No ohhoh. Olin unohtanut yhden esseen deadlinen ja minulle jäi 2 tuntia aikaa tehdä se. Vaativa essee kyseessä. Sain 3/5, mun mielestä perusteettomasti.
Essee oli oikeasti vaativa. Oli työläs kurssi, paljon lähteitä, joita piti esseessä käyttää soveltavasti, esseestä piti tulla ilmi, mitä kurssin aikana oli oppinut. Minimisivumäärä oli 8 + kansilehti ja lähteet. Minä unohdin esseen ihan kokonaan ja olin nukkunut luennoilla. Rehellisesti sanottuna ei ollut mitään hajua, mistä olisi pitänyt kirjoittaa.
Onneksi on Google! Googlasin puoli tuntia, ihan röyhkeästi copypeistasin tekstiä esseeseen lähes kaiken - muokkasin vähän omannäköiseksi. Kirjoitustyöhön meni kaksi tuntia ja palautin esseen määräaikaan mennessä.
Toivoin silmät ja sormet ristissä, että essee hyväksyttäisiin. Olisin siis ollut ikionnellinen, jos olisin päässyt tuosta riippakivestä ykkösellä läpi.
Sain 3/5. Mielestäni tosi epäreilua niitä kohtaan, jotka oikeasti olivat tehneet esseen eteen töitä, osa jopa kaksi viikkoa, nukkunut huonosti, lukenut lähteitä ja kirjoittanut tosi hyviä esseitä. Ne saivat myös 3 tai 4.
En nyt varsinaisesti valita, mutta silti. Lukeekohan noita esseitä oikeasti kukaan!?
Kommentit (27)
Arviointi on hyvin sattumanvaraista joillakin opettajilla. Olen FM, joka nykyisin opiskelee AMKissa, ja meillä on pari opettajaa, jotka ottavat tenttiarvosanat tosiaankin taikahatusta. Ollaan joskus verrattu minkälaisilla vastauksilla tulee 2 ja millä 5, eikä mitään eroa ollut havaittavissa. Eipä ihme, että omalla alallani ainakin olen kuullut lukemattomat kerrat niin opettajilta kuin alan ammattilaisiltakin, että arvosanoilla ei ole mitään väliä, kunhan ei pelkkää ykköstä ole todistus täynnä.
Menikö pääsykoe huonosti vai miksi keksit moisen tarinan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisia te jotka voitte kasata esityksen tai esseen parissa tunnissa :/ Itselläni menee todella paljon aikaa, parhaimmillaan se 2 viikkoa per essee, pahimmillaan puoli vuotta (riippuu pituudesta ja kurssien määrästä), esitykseen vähintään 3 viikkoa. ADHD.. Numerot yleensä 3-5. Joskus tuntuu että jotkut opettajat antavat diagnoosin vaikuttaa numeroa alentavasti. Tai jos pyytää arvioimaan tiettyyn aikarajaan mennessä niin tuntuu että he eivät edes lue tai kostoksi laskevat numeroa. Haluan kuitenkin olla täsmällinen ja tarkka ja haluan ettei töissäni ole virheitä. Sitten tuota aikaakin menee suhteessa enemmän.
Eihän tossa ole mitään järkeä? Tuntemani ADHD:t eiväit oireiltaan muistuta autisteja, joten ymmärtävät, että yksi essee ei tule vaikuttamaan elämääsi myöhemmin, joten turha käyttää siihen enempää aikaa kuin muutkaan opiskelijat. .
Kehen sitten vedät rajan? Kuka on se opiskelija, jonka mukaan kaikkien muidenkin pitää pärjätä? Tässäkin ketjussa moni on jo ehtinyt leuhkia, kuinka saa parin tunnin työllä aina täydet pisteet. Haluatko määrätä, että kukaan ei saa käyttää kahta tuntia enempää viidenkymmen sivun esseeseen? Jos ei siihen pysty, niin ulos vaan, laiskuri ja tyhmä!
Minä usein käännän esseet englannista suomeksi suurin piirtein. Ei tartu urkundiin, mutta aikaa menee murto-osa siitä, että itse etsisit lähteet ja viitsisit vielä kirjottaakin niistä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Amk:ssa olen itse saanut mielestäni hyviä arvosanoja (4-5) ihan vaan sillä että osaan kirjoittaa sujuvasti, osaan analysoida ja esittää kritiikkiä sekä omia ajatuksia. Joskus suoltanut omasta mielestäni ties mitä moskaa paperille ja yhtäkkiä palautteena on kuitenkin kehuja, usein etenkin noista omista ajatuksista. Vähän pistää miettimään, että olenko minä ainoa joka ajattelee omilla aivoillaan ja muut vaan ottaa vastaan kaikki ajatukset sellaisina kuin ne annetaan.
Ehkä AMK:ssa, nyt puhutaan kuitenkin yliopistosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisia te jotka voitte kasata esityksen tai esseen parissa tunnissa :/ Itselläni menee todella paljon aikaa, parhaimmillaan se 2 viikkoa per essee, pahimmillaan puoli vuotta (riippuu pituudesta ja kurssien määrästä), esitykseen vähintään 3 viikkoa. ADHD.. Numerot yleensä 3-5. Joskus tuntuu että jotkut opettajat antavat diagnoosin vaikuttaa numeroa alentavasti. Tai jos pyytää arvioimaan tiettyyn aikarajaan mennessä niin tuntuu että he eivät edes lue tai kostoksi laskevat numeroa. Haluan kuitenkin olla täsmällinen ja tarkka ja haluan ettei töissäni ole virheitä. Sitten tuota aikaakin menee suhteessa enemmän.
Eihän tossa ole mitään järkeä? Tuntemani ADHD:t eiväit oireiltaan muistuta autisteja, joten ymmärtävät, että yksi essee ei tule vaikuttamaan elämääsi myöhemmin, joten turha käyttää siihen enempää aikaa kuin muutkaan opiskelijat. Eri asia sitten, jos ei kerta kaikkiaan saa aikaiseksi, mutta silti en opettajana antaisi systemaattisesti puolta vuotta armonaikaa ja erityiskohtelua.
En ole tuo aikaisempi kirjoittaja, mutta et ymmärtänyt hänen pointtiaan. Esseiden kirjoitus on todella vaikeaa tämän sairauden takia, itse saan välillä tuskailla päiviä jo yhden sivun eteen. En yksinkertaisesti pysty välillä kirjoittamaan, ja jos pakotan itseni istumaan koneen ääressä kunnes tietty pituus on täynnä saatan istua siinä vielä aamuyöstä. Ja silloinkin tulos saattaa olla mitä vain parista lauseesta puoleen sivuun tai siihen asettamaani määrään.
Olisi kivaa pystyä panostamaan esseisiin kunnolla, mutta pelkkä aloitus ja sen esseen kirjoittaminen on niin suuri ponnistus että taitaa jäädä haaveeksi.
En usko. Kahdessa tunnissa ei saa käsiteltyä kahdeksaa sivua, ei edes kertomallasi menetelmällä. Ja mistähän lähteistä muka copypastetit - jos essee on oikeasti vaativa ja tieteellinen, ei todellakaan googlettamalla löydy suomenkielistä aineistoa. Ja lisäksi korkeakouluilla on nykyään plagioinnintunnistusohjelmat käytössä. Todella vaikea uskoa, että sitä ei olisi käytetty 8-sivun esseessä, kun sitä käytetään jo parin sivun teksteissäkin.