Syömishäiriö teinillä?
Kyseessä on siis jo melkein 18 v. tytär, jonka syömiset on menneet tosi oudoiksi. Harvemmin nään kotona että tyttäreni söisi mitään oikeaa. Kaurapuuroa veteen syö aika usein. Urheilusta on vaikea sanoa että kuinka pakonomaista on, kum on todella aktiivinen urheiluharrastus muutenkin. Painoa tyttärelläni on pudonnut vuodessa ~15 kg mutta alipainoinen ei vielä ole. Jos tietäisin enemmän yksityiskohtia (esim. syökö koulussa, laskeeko kaloreita jne.) niin en olisi ehkä näin hukassa itse. Huoli on kuitenkin herännyt.
Kommentit (24)
Ette vissiin keskustele oikein mitään keskenänne tai käy syömässä esim ulkona?
Alakoululaiselta jo kysytään, että mitäs teillä oli tänään koulussa ruokana. Ihan perusjuttuja, joita saa käyttää myös lukiolaiseen tai vaikka kanssa toveriin. Siitä voi sitten seuraavia kysymyksiä esittää, jos aihe on vieras.
Vierailija kirjoitti:
Millainen kehonkuva tytöllä on?
Se tässä vähän huolettaakin, kun ollaan aina puhuttu vitsillä kuinka me perheen naiset ollaan isompia kuin esim. veljensä ja vanh. siskonsa jotka ovat erittäin kukkakeppejä. Nyt parina päivänä kun tytär on tullut koulusta hän on ohimennen maininnut, että joku koulussa kuittailee hänen syömisistään.
Eli voisin sanoa ettei kehonkuva nyt aivan kunnossa ole.
En olisi huolissani, ellei ole selvästi alipainoinen. Tuon ikäinen osaa jo itse ruokkia itsensä.
Laihtunut 15 kg eikä vielä alipainoinen? On siis alunperin ollut normipainon yläkäyrillä tai painollisesti lievän ylipainon puolella? Varmasti lihaksikas, jos aktiiviurheileekin. Vie ulos syömään ja tarkkaile, mitä syö. Kysy asiasta. Äläkä sano enää, että olette isoja.
Vierailija kirjoitti:
Laihtunut 15 kg eikä vielä alipainoinen? On siis alunperin ollut normipainon yläkäyrillä tai painollisesti lievän ylipainon puolella? Varmasti lihaksikas, jos aktiiviurheileekin. Vie ulos syömään ja tarkkaile, mitä syö. Kysy asiasta. Äläkä sano enää, että olette isoja.
Ylipainoinen eikä sen näköinenkään ole ikinä ollut. Ja kyllä, väittäisin että neidin paino on pitkälti lihasta koska maajoukkueleirillä poimutestissä rasvaprodentti oli alle 18%. Ennen paino oli 70kg hujakoilla ja nyt 55. Pituuttakin reilu 171cm. Miten asiasta voisi kysyä jokseenkin hienovaraisesti?
Koska mulla on aika samanlaiset kokemukset omasta nuoruudestani (laihduin 20-vuotiaana muutamassa kuukaudessa kymmenen kiloa) oon aika vahvasti sitä mieltä, ettei noin suurta määrää mitenkään vahingossa laihdu ja kun vielä on kuittailtu isoudesta sekä kotona että koulussa, niin selvä peli. Pahasta syömishäiriöstä ei välttämättä vielä ole kyse, joten olisi syytä koittaa puuttua ajoissa. Toivottavasti urheiluharrastuksessaankin puuttuvat asiaan, eivätkä vain kiittele solakoitunutta kroppaa - tämä on valitettavan usein todellisuus.
Ottaisin yhteyttä syömishäiriötukikeskukseen tms. ja kysyisin apua sieltä; mitä sanoa, kysyä, tarkkailla jne.
Vierailija kirjoitti:
Koska mulla on aika samanlaiset kokemukset omasta nuoruudestani (laihduin 20-vuotiaana muutamassa kuukaudessa kymmenen kiloa) oon aika vahvasti sitä mieltä, ettei noin suurta määrää mitenkään vahingossa laihdu ja kun vielä on kuittailtu isoudesta sekä kotona että koulussa, niin selvä peli. Pahasta syömishäiriöstä ei välttämättä vielä ole kyse, joten olisi syytä koittaa puuttua ajoissa. Toivottavasti urheiluharrastuksessaankin puuttuvat asiaan, eivätkä vain kiittele solakoitunutta kroppaa - tämä on valitettavan usein todellisuus.
Ottaisin yhteyttä syömishäiriötukikeskukseen tms. ja kysyisin apua sieltä; mitä sanoa, kysyä, tarkkailla jne.
