Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät jättänyt ystävä? Ilman mitään selitystä?
09.05.2017 |
Minut on vuosien varrella ehkä noin kymmenen ystävää jättänyt. Ilman mitään selityksiä. Yhtäkkiä vaan eräs heistä ei enää vastannut puheluihin, eräs ei ollut kadulla vastaantullessa huomaavinaankaan (tapahtui muutamankin kerran) ja erään kanssa oli kummallinen lounastapaaminen. Ystävä itse ehdotti että olisi kiva nähdä pitkästä aikaa ja kun nähtiin, niin ystävä ei suurinpiirtein katsonut silmiin lainkaan, ei kysynyt kuulumisia, puhui ylimalkaisesti omista asioistaan, ja käyttäytyi kaikinpuolin kummallisesti. Kun tuli aika lähteä, niin silloin katsoi ensimmäistä kertaa silmiin. Se tuntui lopulliselta hyvästiltä ja sitähän se sitten olikin.
Eräs toinen taas ehdotti niinikään itse kahvittelua ja kun tekstaisin takaisin, että sopii, oisko hänellä ehdotuksia minne mentäisi, niin vastausta ei koskaan kuulunut ja siihen se yhteydenpito jäi. Sitten on pari näitä klassisia Facebookista poistamisia.
En tiedä mikä minussa on vialla, vai onko se vaan ajan henki, että pitkäaikaisenkin ystävän voi noin vaan hylätä.
Onko teille tapahtunut samaa?
Kommentit (38)
No ei noin suorasti olla jätetty mutta enemmänkin niin, että yhteydenpito on loppunut heidän puoleltaan ja olen ollut se ainoa aktiivinen osapuoli. Sen jälkeen kun itsekin lopetin yhteydenpidon ei ole kaverista kuulunut. Toinen tapaus oli sellainen, joka antoi olettaa että haluaisi nähdä, mutta joka kerta kun yritin ehdottaa jotain oli hänellä aina töitä. Silti facebookkiin ja instagramiin postailee kyllä milloin mitäkin kun on yhtäkkiä ollutkin vapaapäiviä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin vierailut erään pitkäaikaisen ystäväni luona. Syy tähän oli se, että hänen kanssaan oli vaikeaa keskustella. Etenkin, jos esitin erilaisia näkemyksiä, kuin hän. Tottapuhuen minun oli vaikea hyväksyä tai ymmärtää hänen ajatuksiaan. Mielestäni asioilla on niin monia eri puolia. Lopetin siis vierailut hänen luonaan, koska koin ne raskaiksi. Puhelimeen vastaan kyllä. Puhelimessakin hän voi raivostua minun näkemyksistäni.
Mikä sai teidät lopettamaan ystävyyssuhteen? Sen pitkäaikaisenkin? Ja jos olisitte aikeissa hylätä ystävän, kutsuisitteko hänet syömään tai kahville?
Mietin itsekseni että en kyllä kutsuisi kaveria syömään, jos olisin aikeissa romuttaa ystävyyden.
ap
Minun ystävyyssuhteeni on loppuneet riitoihin. Jopa niin että en tiedä mitä olen tehnyt väärin. Ja niin, että kolmas osapuoli on katkaissut välit minuun myös vaikka riita ei ole koskenut häntä.
En luota ihmisiin enää yhtään. Monesti minulle on jäänyt olo että minulle voi sanoa mitä tahansa ja en saa siitä loukkaantua. Jos pahoitan mieleni niin se on sitten siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun tiedot helpottivat oloani. Onkin aivan normaalia vain lopettaa yhteydenpito joka tuntuu rasittavalta. Kaveri muutti vuosia sitten eri kaupunkiin. Tapaamisia järjestyi ehkä pari kertaa vuodessa, mutta nyt on ollut pitkä tauko, noin 1,5v. Hänelle on tänä vuonna syntynyt lapsi. Aina kun kirjoittelemme, hän ilmaisee halunsa nähdä minua. Molemmilla on onneksi aina ollut kiireitä. Minusta vaan tuntuu liian vaikealta tavata hänen lisäkseen hänen miehensä ja lapsensa. Pitäisi olla sosiaalinen ja esittää olevansa kiinnostunut lapsesta. En todellakaan suostu noin ahdistavaan tilanteeseen. Jo pelkän kaverin näkeminen on aina nostanut paniikin tunteen pintaan.
