Mitä haluaisit sanoa, mutten kehtaa/osaa/uskalla?

Miehelle tai miksi häntä nyt kutsuisi, miesystäväksi ehkä kun emme asu yhdessä. Mut joo, hälle että tuntuu pahalta kun usein kertoo kuinka häntä kutsutaan vaikka ja minne, illanistujaisiin, bileisiin, baariseuraksi, mökeille jnejne.

 Suurin osa näistä kutsujista ovat tuttuja jollain tapaa mullekin ja tietävät kyllä ns. olemassaolostani. Mutta kun se kutsu tulee miehelle, en tiedä ovatko ajatelleet että tulisin mukana? Tai että olisi jopa sanottu suoraan, että ota nyt se "Maijakin" mukaan. Mies kun ei koskaan mainitse sellaista tai pyydä mukaan, kertoo kyllä auliisti että mitä kaikkea menoa olisi taas, hänelle.

Tietää, että olen yksinäinen ja minua ei kukaan mihinkään kutsu. Tänään viimeksi sain kuulla, että hänellä on kutsu kotibileisiin huomenna, mä vaan että ok. En halua tuppautua mukaan pyytämättä, vaikka tunnen kaikki ketkä sinne osallistuu ja melko suurella todennäköisyydellä osa ainakin olettaa, että olisin mennyt miehen mukana.

Olisi mukava olla kärpäsenä katossa, jos joku kysyy mieheltä miksi ei ottanut minua mukaan, että mitä se sanoo syyksi. Tulipas pitkä itkuvirsi tästä, noh, tämmöistä tää on ja usein kaikkea muutaki sontaa, vetelee ehkä viimeisiään tää suhde, en tiedä...

Olen ollut suhun ihastunut jo vuosia. Aina joudut keskelle draamaa, enkä voi sille mitään.

Sille komeelle.

Parillelle ohikulkeneelle naishenkilölle että kuulokkeet ovat fetissini ja te olitte kuulokkeidenne kanssa niin viehättävät että piti katsoa useamman kerran.

Haluaisin sanoa, että tyttöystäväsi vaikuttaa vähän yksinkertaiselta.

Haluaisin sanoa hallitukselle, että vihaan heitä. Haluaisin sanoa monelle kohtaamalleni ihmiselle joka ylimielisyydessään kuvittelee olevansa yläpuolellani, että vihaan teitä.

En uskalla kertoa.

En uskalla kertoa, että vihaan n. 5 ihmistä varmasti loppuelämäni.

Olen ollut niin avoin, etten ikinä ennen. Koska luotin sinuun. Mutta kai sitten kyllästyit. Enää en uskalla ottaa samalla tavalla kontaktia, koska tunnen, ettei sinua kiinnosta. Muut ystäväsi ovat tulleet läheisemmiksi. Eipä sille mitään voi. Tuli sellainen tunne, että juttelemme niitä näitä, kuten puolitutut.

Sanoisin miehelleni että haluan erota. En uskalla koska pelkään että hän on silloin väkivaltainen minua kohtaan.

Olet ihana piano hullu nainen

Te jotka valitatte ystävistänne miten etääntyvät jne eivätkä toimi niinkuin te haluatte. Tuleeko mieleen että ystävällä voi olla uupumusta, masennusta jne. Ettei johdu teistä jos toinen ei jaksakkaan kokoajan. Sellaisessa tilanteessa tuollaiset vaatimukset jaksaa enemmän kuin jaksaa karkottaa lopullisesti. Jos toinen kuitenkin on hyvä ystävä, on oma vahinkonne hylätä jos toinen ei olekkaan käytettävissä koko ajan. Ei hyviä ystäviä kasva joka oksalla. Pitäkää niistä kiinni vaikka eivät aina toimikkaan kuin ajatus. Masentunut ihminen ei jaksa pitää paljon yhteyttä vaikka kuinka haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluaisit sanoa jollekulle ihmiselle, mutta jostain syystä et uskalla/kehtaa/osaa tms.? Pura se tänne. :)

