Onko ihan asiallista lopettaa pitkä avioliitto yksipuolisesti ilmoitusluontoisena asiana puolisolle?
Jos yhteiseloa ja naimisissaoloa on kestänyt vajaa 20 vuotta ja yhteiselo ollut melko normaalia (ei alkoholinkäyttöä eikä väkivaltaa). Mielipiteitä? Vai pitäisikö asiasta keskustella ja keskustella ja keskustella ja antaa vielä mahdollisuus.
Onko raukkamaista, jos toinen vain töksäyttää että haluaa erota eikä anna toiselle mitään mahdollisuuksia. Että toinen on sen mielessään jo käynyt läpi ja sitten vain lähtee siltä istumalta, kun niin päättää.
Ja on vielä pieniä lapsiakin perheessä.
Kommentit (27)
Ei kai sille mitään oikeaa ja asiallista tekotapaa ole. Erolle siis.
Ja olisit kuunnellut jo aiemmin, ei nämä ihan oikeasti puskista tule.
Lähtikö sulta nyt kokki ja siivooja?
Tuossa vaiheessa lähtijä on jo päättänyt lähteä, ei siinä puheet ja terapiat auta. Kamala tilanne jätetylle, koska hänellä vasta alkaa se prosessi,jonka toinen kävi jo läpi turvallisesti avioliitossa, jätetty joutuu käymään saman yksin.
Ei ole asiallista, koska asiallista on puhua puolisolle jo siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran käväisee mielessä,että tässä nyt jokin tökkii.
Itse haluaisin yrittää keskustelua ja parisuhdeterapiaa ennen lapsiperheen rikkomista. Mutta jos olet se jätetty, niin ei, sinulla ei ole mitään mahdollisuutta pakottaa toista yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluaisin yrittää keskustelua ja parisuhdeterapiaa ennen lapsiperheen rikkomista. Mutta jos olet se jätetty, niin ei, sinulla ei ole mitään mahdollisuutta pakottaa toista yrittämään.
Aina voi pyytää (ei vaatia). Moni sanoo, että haluaa vielä keskustella ym., mutta ei oikeasti tee mitään muutosta niihin asioihin, jotka tuottaa sitä hankausta ja närää. Pitää olla aidosti myös valmis muuttamaan omaa käytöstä ja tapoja. Tehdä se myös.
Mutta jos toinen on jo lähtenyt, niin ehkä olisi pitänyt kuulla ne kerrat, kun toinen on yrittänyt puhua asiasta?
.
Itse suostuin uudelleen yrittämiseen, mutta kun toinen palautui parissa kuukaudessa samoihin vanhoihin toimintamalleihinsa, niin yhtä tyhjän kanssa. Sama kun olisi lähtenyt - tai parempi - jo sillä ekalla kerralla. Toinen ei kuullut esityksiäni keskustelusta, muutostarpeesta. Pari vuotta mietin ennenkuin lähdin.
Lähtijä ei ole koskaan ollut mikään puhuja.
On siis ihan ok tuosta noin vain lähteä, kun ei ole koskaan aiemmin kumpikaan puhunut eron mahdollisuudesta sanallakaan. Ei sanallakaan koskaan. Ja sitten yhtäkkiä lähdetään yksipuolisella ilmoituksella. Reilua?
Exä lähti aikanaan noin. Yhtenä keskiviikkona totesi, että ei ole enää onnellinen, ei ole syytä jatkaa. Siinä minä jäin yksin 3v:n kanssa pärjäämään. Minä olin se,joka myi asunnon (lähtijä oli sitä mieltä, että voin asua siinä, minulla vain ei ollut varaa maksaa kuukaudessa lainaa saman verran kuin kaksi maksajaa olisi maksanut) ja hankki lapselle uuden hoitopaikan (vuoropäiväkotiin, isä kun ei enää voinut olla mukana kuvioissa, koska oli kiire tavoitella sitä onnea) ja minä olin se, joka järjesti kaikki käytännön asiat. Muussa tapauksessa olisi vanhan asunnon vakuutukset edelleen voimassa, ei mies olisi viitsinyt edes niitä katkaista jne.
Tehtiin yhteishuoltosopimus,mutta mies ei muutaman kuukauden kuluttua enää ennättänyt tapaamaan lasta, käytännössä isovanhemmat otti isän paikan. Samassa kaupungissa asuttiin, mutta lapselle ei ollut aikaa.
Kaikki muuttui,kun lapsi oli koulussa ja isä tajusi, että hemmetti, sehän harrastaa ihan kivaa lajia ja hän voisi olla porukan valmentaja. Lapsi vaihtoi samantien urheiluseuraa, ei halunnut olla isän kanssa tekemisissä. Ja se oli sitten minun vikani,minä olin tehnyt kaikkeni, ettei lapsi haluaisi olla isänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Exä lähti aikanaan noin. Yhtenä keskiviikkona totesi, että ei ole enää onnellinen, ei ole syytä jatkaa. Siinä minä jäin yksin 3v:n kanssa pärjäämään. Minä olin se,joka myi asunnon (lähtijä oli sitä mieltä, että voin asua siinä, minulla vain ei ollut varaa maksaa kuukaudessa lainaa saman verran kuin kaksi maksajaa olisi maksanut) ja hankki lapselle uuden hoitopaikan (vuoropäiväkotiin, isä kun ei enää voinut olla mukana kuvioissa, koska oli kiire tavoitella sitä onnea) ja minä olin se, joka järjesti kaikki käytännön asiat. Muussa tapauksessa olisi vanhan asunnon vakuutukset edelleen voimassa, ei mies olisi viitsinyt edes niitä katkaista jne.
