Kun tuntuu, että kaikki pitäisi kokea nuorena. Enää ei voi.

Ei ole nelikymppinen reppureissaaja naurettava näky. Ja miksi edes mietit miltä näytät muille? Lakkaa miettimästä ja ala elää! Kaikki ei ole niin onnekkaita, että tervehtyisivät ja saisivat elää. Typerintä mitä voit tehdä, on että et vieläkään ala elää, kun murehdit että elämä on jo ohi ja kaikki olisi pitänyt tehdä jo. Haloo! Elämä on tässä ja nyt.

Miksi ihmeessä mietit tuollaisia. Vanhetessa miettii yhä vähemmän mitä muut ajattelee. Yksinkin voi reissata ja se on ihan parasta, saa mennä ja tulla niin kuin haluaa. Itse meinaan tehdä ja touhuta niin kauan kuin kuntoa riittää.  Oon harrastanut ja kokeillut vaikka mitä. Menin pianotunneille yli 30-vuotiaana, opiskelin uuden tutkinnon nelikymppisenä. Menen kesällä yksin lomamatkalle. Rakastuin tulisesti 33-vuotiaana. Ootan että teinit lähtee maailmalle, on vielä enemmän vapaa-aikaa. Mulle on yks hailee miltä näytä muitten mielestä. Jos olen naurettava niin mitä sitten. Ei kaikkia voi miellyttää.

Itsekään "en elänyt ja kokenut" nuorena. Aloitin sen vasta nyt kun 30 lähestyy kovaa vauhtia. Mutta olen erittäin tyytyväinen että teen sen vasta nyt kun on aikuistunut ja saanut järkeä päähän.

Sitten viisikymppisenä voit murehtia, miten et nuorena kolmekymppisenä mitään tehnyt. Neljäkymppinen reppureissaajahan on hieno juttu: ei ole kaavoihin kangistunut vaan uskaltaa elää.

On sulla mietteet. Rajoitteet on omassa päässä.

It is never too late to be what you might have been.

- George Eliot

Yhdyn ekaan kommentoijaan, ei ole liian myöhäistä lainkaan. Ympäri maailmaa löytää eri ikäisiä reppureissaajia, monethan nimenomaan nuorena järjestelevät asiat niin että voivat vanhempana reissata maailmaa vaikka täyspäiväisesti. Itsekin tunnen useampiakin 40-60-vuotiaita jotka reissailevat, käyvät WWOOFaamassa. Ehkäpä taustalla sinulla on ajatus siitä, että jos olisit tehnyt nuo asiat nuorena, identiteettisi olisi muokkautunut enemmän sellaiseksi kuin kuvittelet noilla ihmisillä olevan? Ja että jos nyt vanhempana lähdet matkustelemaan, identiteettisi on jo niin vakiintunut tuollaiseksi, että et saisi matkustamisesta samanlaista hyötyä ja iloa? Itsellä on aikanaan masennuksen kanssa kamppaillessa ollut samanlaisia ajatuksia. Mutta identiteetti muokkautuu läpi elämän, ja jos olet vaikeista ajoista sukeltamassa ulos, varmasti yksinkin matkustelu olisi sinulle tervehdyttävää. Etelä-Amerikasta en tiedä mutta ainakin Aasia on täynnä reppuilijoita jotka etsivät erilaista pitkäaikaista ja lyhytaikaista matkaseuraa, ja heihin törmää hostelleissa, kahviloissa, nähtävyyksillä, sukelluskouluissa, ashrameissa... ihmiset ovat avoimia tuollaisissa ympäristöissä, rajattomasti avoimempia kuin K-marketin kassajonossa tai Suomenlinnan lippujonossa.

Vierailija kirjoitti:

En tehnyt nuoruudessani mitään. En edes elänyt. Kulutin aikani yrittäen selvitä edes päivästä toiseen, tuntien pelkoa ihmisiä kohtaan, pelkoa elämää kohtaan ja häpeää omaa itseäni kohtaan. Ei ollut ystäviä, ei läheskään aina töitä. Joskus yritin jotain koulua mutta siitä ei tullut mitään.

Haaveita oli, kunnes ei enää ollut.

Nyt katselen kuvia muiden elämistä. En voi enää tehdä mitään, sillä tuntuu että maailmaa pitäisi kiertää nuorena. Ja rakastua nuorena. Valmistua nuorena. Ja kokea kaikki ikävälillä 15-30. Olen yli kolmenkymmennen, en ole tehnyt mitään enkä saavuttanut mitään. Alan tervehtyä vasta nyt, kun muun maailman mukaan kaikki pitäisi olla valmiina.

Nelikymppinen reppureissaaja Etelä-Amerikassa on naurettava näky.

