Musta on tulossa katkera nelikymppinen! Mitä voin tehdä asialle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivot muuttuvat juuri noin vanhetessa: tunnekokemukset laimenevat. Hyvä puoli on se, että toisaalta pystyy sietämään paremmin elämän järkytyksiä ja ottamaan isompia vastuita. Hanki itsellesi isompia haasteita ja vastuullisempia hommia, niin et katkeroidu!

Hurt Locker elokuvassa päähenkilö selittää lapselleen, miten lapselle kaikki on uutta ja hienoa, mutta vanhempana aina harvempi aihe enää kiinnostaa. Kunnes jäljellä on vain yksi asia. Hänelle se oli pommien purku sodassa, siksi piti jättää nainen ja lapsi, palata lähi-itään. Minulle se on naisen treenattu takamus, mikään muu ei tunnu oikein enää miltään. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi semmoisen viettely menee. Eläkeikä tulee kyllä olemaan tylsää.

Ihanaa. Mua kiinnostaa yhä enemmän henkisyys ja itseni henkinen kehittäminen, koska kaikkien ulkokuori rapistuu, jäljelle jää vain se ydin, sisältö joka olet. Ja se voi olla tyhjää paskaa, jos ihminen ei ole kehittänyt itseään yhtään tai äärettömän monipuolista, moniuloitteista näkemystä todellisuudesta ja elämästä  - tietoisuuden kehittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Hei "up to tou" ja "you could have it all",

Miten? Miten muutetaan ajattelumaailma? Miten muututaan positiivisiksi? Mulla ois syitä olla onnellinen kyllä. Toki jokunen syy olla tyytymätönkin. Mut miten perusnegatiivisyyden vois hävittää? Asenteiden muuttaminenhan on tosi hankalaa. En mä osaa ainakaa?

Aina kun yllätät itsesi negailemasta, niin mieti, mitä hyvää asiassa oikeasti on. Hakeudu pois muiden negatiivisten seurasta. Opettele olemaan kiitollinen.

En ole katkeroitunut, mutta vihaan maailman pahuutta. Tässä iässä näkee jo mikä on homman nimi. Ihmiset ovat pahoja, tekevät hirvittäviä asioita. Ainoa lohtu on Jumala, se, että täältä pääsee taivaaseen, lapset, heidän viattomuutensa ja ehkä eläimet, niiden suloisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Minkä ihmeen takia ylipäätään kiinnitätte huomiota tuollaisiin asioihin / vedätte hirveät kilarit noin pienistä asioista?

Vierailija kirjoitti:

En ole katkeroitunut, mutta vihaan maailman pahuutta. Tässä iässä näkee jo mikä on homman nimi. Ihmiset ovat pahoja, tekevät hirvittäviä asioita. Ainoa lohtu on Jumala, se, että täältä pääsee taivaaseen, lapset, heidän viattomuutensa ja ehkä eläimet, niiden suloisuus.

Miten lapset on viattomia?

Tiesitkö ettei lapsilla ole empatiakykyä, se kehittyy kasvaessa vasta.

Ne on sosiopaatteja.

Sen takia lapsissa on niin paljon kiusaajia, eläinrääkkäjiä yms.

Haa, oon miettinyt muutamia päiviä omaa katkeruuttani. Tuntuu, että se on jo mädättänyt mut niin, että varmaan sisukset täynnä pelkkä jätettä. En halua olla katkera! En vaan "osaa olla" muuta. Elämänperkele ei todellakaan mennyt niin kuin kuvittelin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Ootko yx mun kaveri? Kuulostat ihan siltä...

En usko, että hänellä on kavereita, jotka kirjoittavat "yx".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Tuossa vuodatuksessa kyse oli vain siitä, että kirjoittaja on kyllästynyt WT porukkaan. Sivistystä ei saa kouluista, mitä käytöstapoihin tulee.

