Miksi valtio tekee elämästä selviytymististelua kun tämähän on tarkoitettu elämiseksi isänmaassamme?
En voi käsittää miksi tätä maata myydään suomalaisten alta tähän malliin. Herrat tapattivat ensin sodissa ison osan parhaita poikiamme ja nyt heidän jälkeläiset joitka taistelivat parhaiten kyykytetään täydellisesti taloudellisesti. Lahtari- Suomi pääsi puikkoihin.
Kommentit (102)
Kun joku kysyi mitä tulisi nyt tehdä niin se on:
Löytää kaikkien ( noitten tärkeitten) liikkeitten osatutuuksista se yhteinen iso pohja jolle perustamme tulevaisuuden tähän maahan. On poimittava koko kentältä arvokkaimmat ja kestävimmät arvot ja mallit joilla luotsaamme itsemme irti tästä EU sta !
Se oli ansa riistää Rooman provonsseista hyöty ja militaarikustannuksia. Se tekee jokaisesta meistä orjia. Me emme jaksa juosta niin kiireesti enää että pystyisimme enää lisääntymään tähän maahan, me emme jaksa enää huolehtia poliittisesta kunnostamme emme äänestää emmekä huolehtia vanhuksistamme.
Se kuinka Turkulainen lahtarihoitaja kohteli sotaveteraanipolven vanhuksia kertoo miten valtio kohtelee heitä myöskin. Tätä on turha kiistää. Menossa on kansanmurha ja se sopii eräille veljille oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Koska äänestäjistä suurin osa haluaa noin. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Missä kohtaa Suomessa on demokratiaa?
Siinäkö, kun kolme puoluejohtajaa sanelee omat sääntönsä ja tekevät mitä haluavat omien puoleidensa tukiessa heitä ryhmäkurilla?
Ei, tämä maa on diktatuuri jota johtaa kolme maanpetturia tyrannimaisesti vähääkään välittämättä kansan enemmistön tahdosta.
Media syöttävät valheita tyhmälle kansanosalle ja valkopesevät noiden kolmen tehtailemat rikokset.
Siinäpä sinulle demokratiaa!
Tämä on tällaista Hunger Games meininkiä täällä nykyään.
Lisäksi Suomi alkaa tuntua enemmän YRITYKSELTÄ kuin VALTIOLTA.
Vierailija kirjoitti:
Koska köyhät suomalaiset äänestivät rikkaiden puolueita kuten perusssuomalaiset, keskusta ja kokoomus uskoessaan että he antaisivat töitä. Rikas ei koskaan auta köyhää, uskokaa se jo ensi vaaleissa ja nukkujaköyhät menkää äänestämään köyhien puolueita.
Kyllä! On suuri virhe nyt nukkua kenenkään. Orjuudesta ylös ja äänet kuuluviin kaikkialla menetettäväähän ei enää useimmilla ole. Isänmaamme puolesta pitää nousta nyt ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äänestäjistä suurin osa haluaa noin. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Missä kohtaa Suomessa on demokratiaa?
Siinäkö, kun kolme puoluejohtajaa sanelee omat sääntönsä ja tekevät mitä haluavat omien puoleidensa tukiessa heitä ryhmäkurilla?
Ei, tämä maa on diktatuuri jota johtaa kolme maanpetturia tyrannimaisesti vähääkään välittämättä kansan enemmistön tahdosta.
Media syöttävät valheita tyhmälle kansanosalle ja valkopesevät noiden kolmen tehtailemat rikokset.Siinäpä sinulle demokratiaa!
T ä m ä !