Tehtiin yhteishuoltosopimus,mutta mies ei muutaman kuukauden kuluttua enää ennättänyt tapaamaan lasta, käytännössä isovanhemmat otti isän paikan. Samassa kaupungissa asuttiin, mutta lapselle ei ollut aikaa.
Kaikki muuttui,kun lapsi oli koulussa ja isä tajusi, että hemmetti, sehän harrastaa ihan kivaa lajia ja hän voisi olla porukan valmentaja. Lapsi vaihtoi samantien urheiluseuraa, ei halunnut olla isän kanssa tekemisissä. Ja se oli sitten minun vikani,minä olin tehnyt kaikkeni, ettei lapsi haluaisi olla isänsä kanssa.
Oliko miehellä jättöhetkellä jo uusi?
Miten reagoit tuohon ilmoitukseen? Pyysitkö, että yritätte vielä vai annoitko saman tien mennä?
Loppujen lopuksi meistä jokainen on vastuussa itsestään, jos itselleen on tehnyt selväksi, että ei nykyistä elämäänsä halua elää ei siinä muu auta kuin ilmoittaa että esim. haluaa eron.
Parempi kertoa kuin olla kertomatta. Ex ei puhunut mulle kun haki eron.
Kuinka pitkään sitten pitäisi keskustella? Erossahan harvoin on mitään ihanne ratkaisua, mutta kerrasta poikki lienee jokaisen kannalta se parempi vaihtoehto, kuin käydä niitä katkeruuden höttöön perustavia paikoillaan polkevia keskustelua kuinka toinen ei enää rakasta. Tuski tilanteessa mitään rakentavaa keskustelua saa aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
On siis ihan ok tuosta noin vain lähteä, kun ei ole koskaan aiemmin kumpikaan puhunut eron mahdollisuudesta sanallakaan. Ei sanallakaan koskaan. Ja sitten yhtäkkiä lähdetään yksipuolisella ilmoituksella. Reilua?
Tai sitten se lähtijä on jo pitkänkin ajan kertonut asioista, jotka eivät hänestä toimi tai joihin ei ole tyytyväinen. Useinhan kuulee varsinkin miesten valittavan, että nainen nalkuttaa. Eli nainen kertoo useasti kuinka häntä häiritsee esim. se ettei mies osallistu kotitöihin. Mies antaa tämän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yhtenä päivänä nainen ilmoittaa haluavansa avioeron ja miehelle tämä tulee aivan puskista! Ei mitään ennakkovaroitusta! Meillä oli kaikki niin hyvin! Nainen on tosin pahimmillaan vuosikaudet kertonut olevansa johonkin tyytymätön, mutta puoliso jättää tämän kaiken huomiotta.
Kohteliaisuus ja toisen arvostaminen/kunnioittaminen on vanhanaikaista ja yliarvostettua monikulttuurisessa suomessa vuonna 2017
Jos siihen pisteeseen ollaan tultu niin kyllä kaikki on jo sanottu ja tehty + päätetty joten se on vaan hyvästien paikka.
Vierailija kirjoitti:
On siis ihan ok tuosta noin vain lähteä, kun ei ole koskaan aiemmin kumpikaan puhunut eron mahdollisuudesta sanallakaan. Ei sanallakaan koskaan. Ja sitten yhtäkkiä lähdetään yksipuolisella ilmoituksella. Reilua?
Olisiko sitten reilua "vaatia" toista jäämään suhteeseen? Voihan se mies toki jäädä jos on reilu jätkä, mutta mitä sellaisella miehellä tekee? Elämä ei vaan ole reilua, jossa kaikki menee tismalleen oikein.
Vierailija kirjoitti:
Kohteliaisuus ja toisen arvostaminen/kunnioittaminen on vanhanaikaista ja yliarvostettua monikulttuurisessa suomessa vuonna 2017
Jos siihen pisteeseen ollaan tultu niin kyllä kaikki on jo sanottu ja tehty + päätetty joten se on vaan hyvästien paikka.
Kohteliaisuus ja toisen arvostaminen/kunnioittaminen on kahden kauppaa. Tuskin kukaan lähtee kevyin perustein suhteesta, jossa ollaan kohteliaita, kunnioitetaan ja arvostetaan.
Asiallisuus on makuasia, mutta tosi tahditonta se on!
Vierailija kirjoitti:
On siis ihan ok tuosta noin vain lähteä, kun ei ole koskaan aiemmin kumpikaan puhunut eron mahdollisuudesta sanallakaan. Ei sanallakaan koskaan. Ja sitten yhtäkkiä lähdetään yksipuolisella ilmoituksella. Reilua?
Tai sitten vaan se lähtijä ei ole saanut ääntään kuuluville.
Antaa mahdollisuus mille? Jos ei rakasta toista, ei voi jatkaa yhdessä.