Tapahtuma, joka OLISI voinut muuttaa elämäsi suunnan menneisyydessä? Missä olisit nyt, jos asiat olisivat menneet toisin?

Ollessani pieni lapsi isäni sai työtarjouksen Norjasta. Kävimme jopa paikkakunnalla vierailulla (en juuri muista siitä mitään). Loppujen lopuksi hän ei ottanut työpaikkaa vastaan emmekä muuttaneet. Elämäni olisi varmaan ollut kokonaisuudessaan aika erilainen, jos olisimme muuttaneet. Vaikea kuitenkin ennustaa, että millä tavalla erilainen.

Itse rakennettu talo maaseudulla tai pieni maatila/metsätila puolisoni kanssa. Ei menny niin vaan hän valitsi aikoinaan toisen vaimokseen.

Turha pohtia miten olisi voinut ainakaan katumismielessä?

Mikään ei ole ylipääsemätöntä, tai ainakin voidaan päätellä itse.

30 vuotta tapauksesta ja joku sanoo kyllä mää olisin voinut mutkun sää..

Kun jokin on tapahtumien suma ja tehdään väärällä asenteella ei tuota hedelmää.  Yksittäinen asia ei ollutkaan virhe.

Olisin voinut suostua poikaystävän kosintaan. Mieli teki kovastikin, vaikka tiesin että en oikeasti rakastanut häntä. Onneksi tein oikein, vaikka sainkin paskaa niskaan.

Iso jossittelu on, että mitä jos olisin ottanut katumuspillerin sen sijaan että laskeskelin kumin puhjenneen ns. varmojen päivien aikaan.

Nuoruudenaikainen poikaystäväni kuristi mua erään riidan yhteydessä. Oli kuulemma aikeissa tappaa mut, mutta ihan viimetingassa muuttikin mieltään ja irroitti kädet. Ikinä en unohda hänen ilmettään ja sitä tunnetta, kun mietin että tässäkö tämä elämä nyt oli.

Hyvä palkkaisessa työssä ollut isäni kuoli, kun olin 13v. Jos isä olisi yhä elossa veikkaan, että mulla ei olisi mitään rahahuolia (vaikka en siis vanhemmiltani rahaa kerjäisikään, mutta mulla on itseäni yli 10v vanhemmat sisarukset, joille isä maksoi autokoulut, ekat autot ja vei aina kylään mennessä ruokakassin ym). Lisäksi en todennäköisesti olisi nykyisessä parisuhteessani, koska muutin toiseen kaupunkiin isän kuoleman jälkeen ja tapasin nykyisen kumppanin tässä uudessa asuinkaupungissani.

Olisin muuttanut avomiehen perässä Joensuuhun eli yli 400 km päähän omasta elämästä. Olisi rakennettu talo ja hankittu lapsia ja jossain lasten ala-astevaiheessa erottu, koska mies olisi ollut uskoton. Olisin muuttanut takaisin kotipuoleen yksinhuoltajana ja joutunut luopumaan lisäopiskeluhaaveista.

Onneksi se mies oli uskoton jo ennen kuin muutettiin Joensuuhun, joten löysin aivan toisenlaisen ihmissuhteen eikä ole tarvinnut kärvistellä yh:na. (mikä voi olla jollekinn hyvä ratkaisu, ei minulle)

Itse oon miettinyt että, jos olisinkin mennyt aikoinaan ammattikouluun lukion sijaan, en mahdollisesti olisi sairastunut paniikkihäiriöön lukiossa ja minusta tuli ns. koulupudokas. Tuohon aikaan lukioon menivät varakkaiden perheiden lapset, ja oma perheeni oli työläisiä. Nythän puhutaan paljon, että liikkuvuus eri tuloryhmien välillä on vähentynyt nykyään, mutta on sitä ennenkin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä usein.

Olen tehnyt muutaman ison virheen jotka haluaisin korjata. Olen kuvitellut sitä millaista elämäni olisi nyt.

Kuitenkin se on vain jossittelua sillä ei tiedä mihin ne ratkaisut olisivat vieneet. Saattaa olla etten olisi edes elossa.

Kerran kun mietin ääneen menneitä virheitä sanoi lapseni, että jos et olisi tehnyt niin ja niin häntä ei olisi.

Tajusin, että niinhän se oli.

Jos olisin valinnut silloin joskus toisen tien minulla ei olisi tätä lasta.

Minä ajattelen ihan samalla tavalla. En haluaisi muuttaa menneisyydessäni mitään, koska silloin en ehkä olisi tässä juuri nyt niin onnellinen kuin olen.

Olin niin vakavassa onnettomuudessa, että olisin voinut kuolla. Enpä olisi täällä kirjoittelemassa eikä minulla olisi puolisoa ja lapsia.