Tuo asenne on muuten täysin autistinen. Eli että MINÄ olen muiden yläpuolella/oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä sä oot katkeroitunut jo tuon ikäisenä? Liki 5-kymppinen,,jonka mielestä elämä on ihanaa.

Elämä ei ole ihanaa, jos ei ole töitä tai on rahahuolia. Silloin elämä on kaikkea muuta, kuin ihanaa. Työssäkäyvät eivät tajua lainkaan sitä näkökulmaa. Jos ei tajua, niin silloin voi miettiä, että olisitko itse valmis elämään loppuelämän siten, että luopuisi kaikesta muusta, paitsi asunnosta ja ruoasta. Ei olisi varaa edes kerran kuussa mennä kahvilaan, kaikki ns. huvit otettaisiin kokonaan pois elämästä. Aniharva olisi valmis siihen, koska elämän onnellisuus pohjautuu 95% ihmisillä materiaan ja virikkeisiin (matkailu, ravintolat, teatterit jne.), sekä siihen, että tuntee hallitsevansa elämänsä, eikä ole riippuvainen toisista.  

En ole tuo, jolle kommentoit, mutta voi kuule: elämässä ON isompiakin murheita kuin työttömyys ja köyhyys. Monella on useitakin samanaikaisesti (siis huolia).

Enkä nyt halua vähätelläkään köyhyyttä. Varsinkin jos näköpiirissä ei ole lainkaan mahdollisuutta päästä siitä enää eroon.

Mutta että ei se silti kaikkia onnettomaksi tee, todellakaan.

34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Kyllä suomalaisista valtaosa on autistisia, tai millä määrittelyllä sellaisia ihmisiä voidaankaan kutsua, jotka eivät ajattele tekemistään, eivät etenkään osaa ottaa huomioon toisia ihmisiä toiminnassaan, vaan toimivat, kuten muita ihmisiä ei olisikaan. Esim. yleisissä saunoissa jätetään tyhjä vesiämpäri seuraavalle saunojalle. (tämä ärsyttää itseäni aina siihen törmätessäni). Jopa tyhjän ämpärin jättäjän on mukavampi tulla saunaan, jos häntäkin varten on aina vesiämpäri, jossa on vettä jo valmiiiksi. Se joka heittää viimeiset vedet, on myös velvollinen hakemaan uudet vedet. Tämä on puhdasta toisten ihmisten huomioimista. Monet suomalaiset ovat jotenkin niin uskomattoman itsekeskeisiä ihmisiä, jonka kaltaiseen ei ulkomailla törmää.

Sinä et tiedä mitään oikeasta autismista, jos väität autismiksi itsekeskeisyyttä.

Sitä paitsi.... kysehän on toimintatavoista, jotka ovat ihmisillä ERILAISIA. Sinä et kykene ymmärtämään, että vaikka sinusta joku on huomaavaista ja ainoa oikea tapa, se ei toisille ole välttämättä sitä. Minä en kauheasti edes käy yleisissä uimahalleissa, muttei minua kyllä pätkääkään ärsytä hakea tullessani vettä ämpäriin. Ihan sama vaiva siinä kuin että jos hakisin sitä lähtiessäni (jos heitän viimeiset vedet kiukaalle). Täysin samantekevää suorastaan.

Se, että ei kykene näkemään muunlaisia tapoja kuin omiaan on itsekeskeistä sekin.

14. Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.

15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (-Mark. 16)

Vierailija kirjoitti:

Täs iässä myös huomaa, et keski-ikäisyys alkaa latistaa tunne-elämän kokemuksia. Tarkotan, et nuorempana sai hirveesti kicksejä vaikka jääkiekon mm-kullasta, ulkomaanmatkasta, vapusta. Nyt mikään ei enää sykähdytä? Sikskö kun mikään ei oo uutta? Johtuuko se iästä?

