"Vain elämää vajosi Nikke Ankaran myötä ennätyksellisiin syvyyksiin" Rumban juttu kertoo
..käsittämätöntä moukkamaisuutta 💩💩💩
Itse olisin vetänyt turpaan tuollaisesta kommentissa tuossa tilanteessa, tuon tarinan jälkeen!
Kuluvalla Vain elämää -kaudella mielenkiintoisinta on ollut Nikke Ankaran seuraaminen. Samalla myös ällöttävintä. Ujo altavastaaja tiedosti olevansa keltanokka jopa kahdeksan vuotta nuoremman Robinin rinnalla. Konkarit ottivat kauden kiintiöräppärin vastaan avosylin ja pönkittivät kehuilla hänen itsetuntoaan.
Samalla kun hyväksyntää janoava miehenalku imi sitä itseensä, hänen käytöksensä muuttui. Naisiin, kuten ilmeisesti kaikkeen muuhunkin, koukuttunut Nikke otti silmätikukseen Petran.
Aluksi piiritys oli koiranpentumaista huomionhakua, mutta kuten kaikki viattomana alkanut vitsi tai flirtti, pitkitettynä se alkaa vaivaannuttaa. Räppärin löytäessä ”itsensä”, läppä muuttui limaisemmaksi ja limaisemmaksi. Petra, jonka sukunimi Gargano on muuten tullut avioliiton myötä, on joutunut erikseen mainitsemaan miehestään muutamaan otteeseen. Se ei ole hidastanut Nikkeä. Eikä Niken käytökseen ole puuttunut kukaan muukaan pöydän ääressä istunut.
Tänään ja huomenna nähtävissä Irinan päivän jaksoissa nähdään rimanalitus millä tahansa mittarilla mitattuna.
Petra pohjustaa esittämäänsä Irinan biisiä koskettavalla tarinalla vaikeasta isäsuhteestaan. Itkien itse siis jo ennen laulamista.
Tulkinnan jälkeen Samu Haber heittää, ilmeisesti kehumismielessä:
”Huh huh, Nikellä ainakin pyöri kalsarit jalassa.”
Nikke Ankara vastaa:
”Joo, mulla on kärki märkänä.”
Tv:ssä. Kollegoidensa ympäröimänä. Muiden nauraessa. Petran peittäessä kasvonsa kämmenellään.
Ja jottei jäisi epäselväksi mitä märällä kärjellä aiotaan sohia, jakson päätteeksi Nikke puffaa tulevaa omaa päiväänsä kertomalla ”laittavansa Petran selälleen”.
Vain elämää -sarjan on arveltu loppuvan seuraavaan kauteen. Töpseli olisi pitänyt vetää seinästä ennen kuin elämänmakuiset tarinat vaihtuivat nolaamiseen ja ahdisteluun.
Kommentit (283)
http://m.iltalehti.fi/viihde/201705112200132341_vi.shtml
Petra ei loukkaantunut kommentista joten voitte ny femakot lopettaa jo sen lynkkaamisen.
Vierailija kirjoitti:
http://m.iltalehti.fi/viihde/201705112200132341_vi.shtml
Petra ei loukkaantunut kommentista joten voitte ny femakot lopettaa jo sen lynkkaamisen.
Nikke a.k.a Nilkki oli myös pettänyt vaimoaan baarin vessassa. Oksettava tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
http://m.iltalehti.fi/viihde/201705112200132341_vi.shtml
Petra ei loukkaantunut kommentista joten voitte ny femakot lopettaa jo sen lynkkaamisen.
Petra ei ehkä uskalla sanoa todellista kantaansa, koska ei ole suosittu artisti. Jos olisi myynyt platinaa, niin pamauttaisi totuuden Nikke Ankarasta.
Kyllä tää ihme kohu "seksuaalisesta ahdistelusta" on jo vähän yliampuvaa.
Mautonta ja ei ole herrasmiesten tapa puhua noin naiselle, mut kaikenkaikkiaan läppäähän tämä on, eikä siitä ole ilmeisesti asianomainen edes loukkaantunut.
Toki siinä mielessä hyvä asia että jossai määrin puututaan, että tällasesta asiasta ei sais tehä sellasta et täähän on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
http://m.iltalehti.fi/viihde/201705112200132341_vi.shtml
Petra ei loukkaantunut kommentista joten voitte ny femakot lopettaa jo sen lynkkaamisen.
No mitä muutakaan se vois sanoa. Näkee kyllä jokainen ottallaankin ettei tykkää Niken jutuista, mutta ei ehkä halua lähteä sitä julkisesti ruotimaan. Leimattais vaan tiukkapipoiseksi ja ties miksi koska naisen nyt vaan täytyy kestää hymyssä suin seksuaalinen ahdistelu.
