Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät jättänyt ystävä? Ilman mitään selitystä?
09.05.2017 |
Minut on vuosien varrella ehkä noin kymmenen ystävää jättänyt. Ilman mitään selityksiä. Yhtäkkiä vaan eräs heistä ei enää vastannut puheluihin, eräs ei ollut kadulla vastaantullessa huomaavinaankaan (tapahtui muutamankin kerran) ja erään kanssa oli kummallinen lounastapaaminen. Ystävä itse ehdotti että olisi kiva nähdä pitkästä aikaa ja kun nähtiin, niin ystävä ei suurinpiirtein katsonut silmiin lainkaan, ei kysynyt kuulumisia, puhui ylimalkaisesti omista asioistaan, ja käyttäytyi kaikinpuolin kummallisesti. Kun tuli aika lähteä, niin silloin katsoi ensimmäistä kertaa silmiin. Se tuntui lopulliselta hyvästiltä ja sitähän se sitten olikin.
Eräs toinen taas ehdotti niinikään itse kahvittelua ja kun tekstaisin takaisin, että sopii, oisko hänellä ehdotuksia minne mentäisi, niin vastausta ei koskaan kuulunut ja siihen se yhteydenpito jäi. Sitten on pari näitä klassisia Facebookista poistamisia.
En tiedä mikä minussa on vialla, vai onko se vaan ajan henki, että pitkäaikaisenkin ystävän voi noin vaan hylätä.
Onko teille tapahtunut samaa?
Kommentit (38)
On monestikkin. Tai lähinnä vain ystävyys kuihtunut pois kun ei olla nähty usein. Itse olen ollut syypää myös.
Just jätin oman ystäväni, koska käyttäytyi erittäin tokerösti itse sitä edes tajuamatta. Jos on noin itsekäs ihminen, ettei edes tajua että käyttäytyi tökerösti tuossa tilanteessa ajatellen vain itseään, en kaipaa sellaista ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tunnustan tehneeni yhdelle pitkäaikaiselle ystävälleni niin, että olen pyrkinyt pikkuhiljakseen erottautumaan hänestä lopullisesti.
Olen tehnyt todellakin oharit sovituista tapaamisistamme viime tingassa tekosyyn varjolla.
En vaan enää kaipaa kyseisen ystävän seuraa. Hänen elämän kuvionsa ovat aivan eri planeetalta kuin minun, sillä hänellä ei ole omia lapsia, eikä mitään muuta kuin työnsä ja taloudellisesti sekä muutenkin ystävääni hyväksikäyttävä miehensä.
Minä näin 5 vuiden ajan parin viikon- parin kk:n välein herttaista ystävääni, kyläilimme vuorotellen, herkuttelimme, teimme pikku matkoja, molemmilla samanikäinen lapsi, minulla myös mies.
Hän stressasi naapureitaan, joiden elämää ei hyväksynyt: meidän ikäisiämme naisia, joivat, mölysivät ja polttivat, lapset rajattomia häiriköitä. Meillä oli aina henkeviä keskusteluja ja ymmärsimme toisiamme. Tai niin minä luulin.
Kunnes...
Tapasimme sattumalta seuramatkalla, molemmilla lapsi mukana. Olin juuri menossa juttelemaan hänelle, kun huomasin hänen käytöksessään jotain outoa.
Hän istui bussissa selkä jäykkänä, oli kääntänyt päänsä ikkunaanpäin hankalan näköisesti. Ystäväni tuijotti tiiviisti ikkunaan vihaisen näköisenä, lapsensa mulkaisi meitä.
Pelästyin ja menin ohi. Perillä kohteessa hän purjehti vauhdilla ohitsemme stressaantuneen näköisenä, mulkoili vain vihaisesti.
Ihan kuin hän olisi joku toinen.
Mitään sanomista ei ollut, päinvastoin. Olimme juuri viestitelleet toisillemme ja toivottaneet hyvää kevättä.
Samassa tajusin:
hän vastasi viestiini viiveellä, koska ei enää kuulemma käyttänyt sitä liittymää. Antoi uuden numeronsa viestissä. Oma-alotteisesti hän ei olisi ilmoitellut uutta numeroa.