En aio enää itse laittaa viestejä. Vastaan jos hän laittaa. Toivotaan että yhteydenpito kuihtuu ja lopulta katkeaa. Hänellä on laaja ystäväpiiri jonka kanssa on läheinen. Itse olen kaveriton. Joten ei välirikko merkittävästi haittaa hänen elämäänsä.
Mulla on muutamia tuttuja ja kavereita jotka jostain syystä ajattelevat minua ystävänä. Itse en millään muotoa pidä heitä ystävinä. Joihinkin tällaisiin ihmisiin olen (yrittänyt) ottaa etäisyyttä vastaamalla harvakseltaan tai lyhyesti ja harventamalla tapaamisia, ihan vain siksi että minua ahdistaa tällaisen henkilön roikkuminen minussa.Tällainen tyyppi laittelee kokoajan viestiä eikä ymmärrä että haluan olla yksin tai jossain muussa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mulle on tehty tuota, ja on kyllä tuntunut pahalta, kun ei tiedä syytä. Mutta olen myös itse tehnyt noin kahdelle. Näiden kahden kohdalla tajusin, etten vain kertakaikkiaan kestä sitä vuosien varrella niin monta kertaa tehtyä piilovittuilua. Toinen oli vanha yläastekaveri, jonka kanssa ei vaan enää ollut mitään yhteistä, toinen muka hyväkin ystävä, joka ei kuitenkaan itse koskaan ollut aloitteellinen mua kohtaan, vaan hyvin ylimielinen. Teki myös selväksi, missä kohtaa hänen "ystävähierarkiaansa" minä olin. Sattumoisin nämä kaksi olivat myös ainoat ihmiset, jotka on kettuilleet mulle lyhyydestäni (!??) Paremmin voin ilman.
Ystävyyssuhteen on solmittu tiettyyn elämän vaiheseen ja tilanteeseen ja ne on ihan luonnostaan päättyneet, kun ne ystävyyden motiivit ei enää täyty. Esim. kouluaikaiset ystävät muuttanee toiselle paikkakunnalla, perheen perustaminen, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun tiedot helpottivat oloani. Onkin aivan normaalia vain lopettaa yhteydenpito joka tuntuu rasittavalta. Kaveri muutti vuosia sitten eri kaupunkiin. Tapaamisia järjestyi ehkä pari kertaa vuodessa, mutta nyt on ollut pitkä tauko, noin 1,5v. Hänelle on tänä vuonna syntynyt lapsi. Aina kun kirjoittelemme, hän ilmaisee halunsa nähdä minua. Molemmilla on onneksi aina ollut kiireitä. Minusta vaan tuntuu liian vaikealta tavata hänen lisäkseen hänen miehensä ja lapsensa. Pitäisi olla sosiaalinen ja esittää olevansa kiinnostunut lapsesta. En todellakaan suostu noin ahdistavaan tilanteeseen. Jo pelkän kaverin näkeminen on aina nostanut paniikin tunteen pintaan.
En aio enää itse laittaa viestejä. Vastaan jos hän laittaa. Toivotaan että yhteydenpito kuihtuu ja lopulta katkeaa. Hänellä on laaja ystäväpiiri jonka kanssa on läheinen. Itse olen kaveriton. Joten ei välirikko merkittävästi haittaa hänen elämäänsä.
eli jätät kaverin itsekkyyden vuoksi? et kestä nähdä hänen perhettään koska SINUA ahdistaa..? miksi olette tähän saakka olleet ystäviä? kuinka aikoinaan ystävystyitte?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutamia tuttuja ja kavereita jotka jostain syystä ajattelevat minua ystävänä. Itse en millään muotoa pidä heitä ystävinä. Joihinkin tällaisiin ihmisiin olen (yrittänyt) ottaa etäisyyttä vastaamalla harvakseltaan tai lyhyesti ja harventamalla tapaamisia, ihan vain siksi että minua ahdistaa tällaisen henkilön roikkuminen minussa.Tällainen tyyppi laittelee kokoajan viestiä eikä ymmärrä että haluan olla yksin tai jossain muussa seurassa.
