Musta on tulossa katkera nelikymppinen! Mitä voin tehdä asialle?

Aha. Mä oon kohta 42v ja elämäni kunnossa! Kaunis, hyväkroppainen (treenaan säännöllisesti) ja elämä hymyilee. Lapset isoja, on aikaa harrastaa ja tehdä kaikkea kivaa. Seksi on parasta koskaan !!! Miehet kuolaa mun perään ja niitä saa suorastaan hätistellä pois kun käy ulkona. Olen onnellisesti naimisissa. Ihan oikeesti, tää vaihe elämässä on hyvää aikaa.

Niin mullakin on periaattessa kaikki hyvin ja saan olla kiitollinen monesta asiasta. Silti on koe mitään iloa mistään ja kaikki tuntuu samalta tasapaksulta pötköltä koko tämä elämä. Miten löytää tosiaan edes jonkinlainen positiivinen ajattelumalli, niin että oikeesti edes joskus innostuisi jostain asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli siis helppo bongata nää katkeroituneet ämmät. Ihmettelin aina, miks niistä on tullu sellasia.

Ne on aina olleet sellaisia, mutta et huomaa sitä, koska nuorilla/hyvännäköisillä ihmisillä on ns. haloefekti.

Tätä on tutkittukin, ihmiset liittää hyviä ominaisuuksia hyvään ulkonäköön. 

Jos joku söpö nuori nainen selittäisi jotain veepää katkera juttua, pitäisit sitä vaan vähän höpsönä ja söpönä.

Vanhempi rumempi nainen selittää samalla asenteella samaa paskajuttua ---> pidät sitä katkerana vanhana ämmänä.

Ja kun jännämies haistattelee baarissa, niin sille voi illan päätteeksi antaa.

Vierailija kirjoitti:

En panisi teitä. Onneksi näin 37-v miehenä vientiä riittää 18-27-v naisten keskuudessa.

ja sitten sä heräsit.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Tää oli hieno, nautinto lukea. 

M39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kyllä sun elämä on vaikeaa. Johtunee autismista, että noin tuppaa ärsyttämään muiden ihmisten olemassaolo.

Minä asun stadissa, enkä ole ikinä törmännyt ongelmaan, etten olisi kaupasta löytänyt ruokaa. Kuulostaa suorastaan venezuelalaiselta tuo sinun kokemuksesi ruokakaupassa. 

Vierailija kirjoitti:

Aivot muuttuvat juuri noin vanhetessa: tunnekokemukset laimenevat. Hyvä puoli on se, että toisaalta pystyy sietämään paremmin elämän järkytyksiä ja ottamaan isompia vastuita. Hanki itsellesi isompia haasteita ja vastuullisempia hommia, niin et katkeroidu!

Hurt Locker elokuvassa päähenkilö selittää lapselleen, miten lapselle kaikki on uutta ja hienoa, mutta vanhempana aina harvempi aihe enää kiinnostaa. Kunnes jäljellä on vain yksi asia. Hänelle se oli pommien purku sodassa, siksi piti jättää nainen ja lapsi, palata lähi-itään. Minulle se on naisen treenattu takamus, mikään muu ei tunnu oikein enää miltään. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi semmoisen viettely menee. Eläkeikä tulee kyllä olemaan tylsää.

19, kerropa, mistä kaupasta on ruoat noin loppu. En ole koskaan nähnyt tuollaista.  Täällä meilläpäin useimmat ruokakaupat ovat avoinna koko viikonlopun + vapun, ja ihan ruokaa on runsain mitoin.

Ei siinä, sun ongelmasi on pääkopassa, ei kaupassa. Tuleeko sinulle oikeesti jonain uutisena se, että monen hengen perhe syö enemmän ruokaa kuin yksineläjä? Tai että kun pitää ruokkia monihenkinen perhe ja ostoksia haetaan sen takia autolla, kannattaa samalla ostaa useamman päivän ruuat, ettei tarvitse alvariinsa rampata kaupassa ja saastuttaa pakokaasuilla ympäristöä. Muutenkaan se kaupassa käyminen ole sellainen ilo ja kohokohta, että viitsisi joka päivä ehdoin tahdoin sinne tunkea (ei taida olla sinustakaan, joten miksi silti toimit tuolla lailla?).

Jos elämänhallinta on noin kehnoa, ettei kykene kaupassa vaihtamaan ruokasuunnitelmiaan jos joku tuote on hyllystä lopussa, kannattaa ilman muuta varautua jatkossa juhlapyhiin jo vähän aikaisemmin ja kirjata tästä muistutus heti vaikkapa kännykän kalenteriin, niin ei tule yllätetyksi toiste sillä, että perskeles, TODEN totta! Vappu on 1. toukokuuta! Yllättävä ja uusi tieto ilmeisesti 19:lle, muttei meille muille.

Vierailija kirjoitti:

En mä tiedä. Mutta huomaan olevani tyytymätön kaikkeen ja negatiivinen. Ja kateellinen. Periaatteessa on kaikki hyvin: työ, perhe, ystäviä. Mutta elämä ei tyydytä. Ja oon laiska paska. Valitan vaan (hiljaa mielessäni yleensä) sen sijaan et ite muuttaisin asioita.

Liian helppo elämä ei vastoinkäymisiä, jotka saa arvostamaan sitä mitä on.

Minusta ei ole tullut katkeraa, vaikka aihetta objektiivisesti ottaen varmasti olisikin. Vaativa ja puoleni pitävä olen kyllä, mutta en suhtaudu maailman synkästi tai koe, että jos muut ihmiset eivät toimi presiis kuten minä toivoisin, se on heidän henkilökohtaista vittuiluaan minulle (noin ajattelee mm. tuo 19).