Eläisin upean naisen kanssa avioliitossa jo kolmatta vuosikymmentä yhdessä. Eläisin, jos olisin osannut silloin arvostaa vaatimattoman ulkonäön omaavaa aivan upeaa ihmistä ja upeaa luonnetta. Sanoi pahimmat mahdolliset sanat, jotka eivät ole koskaan unohtuneet, "et tiedä mitä menetät". En todella silloin tiennyt, mutta olen kaikki nämä vierineet vuodet tiennyt. 

Olisin kuollut 12 vuotiaana auto-onnettomuudessa, myös veljeni, mutta luoja päätti toisin. Ihme tapahtui, eikä kukaan pystynyt kertomaan miten se oli edes mahdollista, kun molemmat vanhemmat kuolivat ja auto oli littana, kuin pannukakku, eikä siitä romusta mitä rekka oli murjonut, ollut edes mahdollista selvitä. Mutta me selvittiin. Jokin ihme vain tapahtui, eikä ollut meidän aika lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Turha pohtia miten olisi voinut ainakaan katumismielessä?

Mikään ei ole ylipääsemätöntä, tai ainakin voidaan päätellä itse.

30 vuotta tapauksesta ja joku sanoo kyllä mää olisin voinut mutkun sää..

Kun jokin on tapahtumien suma ja tehdään väärällä asenteella ei tuota hedelmää.  Yksittäinen asia ei ollutkaan virhe.[/quote]

Ei virhe, mutta erilailla.

Joskus luin esseen, jossa piru yritti puolustaa itsenään, kun ihmiset aina haukkuvat häntä. Oli mielensä pahoittanut taas kerran.

No ydin oli se, että piru (piruparka) yrittää aina parhaansa mukaan auttaa ihmisiä, ihan vilpittömästi. Jos ei olisi auttanut, jokaisessa onnettomuudessa ja vastoinkäymisessä ihmispololle olisi käynyt vieläkin huonommin. Se vastus onkin siis ollut aina onni. Piru oli vähän surullinen, kun ihminen ei arvosta ja kiitä.

.

Tämä laittoi myös ajattelemaan näitä valintojani. Kohtalon tuomia mutkia elämässä.

.

Olen tosiaan kiitollinen mm. niistä 3. kerrasta, jolloin olisi tosiaan voinut käydä aika pahasti, mutta kaikista selvisin pelkällä säikähdyksellä. Ei kuollut, en vammautunut, en edes loukkaantunut (fyysisesti).

(Olen pakana. Tätä valintaa en kadu/pohdi.)

Jos en olisi alkanut seurustelemaan tulevan vaimoni kanssa olisin varmaan pystynyt jättämään paremmat hyvästit pitkäaikaiselle ihastukselleni / ystävälleni kun hän tuli kertomaan muuttavansa muualle. Olisin ehkä tunnustanut tunteeni / keskustellut pitkäänkin kaikesta, mutta tilanne oli vaan mahdoton kun seurustelukumppanini oli samassa huoneessa... toisaalta olin jo luovuttanut ihastukseni suhteen, vaikka siltikin jossain takaraivossa kummitteli ajatus että ehkä jotain oli muuttunut, ehkä en sittenkään yrittänyt tarpeeksi. Olin kyllä niin nuori ja kokematonkin vielä silloin.

Ja jokin aika sitten aloin kaivata häntä uudestaan, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tunnen itseni typeräksi mutta minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Nyt työttömänä olen pohtinut useitakin valintoja, joita olisi pitänyt tehdä toisin. Tai tekisin nyt täältä viisaammasta aikuisemmasta näkökulmasta. Yksi asia on ainakin, että kun nuorille sanotaa, että pitää opiskella sitä, mistä tykkää. Ei näin: pitäisi ajatella jo teininä sinnepäin, missä on töitä. Mahdollisuuksia. (Velvollisuustyö rahan takia, mutta ilman rahaa ei ole elämää.)

Minä sanoisin nuorille aivan päinvastoin, opiskelkaa sitä mikä oikeasti kiinnostaa, jos mitenkään on mahdollista! Vastentahtoinen/epäkiinnostava ala muuttuu iän myötä aina vain raskaammaksi, ei siihen totu koskaan, päinvastoin. Alan vaihto on edessä viimeistään keski-iässä, jos tuli valittua tai jouduttua väärälle alalle. Ei sitä vain jaksa millään. Ja sanon tämän kokemuksesta, olen itse väärällä alalla, mikä on elämäni pahin virhe, vaikka töitä kyllä on. Eli ammatinvaihto suunnitteilla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt työttömänä olen pohtinut useitakin valintoja, joita olisi pitänyt tehdä toisin. Tai tekisin nyt täältä viisaammasta aikuisemmasta näkökulmasta. Yksi asia on ainakin, että kun nuorille sanotaa, että pitää opiskella sitä, mistä tykkää. Ei näin: pitäisi ajatella jo teininä sinnepäin, missä on töitä. Mahdollisuuksia. (Velvollisuustyö rahan takia, mutta ilman rahaa ei ole elämää.)