Mä aloitan. Tämä menee etääntyvälle ystävälleni, joka on mulle niiiin rakas. Surettaa, kun hän lipuu pois. :(

Mua loukkaa se, miten jätät niin useat viestini huomiotta. Mua harmittaa se, että koen olevani tässä ystävyydessä se, joka antaa itsestään enemmän - ja toisaalta myös haluaa enemmän. Haluaisin, että me voitais useammin puhua myös oikeita asioita: ajatuksia, kokemuksia tuntemuksia ja mielipiteitä. En jaksaisi puhua elokuvien tai musiikin kautta. Siten en opi sua tuntemaan. Mua loukkaa myös se, että sulla on oikeus tehdä ystävyydessämme asioita, joiden sanomisesta nolaat tai tuomitset mut - tai siltä se musta tuntuu, kun et kommentoi ajatuksiini mitään. Mun pitäisi varmaan vaan ottaa jo opikseni ja tajuta että sä et oo oikea kohde. Sä et jaksa etkä halua juttujani lukea. Etkä arvosta mua tai välitä musta tarpeeksi, jotta yrittäisit tehdä sellaistakin, joka ei itsellesi ole tärkeää. En tiedä, mitä ajattelisit, jos itse kohtelisin sua samoin. Ehkä se todella vain on sulle ominainen toimintatapa? Pienin askelin yritän päästä irti sinusta. En tiedä, missä vaiheessa alkaisit minua kaivata.

Olet onnistunut hyvin irtoamisessa. Mieti hetki, miten itse kohtelet minua. Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi et kommentoi mihinkään tai kirjoita. Puhut vain muista ystävistäsi. Kelpasin, kun sinulla oli vaikeaa. Mitä sellaista teet itse, mikä on sinulle vähemmän tuttua?

Rakastan sinua. Edelleen. Olen aina rakastanut. Jo viisitoista vuotta vailla vastakaikua. Se on syy siihen, miksei minulla ole miestä. Mä tahdon vain sut.

Sanoisin vanhemmilleni että rakastan heitä enemmän kuin mitään. Meillä ei näytetä tunteita, ei ole lapsena opetettu halaamaan vaikka rakkautta on ollut paljon ja ehjä perhe. Hyvä perhe.

Sanoisin työkaverille, että älä hölötä koko ajan. En jaksa kuunnella ja se häiritsee työntekoa. Olen jonkun kerran sanonutkin, että jatkuva höpötys häiritsee työntekoa ja ehkä pahoittanut toisen mielen , mutta ei  se ole auttanut kuin  hetkeksi.

Tarvitsisin työrauhaa, aikaa palvella asiakkaita ja ajatella omia hommiani enkä jaksaisi kuunnella uudestaan ja uudestaan samoja juttuja. Ei auta, että katson poispäin, tietokonetta tai menen muualle (aina ei voi).

Sen miten karseeta katottavaa ja kuunneltavaa Suomen hallituksen touhu on ollut ja on tälläkin hetkellä.

Suomi on päästetty repsahtamaan joka sektorilla, olemme menossa lujaa vauhtia huonoon jamaan. Meillä keskitytään sisäisiin riitoihin, puolueet tappelee keskenään ja haukkuu toisiaan eikä puhalleta yhteen hiileen ja paranneta maan tilannetta.

Meillä oli 4v kukkahattuhallitus joka syyti rahat avokätisesti ulkomaille pohjattomiin kaivoihin ja unosti meidän omat tarpeet.

Meillä ei nähdä etukäteen asioita, tai vaikka nähdään niin ei reagoida saati ennaltaehkäistä. Meillä aletaan vaan siivoamaan sitten vasta seurauksia kun on jo housuissa. Hallitus on ollut täynnä toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä taivastelijoita, sinisilmäisiä ja todellisuudesta vieraantuneita amatöörejä.

Olenko väärässä?