Maailma on enimmäkseen kiva paikka ja elämä on mukavaa. Ikääntyessä moni asia lakkaa kiinnostamasta, mutta minusta se on toisaalta vapauttavaa ja mukavaa, että ei enää jaksa kauheasti välittää lillukanvarsista. Uusia kiinnostuksen kohteita kun tulee kyllä tilalle. jos suhtautuu elämään edelleen uteliaasti.

N50

Vierailija kirjoitti:

19, kerropa, mistä kaupasta on ruoat noin loppu. En ole koskaan nähnyt tuollaista.  Täällä meilläpäin useimmat ruokakaupat ovat avoinna koko viikonlopun + vapun, ja ihan ruokaa on runsain mitoin.

Ei siinä, sun ongelmasi on pääkopassa, ei kaupassa. Tuleeko sinulle oikeesti jonain uutisena se, että monen hengen perhe syö enemmän ruokaa kuin yksineläjä? Tai että kun pitää ruokkia monihenkinen perhe ja ostoksia haetaan sen takia autolla, kannattaa samalla ostaa useamman päivän ruuat, ettei tarvitse alvariinsa rampata kaupassa ja saastuttaa pakokaasuilla ympäristöä. Muutenkaan se kaupassa käyminen ole sellainen ilo ja kohokohta, että viitsisi joka päivä ehdoin tahdoin sinne tunkea (ei taida olla sinustakaan, joten miksi silti toimit tuolla lailla?).

Jos elämänhallinta on noin kehnoa, ettei kykene kaupassa vaihtamaan ruokasuunnitelmiaan jos joku tuote on hyllystä lopussa, kannattaa ilman muuta varautua jatkossa juhlapyhiin jo vähän aikaisemmin ja kirjata tästä muistutus heti vaikkapa kännykän kalenteriin, niin ei tule yllätetyksi toiste sillä, että perskeles, TODEN totta! Vappu on 1. toukokuuta! Yllättävä ja uusi tieto ilmeisesti 19:lle, muttei meille muille.

heheh, näinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Tuossa vuodatuksessa kyse oli vain siitä, että kirjoittaja on kyllästynyt WT porukkaan. Sivistystä ei saa kouluista, mitä käytöstapoihin tulee.

Itse asiassa, taisi löytyä ongelman ydin. Ei ole haasteita. Ei ole kiinnostuksen kohteita. Haluaisin hirveesti suhtautua johonkin asiaan intohimoisesti, että voisin laittaa tarmoni siihen. Mikä se sitten oliskaan vaan! Työ, perän treenaaminen, harrastus, lapsille omistautuminen... En vaan innostu enää. Matkojen suunnittelu innostaa, mutta harva sitä voi koko aikaa matkustaakaan. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä sä oot katkeroitunut jo tuon ikäisenä? Liki 5-kymppinen,,jonka mielestä elämä on ihanaa.

Elämä ei ole ihanaa, jos ei ole töitä tai on rahahuolia. Silloin elämä on kaikkea muuta, kuin ihanaa. Työssäkäyvät eivät tajua lainkaan sitä näkökulmaa. Jos ei tajua, niin silloin voi miettiä, että olisitko itse valmis elämään loppuelämän siten, että luopuisi kaikesta muusta, paitsi asunnosta ja ruoasta. Ei olisi varaa edes kerran kuussa mennä kahvilaan, kaikki ns. huvit otettaisiin kokonaan pois elämästä. Aniharva olisi valmis siihen, koska elämän onnellisuus pohjautuu 95% ihmisillä materiaan ja virikkeisiin (matkailu, ravintolat, teatterit jne.), sekä siihen, että tuntee hallitsevansa elämänsä, eikä ole riippuvainen toisista.  

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Ootko yx mun kaveri? Kuulostat ihan siltä...

Vierailija kirjoitti:

En panisi teitä. Onneksi näin 37-v miehenä vientiä riittää 18-27-v naisten keskuudessa.

Tuota nyt et usko itsekään.

Ap, sä olet nuori vielä..vasta 34v. Tee asioita joista pidät, nauti elämästä. Omaan elämään voi vaikuttaa aika paljon.

Itse olen ollut aina nauravainen ja positiivinen persoona. Pieni hulluttelu tekee välillä hyvää,ei ole pakko muuttua väsähtäneeksi keski-ikäiseksi tantaksi. :)

T. Se 42v joka on tyytyväinen elämäänsä (nro 23?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Kyllä suomalaisista valtaosa on autistisia, tai millä määrittelyllä sellaisia ihmisiä voidaankaan kutsua, jotka eivät ajattele tekemistään, eivät etenkään osaa ottaa huomioon toisia ihmisiä toiminnassaan, vaan toimivat, kuten muita ihmisiä ei olisikaan. Esim. yleisissä saunoissa jätetään tyhjä vesiämpäri seuraavalle saunojalle. (tämä ärsyttää itseäni aina siihen törmätessäni). Jopa tyhjän ämpärin jättäjän on mukavampi tulla saunaan, jos häntäkin varten on aina vesiämpäri, jossa on vettä jo valmiiiksi. Se joka heittää viimeiset vedet, on myös velvollinen hakemaan uudet vedet. Tämä on puhdasta toisten ihmisten huomioimista. Monet suomalaiset ovat jotenkin niin uskomattoman itsekeskeisiä ihmisiä, jonka kaltaiseen ei ulkomailla törmää.