Hämmentyneenä poistin hänen numeronsa, enkä ole sen koommin ottanut yhteyttä. Hän on nykyään fb-kaveri näiden vihaamiensa naapurien kanssa, vaikka omat elämänarvot ovat vastakkaisia. Minua hän ei ole pyytänyt kaveriksi.
En tiedä mitä välillämme oikein tapahtui.
En ainakaan viestittele tai soita kenellekään liikaa, olen todella niukka ja hienovarainen niissä asioissa. Kylästä poistun tunnissa, ellei asunnonhaltija pyydä jäämään.
Mulla oli "ystävä" jolle oli käynyt useamman kerran samoin kun sinulle, ja jonhon myös ite lakkasin pitämästä yhteyttä. Kyseinen tyyppi saattoi suuttua ihan pienistä asioista ja suuttuneena haukkui tosi rajusti selän takana, sitten lepyttyään otti yhteyttä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä myös oli erittäin epäluotettava ja juoruili kaikkien asioita kaikille. Hänelle oli asioista sanottu mutta kun häntä vähääkään kritisoitiin alkoi taas tuo mykkäkoulu ja haukkuminen. Hän ei nähnyt käytöksessään mitään vikaa, kai oikeutti sen jotenkin taikka luuli että muut ihmiset käyttäytyvät samalla tavalla, itse veikkaan että kyseessä oli oikeasti narsisti, kenestäkään muusta en ole tuota epäillyt.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on "ystäviä", jotka voivat olla vastaamatta puheluihini, viesteihini ja perua tapaamisia ihan viime tingassa erilaisiin syihin vedoten.
Tällaisen "oharin" jälkeen jätän aina itse ottamatta yhteyttä ja annan asian olla, kunnes "ystävä" taas ottaa yhteyttä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ja yleensä itse suostun esim. ehdotettuun tapaamiseen. Tällaisen tapaamisen jälkeen kun otan yhteyttä voi olla, ettei taas viestiini tai puheluuni ei vastata.Ajoittain olen ihan ärsyyntynyt ja surullinen asian suhteen, mutta en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä?
Toisaalta näiden ihmisten kanssa on mukavaa, että olen ajatellut että tää on nyt sit näin, että mennään sitten heidän ehdoilla. Toisaalta olen miettinyt, että pitäisi toimia samalla lailla, mutta en vaan edes kehtaisi/haluaisi olla vastaamatta viestiin tai puheluun, koska itsestäni ainakin se tuntuu tosi ikävältä.
En ymmärrä, miksi et vain ota asiaa puheeksi? Tuollainen että rupeat käyttäytymään samalla tavalla yms muu vihjailu saattaa vain hämmentää ja sekoittaa tilannetta entisestään. Samoin asiasta raivoaminen. Ota asia rauhallisesti puheeksi kun näette, kerro että sinusta tuntuu pahalta tuo käytös, ehkä ystäväsi ei ymmärrä omaa käytöstään jos hänelle ei ole siitä sanottu. Ja painotan vielä ettei asiasta huutaminen ole keskustelua, ottakaa mieltä painavat asiat aina mahdollisimman ystävällisesti esille niin saatte myös ystävällistä kohtelua takaisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma että et ole tehnyt jotain? Minulla oli eräs kaveri johon tympäännyin kun hän loukkasi minua jatkuvasti. Puhui omasta mielestään vaan suoraan,mutta minusta se oli selittelyä käytöstapojen ja sosiaalisen älyn puutteelle. Hän on myös hyvin kaksinaamainen,enkä halua sellaisia ihmisiä elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma että et ole tehnyt jotain? Minulla oli eräs kaveri johon tympäännyin kun hän loukkasi minua jatkuvasti. Puhui omasta mielestään vaan suoraan,mutta minusta se oli selittelyä käytöstapojen ja sosiaalisen älyn puutteelle. Hän on myös hyvin kaksinaamainen,enkä halua sellaisia ihmisiä elämääni.