Mä ymmärrän tän. Koska yritän aina (liikaakin) mukautua toiseen ihmiseen, olen ystävällinen ja kohtelias, on elämässäni pari ihmistä, jotka hirveästi haluais tavata mua, mutta... mä en tykkää niiden seurasta, eikä meillä oo oikeasti mitään yhteistä. Toinen on aika adhd ja impulsiivinen, itse olen rauhallinen, ja uuvuttaa se kohellus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaikilla vastuu niistä jotka ovat meihin kiintyneet. Etenkin naiset kohdelkaa miehiä kuin rakkainta veljeänne ellei muuten sytyttävä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaikilla vastuu niistä jotka ovat meihin kiintyneet. Etenkin naiset kohdelkaa miehiä kuin rakkainta veljeänne ellei muuten sytyttävä tyyppi.
Entäs kun minä (nainen) olen kiintynyt mieheen, ja kohtelisin häntä kuin ainoaa veljeäni, ellen paremminkin, mutta hän ei edes vastaa tapaamisehdotukseen?
Älä viitsi vääntää tätäkin keskustelua kilttimies-ulinaksi, nyt puhutaan ystävyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuvaisia kavereita ollut täälläkin.
En jaksa jatkuvaa soittelua, eräs vanha ystävä soitti jatkuvasti 2 kertaa päivässä ja ehdotteli menemisiä. Minulle olisi sopinut tapaaminen parin-kolmen viikon välein. Ei hänelle. Hän loukkaantui jos en vastannut kahteen päivään ja alkoi lähetellä -Mikset vastaa kun mä soitan??? -viestejä, aina kolmella kysymys- tai huutomerkillä.
Selitin että haluan nähdä vain parin viikon välein, enkä pidä jatkuvasta puhelimessa puhumisesta. Hän sanoi ymmärtävänsä.
Ketut se mitään ymmärsi. Pari päivää meni ja puhelin pirisi jo 5 kertaa illassa, oli ostanut vaikka mitä elektroniikkaa/ lapsilleni lahjoja joita piti heti tulla katsomaan.
Hän lahjoi minua ystäväkseen, enkä ole edes ainoa. Henkilö on tottunut antamaan lahjoja ja rahaa ystäville. Nämä sitten maksavat hänelle takaisin sosiaalisesti:
pitää päästää hänet 6 tunniksi kylään ja kuunnella ja myötäillä häntä.
Olin ihan loppu viime vapun 7 tunnin illanvietostamme, sanoin että nähdään taas parin viikon päästä. Ei. Tämä soittaa jo seuraavana päivänä 6 kertaa,
perään viesti: -Mikset vastaa??? Tärkeää asiaa!!!
Tärkeä asia oli hänen uusi kännykkänsä. En jaksaisi tällaista hihassaroikkumista.
On töitä ja lapsia ja mies.
Tällä ystävällä ei mitään, vain ystäviä, puhelin ja suuri suu.
Viime viikonloppuna taas luuri hälytti heti aamusta, piti nähdä pian, taas tärkeää asiaa.
Valitin etten jaksa tätä enää, kun soittelet minulle koko ajan.
Hän loukkaantui verisesti ja huusi ettei sitten väkisin.
Nyt on ollut hiljaista jo 3 päivää,
kai hän jätti minut rauhaan?
Minulla oli koulukaveri joka vaan valmistumisemme jälkeen lopetti vastaamasta viesteihin ja puheluihin, toki emme tunteneet kuin kaksi vuotta mutta tapasimme koulussa miltein päivittäin. Jotenkin olin luullut että pitäisimme luonnollisesti yhteyttä jatkossakin mutta olin väärässä, eikä siinä mitään hänellä varmaan oli jo tarpeeksi ystäviä.
Mulla on "ystäviä", jotka voivat olla vastaamatta puheluihini, viesteihini ja perua tapaamisia ihan viime tingassa erilaisiin syihin vedoten.
