Lue keskustelun säännöt.
Poikani on joutunut kasvamaan isättä
08.05.2017 |
Olen saanut esikoiseni parikymppisenä. Poikani isän kanssa pysyttiin yhdessä lapsen alkutaival, mutta lapsen ollessa taaperoikäinen jo erosimme. Poikani isä ei ole vastuunkantaja tyyppi ja hän ei ole eron jälkeen osoittanut kiinnostusta lapseensa. Olen tavoittelut häntä, mutta kun toista ei kiinnosta niin olen aika avuton, ei pakottaminen yhteydenpitämiseen ole ratkaisu. Olen tottakai pettynyt mieheen ja sääliksi käy oma lapseni. Itsellä ollut aina hyvät välit vanhempiini ja olen saanut tuntea olevani rakastettu. Tottakai äitinä huolehdin lapsestani ja rakastan häntä ehdoitta. Nyt poika on teini-iässä ja jouluisin on saanut isältään jonkin pienen muistamisen, mutta ei muutoi minkäänlaista huomiota. Oma isäni on ollut pojalle niin ihana vaari, että parempaa ei olisi voinut toivoa. Siitä saan siis olla kiitollinen. Tapasin jo monta vuotta sitten uuden miehen ja poikani sai isäpuolen. Lapseni ja uuden mieheni välit ovat neutraalit. Meillä on uuden miehen kanssa yksi yhteinen, esikoistani paljon nuorempi lapsi. Pikkusiskon poika otti ihan hyvin vastaan.
Kuitenkin mielessä pyörii usein ajatus miten se, että isä ei välitä vaikuttaa lapseeni. Etenkin teini-iässä, vinkkejä miten voisin vielä parantaa lastani ja hänen hyvinvointiaan, kun tällainen kaunistelemattomasti ilmaistuna idiootti isä on hänellä :/
Kommentit (10)
Minun vanhempani olivat naimisissa, mutta isä oli aina harrastuksissaan, ei häntä kotona näkynyt. Koskaan ei viettänyt lastensa kanssa aikaa. Jäi etäiseksi. Nykyäänkin vanhemmat, päälle 7-kymppiset ovat vielä naimisissa, mutta soitan aina äidille, en keksisi isän kanssa mitään puhuttavaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jollakin joitakin omakohtaisia kokemuksia siitä, että on joutunut kasvamaan isättä niin millaisia vaikutuksia ollut? Niitäkin kuulisin mielellään.
Poikasi on uniikki ihana omanlaisensa ihminen. Hän on perinyt kauneimmat puolensa äidiltään ja isältään. Hänestä kasvaa hyvä mies kun hänellä on hyvä äiti ja isäkin on olemassa.
Tsemppiä Teille! <3
Kiitos kauniista kommentistasi! <3 Olisipa se olemassa oleva isä vaan edes, jollain lailla poikansa elämässä mukana.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hieno abessiivi!
Abessiivi <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
Olen yksi isättä kasvaneista suomalaisista ja meitä muitakin kuin ap:n poika ja minä. Minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä isääni, syynä änkyräluontoinen äitini, joka suuttui poikaystävälleen, kun tämä livahti ensiksi pakoon, kun selvisi, että tyttöystävä on raskaana. Kerran isä oli kuulemma käynyt katsomassa minua ja olisi halunnut solmia sovun äitini kanssa, mutta isä heitettiin pellolle heti, kun hän oli saanut vilkaista nukkuvaa tenavaansa. Meillä ei isästä saanut puhua eikä pukahtaa. Hän oli tabu. Vasta vanhoilla päivilläni vajaat kymmenen vuotta sitten otin selvää taustastani. Molemmat vanhempani kuolivat suhteellisen nuorina. En tavannut isääni koskaan.
Minäkin sain isäpuolen. Alku oli aika takkuista. Asuimme ahtaasti enkä voinut käsittää, mitä se vieras mies meillä teki komentelemassa. Minua ei siis valmisteltu millään tavalla tulevaan. Isäpuolen olin tavannut ennen häitä vain pari kolme kertaa. Onneksi minulla oli rakastavat isovanhemmat.
Isättä kasvaminen ja kaikki, mikä siihen liittyi, saivat aikaan sen, että minun on aina ollut vaikea päästää toista ihmistä lähelleni tai itse sitoutua toiseen ihmiseen. Koin, että minut hylättiin lapsena. Tunsin olevani aina ylimääräinen, joka mielellään tuupattiin sukulaisiin siksi aikaa, kun muu perhe teki jotain retkiä tai muuta mukavaa. Äidin kanssa ei asiasta voinut keskustella, hän ei olisi ymmärtänyt näkemyksiäni, olisi vain raivonnut. Suhteeni isäpuoleen toki parani ajan myötä, mutta en kokenut häntä koskaan isäksi enkä sellaiseksi häntä nimittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän semmoista osaa kaivata, mitä ei koskaan ole ollut. Miehenmalliksi sopii yhtä hyvin ellei paremminkin joku julkkis tai poliitikko esim Niinistö. Onneksi on äiti. Äiti on korvaamaton.
Huono puoli oli se, että aina jos oli pienikin ongelma, keittiöpsykologit ilmoittivat sen johtuvan isättömyydestä. Itse olin vaan tyytyväinen, että toisin kuin kavereillani, ei tarvinnut katsella jotain huutavaa faijaa. Jos jotain ei ole pienestä pitäen ollut, ei sellaista osaa kaivatakaan.
En osaa nyt muutoin kommentoida kuin että eivät asiat niin kauhean huonosti ole. Pojalla on parikin hyvää miehen mallia lähipiirissä. Kaikilla pojilla ei ole yhtäkään.