Tämä. Olen myös jättänyt yhden ystävän, joka kritisoi minua jatkuvasti. Jos taas itse en myötäillyt häntä kaikessa, hän loukkaantui ja laittoi syyllistäviä pitkiä viestejä. Kehua olisi myös pitänyt jatkuvasti. Käytöksen taustalla saattoi olla huono itsetunto, mutta ei tuollaista siitä huolimatta tarvitse sietää. Aika moni ystävä hänet onkin hylännyt tässä vuosien aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin ystävän, joka oli aiemmin kuin sisko minulle. Olemme sukulaisia ja hän on myös lapseni kummi. Etääntyminen alkoi, ironista kyllä siinä vaiheessa, kun hänkin tuli äidiksi, eli meillä olisi pitkästä aikaa ollut sama elämäntilanne. Viesteihin tai kyläilykutsuihin ei nykyään tule enää mitään vastausta, eikä hän ole yhteydessä kummilapseensa. Kun hän menetti äitinsä, en saanut tietää hautajaisista, vaikka paikalla oli muita sukulaisia. Tuntui pahalta ja jotenkin nololta jäädä ulkopuoliseksi tilanteessa, jossa olisin halunnut auttaa ja osoittaa välittämistäni ja tukea tälle ihmiselle, joka on ollut minulle hyvin rakas ja tärkeä.
Pahinta on ollut suru ja häpeä, jota ystävän torjunta on tuottanut: kuvittelen olevani vastuussa käytöksestä, jonka syistä minulla ei oikeasti ole mitään hajua. Hylkääminen satuttaa kovasti.
On käynyt juuri noin. En ymmärrä mikä kaverilleni tuli. En tiedä olenko loukannut vai mikä mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin näen että kaveri jonka sinänsä jutut eivät enään kiinnosta koska ne ovat luokkaa "sisko, veli ja velin naisystävä teki sitä ja tätä" Olin isää auttamassa. No hei onko sulla muuta elämää kun se oma neljän seinän sisällä pyörivä ankea elämä jota olen nyt kuunnellut liki 10 vuotta putkeen. Toki jotkut asiat ihan mielenkiintoisia mutta lisäksi että kukaan näistä muista perheenjäsenistä ei tykkää minusta tuntuu liki mustasukkaisuudelta koska heille en ole tehnyt mitään enkä todellakaan heidän paikkaansa ole viemässä. Mutta aina jos tapaan ystävää niin joku soittaa perheenjäsenistä tai puhelimessa lähetetään viestiä plaaaaa... että joo haluisin sen ystävän enkä sitä koko perhettä. Olen pahoillani mutta jos elämä pyörii pelkästään perheen ympärillä niin lopulta haluat siitä pakoon ja nopeasti jossain kohtaa. Itse olin myös osa sitä kohtaa ystävän elämässä joten sain myös paskan niskaan siitä että olen johtanut tämän ystävän pahoille teille. Ilman minua siis koko perhe voi erityisen hyvin. Sitten ystävä kysyy vielä "miksi et halua enään olla minun kanssani tekemisissä" .... Mietitääs? Olet minulle tärkeä mutta niin tärkeä että en halua koko perhettäsi perääni ja haluan aitoja ystäviä enkä mitään ihmisiä jotka puukottavat ja alistavat minua. Olen hieno tyyppi ja ansaitsen myös sellaisia ihmisiä ympärilleni jotka minua ymmärtää oikein. Sitten kun tiedät miksi olin elämässäsi niin voin ehkä haluta nähdä mutta on se vaikeaa kun syytetään asioista jotka eivät pidä paikkaansa ja joista itken kotona päivätolkulla hyväntahtoisuudestani. Yksi vastaan koko muu suku on minusta jo aika traagista.
Minä itse olen noin tehnyt. Haluan syrjäytyä kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei noin suorasti olla jätetty mutta enemmänkin niin, että yhteydenpito on loppunut heidän puoleltaan ja olen ollut se ainoa aktiivinen osapuoli. Sen jälkeen kun itsekin lopetin yhteydenpidon ei ole kaverista kuulunut. Toinen tapaus oli sellainen, joka antoi olettaa että haluaisi nähdä, mutta joka kerta kun yritin ehdottaa jotain oli hänellä aina töitä. Silti facebookkiin ja instagramiin postailee kyllä milloin mitäkin kun on yhtäkkiä ollutkin vapaapäiviä...
