Musta on tulossa katkera nelikymppinen! Mitä voin tehdä asialle?

Kello tulee 23, joten aika loppuu pidempään kommentointiin. Mutta mulla oli sun iässä samanlaisia fiiliksiä. Oli tunne, että olen jo tehnyt kaikki elämäni valinnat ja koko loppuelämäni tulee olemaan tätä yhtä ja samaa tylsää arkea. Nyt tuosta on jo yli 20 vuotta eikä elämäni ollutkaan lainkaan sellaista kuin miksi sen luulin paikoillaan junnaavan. 

Ympärilläni on tapahtunut niin paljon kaikkea ikävää. Esim. Ystävä sairastui rintasyöpään, joten kyllä siinä saa vähän perspektiiviä asioihin. Elämästä kannattaa nauttia tässä ha nyt.

T.23 (se 42v)

Vierailija kirjoitti:

Täs iässä myös huomaa, et keski-ikäisyys alkaa latistaa tunne-elämän kokemuksia. Tarkotan, et nuorempana sai hirveesti kicksejä vaikka jääkiekon mm-kullasta, ulkomaanmatkasta, vapusta. Nyt mikään ei enää sykähdytä? Sikskö kun mikään ei oo uutta? Johtuuko se iästä?

T. Ap

Tuossa iässä onkin latteaa, mutta oikeasti nelikymppisenä voi alkaa uusi nousukiito. Täytän tänä vuonna 45, ja nautin taas elämästä eri tavalla- vähän eri lailla kuin 40 v, mutta nautin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kello tulee 23, joten aika loppuu pidempään kommentointiin. Mutta mulla oli sun iässä samanlaisia fiiliksiä. Oli tunne, että olen jo tehnyt kaikki elämäni valinnat ja koko loppuelämäni tulee olemaan tätä yhtä ja samaa tylsää arkea. Nyt tuosta on jo yli 20 vuotta eikä elämäni ollutkaan lainkaan sellaista kuin miksi sen luulin paikoillaan junnaavan. 

Aivan- tuon ikäinen ja tuossa asemassa on saavuttanut toistaiseksi kaiken. Nyt vain suvannossa odotetaan seuraavaa elämänvaihetta.

Vierailija kirjoitti:

Täs iässä myös huomaa, et keski-ikäisyys alkaa latistaa tunne-elämän kokemuksia. Tarkotan, et nuorempana sai hirveesti kicksejä vaikka jääkiekon mm-kullasta, ulkomaanmatkasta, vapusta. Nyt mikään ei enää sykähdytä? Sikskö kun mikään ei oo uutta? Johtuuko se iästä?

T. Ap

Siksi juuri kun ne eivät ole uutta. Been there, done that.

Minua huvittaa tuo kuvaus kaupassakäynnistä, miten sinkun on niin vaikeaa mennä kauppaan sellaiseen aikaan että sieltä saa ihan kaikkea haluamaansa lajiketta? Kun pienten lasten vanhemmatkin tämän pystyvät järjestämään? Luulisi sen olevan paljon helpompaa juurikin sinkulle.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Ohis.En yhtään ihmettele, että oot sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä itseäni katkerana (olen jo 40), mutta en vain jaksa ihmisiä ja heidän tyhmyytensä aiheuttamia ongelmia. Olen onnellinen tasan niin kauan kuin voin olla omissa oloissani kotona. Ongelmat alkavat heti, kun poistun kotoa.

Esimerkiksi lähden kauppaan, lähden siis ulos kotiovesta ja tilaan hissin. Joku ylivilkas lapsukainen, jota vanhemmat eivät saa kuriin, on painellut kaikkia kerrosnappuloita niin, että hissin tulo kestää kauan. Moni muukin joutuu odottamaan hissiä, ja niinpä meitä on sitten monta samassa hississä. Valitettavasti nämä muut, naapurini, ovat autisteja, jotka eivät osaa normaalin kohteliaasti tervehtiä hissiin astuessaan, vaan jättävät vastaamatta tervehdykseeni ja kääntyvät nurkkaan päin seisomaan, koska yhdessä muiden kanssa hississä matkustaminen on liian kova koettelemus. Luonnollisesti pitää myös haista joko pesemättömältä alapäältä tai luomuelämältä pesupähkinöineen.

Ulkona kävelen ripeästi kävelytietä pitkin kauppaan. Oikeaa puolta. Toki vastaan tulee jääräpäisiä vasemman puolen kulkijoita, jotka eivät väistä, tietenkään. Jos he olisivat joustavia ihmisiä, he eivät olisi milloinkaan edes valinneet vasenta puolta. Niinpä minä väistän, mutta tässä vaiheessa alan olla jo lopen kyllästynyt suomalaiseen autismiin.

Tien varressa ja jopa tiellä on aika ajoin korjaamattomia koirankakkoja. Koira pitää omistaa, ja sitä osataan jopa ulkoiluttaa, mutta ulosteiden kerääminen on jo liikaa vaadittu. Sen sijaan meiltä muilta ihmisiltä ei ole liikaa vaadittu sietää ja väistellä niitä.

Kauppaan saakka päästyäni vihaan jo ihmisiä niin, että en kuulosta kovin ystävälliseltä sanoessani "anteeksi" ja yrittäessäni luovia kulkureitille levittäytyneiden ja pysähtyneiden ihmisten ohi. Suomalaisen perusautismin sijaan onkin yhtäkkiä astunut yllättävä, ulkopuoliset huomioimaton markettisosiaalisuus. Nyt on aikaa tervehtiä, nyt vaihdetaan kuulumiset, mutta vain keskellä kulkureittiä - ei sivummalla.