Eikä ole edes ketään, kenen kanssa lähteä.

Monet haluaa aina uudestaan käydä matkustelemassa, ei se riitä että käy kerran joskus parikymppisenä. Kysele rohkeesti kavereilta vinkkejä matkusteluun ja tutustu ihmisiin, joilla on paljon vapaa-aikaa ja kaipailee matkaseuraa. Suuremmalla syyllä, jos sulla ei aiemmin ollue energiaa toteuttaa kaikkia haaveita, nyt on sun aika tehdä itseä kiinnostavia juttuja :)

Ei ole vain tietty aika elämässä jolloin on optimi toteuttaa unelmiaan, joka vuosi voi laittaa itselle uudet tavoitteet ja miettiä mitä kaikkea vois kokeilla uutta :) Olen itse lähemmäs 30-vuotta, on perhe. En ole matkustellut, vaan keskittynyt työ- ja kotielämään, ja harrastuksiin. Esim. ruuanlaitto ja liikunta on minulle ihania harrastuksia. Olenkin ajatellut vasta 40-50-vuotiaana enemmän matkustella jos silloin mieli tekee, nyt kotimaan matkailu tuntuu jo tosi hyvältä :)

Minustakin kuulostat masentuneelta. Kannattaa hankkia ammattiapua.

Paremminhan sitä on varaakin matkustella vanhempana kun on ehtinyt tienata rahaa, lainat on maksettu ja lapset on omillaan. Mahdollisesti täydet lomatkin tienattu. Ei mulla ollu ees mahdollisuutta matkustella nuorena, köyhästä perheestä olen ja itse piti itsensä elättää. Itsetunto oli huono, tulevaisuus pelotti. Nelikymppisenä vasta tuntuu että elää täyttä elämää.

Mun miehellä ja mulla on tosi paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Halutaan matkustella enemmän, käydä Australiassa, tehdä moottoripyörämatkoja Euroopassa. Ehkä muuttaa joksikin aikaa ulkomaille, jos töitä löytyy. Ei tulis mieleenkään että oltais jotenkin naurettavia. N45

Te ette nyt vaan ymmärrä pointtia. Kyse ei ole siitä, etteikö neli-viisikymppinen voisi matkustella, vaan siitä, että elämää on vaikea aloittaa sen jälkeen, kun nuoruus on jäänyt elämättä. Esimerkiksi argumentti "voin nähdä maailmaa sen jälkeen, kun lapset ovat omillaan" on turha silloin, jos ei koskaan ole edes kokenut rakkaussuhdetta, saatika että olisi saanut lapsia.

Minä aloin elämään vasta 3-kymppisenä. Muutin isolle paikkakunnalle ja tutustuin todella mielenkiintoisiin ihmisiin. Lapsia en voi saada, ei ole mitään paniikkia tai kiirettä löytää kumppania ja alkaa elää seesteistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Te ette nyt vaan ymmärrä pointtia. Kyse ei ole siitä, etteikö neli-viisikymppinen voisi matkustella, vaan siitä, että elämää on vaikea aloittaa sen jälkeen, kun nuoruus on jäänyt elämättä. Esimerkiksi argumentti "voin nähdä maailmaa sen jälkeen, kun lapset ovat omillaan" on turha silloin, jos ei koskaan ole edes kokenut rakkaussuhdetta, saatika että olisi saanut lapsia.

Äh, itsesäälilöpinää ja asennevamma. En tosiaan ymmärrä, että olis vaikeaa aloittaa. Jos jotain oikeasti haluaa, niin sen voi kyllä tavoittaa. Mutta jos ei edes yritä, vaan vain marisee ja valittaa niin takuulla jää ilman.

Mulla oli ankea nuoruus, tosi huonot kotiolot eikä mitään mahdollisuutta harrastaa mitään, kun rahat meni vanhempien ryyppäämiseen. Köyhyyttä piisasi kunnes pääsin töihin ja talous tasaantui. En kyllä edes kaivannut nuorempana mitään kummempaa, olin tyytyväinen että oli töitä ja katto pään päällä.

30+ jälkeen oon sitten voinut tehä vapaasti mitä haluan. Ehkä mulla on helpompaa siksi että mulla on ihaha, nuorekas, lähes 100 vee mummo, joka matkusteli ja reissasi kasikymppiseksi ja on edelleen avarakatseinen, seuraa aikaansa eikä marise turhia. Oon oppinut että ikä on numero ja aina voi oppia uutta. Se on omasta asenteesta kiinni. En tosiaan meinaa alkaa arkkua rakentelemaan vain siksi että 50v lähestyy.