T. Ap

Sinua persoonana tuntematta on vaikea kommentoida tuota tarkemmin... jos tunne-elämä tuntuu lattealta ja olet elämääsi tyytymätön, se voi olla oire myös masennuksesta. Mutta mieti myös asiaa siltä kannalta, ettei ihminen yleensä jaksa innostua samoista asioista yhtä intensiivisesti kuin joskus nuorempana, koska ne jutut on jo tultu koettua. Se on vain henkistä kasvamista, että vanhat asiat on ikään kuin saanut suoritettua pois alta ja nyt on aika suunnata kohti uusia mielenkiintoisia asioita :)

Jos jää jumittamaan joihinkin 20-v. ihmisten kuvioihin ja mielenmaisemaan, niin totta kai se tuntuu ikävältä, että siinä viitekehyksessä on itse jo "rupsahtanut" ja "tylsä" vakiintunut perheellinen aikuinen.

T. 37-v. nainen

Se, että kokee elämän merkityksettömäksi, on masennuksen oire.  Jos mistään ei saa mitään irti ja on jumissa negatiivisten ajatustensa kanssa, on kyseessä todennäköisesti vähintään lievä masennus. Siihen voi hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Tuossa vuodatuksessa kyse oli vain siitä, että kirjoittaja on kyllästynyt WT porukkaan. Sivistystä ei saa kouluista, mitä käytöstapoihin tulee.

Tuo asenne on muuten täysin autistinen. Eli että MINÄ olen muiden yläpuolella/oikeassa.

Kylläpäs autistista on tullut muodikas haukkumasana suomessakin, aina muutaman vuoden jäljessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Ootko yx mun kaveri? Kuulostat ihan siltä...

Minulla ei ole kavereita, jotka kirjoittavat "yx".

Kovin monen lukutaito on jäänyt latenssi-ikäisen tasolle.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa, taisi löytyä ongelman ydin. Ei ole haasteita. Ei ole kiinnostuksen kohteita. Haluaisin hirveesti suhtautua johonkin asiaan intohimoisesti, että voisin laittaa tarmoni siihen. Mikä se sitten oliskaan vaan! Työ, perän treenaaminen, harrastus, lapsille omistautuminen... En vaan innostu enää. Matkojen suunnittelu innostaa, mutta harva sitä voi koko aikaa matkustaakaan. 

Ap

Tunnistan ap, tunteesi! Itselläni samanlaisia ajatuksia. Yritin ottaa pari vuotta sitten itseäni niskasta kiinni. Työssäni oli monenlaisia ongelmia ja päätin hakea opiskelemaan. Halusin toteuttaa lapsuudenhaaveeni. Olin tyytymätön työhöni ja moniin siihen liittyviin asioihin. Minun ja mieheni vuorotyö oli hankala yhdistää. Ensimmäisenä hakuvuonna valmistauduin huonosti pääsykokeeseen, joten sisäänpääsy ei ollut lähelläkään. Seuraavana keväänä olin täynnä energiaa ja itsevarma. Nyt onnistuisin! Pyhitin koko kevään pelkälle pääsykokeelle. Kotiasiat olivat retuperällä, mutta ajattelin sen olevan sen arvoista, kunhan pääsen opiskelemaan. Epäonnistuin taas. Olen edelleen inhoamassani työssä, josta ei ilman uutta tutkintoa pääse eroon. Ongelma ei ole vain työpaikassa vaan myös alassa. Työpaikanvaihto ei auta.

Elämä tuntuu vain kuoleman odottelulta. Lapset kasvavat ja työvuorolistat vaihtuvat. Mitään en tulevaisuudelta enää odota. Harrastukset ovat jääneet, koska normaalin arjen pyörittäminen vie kaiken ajan ja energian. Tuohon pääsykokeeseen asti ajelehdin ja suunnittelin tulevaisuudelle erilaisia vaihtoehtoja. Olin todella motivoitunut. Ystävätkin ovat vuosien varrella jääneet. Muutamia hyvänpäiväntuttuja on, mutta en tiedä kenelle soittaisin, jos haluaisin kaverin leffaan tai lasilliselle. En koe olevani kuitenkaan masentunut. Kun elämässä ei ole mitään odotettavaa tai mielekästä tekemistä, ei tietenkään viitsi hymyillä kuin Hangon keksi.