Mut jos tällasta alatyylista kommentointia ja käytöstä ei mitenkään noteerattaisiin tai muutenkaan puututtaisiin, niin sitte kaikki olettas sen olevan ok? Siis lähinnä tarkotin, et ku Nikke ainaki tuntuu pitävän tollasta asiaa ihan normaalina eikä tunnu ollenkaan ajattelevan että ei se ole niin soveliasta tai tilanteeseen sopivaa.
Ja ku tollanen ei mielestäni ole millään tapaa hyvän käytösten mukaista. Miksi siihen ei saa puuttua, puututaanhan siihenkin jos joku ei osaa käyttäytyä kunnioittavasti vanhempia kohtaan.
Juu Nikke on ällöttävä pervo ku laukoo tollasia kommentteja mut kuka se on melkee se pahempi, ainaki yllyttää tällaseen käytökseen.
No se onki se niiiiin ihana Samu. Joo miks sitä ei sen kummemmin kritisoida?
Vierailija kirjoitti:
Tästähän mä mainitsin jo aiemmin, että puistattaa Nikke Ankaran stalkkaus, mutta alapeukkuja tuli.
No älä stalkkaa. Lopeta se.
Petra ei loukkaantunut pätkääkään Niken sanomisista, joten mielensäpahoittajatkin voivat tukkia turpansa.
Nikke taitaa päivystää ja puolustella itseään tällä palstalla kovasti.
Ei ihme, että ihmisiä ahdistaa, kun pitää väkisin ahdistua jokaisesta risahduksesta. Selvästikään nämä ahdistelusta huutelijat eivät ole olleet oikeasti tiukassa paikassa, koska on aikaa ja energiaa puuttua tällaiseen joutavaan. Petra ei tuosta tunnu välittävän ja osaa varmasti jättää Nikke Ankaran kommentit omaan arvoonsa. Asia tuntuu häiritsevän kaikkia muita paitsi ohjelman henkilöitä. Kiusallista tuo on en sitä kiellä, mutta revittely seksuaalisella ahdistelulla menee överiksi. Pakko oli taas saada skandaali jostain, että yliherkät mielensäpahoittajat pääsevät ääneen. Ja hei, joku Nikke Ankara. Ihan sama. Kohta kukaan ei edes muista koko tyyppiä.
Someraivoa someraivoamisen ilosta. Palstan naisilla tuntuu olevan todella halvat huvit.
Huomaa nuilla iltasanomien ym. palstoilla et miehet siellä naureskelee et no ompas nyt niin vakanaa, eikö ymmärretä huumoria tms.
Musta kaksmielistä läppää on ok heittää jonku sellasen kans joka siinä mukana, siis sillä tavalla et se huumori ei koske ketään ulkopuolista. Mut sit jos se menee sellaseksi et heitetään sitä kommenttia tietystä henkilöstä ja tässä vielä sille kyseiselle henkilölle, se että se toinen ei oo samalla lailla läpässä mukana eikä vastaa samalla mitalla takas, ei ole ok.
Tässä mun mielestä ero Samun ja Niken välisessä kaksmielihuumorissa, Samu heittää Robinille tai Nikelle jotai, ne heittää takas ja on samalla lailla mukana,ok. Nikke heittää Petralle aika rajua kommenttia henkilökohtasesti Petrasta itsestään. Eikä Petralla tietenkää oo mitää millä vastai samalla mitalla takas. Se ei mun mielestä oo enää millään muotoa kohteliasta eikä hyvän maun mukasta.
Mut joo ihme haloo tästä kyllä on saatu aikaseksi :D
Petra teki just niinku aattelin. Eli otti kantaa, jos kohu on mielestään turhaa.
Pahimmatkin sovinistit jotka puolustelevat nikkeä , kummasti hyökkäisi jos kyseinen miekkonen olisi ahmetti tai mehmetti. Oma suomipoika ei ollenkaan haittaakaan.
Kaikenmaailman KirsiSalot saa kuitenkin laukoa miehistä vaikka minkälaisia kommentteja, ja KaarinaHazardit haukkua suomalaisia miehiä ja jopa kuolleita henkilöitä.
Näissähän ei tietenkään ole muusta kyse kuin "yougourl-gurlpauverista".
Mielenkiintinen hyökkäys kyllä Rumbalta. Varsinkin kun Samu taaskin setämiehenä härskeilee hieromalla rintojaan kun puhuu Lauralle ja Laura kertoo ällöttäviä kakkavitsejä. Selvästi rento keikkabussimeininki tuolla, jonka tuotanto olisi voinut leikata pois ja jonka Rumban toimittaja 100/100 varmasti tajuaa, mutta on päättänyt hyökätä juuri Niken kimppuun. Aika näyttää tiesikö enemmän vai onko kyse ihan vain muusta.
Petra ei välttämättä myös uskalla sanoa että pahoitti mielensä. Vaikka ei pahoittaisi niin Nilkin toiminta oli limaista ja ei ollenkaan hyväksyttävää.