Minulla on myös ollut tällainen kaveri, joka antaa olettaa että haluaisi nähdä, ja olemme tavanneetkin, mutta ainoastaan minun aloitteestani. Erotessa hän sanoo aina että oli kiva nähdä, ja tavataan taas, mutta ei itse ota koskaan yhteyttä. Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että hän testaa kuinka kauan roikun hänen perässään. Aloitetta ei ole vielä kuulunut, eli ilmeisesti ei sitten tarkoittanutkaan mitä sanoi. Itse en ymmärrä tällaista ristiriitaista viestintää. Jos ei halua olla jonkun kanssa tekemisissä, miksi ihmeessä edes vaivautuu tulla tapaamaan? Varmaan hän pitää ihmisiä jonkinlaisina pelinappuloina, koska tasavertaista ystävyyttä se ei ainakaan ole. Arvaattekin varmaan, että kun lopetin itse ehdotusten teon, hänestä ei ole kuulunut.
Syy voi olla yksinkertainen. Itse olen jättänyt sellaiset ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään, piilovttuilevat usein, ja ovat muutenkin niin itsekeskeisiä että sellainen ystävyys ei anna minulle mitään. Ainoastaan vie aikaa ja energiaa, kun kuuntelen hiljaa vieressä kun toinen tilittää kaiken mahdollisen, eikä kertaakaan kysy minun kuulumisistani. Ja tähän ei tarvitse vastata, että jotkut ihmiset eivät vaan osaa kysyä, jamiksi en kerro itse mitä kuuluu. No siksi, että hän ei anna suunvuoroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen elämäni aikana kahdesti romahtanut semmoiseen masennukseen että olen jättänyt kaveripiirin. En mitenkään suunnitelmallisesti siis, mutta en ole vain jaksanut pitää yhteyttä niin keneenkään, niin lopulta myös kukaan ei ole pitänyt minuunkaan. Ainoastaan perhe on pysynyt.
Jaa, on.
Pari löydettyään miehen, pari löydettyään terapeutin.
Olen oppinut näistä kyllä.
Etenkin nää miehen löytäneet oli erittäin aktiivisia ystävyyden ylläpitämisessä kunnes mies löytyi. Sen jälkeen alkoi karttelu.
Kysyin syytä, eikä sitä ollut. En minä muuttunut vaan he. Yksi hylkäsi saatuaan lapsen.
Arvaan, että syy oli tosiasiassa se, että mulle oli kerrottu liikaa itsestä ja näitä juttuja haluttiin salata mieheltä.
Enhän minä olisi kertonut, mutta ehkä he mittasivat minun perunoitani omalla kapallaan.
Terapeutin tarvitsijatkin olivat selviä tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen elämäni aikana kahdesti romahtanut semmoiseen masennukseen että olen jättänyt kaveripiirin. En mitenkään suunnitelmallisesti siis, mutta en ole vain jaksanut pitää yhteyttä niin keneenkään, niin lopulta myös kukaan ei ole pitänyt minuunkaan. Ainoastaan perhe on pysynyt.
Kurjaa. Ootsä nyt kunnossa?
Ootko myöhemmin ottanut yhteyttä?
Vierailija kirjoitti:
Syy voi olla yksinkertainen. Itse olen jättänyt sellaiset ihmiset, jotka puhuvat vain itsestään, piilovttuilevat usein, ja ovat muutenkin niin itsekeskeisiä että sellainen ystävyys ei anna minulle mitään. Ainoastaan vie aikaa ja energiaa, kun kuuntelen hiljaa vieressä kun toinen tilittää kaiken mahdollisen, eikä kertaakaan kysy minun kuulumisistani. Ja tähän ei tarvitse vastata, että jotkut ihmiset eivät vaan osaa kysyä, jamiksi en kerro itse mitä kuuluu. No siksi, että hän ei anna suunvuoroa.
Jep, kuin omasta kynästäni. Ironisinta, että tässä tilanteessa minä olinkin se, joka tuli jätetyksi :'D
Ystäväni Piia, nimi ei muutettu, harrastaa ohareita ja sitten valehtelua.
Kutsuu kylään, pyytää ulkomaareissuulle jne., mutta joku kivempi kaveri aina löytyy... onneksi. Kerran lähdin kanssaan ulkomaille, Turkkiin, yöks. Metsästi niitä niljakkaita ukkoja ja suuttui kun sanoin, että yksin saa mennä.
En ole jäänyt kaipaamaan. 😁