Vierailija kirjoitti:

Se, että kokee elämän merkityksettömäksi, on masennuksen oire.  Jos mistään ei saa mitään irti ja on jumissa negatiivisten ajatustensa kanssa, on kyseessä todennäköisesti vähintään lievä masennus. Siihen voi hakea apua.

Naurattaa nämä "hae apua"-uskovaiset. Apua saat, jos maksat itse tuhansien eurojen terapiat, johon harvalla on mahdollisuutta.

Olen luuseri. Lapset sain kasvatettua ns ok, kunnes heillä teini-ikä alkoi, sittten sössin kaiken.

Ei tämä helppoa ole, kyllä mullekin dg:t paukahtaa... Molemmat ovat pelastettavissa, etenkin nuorin, joka on jo terapian piirissä, tai lähellä sitä. Esikoinen ei oksennakaan mun suuntaan, Vaikka ja mitä on tehty...

Nooo itse asiassa minulla on kyllä taustalla myös tuhansien eurojen psykoterapia. Siitä on kuitenkin aikaa. Terapian ja sitä edeltäneen ajan läpikäyneenä sanoisin, etten ole sairas. Psykiatriset sairaudet kuitenkin aina vaativat myös sen somaattisen pääoireen. Ja en siis henkisesti koe voivani huonosti. Olen vaan sellanen vittuuntunut akka :D Mutta joo, samaa mieltä olen vähän noista "hae-apua-uskovaisista". Veikkaan että monet heistä tarkoittavat ratkaisuksi "lääkettä, joka palauttaa oikean tilan nykyiseen aivokemialliseen epätasapainoon". Uskoo, ken tahtoo  - itse tiedän että lääkkeet auttavat kriittisessä tilanteessa, mutta eivät paranna mitään. 

ap

Vierailija kirjoitti:

19, kerropa, mistä kaupasta on ruoat noin loppu. En ole koskaan nähnyt tuollaista.  Täällä meilläpäin useimmat ruokakaupat ovat avoinna koko viikonlopun + vapun, ja ihan ruokaa on runsain mitoin.

Ei siinä, sun ongelmasi on pääkopassa, ei kaupassa. Tuleeko sinulle oikeesti jonain uutisena se, että monen hengen perhe syö enemmän ruokaa kuin yksineläjä? Tai että kun pitää ruokkia monihenkinen perhe ja ostoksia haetaan sen takia autolla, kannattaa samalla ostaa useamman päivän ruuat, ettei tarvitse alvariinsa rampata kaupassa ja saastuttaa pakokaasuilla ympäristöä. Muutenkaan se kaupassa käyminen ole sellainen ilo ja kohokohta, että viitsisi joka päivä ehdoin tahdoin sinne tunkea (ei taida olla sinustakaan, joten miksi silti toimit tuolla lailla?).

Jos elämänhallinta on noin kehnoa, ettei kykene kaupassa vaihtamaan ruokasuunnitelmiaan jos joku tuote on hyllystä lopussa, kannattaa ilman muuta varautua jatkossa juhlapyhiin jo vähän aikaisemmin ja kirjata tästä muistutus heti vaikkapa kännykän kalenteriin, niin ei tule yllätetyksi toiste sillä, että perskeles, TODEN totta! Vappu on 1. toukokuuta! Yllättävä ja uusi tieto ilmeisesti 19:lle, muttei meille muille.

Mä ihmettelin eilen ihan samaa että mikä h*lvetin järki on pitää kauppaa auki suunnilleen 24/7 kun ei siellä ole mitä ostaa vaan hyllyt oli tyhjänä.