Samat kokemukset ja samaa mieltä. Vielä ei ehkä syömishäiriöstä ole kyse, mutta riskirajoilla jo mennään, kuten rasvaprosentinkin osalta. Ei sitä tarvi enää kuin jokusen pinnan alemmaksi, ja voi tulla ongelmia kuukautisten osalta. Joidenkin kroppa kestää pitkään alhaistakin rasvaprosenttia, toisten sitten taas "sanoo sopimuksensa irti" jo kerrasta.
Onko sinulla mahdollista kysyä joltain tyttären kaverilta, onko hän huomannut saman kuin sinä? Sanoisin kuitenkin, että jos sinulla on sellainen epäilys, olet luultavasti oikeassa. Monesti perheenjäsenet ovat liian lähellä eivätkä huomaa yhtä nopeasti muutosta, joka tapahtuu pikkuhiljaa perheenjäsenen käyttäytymisessä.
Istu tyttäresi kanssa alas ja keskustelkaa asiasta. Joskus syömishäiriöisellä itsellään kestää, ennen kuin hän tiedostaa ongelman syömisen kanssa.
No tänään päätin keskustella neidin kanssa aiheesta, kun tuli harjoitukista. Ei mennyt niinkuin ehkä olisi pitänyt, sillä en ihan saanut kuitenkaan kysyttyä. Typerää ehkä osaltani, muttei asian kysyminen ollutkaa helppoa.
Kysyin että mitäs tänään syödään (oltiin menossa ostamaan ruokatarvikkeita) ja vastasi haluavansa salaattia. Koko kauppareissun ajan hän kertoi minulle kuinka kauhea rääkki aamuinen treeni oli ollut ja silti ei ollut kauhea nälkä. Bussissa mainitsi, että treeneissä oli ollut puhetta painoluokista (harrastaa painia) ja vaikutti tosi tyytyväiseltä, kun oli ollut kevyimmästä päästä (54kg[?!?!]). Taidan olla aika surkea äiti kun ei tuo kysyminen onnistunut.
Tohvelieläin99 kirjoitti:
Taidan olla aika surkea äiti kun ei tuo kysyminen onnistunut.
Olet. Maailmassa ei saa olla mitään asiaa, mistä ei pysty oman lapsensa kanssa puhumaan, eikä VARSINKAAN sellaista, mikä koskee lapsen terveyttä ja hyvinvointia. Lakaiset vaikeat asiat maton alle. Kiva sitten mennä sairaalaan itkemään kun likka on letkuissa pakkosyötössä. Että en mä kehdannut puhua, nyyyyh.
Vierailija kirjoitti:
Tohvelieläin99 kirjoitti:
Taidan olla aika surkea äiti kun ei tuo kysyminen onnistunut.
Olet. Maailmassa ei saa olla mitään asiaa, mistä ei pysty oman lapsensa kanssa puhumaan, eikä VARSINKAAN sellaista, mikä koskee lapsen terveyttä ja hyvinvointia. Lakaiset vaikeat asiat maton alle. Kiva sitten mennä sairaalaan itkemään kun likka on letkuissa pakkosyötössä. Että en mä kehdannut puhua, nyyyyh.
Inhottava myöntää, mutta oikeassa olit...
Tänään kysyin ihan suoraan aamulla. Vastaus oli ihme kyllä rehellinen, mutta tyttäreni ei nähnyt tapojaan mitenkään pahoina/vaarallisina, vaan suhtautui siihen asenteella "niinhän varmaan kaikki tekevät". Esim. ei syö koulussa, laskee kaloreita ja 1200 kcal päivässä on hirveä määrä(?!?) jne.
Lopulta hän suuttui kun sanoin olevani huolissani ja avun hakeminen perheen ulkopuolelta ei olisi huono juttu. Neiti oli sitä mieltä että kaikki oli ihan hänen käsissään ja hän osaa kuulemma itse syödä ja urheilumaailma jne.
Huoh.....
Voi niin tutun kuuloista, nyt puutut asiaan!! Vedellä sekoitettuun kaurapuuro ei riitä urheilijalle, missä proteiinit? Oma tyttäreni on myös maajoukkuetason urheilija ja sairastui tuossa samassa iässä syömishäiriöön. Liiallisen treenauksen ja liian vähäisen energiansaannin seurauksena (tai uskon näiden edesauttaneen asiaa) hänelle puhkesi kilpirauhasen vajaatoiminta.