Yksinasuvana sinkkuna en osta megaostoksia enkä hypetä jo viikkoja etukäteen vappua, juhannusta tai joulua. Menen kauppaan vain ostaakseni peruselintarvikkeita, joiden määrä mahtuu ostoskoriin. Mutta kuinka ollakaan - näin juhlapyhinä peruselintarvikkeita ei olekaan. Kaikki on ostettu, hyllyt huutavat tyhjyyttään. Megakärryostajat ovat putsanneet  marketin jo edellisinä päivinä, kaikki on myyty. Joko nuo elintarvikkeet on ahmittu juhlapyhäövereissä ja parhaillaan niitä muunnetaan suomalaiseksi sisäelinrasvaksi, tai sitten ne vanhentuvat päiväykseltään ihmisten jääkaapeissa pyhien yli. Niin tai näin, mutta vähäeleisesti elävä sinkku jää jälleen kerran ilman ruokiaan.

Nälkä saattaisi ajaa Hesen tai Mäkkärin kassalle seuraavaksi, mutta sen verran viisas sitä on jo tässä iässä, että tietää sekä asiakaskunnan että henkilökunnan hygienian tason romahtaneen vaativan juhlinnan aikana. Hampurilaispaikan eteisessä jo tuoksahtaisi oksennus ja housuunpaskannus, ja sekakäyttäjät ja elämäm koululaiset lienevät vallanneet kaikki pöydät tuntien takaisen ostoksensa perusteella ja istuvat paikalla enää vain viettämässä aikaa. Henkilökunnan autismi estää asiaan puuttumisen, jotta saataisiin maksavia asiakkaita tilalle.

Niinpä sinkku palaa tyhjin käsin ja vatsoin takaisin kotiin, ainoaan paikkaan, jossa asiat sujuvat jouhevasti ja jossa voi olla onnellinen. Nälkäisenäkin.

Kiitos, en olisi osannut tätä paremmin sanoa.

N40

Ohiksena pakko sanoa, että autismiin liittyy sääntöjen ja rutiinien tarkka noudattaminen. 

Jos tuossa saagassa joku näyttäytyy autistisena, niin tuo henkilö itse, joka ärsyyntyy ihan tavattomasti sääntöjen rikkomisesta. Jopa siinä määrin, että kokee kaiken normaaliin elämään kuuluvan - ihmisten hajut, juttelemisen, sen että kaupassa herrajestas joku MUUKIN ostaa ruokaa kuin hän itse - henkilökohtaisina loukkauksina.

Suosittelen lämpimästi ainakin asperger-tutkimuksia.

yt as-lapsen äiti

Kas kun et diagnosoinut narsistiksi.

Kaiken perusta on oma tyyväisyytesi. Vaikka on työ ja perhe niin sitä saattaa silti puuttua jotain perustavanlaatuista. Nyt olisi tuhannen taalan paikka miettiä mitä itse haluat, mikä tuo nautintoa.

Jos ulkomaanmatka ei säväytä niin kokeile jotain uutta mielenkiintoisempaa kohdetta. Jos liikunta on pakkopullaa niin kokeile uusia yllättäviä lajeja, saatat hurahtaa.

Kaikki eivätnauti samoista asioista. Kokeilemalla ja itsetutkiskelulla se šlviää.

Muistan itsekin tuon vaiheen 30+ iässä! Kaikki helpotti omalla kohdalla kun erosin ja jäin yh:ksi ja opiskelin pari vuotta.

Sen jälkeen 36v eteenpäin elämän on ollut paljon parempaa! 40+ parasta aikaa eikä näin 50+ ole yhtään hassumpaa edelleenkään:D Onneksi tuo 30v vaihe on ohi!!

Kateus ja katkeruus katoaa ja tajuaa lopultakin että kaikki on omista valinnoista kiinni, onnellisuuskin. Tosin puoliso voi olla siinä joko jarruna tai moottorina - omalle kohdalle osui jälkimmäinen.

Minullakin on toisinaan näitä itsesäälintäyteisiä mitäänsanomattomuudentunteita. Töissä on välillä helvetillistä yhä kasvavan vaatimustason ja stressaantuneiden työkavereiden vuoksi, lapset parikymppisiä. Yritän etsiä iloa pienistä asioista ja arvostaa sitä mitä on sekä välttää omaan napaan tuijottelua ja keskittyä huomaamaan mieheni, lapseni ja muut ihmiset lähelläni, ei heidänkään elämänsä ole aina mukavaa. Yritän nauttia ainoasta päivä päivältä hupenevasta elämästäni. Kesälomaa nyt suunnittelen. nainen 48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kokee elämän merkityksettömäksi, on masennuksen oire.  Jos mistään ei saa mitään irti ja on jumissa negatiivisten ajatustensa kanssa, on kyseessä todennäköisesti vähintään lievä masennus. Siihen voi hakea apua.

Naurattaa nämä "hae apua"-uskovaiset. Apua saat, jos maksat itse tuhansien eurojen terapiat, johon harvalla on mahdollisuutta.

Kyllä sitä apua masennukseen saa ihan ilman psykoterapiaakin. Mutta tässä taitaa tosiaan olla kyseessä vain asennevamma.

Joo, tiedostan että ongelma ratkeaisi juurikin "hurahtamalla" johonkin. Ongelma on tahtomattomuus. Kun ei kiinnosta mikään, on hankala hurahtaa.