Ehdokkaaksi voi asettua myös sitoutumattomana. Demokratiaa on juuri se, että suomalainen äänioikeutettu on vapaa valitsemaan, äänestääkö maanpettureita vai jotain muuta. Voi myös asettua itse ehdolle. Sinä syytät valtiota, vaikka tosiasiassa sun pitäisi syyttää kansalaisia, jotka ovat nuo maanpetturit puolueineen valinneet päättämään valtion ja kansalaisten asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äänestäjistä suurin osa haluaa noin. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Mitä demokratiaa on sensuuri ja manipulointi medialla? Nythän tapahtuu ihan päinvastoin. Kontrollikoneisto siirtyy mielivaltaan kuten ollana jo nähty. Kunnioitan ihan hirveästi jokaista joka jaksaa sitkeästi paljastaa mitä on menossa
On menossa suomalaisen Kansanmurha. Tämä on uskallettava sanoa ääneen.
Otsikossasi puhut valtiosta ja jos käsityksesi on, että valtio edellyttää medialta sensuuria ja manipulointia, niin tämän valtion asioista päättävät ne henkilöt, jotka kansalaiset ovat Arkadianmäelle äänestäneet. Se juuri on demokratiaa, että enemmistö päättää, ketkä valitaan päättäviin asemiin. Jos kansalainen ei viitsi vaivautua vaaliuurnille, silloin luopuu oikeudestaan olla valitsemassa päättäjiä ja antaa muiden tehdä tuon valinnan.
Onko sinulle käsite varjohallitus tuttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selviytymistaistelua.
Kansan tulisi nousta nyt. Ei mistään puolueesta edes erityisesti vaan jokaisen ajattelevan kansalaisen.
Nousta mihin? Tajuatko, että lähes puolet kansasta ei vaivaudu edes kerran neljässä vuodessa nousemaan sohvaltaan ja irroittamaan katsettaan älypuhelimesta käydäkseen äänestämässä? Ja niistäkin, jotka tämän jaksavat tehdä, suurin osa kannattaa nykyistä politiikkaa. Onhan se turhauttavaa, kun kuuluu äänestäjissä vähemmistöön eikä voi käsittää, miksi pienituloiset tai muuten huono-osaiset äänestävät hyväosaisten ja eliitin asioita ajavia ehdokkaita, mutta Suomessa jokaisella on oikeus äänestää ketä haluaa. Jos haluat kansannousua, ala järjestämään sellaista.
Meidän pitää käyttää näitä älyvälineitä tuota feodlismia vastaan ovelasti. Sohvanpohjalta voi tehdä jokainen tässä jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska ei ole rahaa. Lisää lainaa otetaan ja velka vain kasvaa. Jotain tarttis tehrä.
Mitesa ois vaikka Kreikkaan laittaa tukipaketti tai 10000 pakolaista lisää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska ei ole rahaa. Lisää lainaa otetaan ja velka vain kasvaa. Jotain tarttis tehrä.
On sitä. Esimerkiksi miljardikaupalla keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpitämiseen ja Suomen kannalta haitallisen maahanmuuton kustannuksiin. Asiantuntijamielipiteiden mukaan haitallisiin yritys- ja maataloustukiinkin on varaa upottaa useita miljardeja euroja vuosittain.
Voisihan sitä Ruotsille itselleen ehdottaa pakkosuomea :)! Jos kerran sulhona esiintyy niin sulho pitää Suomi- Neidosta sitten itse kiinni :)! Jos kiinnostaa kerran , heh! Ellei ota pakkosuomea niin heippa! Ehkä tämän aika on jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Syöjiä liian paljon. Kakusta ei riitä kaikille.
Mut kiva että herra ministerille kumppaneineen riittää. Mistäpä me kurjat matoset emme luopuisi, että he sentään voivat pitää elintasonsa ja etuoikeutensa. :)
Vierailija kirjoitti:
Syöjiä liian paljon. Kakusta ei riitä kaikille.
Kakusta riittää aina kaikille kun se jaetaan oikein eikä yöllä veljien kesken. Suomalainen on tarkka siitä että kakkua jaetaan nimenomana oikein.
Nyt ei jaeta ja tämä saa riittää! Kansanmurhaaminen on lopetettava! On sitä ennekin yritetty mutta ei tule onnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äänestäjistä suurin osa haluaa noin. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Missä kohtaa Suomessa on demokratiaa?
Siinäkö, kun kolme puoluejohtajaa sanelee omat sääntönsä ja tekevät mitä haluavat omien puoleidensa tukiessa heitä ryhmäkurilla?
Ei, tämä maa on diktatuuri jota johtaa kolme maanpetturia tyrannimaisesti vähääkään välittämättä kansan enemmistön tahdosta.
Media syöttävät valheita tyhmälle kansanosalle ja valkopesevät noiden kolmen tehtailemat rikokset.Siinäpä sinulle demokratiaa!
Sulla menee nyt vähän liian kovaa. Keskity vaikka pariksi päiväksi tutkimaan muiden maiden näkemystä demokratiasta. Voit aloittaa vaikka Venäjältä, sitten siirtyä Turkkiin, Afrikan maat ovat oma lukunsa. Sitten otat loikan Italiaan, käyt tutustumassa Brittien vaalitapaan ja lopuksi voi koukata vielä parissa Etelä-Amerikan maassa. Tule sitten kertomaan, että kuinka suuri tyrannia Suomi onkaan.
Mut joo, eihän sun tarkoitus olekaan mitään faktoja täällä kertoa, sua vaan kiukuttaa. Mutta siihen auttaa oikeasti parhaiten se, että pyydät äitiä keittämään kaurapuuroa ja kaakaota.

Puhutteletko sinä toista suomalaista kuin lasta? Mitä se kertoo juuri sinusta? Että olet ravintoketjun huipulla feodaalikuplassasi?

Virkamies ilmiselvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska äänestäjistä suurin osa haluaa noin. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Mitä demokratiaa on sensuuri ja manipulointi medialla? Nythän tapahtuu ihan päinvastoin. Kontrollikoneisto siirtyy mielivaltaan kuten ollana jo nähty. Kunnioitan ihan hirveästi jokaista joka jaksaa sitkeästi paljastaa mitä on menossa
On menossa suomalaisen Kansanmurha. Tämä on uskallettava sanoa ääneen.
Kävitkö heti ysiltä Alkossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selviytymistaistelua.
Kansan tulisi nousta nyt. Ei mistään puolueesta edes erityisesti vaan jokaisen ajattelevan kansalaisen.
Nousta mihin? Tajuatko, että lähes puolet kansasta ei vaivaudu edes kerran neljässä vuodessa nousemaan sohvaltaan ja irroittamaan katsettaan älypuhelimesta käydäkseen äänestämässä? Ja niistäkin, jotka tämän jaksavat tehdä, suurin osa kannattaa nykyistä politiikkaa. Onhan se turhauttavaa, kun kuuluu äänestäjissä vähemmistöön eikä voi käsittää, miksi pienituloiset tai muuten huono-osaiset äänestävät hyväosaisten ja eliitin asioita ajavia ehdokkaita, mutta Suomessa jokaisella on oikeus äänestää ketä haluaa. Jos haluat kansannousua, ala järjestämään sellaista.
Meidän pitää käyttää näitä älyvälineitä tuota feodlismia vastaan ovelasti. Sohvanpohjalta voi tehdä jokainen tässä jotakin.
Sitten vaan alat tekemään. Itse en näe kovinkaan tehokkaana anonyyminä kirjoittelua keskustelupalstoilla, koska jos nyt olisinkin kanssasi samaa mieltä asiasta, niin ei asia muuttuisi miksikään, vaikka me keskustelisimme aiheesta täällä AV:llä seuraavat 20 vuotta. Voimme peesailla toisiamme, mutta ei se johda yhtään mihinkään.