Asioita mitä et olisi ikinä uskonut itse tekeväsi?
Itse odotan että mies menee nukkumaan, jotta voin lähteä toisen miehen luo. Miksi? Tämä toinen on ihan päinvastainen kuin oma mieheni, ihana hippi ja fiilistelijä. Ei siitä perheen perustamiseen olisi, ei varmaan edes suhteeseen. Ja silti olen ihan helvetin ihastunut. Olisipa tämä provo, vihaan itseäni tämän takia.
Kommentit (7)
Kyllä miehesi varmasti ymmärtää ja hyväksyy. Kyllähän sitä pitää välillä päästää sisäinen tyttö ulos ;)
Karjunut stressaantuneena täyttä kurkkua kiltille lapselleni niin että tämä säikähtää ja rupeaa itkemään kun villiintyi hieman. Eikä ole jäänyt edes yhteen kertaan. Minä - lehmänhermoinen.
Ajanut turvakodin ohi että tiedän missä se sijaitsee jos tulee lähtö. Vain wt:thän joutuu tällaisia miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Halusin ajatella, että tämä on positiivinen ketju, mutta tulitkin vain keventämään kuormaasi. En arvosta.
Toki voit itse kommentoida jotain positiivista :) Itselläni ei kyllä tule heti mieleen mitään, olen käynyt ostamassa ruokaa kodittomalle ja tarjonnut spurgulle laastarin kuullessani tämän valittelevan kipeää jalkaa. Arvostuksellasi en tosin tekisikään yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä miehesi varmasti ymmärtää ja hyväksyy. Kyllähän sitä pitää välillä päästää sisäinen tyttö ulos ;)
Meillä on siinä mielessä avoin suhde, että hänen työmatkojensa aikana saamme olla myös muiden kanssa, mutta toivoisi toki etten tuo vieraita miehiä yhteiseen kotiin. Loppuvuodesta olisi seuraava puolen vuoden työmatka toisella puolella palloa, sitä odotellessa.
Tämä on molempien ensimmäinen suhde, joten on ihan hyvä saada kokemusta muistakin, ettei sitten vanhana harmita:)
Menin naimisiin (vannoin itselleni pysyväni sinkkuna ainiaan).
Vierailija kirjoitti:
Karjunut stressaantuneena täyttä kurkkua kiltille lapselleni niin että tämä säikähtää ja rupeaa itkemään kun villiintyi hieman. Eikä ole jäänyt edes yhteen kertaan. Minä - lehmänhermoinen.
Ajanut turvakodin ohi että tiedän missä se sijaitsee jos tulee lähtö. Vain wt:thän joutuu tällaisia miettimään.
Minkä ikäinen lapsi on? Oletko jo päässyt eroon noista karjumisista? Mistä stressisi johtui?
Saisikohan esim. perheneuvolasta apua omaan jaksamiseen? Mistä tällaisissa tilanteissa muuten voisi hakea apua? Siis jos lapsen hoitaa hyvin ja lapsi on todella kiltti, ja yleensä itse on lehmänhermoinen, mutta jos joskus tuntuu, että oma mieli vyöryy turhan voimakkaasti yli äyräiden? Jonkun mielestä ehkä suuttuminen voisi olla normaalia, mutta jos itsestä tuntuu, että joskus suuttuu liian voimakkaasti hetkellisesti tilanteeseen nähden? Jos hakee apua, niin tuleeko ls-ilmoitus?
Halusin ajatella, että tämä on positiivinen ketju, mutta tulitkin vain keventämään kuormaasi. En arvosta.