Minä sanoisin nuorille aivan päinvastoin, opiskelkaa sitä mikä oikeasti kiinnostaa, jos mitenkään on mahdollista! Vastentahtoinen/epäkiinnostava ala muuttuu iän myötä aina vain raskaammaksi, ei siihen totu koskaan, päinvastoin. Alan vaihto on edessä viimeistään keski-iässä, jos tuli valittua tai jouduttua väärälle alalle. Ei sitä vain jaksa millään. Ja sanon tämän kokemuksesta, olen itse väärällä alalla, mikä on elämäni pahin virhe, vaikka töitä kyllä on. Eli ammatinvaihto suunnitteilla...

Väärä ammatti on kyllä yksi pahimmista virheistä, minkä ihminen elämässään voi tehdä. Ammatti kannattaa valita tarkkaan harkiten, koska työhön kuluu suuri osa elämästä. Soveltumaton työ pilaa kaiken muunkin ja vie elämänhalun, jatkuvasti laskee päiviä eläkeikään. Eikä ammatin vaihtaminen ole kaikille yksinkertaista, voi joutua ottamaan paljon lainaa yms. Pakko silti vaihtaa minunkin, kerran vain eletään.

Muistan kun pienenä asuttiin kaksiossa pienellä paikkakunnalla. Vanhemmat + 3 lasta. Itselläni ei ole tuosta ajasta huonoja muistoja, vanhempani ovat nyt kyllä myöhemmin kertoneet itkeneensä laskujen/menojen takia yhdessä monta iltaa. Isäni yritys meni konkurssiin 90-luvun laman lomassa. Kuitenkin pienen paikkakunnan pankinjohtaja antoi isälleni lainaa yrityksen uudelleen perustamiseen ja velkojen maksuun. Uskoi isääni, kun kukaan muu ei. Isäni yritys lähti nousuun, maksoi lainan ja velat nopealla tahdilla. Yritys menestyi ja isäni palkkasi useita ihmisiä töihin yritykseen. Muutettiin oma kotitaloon, kaikki saatiin omat huoneet jne. Isäni on sanonut olevansa ikuisesti kiitollinen tälle pankinjohtalle. Nyt isäni on myynyt yrityksensä parille työntekijälleen ja mennyt töihin isompaan yritykseen johtajatasolle. Olisin elänyt koko lapsuuteni köyhyydessä, ellei tuo yksi mies olisi uskonut isääni.

Jos olisin jäänyt väkivaltaisen mieheni kanssa yhteen olisi lapseni nyt äidittömiä.

Silloin siinä kuplassa eläessäni vähättelin miehen käytöstä. Ajattelin aina(ja mieskin sanoi),että olen draamanhakuinen ja liiottelun asioita. Eihän hän minua oikeasti hakkaa, läpsiminen, päähän lyönnit (ei jää jälkiä), kuristaminen ja potkiminen ovat pientä, kun toisilta murtuu kylkiluita ja neniä. Niitä hakataan, minua ei.

Sain kuitenkin lähdettyä, kun väkivalta alkoi ulottua lapsiin.

Näin jälkikäteen olen tajunnut, että mies olisi lopulta tappanut minut. Hän usein fantasioi siitä ja riitojen yhteydessä uhkaili erilaisilla keinoilla saada minut hengiltä.

Jos en olisi eronnut ensimmäisestä poikaystävästäni meillä olisi jo omakotitalo maksettu. Suunnittelimme rakentamista exän kanssa. Lapset harrastaisivat. Hänen lapsensa harrastavat, minun lapseni eivät harrasta mitään. Suku olisi suurempi ja lähempänä ja läheisempi, olisi kesämökki. Exälläni oli myös harrastuksia ja hän oli hyvä työssään, erinomainen stressinhallintakyky, ja hän on tälläkin hetkellä työelämässä. Mieheni on työttömänä ja stressi vaikuttaa koko perheeseen. Mutta lapset ovat kaikkeni. Juuri heitä en olisi saanut ilman miestäni. Ja enää en haluaisi exsää takaisin, kosa hänellä lapsia. Mutta tuo ero siis muutti elämäni suunnan.

Luulin mennessäni naimisiin saavan aviomiehen ja oman perheen. Yritimme lapsia tuloksetta monta vuotta. Mies jäi useasti pettämisestä kiinni ja oli kova käyttämään alkoholia. Asuimme pienellä paikkakunnalla, jonne ajattelin jääväni loppuelämäksi.

Viimeisen pettämisen jälkeen jätin. En saanut kuin pätkätöitä pienellä paikkakunnalla. Eron jälkeen tapasin uuden miehen ja muutin hänen luo ja sain heti töitä. Jos olisin jäänyt entiseen suhteeseen, olisin edelleen suhteessa jossa minua petetään, valehdellaan ja kohdellaan huonosti. Jos oisin saanut lapsen hämen kanssa, en olisi antanut periksi lapsen vuoksi. Tai ainakaan en olisi muuttanut pienen lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle uuden miehen mukana.