juristilla joka ymmärtää nämä asiat. Ovat oikeasti helvetin monimutkaisia juttuja.
Jos omaisuus on testamentattu puolisolle tai jollekin muulle alaikäisten lasten (=rinatperillisten) edunvalvoja voi vaatia lakiosuutta omaisuudesta jos se on lasten edunmukaista. Automaattisesti heidän etunsa mukaista ei ole se että maatila pirstotaan osiin tai sen toimita edellytykset käy mahdottomaksi. Riippuu toki edeunvalvojastakin miten hän asian näkee. Toisaalta mahdollisiin lakiosa vaatimuksiin voi varautua henkivakuutuksella (jossa edunsaajana on se jolle omaisuus testamentilla siirtyy) tai jollakin muilla järjestelyillä (omaisuudesta voidaan irottaa osa joka kattaa lakiosuuden).
Huomattavasti helpommin siitä miehestä pääsee eroon ilman mitää taloudellisia sitoumuksia maatilaan. Kuka edes haluaisi erottuaa jäädä asumaan tilalle? Eron varalle oma talous kannattaa turvata muuten kun sijoittamalla se asuntoon ja omaisuuteen jota ei kuitenkaan saa ehkä myydyksi.