Voivatko häät olla rennot? (mieheni ei tahdo naimisiin)
Meillä on mieheni kanssa ristiriitatilanne. Hän suostuisi menemään naimisiin ilman häitä, mutta ei suostu häihin. Minä taas en tahtoisi naimisiin ilman hääjuhlia.
Mieheni perustelee tahtoaan kokemuksellaan siitä, ettei hän ole ollut yksissäkään häissä, joissa vähintään yksi ei olisi ryypännyt holtittomasti tai joissa ei olisi ollut jäykkää tai joissa ei olisi ollut kiusallisia hetkiä toisilleen vieraiden sukulaisten kesken tai joissa ei olisi syntynyt riitoja järjestelyistä esimerkiksi anopin kanssa tai joissa ei olisi ollut typeriä leikkejä tai joissa ei olisi arvosteltu ruokaa.
Hänen mielestään häät on typerä juhla, joka maksaa paljon, mutta on tunnelmaltaan huono ja tuntuu juhlaparistakin enemmän suoritukselta kuin rennolta yhdessäololta ja iloiselta juhlimiselta.
Nyt pitäisi keksiä miehelleni vastaväitteitä. Kertokaa kokemuksia hyvistä häistä.
Kommentit (76)
Parhaat häät joissa olen ollut olivat bile-nyyttäri-opiskelija -juhlat. Pienellä budjetilla, hääparilla kierrätysvaatteet ja lahjaksi joko viiniä/olutta/sidukkaa tai ruokaa yhteiseen pöytään.
Ruuat oli mainiot. Jokaiselle löytyi jotain. Kukaan ei myöskään rohmunnut juomia tai sammunut mihinkään.
Ohjelmana oli pubivisa ja koko porukalle joku ohjattu rivistötanssi ja karaokea loppuillasta.
Silti oli kummalliselta tavalla koko ajan hääjuhlamainen olo. Ei mitenkään halpisolo.
Ja morsiammella oli päässään kruunu kun tiaraa ei löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei leikkejä!!!!!!!!! Ne juuri on kauhistus.
Ei kaasoja ja bestmaneja, jos toinen ei halua hässääkää ja isoja prinsessahäitä.
Kaasot ja bestmanit tai vastaavat nyt on vähän pakollisia kun tulee sen sata henkeä paikalle. Ainakin osa järjestelyistä juhlan aikana täytyy delekoida ja kaaso ja bestman nyt on se perinteinen ja kaikkien tietämä tapa. Näin vieraat tietää keltä kysyä juhlan kulusta jne. Rentoa tunnelmaa kyllä luo kun hääpari itse puhuu vieraille eikä ole suureellista seremoniamestaria. Sata ihmistä samassa paikassa on vaan liikaa häslinkiä hääparin hoitaa yksin.
Mies on oikeassa. Olen kymmenissä häissä ollut ja asia on juurikin noin. Toinen, mielestäni tärkeämpi kysymys on, että miksi painostaa halutonta miestä hääjuhliin? Eikö se sitoutuminen ole tärkeämpää? Menette kahdestaan vaikka matkalle. Se naimisiin meno on kuitenkin ihan ja vai kahden ihmisen välinen asia. Miksi et suostu näkemään miehesi kantaa asiaan?
Mies "suostuisi menemään" ap:n kanssa naimisiin? Kuulostaa puolittain vastahakoiselta sulholta. Lähtisin siitä, että päättäkää, haluatteko molemmat oikeasti avioliittoon keskenänne.
Mitä taas häihin tulee, voitte myös ns. karata vihille, eli viettää sen hääseremonian kahdestaan tai parin läheisemmän ihmisen kanssa. Halpaa, eikä vaadi jäykistelyä, mutta jää kauniita kuvia ja muistoja. Netistä löytyy vinkkejä hakusanalla eloping.