Vielä ehdit rakastua ja saada lapsia esimerkiksi. Voit suorittaa jonkun tutkinnon. Ehdit vielä hyvin. Toimi nyt. 10 vuoden päästä oot eaim lapseen vanha.

Reppureissaus on yksin liian vaarallista, mutta muuten voi yksinkin matkustella.

Mä sain lapsen 20-vuotiaana,olen yh. Toinen vanhemmistani sairastui vakavasti kun olin 25. Itse sairastuin 27-vuotiaana ja sillä tiellä olen nyt yhä 30-vuotiaana. Ei ole uraa, ok-taloa, kumppania, matkakokemuksia ym. mitä nyt voisi monella olla tämän ikäisenä. Mun mielestä tää on vähän toisenlainen tie, kun olen kokenut jo nuorena niitä asioita joita moni kokee myöhemmin. Jos mun terveys joskus sen sallii, miksi en voisi kokea tekemättä jääneitä asioita vanhempana? En koe että elämäni on mennyt hukkaan, vaikka olisinkin toivonut siitä erilaista.

Huoh. voit tehdä ihan mitä vain.

Rajoitteet ovat vain korvien välissä.

N48

Jaa. Minä teen asiat siinä järjestyksessä, kuin itse haluan. Se on sitä tervettä itsetuntoa.

Minulla oli jo ikävuosina 20-30 sellainen olo, että oon liian vanha tekemään mitään. Harmitti, ettei ollut käynyt ajoissa kouluja, matkustellut, kokenut silloin kun vielä maailma oli auki. Olin rypenyt masennuksessa ja melkein tuo koko aika meni hukkaan mun elämässä. Kolmekymppisenä menin kouluun, hankin ammatin, hankin niitä harrastuksia joista olin jo teininä haaveillut, eli jotka on sellaisia "nuorten harrastuksia". Harrastusten parista oon löytänyt mua vanhempiakin tyyppejä, ja ihmisiä, joiden tekemisiä ikä ei haittaa millään tapaa. Nyt haaveilen lisäkouluttautumisesta, ja tuntuu, kuin elämä olisi vasta alkanut.

En anna iän haitata, nykyään on ihan ok "löytää itsensä" vasta vanhempanakin (enkä todellakaan koe, että kolmenkymppisenä tai nelikymppisenäkään olisi mitenkään vanha.. minulla on viiskymppisiä kavereita, jotka porskuttaa ihan samalla tapaa kuin vuosikymmeniä nuoremmat toverinsa ja vauhti tuskin hidastuu 60-vuotiaanakaan).

Kyllähän se välillä kirpaisee, kun tajuaa, että kaiken olisi voinut aloittaa jo aiemmin, mutta toisaalta, vaikka tuntuu ettei ole masennusvuosina kokemusta mistään, on minulla kuitenkin kokemusta siitä tilasta. Pystyn ymmärtämään muiden ihmisten toimintakykyä (tai varsinkin toimintakyvyttömyyttä), olemaan empaattinen, nään maailman myös siltä toiselta kantilta. Jotain syvyyttä se elämään toi ja elämää sekin oli, vaikka sen viettikin kotioven takana piilossa maailmalta.

Ja aina pitää miettiä, että ei tästä enää nuorene! Kymmenen vuoden päästä taas tajuat, kuinka nuori olitkaan silloin 10 vuotta sitten, ja voivottelet mikset sillon reissannut ja tehnyt sitä ja tätä. Ja siitä taas 10 vuotta eteenpäin sama juttu. Enemmän se on asenteesta kiinni, ja siitä, jääkö siihen tilaan vain vellomaan ja odottamaan ajan kulumista!

Nykymaailmassa on ihan sallittua tehdä "nuorten" juttuja vanhemmallakin iällä, mun mielestä enää ei ole sellaisia ikärajotteita tekemisissä niinkuin ehkä ennen vanhaan saattoi olla! Jos sun lähipiiri ajattelee jotenkin ikärajotteisesti, niin sun täytyy laajentaa piirejä! Esim. jos reppureissaus kiinnostaa, niin mene vaikka jonnekin reppureissaajien keskustelupalstalle, varmasti löydät ikätovereitakin sieltä, ja vaikket löytäiskään, niin mikä estää lähtemästä nuorempien seuraan! Avoimesti mukaan vaan kaikkeen touhuun ikää miettimättä!

Tää yrittää olla sellanen tsemppiviesti eikä mikään ärsyttävä saarnausviesti! :D Olen vaan niin innoissani kun itsellä joskus loksahti palaset kohdalleen ikäasioiden kanssa, ja toivon, että muutkin tajuaisivat sen!

Ei se ole ikä mikä sen estää. Se on tuo asenne.

40 on uus 20, 60 uus 40, 80 uus 60