"Vain elämää vajosi Nikke Ankaran myötä ennätyksellisiin syvyyksiin" Rumban juttu kertoo
..käsittämätöntä moukkamaisuutta 💩💩💩
Itse olisin vetänyt turpaan tuollaisesta kommentissa tuossa tilanteessa, tuon tarinan jälkeen!
Kuluvalla Vain elämää -kaudella mielenkiintoisinta on ollut Nikke Ankaran seuraaminen. Samalla myös ällöttävintä. Ujo altavastaaja tiedosti olevansa keltanokka jopa kahdeksan vuotta nuoremman Robinin rinnalla. Konkarit ottivat kauden kiintiöräppärin vastaan avosylin ja pönkittivät kehuilla hänen itsetuntoaan.
Samalla kun hyväksyntää janoava miehenalku imi sitä itseensä, hänen käytöksensä muuttui. Naisiin, kuten ilmeisesti kaikkeen muuhunkin, koukuttunut Nikke otti silmätikukseen Petran.
Aluksi piiritys oli koiranpentumaista huomionhakua, mutta kuten kaikki viattomana alkanut vitsi tai flirtti, pitkitettynä se alkaa vaivaannuttaa. Räppärin löytäessä ”itsensä”, läppä muuttui limaisemmaksi ja limaisemmaksi. Petra, jonka sukunimi Gargano on muuten tullut avioliiton myötä, on joutunut erikseen mainitsemaan miehestään muutamaan otteeseen. Se ei ole hidastanut Nikkeä. Eikä Niken käytökseen ole puuttunut kukaan muukaan pöydän ääressä istunut.
Tänään ja huomenna nähtävissä Irinan päivän jaksoissa nähdään rimanalitus millä tahansa mittarilla mitattuna.
Petra pohjustaa esittämäänsä Irinan biisiä koskettavalla tarinalla vaikeasta isäsuhteestaan. Itkien itse siis jo ennen laulamista.
Tulkinnan jälkeen Samu Haber heittää, ilmeisesti kehumismielessä:
”Huh huh, Nikellä ainakin pyöri kalsarit jalassa.”
Nikke Ankara vastaa:
”Joo, mulla on kärki märkänä.”
Tv:ssä. Kollegoidensa ympäröimänä. Muiden nauraessa. Petran peittäessä kasvonsa kämmenellään.
Ja jottei jäisi epäselväksi mitä märällä kärjellä aiotaan sohia, jakson päätteeksi Nikke puffaa tulevaa omaa päiväänsä kertomalla ”laittavansa Petran selälleen”.
Vain elämää -sarjan on arveltu loppuvan seuraavaan kauteen. Töpseli olisi pitänyt vetää seinästä ennen kuin elämänmakuiset tarinat vaihtuivat nolaamiseen ja ahdisteluun.
Kommentit (283)
Minkäs ikäinen tämä tyyppi on? Aivojen kehityshän jää sille tasolle, kun aineiden vetäminen alkaa.
Nikke on just bossi. Tollanen kuuluu räppiskeneen, jossa mimmejä kyllä pyörii joka sormelle.
Nikke kyllä on heitelly näitä ala-arvoisia kommentteja, mut ei oo reiluu et Samu joka näitä juttuja johdattelee tuohon suuntaan(mm. "Nikelläkin pyörii kalsarit jalassa", jonka jälkeen Nikke heitti tän kärki märkänä kommentin) ei saa yhtään lokaa niskaan ja toinen saa senkin eestä.
Samuko ei ole sitten yhtään limanen pervo vaan ihana seksikäs ah ihana ääni Samu uhh
Se Samun Vielä on kesää jäljellä on ihana biisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästähän mä mainitsin jo aiemmin, että puistattaa Nikke Ankaran stalkkaus, mutta alapeukkuja tuli.
Samu Haber, vaikka heittääkin koko ajan läppää, ei paljasta itsestään mitään tuolla, ei oo kertaakaan edes itkenyt. Feikki.
Kyllä minä ainakin Irinan päivä -kakkososassa näin Samun pyyhkivän kyyneleitään.
Irina voisi käyttää paperinenäliinaansa ennen kuin "nenä tippuu".
Rupesi "nenä" vuotamaan itselläkin. Sen verta kiihottavia ovat nuo itkuisuuden esittelyt televisiossa. M38
Tuollainen oman paremmuutensa todistelu ja vakuuttelu vie kyllä kaiken uskottavuuden omilta argumenteilta. Et ihan todella anna itsestäsi kovinkaan sivistynyttä kuvaa.
Näki ihan selvästi, että Petra oli kiihottunut Niken kommenteista!
