En enää ottaisi miehen sukunimeä
Ajatuksena jo aika outo suorastaan. Jos olisin nuori nainen, en ikimaailmassa ottaisi miehen sukunimeä. Sillä osoittaisin olevani joku miehen jatke tai että hän on perheen pää, tärkeämpi tms. Lasten kohdalla olisi ankaraa pohdintaa, mitä tehdä. Mutta ainakin naimisiin mennessä olisi varma, että pitäisin oman sukunimeni. Haluaisin sen takaisin vielä nytkin... tuntuisi vain hieman teennäiseltä ottaa se takaisin 32 avioliittovuoden jälkeen.
Kommentit (25)
Ihan hyvin voit vaihtaa.Ei se ole teennäistä tai edes outoa.
Mä olen ehkä sitten vähän pinnallinen, mutta oma alkuperäinen sukunimeni oli ihan hirveä. Samaan tyyliin kuin Finnilä/Sikiö/jne. Vaihdoin enemmän kuin mielelläni sen pois naimisiin mentyäni.:)
Mutta ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka haluavat pitää nimensä naimisiin mennessään tai vaihtaa alkuperäisen nimensä takaisin. Onneksi meillä on nykyisin mahdollisuus valita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini 70 v sanoo että oli kamalaa joutua luopumaan omasta nimestään kun meni naimisiin. Onneksi nykyään ei tarvitse, minä pidin oman nimen, ja suvussa ja töissä on jo paljon naisia jotka on pitäneet oman nimen.
Lapsen sukunimi sitten pitää päättää, valitsimme miehen sukunimen, kun omani on tyyliin Virtanen.
Voi vattu mikä selitys. :D
Miten niin? Mieheni sukunimi on nätimpi ja näpsäkämpi kuin omani, joten se annettiin lapsille. Omaa sukunimeäni en halunnut vaihtaa vaikka se on melko ruma, mutta se on minun nimeni ja sen haluan pitää. Kun aikoinaan kuulin, että tulevaisuudessa naiset saavat pitää oman sukunimensä naimisiin mennessä, päätin tehdä niin vaikkei tulevasta kumppanista ollut silloin vielä mitään tietoa.
Nainen ei ole mielestäni tosissaan avioliitossa mukana, jos hän ei ota miehensä sukunimeä. Pitää ikään kuin takaoven auki. Eikö muista tunnu tältä?
Mutta sekin on miehen nimi!