Pieniä asioita ystävissäsi, jotka järkyttävät/hämmentävät sinua

-Juo joka päivä (kyllä, toistan: JOKA PÄIVÄ) 10-12 kaljaa.

-Polttaa joka päivä kaksi askia röökiä.

Mun kaveri, jonka kanssa ollaan tunnettu jo vuosia kertoo edelleen tarinoissaan esiintyvät henkilöt hyvin yksityiskohtaisesti. Siis esim, että olin eilen Sadun niin siis sen mun siskon jolta leikattiin se polvi viime vuonna, kun se kaatusi sillä polkupyörällä Tampereella työmatkalla, syömässä. Joo kyllä mä jo tiedän kuka sun sisko on ja mitä sille on tapahtunu, ei joka kerta tarvitse erikseen mainita kuka se on. Ja luoja varjele, jos siinä tarinassa on useampi ihminen samalla, ei muuten pääse asiaan ikinä!

Toinen kaverini harrastaa tätä samaa, mutta nyt lapsen saannin jälkeen hän kertoo tarinat, että siskoni Pirjo eli siis Minnin täti ja äitini Leena eli Minnin mummu. Joo tajusin.... Megaärsyttävää!

Vierailija kirjoitti:

-Juo joka päivä (kyllä, toistan: JOKA PÄIVÄ) 10-12 kaljaa.

-Polttaa joka päivä kaksi askia röökiä.

En mä ole sun kaveri, sä oletat niin....

Avuttomuus.

Yks vanha kaveri ihan toivoton. Saattoi eksyä välillä Kamppi-Rautatieasema ja matkalla koulusta metrolle vielä puolen vuoden jälkeenkin. Saattoi esittää hämmentynyttä, availla silmiään oikein suuriksi ja kirkkaalla äänellä selittää kuinka ei osaa jotain kunnes joku auttoi asiassa. Erityisesti kaveripojat. 

Mun kanssa hengeillessa puheääni noin oktaavia matalampi.

Kertoo todella yksityiskohtaisesti seksielämästään. Sitten olettaa, että itse kerron myös, ja pettyy kun en halua. Ei kauheasti kiinnostaisi kuunnella.

Ystäväni kulkee ympäriinsä vanhat viiltelyarvet näkyen. Äärettömän noloa kun ikää jo 30 vuotta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä pienet asiat ystävässäsi järkyttävät/hämmentävät sinua? Pureskeleeko ystäväsi avoimesti varpaankynsiään? Hukkaako hän lainaamasi tavarat? Selittääkö hän samat asiat sataan kertaan? Kerätään kokemuksia tänne. Yläpeukku = ärsyttäisi minuakin, alapeukku = ei ärsyttäisi minua. Ap aloittaa.

Opiskeluajoilta tuttu ystäväni tuli ensimmäistä kertaa vuosiin käymään luonani ja viipyi pari päivää. Yllätyin siitä, miten ystäväni odotti passaamista eikä laittanut tikkuakaan ristiin vaikka pyysin osallistumaan esimerkiksi yhteisten astioiden tiskaamiseen jne. Jos itse olen vieraana jossain, kysyn kyllä voinko jotenkin auttaa esim. aamupalan laitossa tms. Kun pyysin apua ruoanlaiton kanssa ja pyysin ystävääni ruotimaan kypsän uunilohen (josta sitten valmistaisin kastiketta), hän meni vakavaksi ja sanoi, ettei ole koskaan ruotinut uunilohta. Järkytyin, sillä ainakin mulle kypsän kalan ruotiminen (siis ihan sellaisen jo pitkälle käsitellyn) on aika perustaito...(varsinkin kun ystäväni on lähemmäs kolmekymppinen).

Ei kalan ruotiminen ole mikään perustaito. Mun mielestäni ruotiminen tarkoittaa jonkin asian pohdiskelua syvällisesti. Ilmeisesti kalan "liha" irroitetaan ruodoista? Ikinä en ole sellaista tehnyt muuten paitsi syödessäni.

T. Lähes nelikymppinen nainen

Sanan "ruotia" alkuperäinen merkitys on juuri tuo, että oletaan ruodot pois jostain. Vastaavasti: kuoria = ottaa kuoret pois jostain.

Pettää miestään puolituntemattomien tyyppien kanssa aika kevyin mielin koska "kaipaa elämäänsä intohimoa ja spontaaniutta ja sitä että kehot janoavat toisiaan..." Välillä jakaa liikaakin tietoa näistä eskapadeistaan, välillä valehtelee ettei mitään ole tietyn henkilön kanssa tapahtunut, kunnes myöhemmin sydänsuruisena paljastaa miehen jätettyä että kyllähän heillä oli yhtä ja toista. Tätä salaelämän elämistä en hänessä vain ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni kulkee ympäriinsä vanhat viiltelyarvet näkyen. Äärettömän noloa kun ikää jo 30 vuotta..