Hääjuhla on hääparin ITSENSÄ päätettävissä millaiset pitää, juhlat voi esimerkiksi olla:
1. Grillipippalot mökillä
2. Ne kamalat pönötysjuhlat
3. Käytte syömässä kivassa ravintolassa ja siitä esimerkiksi yökerhoon yms.
4. Puutarhajuhlat kotona
5. Grillijuhlat kotona.
6. Tähän joku oma idea.
Luulen, että mies tietää tämän, mutta ei vain halua naimisiin kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että mies ei halua naimisiin ylipäätään.
Kyllä hän suostuisi menemään naimisiin vaikka heti, mutta ei halua juhlia.
Meidän naimisiinmenoa juhlittiin lähimpien ystävien ja sukulaisten kanssa mökillä grillaten, saunoen, juoden, uiden, kalastaen ja olipa sisko leipaissut kakunkin. Tämä minun toimesta kun en osaa "prinsessaleikkejä" ja vihaan pönötysjuhlia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että mies ei halua naimisiin ylipäätään.
Kyllä hän suostuisi menemään naimisiin vaikka heti, mutta ei halua juhlia.
Haluatko sinä todella naimisiin miehen kanssa, joka Suostuu siihen kanssasi, mutta ei voi tulla yhtään vadtaan häöjuhlassa, jos se on sinulle todella tärkeä elämänmittainen unelma? Mahtaa olla mukava elämä ja aikuismaisia kompromisseja edessä muissakin asioissa. Not. Jos saatte lapsia, niin varaudu hoitamaan ne yksinhuoltajana jne.
Etsi mies jostain muualta kuin wt-ryyppy-ja-rähjäyspiireistä niin saat asialliset häät.
Ihanissa häissä olin viime kesänä, pariskunnan kotona, vihittiin takapihalla puutarhassa, tuolit aseteltuna kauniisti terassille. Juhlat oli pihalla, pieni lava jossa sai tanssia. Kitaristi ja laulaja, joilta tuli hyvin monenlaista kappaletta, jossain vaiheessa hakivat netistä nuotteja (sointuja kitaralle) kun joku kävi pyytämässä jotain tiettyä kappaletta. Varsinaisia ohjelmanumeroita ei ollut, ainoastaan yllätyksenä morsiamelle (musiikinopettajalle) oli mies käynyt laulutunneilla ja lauloi vaimolleen "heidän kappaleensa". Pihalla syötiin, onneksi keli oli hieno. Ihmisiä ehkä 40. Alkumaljat ja loppuillasta sai siideriä, lonkeroa tai kaljaa. Mielestäni tosi rennot häät, eikä kukaan juonut itseänsä känniin, siihen kyllä oli mahdollisuus. Valokuvaajan olivat tilanneet, häävieraista otettiin yksitellen/pareittain/perheittän kauniit kuvat kauniilla maisemalla. Olen ollut myös häissä, jossa vieraita oli 450, huh huh.. Jos ei kiinnosta "vieraiden edessä vihkiminen" niin maistraattiin, ja kakkukahveille pieni porukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että mies ei halua naimisiin ylipäätään.
Kyllä hän suostuisi menemään naimisiin vaikka heti, mutta ei halua juhlia.
Haluatko sinä todella naimisiin miehen kanssa, joka Suostuu siihen kanssasi, mutta ei voi tulla yhtään vadtaan häöjuhlassa, jos se on sinulle todella tärkeä elämänmittainen unelma? Mahtaa olla mukava elämä ja aikuismaisia kompromisseja edessä muissakin asioissa. Not. Jos saatte lapsia, niin varaudu hoitamaan ne yksinhuoltajana jne.
No pirttihirmut päätyvät usein yhäreiksi, päsmäröitkö ja nalkutitko sinäkin miehesi elämästäsi?
Jos päädytte ns. perinteisiin häihin, niin lue läpi kaikki av:n "karseimmat häät" -ketjut mitä löydät.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4368295/ketju/paskimmat_tai_epaonnistune…;
Tuosta voi aloittaa ja olla tekemättä ainakaan yleisimpiä virheitä.