Kyllä mun mielestä saa katsoa vähän peiliin jos itse menee ohjelmaan jossa tarkoitus on itkeä ja yrittää saada varattu ihminen sänkyyn. En ole paremmuuttani todistelut muuta kuin siinä mielessä että olin aikoinani sen verta fiksu että keskityin opiskelemaan itselleni koulutuksen sen sijaan että olisin haaveillut urasta tosi-tv:ssa. Kyllä mua vähän mietityttää mihin nykymaailma on menossa kun tällaisia ihmisiä on enemmän ja enemmän.
Lähikuvissa huomasi että nännit olivat jäykkinä ja silmissä oli sellainen kiimainen katse.
Miksi pahoitatte mielenne tästä asiasta kun Petrakaan ei pahoittanut..pikkusielut!!
Luin tuon Rumban jutun ja odotin jaksoa kauhulla. Katsoin jakson ja ymmärin Rumban toimittajan kirjoittaneen pelkkää paskaa.
Siis mä just katsoin tuon osion ja näin sen hieman eri tavalla, ei Petra näyttänyt piilottavan kasvojaan tuon kommentin takia ym. Sain aivan eri käsityksen, kun luin tuota täältä. Ehkä te vain olette huumorintajuttomia?
millisti kirjoitti:
Miksi pahoitatte mielenne tästä asiasta kun Petrakaan ei pahoittanut..pikkusielut!!
Petrahan olis saanu vielä enemmän lokaa niskaan, jos olisi mennyt loukkaantumaan.
Oltaisiin haukuttu huumorintajuttomaksi, takakireeksi, tosikoksi yms. Parempi vaan, kun antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Voisin veikata, että nuoruudessaan on saanut kuulla noita idioottiläppiä keikkapaikoilla kännisiltä miehiltä ihan tarpeeksi.
Täysin naurettavaa mielenpahoittamista taas ja asian paisuttelua. Petran esityksessähän kommentoitiin juurikin sitä rap -osuutta ja sen takia viitattiin porukan ainoaan räppäriin Nikkeen, joka totesi vähän alatyylisesti että hän innostui siitä kovasti. Mistä näitä hiton loukkaantujia aina tulee? Itse olen 5-kymppinen nainen ja vähän härski huumori on mielestäni piristävää. Ei jaksa olla aina nuttura tiukalla.
Vierailija kirjoitti:
Siis mä just katsoin tuon osion ja näin sen hieman eri tavalla, ei Petra näyttänyt piilottavan kasvojaan tuon kommentin takia ym. Sain aivan eri käsityksen, kun luin tuota täältä. Ehkä te vain olette huumorintajuttomia?
Näin se vaan on! Petra osoitti selvästi nauttivansa saamastaan huomiosta. Onhan se vanhemmalle naiselle melkoinen kohteliaisuus kun nuori räptähti kertoo julkisesti, että kyrpä seisoo juuri hänelle.
Nikkehän vaikuttaa ihan kivalta nuorelta räppäriltä. ;) Ohjelman kauhistus on jatkuvasti äänessä oleva kakkiainen Olli L. Hyi helkkari, mikä äijä! Tyypillinen AA-hemmo, joka vaan jaksaa jankuttaa brenkusta ja entisestä dokaamisestaan, oikein hekumoida.
Sen sijaan Samu on oikein mukava, plussaa hänelle, samoin Nikelle. Robin on saanut kaiken syntymästään lähtien, joten ei, ei, ei...
Tää kausi kyllä ärsyttää ja ällöttää.
Nikke on oksettava nilkki, joka ei päästä suustansa mitään järkevää. En ole koskaan tykännyt ja vajosi kyllä todella alas tämä formaatti kun Nikke pyydettiin mukaan.
Samu Haber taas on ilmiselvästi "piilokusipää". Esittää kivaa ja symppistä, mut sisimmältään on mulkku. Sillähän on myös ollut noita "tuntuu vyön alla"-juttuja.
Särähti myös korvaani erittäin pahasti kun Haber sanoi Robinille Robinin päivänä, että Irinan veto oli parempi kun alkuperäinen.
JOO! Et sä voi sanoa tollasta! Haberin biisit on kaikki niin syvältä, että ihan sama vaikka possu oinkkis ne ni ne olis parempia ku alkuperänen. :D
Olli ja Nikke olivat jakson huonoimmat, ja vieläpä myös laulajina ne huonoimmat.
Tämä toi mieleen nuoruuden. Yksi etäisesti tuttu poika joutui manian vuoksi hoitoon. Lääkkeet sitten turvottivat mallia Ankara. Alkoi iholle tuleminen, halailu, miten ihana olen jne. Käytös muuttui ihan täysin, myös sopimattomaksi. Voisiko olla psykoosilääkkeiden sivuvaikutus? Oma käytökseni kun ei häntä kohtaan poikennut mitenkään entisestä. Ei oltu edes varsinaisesti kavereita. Oli tosiaan jopa lapsekas sitten siinä vaiheessa, vaikka täysi-ikäinen.