Minkäs niille voi, kun iho ei anna anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on ihmisenä ihana. Todella hyvä työssään, hyvät suhteet lapsiin , kaunis, on asunut Pariisissa teininä, tehnyt mallin töitä, mutta kaikki suhteet ovat huonoja.

On ollut 3 krt naimisissa, jokainen mies on pettänyt häntä.

Nyt täyttää 50 v, on vuoden asunut lasten kanssa, ei treffejä, vain lapset ja työ ja nyt miettii treffejä.

Ihmisellä on kaikki edellytykset löytää täydellinen mies ja silti rakastuu aina renttuihin,

No moikka vaan sinullekin. Kukahan siellä mahtaa kirjoitella tällaista? 

Ystäväni ei osaa olla hetkeäkään yksin. Yleensä aina on joku mies kierroksessa, kuka vaan kelpaa kunhan ei yksin tarvitse olla. Jos ei satu hetkeen olemaan miestä, niin sitten pakonomainen tarve saada joku kaveri aina kylään tai tunkee itsensä kavereilleen. Häntä ilmeisesti todella ahdistaa olla kotonaan yksin, tarvii aina seuraa.

Työkaverini röyhtäilee avoimesti. Muuten on ihan normaali ja fiksu ihminen, mutta lounaalla ja kahvitauoilla röyhtäilee paljon eikä ilmeisesti tajua olevansa ällöttävä ja epäkohtelias.

Ex-ystäväni oli parisuhdeasioissa moderni ja sanoi olevansa sataprosenttisesti feministi. Tästä huolimatta hän oli myös sitä mieltä, että lapsia pitää hankkia ja kaikkien - varsinkin naisten - on pakko haluta lapsia. Ex juurikin sen takia, etten enää jaksanut sitä maanista lapsentekovouhkaamista.

Maaninen autokateus. Aina pitää itsellä olla kaikista uusin, hienoin ja kallein. Vahtaa ja kommentoi jatkuvasti muiden autoja ja melkein suuttuu, jos jollain toisella on hänen autoaan parempi auto. Muuten on oikeasti tervejärkinen ja rauhallinen ihminen, vaikkei tästä uskoisi. Miten autot voivatkin herättää noin paljon tunteita?

Vahingoniloisuus. Nyt vähän etäiseksi jo jäänyt kaveri oli suunnilleen sitä mieltä, että kaverit on hänelle jotain pellejä joiden vastoinkäymiset on vain hupijuttuja. Tai sitten ei vain osaa olla myötätuntoinen.

Esim. Kun aloin kertoa, että -Hitto, ku viime yönä nukuin vaan kolme tuntia..., niin kaveri kiekaisi HAHAHAHA!!!!! ennen, kuin ehdin sanoa lausetta tuon pidemmälle.

Kerran hän kiilasi pyörällä eteeni, jonka seurauksena törmäsin häneen ja kaaduin asfaltille. Siinä kirosin ja manasin kivusta ja kaveri nauroi kippurassa ja otti minusta videota ja torui leikkimielisesti kielenkäyttöäni (on uskovainen, eikä pidä kiroilusta). (Tosin nauru vaihtui itkuun ja mykkäkouluun, kun annoin hänelle turpaan ylös noustuani)

Myös video- tai lautapelejä pelatessamme heläyttää raikuvat pilkkanaurut, jos häviän hänelle.

Ja tätä vahingoniloaan hän pitää ainoastaan hyväntahtoisena tunnelman keventämisenä ja läpän heittona.

Itselleen kaverini kuitenkaan ei todellakaan osaa nauraa, ottaa itseensä ihan typeristä asioista ja vääntää itkua nolatessaan itsensä, ei ikinä ns "heittäydy" mihinkään, koska pelkää naurunalaiseksi joutumista.

Ja tosiaan, hän on 20-vuotias, 18v silloin, kuin tapasimme, joten kyseessä ei tosiaan ole mikään imbesilli pikkulikka.