Tällaisen "oharin" jälkeen jätän aina itse ottamatta yhteyttä ja annan asian olla, kunnes "ystävä" taas ottaa yhteyttä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ja yleensä itse suostun esim. ehdotettuun tapaamiseen. Tällaisen tapaamisen jälkeen kun otan yhteyttä voi olla, ettei taas viestiini tai puheluuni ei vastata.
Ajoittain olen ihan ärsyyntynyt ja surullinen asian suhteen, mutta en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä?
Toisaalta näiden ihmisten kanssa on mukavaa, että olen ajatellut että tää on nyt sit näin, että mennään sitten heidän ehdoilla. Toisaalta olen miettinyt, että pitäisi toimia samalla lailla, mutta en vaan edes kehtaisi/haluaisi olla vastaamatta viestiin tai puheluun, koska itsestäni ainakin se tuntuu tosi ikävältä.
Ap taas, ketju kääntyy vähän väärään suuntaan, eli osa kuvailee vaikeita ja yksipuolisia ystävyyssuhteita. Itse puhuin nyt sellaisista ystävyyssuhteista, jotka ovat ns. normaaleja. Eli ihan normaalia yhteydenpitoa puolin ja toisin, monivuotisia ystävyyksiä, jotka syystä tai toisesta toinen osapuoli päättääkin katkaista.
Juuri se, ettei tiedä mistä on kyse, mietityttää ja toisaalta myös se, että miksi ehdottaa tapaamista, jos ei ole aikomustakaan nähdä tai jos tietää itsekin että se tulee jäämään viimeiseksi.
Jos syynä on pelkkä kyllästyminen, niin miksi silloinkaan haluaa katkaista välit ihan kokonaan. En itsekään ole mikään aktiivisin ystävä, mutta en olisi oikeastaan ketään minut hylänneistä hylännyt itse. Vaikka ei näkisi pariin vuoteen, niin olisi mukava tietää että 15 vuoden takainen ystävä on kuitenkin olemassa ja häneen voi ottaa yhteyttä kun siltä tuntuu. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä hauskempaa olisi myös muistella menneitä yhdessä.
Tuntuu kyllä niiiiin surulliselta huomata, että minä en olekaan merkinnyt yhtään mitään kellekään näistä ihmisistä. Niin helpolla tuli lähtö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaikilla vastuu niistä jotka ovat meihin kiintyneet. Etenkin naiset kohdelkaa miehiä kuin rakkainta veljeänne ellei muuten sytyttävä tyyppi.
Entäs kun minä (nainen) olen kiintynyt mieheen, ja kohtelisin häntä kuin ainoaa veljeäni, ellen paremminkin, mutta hän ei edes vastaa tapaamisehdotukseen?
Älä viitsi vääntää tätäkin keskustelua kilttimies-ulinaksi, nyt puhutaan ystävyydestä.
On ihan sama onko mies kiltti vai ei hän on ihminen siinä kuin sinäkin. Tekosyita vaan ei ole .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaikilla vastuu niistä jotka ovat meihin kiintyneet. Etenkin naiset kohdelkaa miehiä kuin rakkainta veljeänne ellei muuten sytyttävä tyyppi.
Entäs kun minä (nainen) olen kiintynyt mieheen, ja kohtelisin häntä kuin ainoaa veljeäni, ellen paremminkin, mutta hän ei edes vastaa tapaamisehdotukseen?
Älä viitsi vääntää tätäkin keskustelua kilttimies-ulinaksi, nyt puhutaan ystävyydestä.
On ihan sama onko mies kiltti vai ei hän on ihminen siinä kuin sinäkin. Tekosyita vaan ei ole .
Miten kovakalloinen oikein voit olla? Minä haluaisin olla tuon miehen ystävä, mutta hän ei minun. Ei minulla ole mitään tekosyitä, eikä hän ole kilttimies, vaan ihan normaali ja fiksu.
Ei ihan tuollaista, minulle on käynyt niin päin että olen itse ehdottanut tapaamista, kutsunut kylään jne. mutta toinen ei ole vastannut mitään. Kurjaltahan tuollainen tuntuu, mutta ymmärtääkseni on aika tavallista.