Lue keskustelun säännöt.
Mikä juttu tämä on? Että jos on jotain kivaa, niin sitä aletaan vältellä?
12.05.2017 |
Mistä oikein on kyse? Kun on vaikka kiva ilta kivassa seurassa, niin seuraavaksi ottaa niihin ihmisiin etäisyyttä. Tai jos on kiva tapahtuma missä on mukavaa, niin ei kuitenkaan halua mennä sinne uudestaan. Mikä logiikka tällaisessa etäisyyden ottamisessa on?
Kommentit (19)
En tiedä ymmärsinkö oikein. Mutta onko kyse siitä, että jotenkin pelkää lähentyä ihmisten kanssa? Tai ettei vaikuta liian innokkaalta? Pohjimmiltaan kyse epävarmuudesta tai matalasta itsetunnosta, tai siitä että kokee läheiset ihmissuhteet liian vaivalloisina ja haluaa etäisyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko sellainen ajatus kehittyä jotenkin liian vahvaksi, missä yksilö ei usko ansaitsevansa mitään hyvää.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ymmärsinkö oikein. Mutta onko kyse siitä, että jotenkin pelkää lähentyä ihmisten kanssa? Tai ettei vaikuta liian innokkaalta? Pohjimmiltaan kyse epävarmuudesta tai matalasta itsetunnosta, tai siitä että kokee läheiset ihmissuhteet liian vaivalloisina ja haluaa etäisyyden.
Joo kyllä varmaan ymmärsit ihan oikein. (Huomaan vasta nyt, että otsikkokin on vähän epäselvä.)
Minulla oli mielessä nuo pari esimerkkiä, joista toinen on tosiaan tuollainen tapahtuma. Mutta ihmisiähän siellä kohdataan, joten voihan sekin liittyä kuitenkin pohjimmiltaan vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.
ap
Mä en myöskään tajua mikä tuossa on taustalla?
Mulle on käynyt lukuisia kertoja sekä miesten kuin naistenkin kanssa niin, että tavataan, on kivaa, toisella vaan silmät loistaa ja vedet silmissä nauretaan, itketään, ollaan läsnä ja no, niin sanotusti SYNKKAA.
Perään tulee vielä viestiä (tullut niin naisilta kuin miehiltäkin, romanttisessa ja platonisessa mielessä) siitä, kuinka kivaa mun kanssa oli ja heti on vähän ikävä ja pitää nähdä pian uudestaan.
Sitten ei vaan enää kuulu mitään, ei nähdä enää ikinä ja koko homma jää.
Mä en tiedä, onko mussa joku todella paha vika vai miksi hommat ei koskaan etene, vaan jää tuollatavoin roikkumaan?
Miksi jotkut ihmiset tekee nuin, etteivät hankkiudu enää uudestaan siihen tilanteeseen ja seuraan, missä kuitenkin tunsivat olonsa tosi hyväksi?
Jos ajatellaan, että jos ei olekaan samanlaista enää kun nähdään uudestaan. Hauskakin voi olla tilanne sidonnaista.
Ja tilanteet elävät koko ajan.
Itse muistelin monen vuoden takaisia reissuja joidenkin kanssa, kun he taas eivät muistaneet niistä mitään tai ainakaan niitä asioita, jotka olivat silloin hauskoja.
Ehkä monet eivät jälkikäteen enää ajattele, että olipa hauskaa silloin, pitää nähdä uudestaan.
Sitten voidaan sattumalta nähdä, jos joku järjestää jotain. Ihmiset ovat aika passiivisia.
Itsekin menisin mielelläni kylään johonkin. mutta harvoin kukaan pyytää vaan se on aina meiltä joku, joka järjestää jotain.
En ole ollut kenenkään kaverin kotona vaan aina nähdään meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon vielä senkin, että en ole itse tulkinnut, että toisella on ollut mukava ilta. Vaan hän itse sanoo, että oli tosi mukavaa. Ja hän on ihminen, joka ei höpöttele tuollaisia vain kohteliaisuuttaan. Silti ei enää ikinä halua sinne tosi mukavaan tapahtumaan.