Vierailija kirjoitti:

Kummastelin aikoinaan (ex) kaverini tapaa suhtautua raskauteensa. Ei lopettanut tupakointia, söi todella epäterveellisesti ja joi päivittäin alkoholitonta siideriä. Ei katsellut kaupoista eikä kirppareilta vauvan tarvikkeita. Oli kiinnostunut enemmän omista vaatteistaan kun siitä mitä vauva tarvitsisi. No. Hän lopulta menetti vauvansa koska joutui heti synnyttyään letkuihin. Mutta se tosiaan ihmetytti kun ei tehnyt kuitenkaan mitään etukäteisvalmisteluja eikä hankkinut edes äitiyspakkaustakaan. En sanonut mitään vaikka vihjailin asioista kirppareilla ja kaupoissa käydessämme.

quote]

Joo, pidän pahana epäterveellistä ruokavaliota ja tupakointia raskausaikana, mutta tavaroiden hankkimisella ei ole tavallisesti ihan kamalaa kiirettä. Vauvasta voi tykätä, vaikka kamoja ei haalikaan heti raskaustestin näytettyä positiivista. Minäkin jätin tavaroiden hommaamisen melko viime tinkaan (lopulta jouduin ulkoistamaan hankinnat miehelle, kun jouduin itse vuodelepoon) osittain typerästä taikauskosta. Vielä on sanottava, että pikkuiset potkuhousut eivät muutenkaan herätä mitään erityisiä tunteita minussa. En tykkää vaateshoppailusta, joten en ole erityisen kiinnostunut edes vauvanvaatteista. Ostin silloin ensimmäiset sopuhintaiset perusvaateet muksulle.

Vierailija kirjoitti:

Vahingoniloisuus. Nyt vähän etäiseksi jo jäänyt kaveri oli suunnilleen sitä mieltä, että kaverit on hänelle jotain pellejä joiden vastoinkäymiset on vain hupijuttuja. Tai sitten ei vain osaa olla myötätuntoinen.

Esim. Kun aloin kertoa, että -Hitto, ku viime yönä nukuin vaan kolme tuntia..., niin kaveri kiekaisi HAHAHAHA!!!!! ennen, kuin ehdin sanoa lausetta tuon pidemmälle.

Kerran hän kiilasi pyörällä eteeni, jonka seurauksena törmäsin häneen ja kaaduin asfaltille. Siinä kirosin ja manasin kivusta ja kaveri nauroi kippurassa ja otti minusta videota ja torui leikkimielisesti kielenkäyttöäni (on uskovainen, eikä pidä kiroilusta). (Tosin nauru vaihtui itkuun ja mykkäkouluun, kun annoin hänelle turpaan ylös noustuani)

Myös video- tai lautapelejä pelatessamme heläyttää raikuvat pilkkanaurut, jos häviän hänelle.

Ja tätä vahingoniloaan hän pitää ainoastaan hyväntahtoisena tunnelman keventämisenä ja läpän heittona.

Itselleen kaverini kuitenkaan ei todellakaan osaa nauraa, ottaa itseensä ihan typeristä asioista ja vääntää itkua nolatessaan itsensä, ei ikinä ns "heittäydy" mihinkään, koska pelkää naurunalaiseksi joutumista.

Ja tosiaan, hän on 20-vuotias, 18v silloin, kuin tapasimme, joten kyseessä ei tosiaan ole mikään imbesilli pikkulikka.

Mitä helvettiä?

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni kulkee ympäriinsä vanhat viiltelyarvet näkyen. Äärettömän noloa kun ikää jo 30 vuotta..

Vihaajat vihaa :) itelläni sama tilanne, oon 30 ja siinä 16 vuotiaana yksinäisyys laittoi teiniminän tekemään tyhmiä juttuja. Arvet näkyy jonkin verran, en ole ikinä peitellyt. Elämä on siihen liian lyhyt. Ja silti on hyvä ystäväpiiri ja parisuhde, ei ne arvet maata kaada :)

Suunnittelee vaikka mitä, mutta jahkailee kaikkien asioiden kanssa loputtomiin. Mitään suunniteltua ei siis koskaan tapahdu. On aina myöhässä eikä pysty sopimaan tarkkaa aikaa millekään, "tossa joskus kolmen ja neljän välillä" ja on suorastaan ihme, jos tulee tuolloinkaan neljäksi. Odotuttaa siis aina muita. Muutenkin reagoi kaikkeen hitaasti ja viiveellä. Jaarittelee ja takertuu kaikkeen epäolennaiseen liikaa. En ole pitänyt viime aikoina yhteyttä, koska ärsytykseni sen kun vaan kasvaa kerta kerralta häntä nähdessäni.

Hämmentää kaveri, joka kauppaa verkostomarkkinointituotteitaan jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa. Koskaan en ole mitään ostanut häneltä, ja olen kertonut ettei "huippukivaan tiimiin" mukaan pääseminen todellakaan kiinnosta. Ei vaikutusta. Pystyy pitämään tunnin myyntipuheen niin, ettei häntä saa keskeyttämään, jos ei kävele paikalta pois. Tai saattaa hän jatkaa sittenkin...

Minun ystävä raapii päätään ja työntää sitten sormet suuhun. Syö siis hilsettä!!! Keski-ikäisestä naisesta kyse ja tapa on ilmeisesti ihan arkista hänelle.