Tietysti häät voivat olla rennot. Pidätte just semmoset juhlat kuin itsestä tuntuu. Vieraatkin voitte miettiä sen mukaan kuka nyt varmasti ainakin osaa käyttäytyä, jos tuntuu että lähipiirissä on tyyppejä joilta lähtee lapasesta. Ihan on teistä itsestänne kiinni. Mitäs jos kysyisit ihan mieheltäsi, millaiset juhlat olisivat hänen mielestään OK?
Vierailija kirjoitti:
Käykää maistraatissa ja pyytäkää läheisimmät katsomaan.
Sitten järjestättekotonannegrillibileet. Makkaraa, lihaa, vartaita, parisalaattia, patonkeja ja muutama levite.
Tämän päälle täytekakku ja kahvit.
Suostuu varmasti.
Älkää vaan unohtako tarjoilusta raikkaita voileipiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että mies ei halua naimisiin ylipäätään.
Kyllä hän suostuisi menemään naimisiin vaikka heti, mutta ei halua juhlia.
Haluatko sinä todella naimisiin miehen kanssa, joka Suostuu siihen kanssasi, mutta ei voi tulla yhtään vadtaan häöjuhlassa, jos se on sinulle todella tärkeä elämänmittainen unelma? Mahtaa olla mukava elämä ja aikuismaisia kompromisseja edessä muissakin asioissa. Not. Jos saatte lapsia, niin varaudu hoitamaan ne yksinhuoltajana jne.
Siis mitä hittoa? Jos parisuhde muuten on hyvä, miksi jotkut häät nyt olisivat sitten se kynnyskysymys? Ymmärrän täysin ettei mies halua häitä, jos käsittää häät jonain valtavina pönötysjuhlina (mitä ne suurimmaksi osaksi ovatkin). Se ei kerro mitään miehen kyvystä toimia parisuhteessa.
Ylipäätään en ymmärrä miten HÄÄT ovat jollekin "todella tärkeä elämänmittainen unelma". Eikös ennemminkin juuri toimivan parisuhteen pitäisi sitä olla?
Mitä jos tilanne olisi toisinpäin, ja mies yrittäisi painostaa naista juhlimaan yhteistä päivää tavalla, joka vain ahdistaisi naista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti mies ei ole 100% mukana parisuhteessa. Hän ei halua naimisiin koska odottaa että löytää jostain paremman. Rakastaako mies sinua oikeasti?
Kaikki ihmiset ei eivät HALUA naimisiin,vaikka RAKASTAVAT puolisoaan.Miksi tätä on joidenkin vaikea ymmärtää?
Jos todella rakastaa ja on pitkään ollut parisuhteessa, niin ei pitäisi olla mitään tekosyitä olla menemättä naimisiin. Naiset aina keksii näitä, miten puolustella jos mies ei kosi. :) Todennäköisesti mies silloin odottaa parempaa ja on kanssasi mukavuudenhalusta, koska hänelle parisuhde on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin yksinolo.
Jos todella rakastaa ja on pitkään ollut parisuhteessa, niin ei pitäisi olla mitään tekosyitä mennä naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Pidätte pienet häät ilman turhia hörhötyksiä ja koristeluja, vaikka mökillä tai ravintolaillallisen merkeissä.
Niinpä. :) Ihanat, kauniit, rennot häät saa juuri noin. Pääasia että ne ovat parin näköiset, niin siitä todella tulee elämänne onnellisin päivä.
Pönötysjuhlista puhuu wt-porukka jolle "juhliminen" on sitä, että ryypätään verkkarit jalassa. Miehet ei edes omista pukua.
Leikkejä on myötähäpeä katsoakin. Samalla saa pelätä, että kumminkin seuraaavaksi tulee joku supertyperä "kiva" juttu, johon pakotetaan. Myös siksi leikkejä seuraa kauhulla.