Minun logiikallani vaan aika epäloogista.
ap
Olisiko jotain hylätyksi tulemisen pelkoa. Kun ei päästä toista lähelle, niin ei voi tulla niin pahasti satutetuksi, jos hylätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, itse en kyllä tunnista tällaista. Ainoastaan joskus jos ollut tosi kivaa, mutta ollut myös melko humalassa niin saattaa hävettää, eikä esim. ota yhteyttä johonkin uuteen tuttavuuteen, vaikka humalassa olis vaikka mitä lupailtu, mutta muuten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka onkin mukavaa, niin siinä täytyy olla jokin epämukavuuden tunne myös, joka sitten vain on isompi kuin se mukavuuden tunne.
Kun on kerran ollut kivaa, sitä pelkää, että seuraava kerta menee ihan pieleen. Ei luota muihin sillä tavalla, että nämä ymmärtäisivät, etten aina jaksa olla parhaimmillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en myöskään tajua mikä tuossa on taustalla?
Mulle on käynyt lukuisia kertoja sekä miesten kuin naistenkin kanssa niin, että tavataan, on kivaa, toisella vaan silmät loistaa ja vedet silmissä nauretaan, itketään, ollaan läsnä ja no, niin sanotusti SYNKKAA.
Perään tulee vielä viestiä (tullut niin naisilta kuin miehiltäkin, romanttisessa ja platonisessa mielessä) siitä, kuinka kivaa mun kanssa oli ja heti on vähän ikävä ja pitää nähdä pian uudestaan.Sitten ei vaan enää kuulu mitään, ei nähdä enää ikinä ja koko homma jää.
Mä en tiedä, onko mussa joku todella paha vika vai miksi hommat ei koskaan etene, vaan jää tuollatavoin roikkumaan?
Miksi jotkut ihmiset tekee nuin, etteivät hankkiudu enää uudestaan siihen tilanteeseen ja seuraan, missä kuitenkin tunsivat olonsa tosi hyväksi?
Tää nyt taitaa olla vaan semmonen yleinen ilmiö, että lupaillaan nähdä, mutta kuitenkin hommat helposti jää. Ei ehdi, muista, jaksa jne. Luulen, että kaikille tuttua. Itse en ainakaan sellaisia "olis tosi kiva nähdä" ota minään todellisina lupauksina. En siis epäile, etteikö niitä olisi tosissaan sanottu, mutta kaikki tietää, että ei ne välttämättä toteudu, ainakana kovin pian.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka onkin mukavaa, niin siinä täytyy olla jokin epämukavuuden tunne myös, joka sitten vain on isompi kuin se mukavuuden tunne.
Vähän itsestäänselvää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska elämä on kärsimystä ja on ihan turha esittää muuta. Perinteistä suomalaista logiikkaa. (;
Ihmisen aivot haluaa olla mieluiten melko neutraalissa tilassa. Heilahdukset ikävään tai kivampaan suuntaan rasittavat.
Varmaan samasta syystä sitä tykkää katsella lempisarjojaan uudestaan ja uudestaan, vaikka tietää jo mitä siinä tapahtuu. Tuttuus aiheuttaa erilaista, tasaista mielihyvää, jännittävät kokemukset sitten taas toisenlaista.
Niin että ihan sama onko se tunnepitoinen juttu hyvää vain pahaa, kun se nyt vaan on liian tunnepitoista. Ja liika on liikaa hyvässäkin.
Tämä kuulostaa minusta tosi omituiselta, mutta samalla kuitenkin täysin loogiselta selitykseltä.
ap
Vaikkakin absurdia mutta silti tervettä itsesuojeluvaistoa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen aivot haluaa olla mieluiten melko neutraalissa tilassa. Heilahdukset ikävään tai kivampaan suuntaan rasittavat.
Varmaan samasta syystä sitä tykkää katsella lempisarjojaan uudestaan ja uudestaan, vaikka tietää jo mitä siinä tapahtuu. Tuttuus aiheuttaa erilaista, tasaista mielihyvää, jännittävät kokemukset sitten taas toisenlaista.
Alapeukut? Luin tästä artikkelin missä oli ihan tieteellisiä perusteita, mutta en pysty nyt linkkaamaan.
Tämä on kyllä totta, mistähän mahtaa johtua?