Nämä asiat ovat vaikeita etenkin urheilipiirissä. Tyttäresi treenit ovat niin rankat, että hänen aineenvaihduntansa käy kovilla koko ajan, hänen oikea kulutuksensa on tod.näk.ainakin kolminkertainen tuohon 1200 kcal:iin verrattuna, ellei enemmänkin. Ylikunto on vaarana ja treeneihin tulee pakollinen tauko, jos tilanne ei muutu. Viimekädessä syömishäiriö urheilijoilla altistaa myös vakaville rytmihäiriöille. Haet tyttärellesi apua, vaikka hän järjestäisi millaiset kilarit, sinä olet nyt se aikuinen ja hän vielä ei, vaikka täysi-ikäinen onkin. Syömishäiriö muuttaa ajatusmaailmaa niin sairaaseen suntaan, että siitä ei itsestään parane.
Ystäväni tytär, kummityttöni, sairastui anoreksiaan teini-ikäisenä. Oli aivan samanlainen kuin tämä tytär. Aktiiviurheilija seuransa edustusjoukkueessa, hyvin tarkka terveellisestä ruuasta. Ehkä juuri siksi onnistui hämäämään perhettään pitkään. Vasta terveyden romahtaminen sai lääkäriin ja sairaus todettiin. Huolimatta kaikesta mahdollisesta hoidosta menetimme hänet 17-vuotiaana sydämen rytmihäiriöihin. Syytän itseäni siitä etten huomannut sairaalloista laihtumista. Kerran sanoin hänelle että oletpa sinä laihtunut. Tyttö sanoi valmentajan kehuneen häntä siitä ja olevansa juuri sopivan hoikka lajiin ja valmentajan mukaan esimerkkinä muille.
Aamuisen keskustelumme jälkeen neiti kävi päivällä koulupsykologilla, koska näin ehdotin. Ongelmallista kyllä, hän kielsi kaikki minullekin kertomansa tavat/oireet ja sanoi psykologille aivan muuta kuin minulle. Psykologi passitti tyttäreni terkkarille, koska olin sanonut että lapseni paino on 55 hujakoilla ja neiti itse kertoi painavansa 7 kg enemmän psykologille. No, terkkarikin oli huolissaan painokäyrän hurjasta laskusta (72 kilosta 52 kiloon) mutta sanoi tilanteen olevan hankala jos neiti itse kieltää kaiken, eikä alipainon puolella (vielä) olla tarpeeksi.
Itse luulin että tyttäreni ei olisi vielä alipainoinen, mutta kun ilmeiseti on...
Voiko tuon ikäistä "lasta" pakottaa hoitoon?
Ismo Alankoko sen sanoi, että amfetamiinii muutama viivaa on päiväannoksein. Vie nälän ainakin ja aina tulee internetissä vastaan kun joku naikkonen haluaa laihtua tuolla aineella.
Voi luoja! Herätkää! Ton ikänen haluu vaa huomioo tollasel pelleilyllä. Kasvatuksessa vikaa mut vitut mikää syömishäiriö on.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni tytär, kummityttöni, sairastui anoreksiaan teini-ikäisenä. Oli aivan samanlainen kuin tämä tytär. Aktiiviurheilija seuransa edustusjoukkueessa, hyvin tarkka terveellisestä ruuasta. Ehkä juuri siksi onnistui hämäämään perhettään pitkään. Vasta terveyden romahtaminen sai lääkäriin ja sairaus todettiin. Huolimatta kaikesta mahdollisesta hoidosta menetimme hänet 17-vuotiaana sydämen rytmihäiriöihin. Syytän itseäni siitä etten huomannut sairaalloista laihtumista. Kerran sanoin hänelle että oletpa sinä laihtunut. Tyttö sanoi valmentajan kehuneen häntä siitä ja olevansa juuri sopivan hoikka lajiin ja valmentajan mukaan esimerkkinä muille.
Otan osaa. Oma tyttäreni sairastui 14v mutta onneksi toipui lyhyen sairaalajakson jälkeen. Yhä syytän itseäni että ulkopuolinen puuttui laihtumiseen ensin.
Oon kans 171 cm ja teininä painoin alimillani 46 kiloa enkä silloinkaan vielä hoitoon päässyt vaikka olisin halunnut. Itsekin söin silloin kaurapuuroa veteen ja suutuin jos äitini paistoi kanaa ja käytti paistaessaan öljyä. Suutuin muutenkin, jos ruokailuihini puututtiin. Lukiossa esim yksi opettajani puuttui, mutta kotona ei koskaan puututtu mihinkään. Varmasti äidille vaikea tilanne, mutta yritä auttaa tytärtäsi. Helppoa se ei kyllä ole.
Kysy asiasta,kerro huolesi ja katso kuinka hän reagoi. Harvemmin syömishäiriöinen myöntää ongelmaa,mutta toisaalta asian kieltäminenkään ei tarkoita mitään häiriötä. Jos osaat lukea kehonkieltä,niin näet onko jokin vialla.