Oletteko lasten lasvatuksessa kumpaa koulukuntaa
1) Antaa asioiden mennä omalla painollaan, ettekä vaadi jotain muuta kuin millainen lapsi luonnostaan on. Esim. jos ei halua harrastaa, ette pakota, jos pelaa paljon, annatte pelata jne.
2) haluatte vaikuttaa lapseen monessa ja vaaditte lapselta asioita, vaikka hän ei mielellään tekisi niitä, esim. tiettyjä harrastuksia, rajoitatte himopelurin peliaikoja reippaasti, muistutatte päivittäin miten joku valinta vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa (muka.) Sanon muka koska minun äitini ei tuntenut minua, eikä ne, mitä hän sanoi ainakaan vaikuttaneet minun tulevaisuuteeni, jne.
Mietin vaan, että kummasta kasvatuksesta tulee onnellisempia ja itsensä löytäneitä nuoria? Vai onko sillä loppujenlopuksi väliä, vai onko pääpointti siinä, että tuntee oikeasti oman lapsensa, eikä vain luule tuntevansa ja tukee tätä oikeissa kohdissa (ei kaikissa, tai liian harvoissa?)
Kommentit (3)
En kumpaakaan. Kannustan harrastamaan, mutta saa tietenkin valita itse harrastuksensa, rajoitan pelaamista jne.
Olen kai siitä välistä. Jotkut asiat voi hyvin antaa mennä ns. omalla painollaan, mutta toisissa on parempi asettaa rajoja ja vaatimuksia että lapsi oppii. Esimerkiksi: harva lapsi alkaa itsestään osallistua pieniin kotitöihin jos niitä ei yhtään lapselta vaadi. Meillä siis tämän tyyppisiä asioita vaaditaan, mutta tarkoitus onkin että ne alkavat sujua sitten luonnostaan eikä lapsi ole avuton isona kun muuttaa omilleen. Mitään tiettyä harrastusta ei lasta pakoteta harrastamaan, mutta kannustamme ja tuemme hänen kehitystään musiikillisesti ja liikunnallisesti tekemällä yhdessä sellaisia asioita ja kun lapsi itsenäisesti osoittaa kiinnostusta jotain harrastusta kohtaan hän saa siihen tukemme.
Lähempänä ykkösvaihtoehtoa, mutta kyllä minä pelaamista rajoitin.