Haluaisin lapsen, mutta en halua laittaa jakoon näin paskoja geenejä

Mulla ihan samoja pelkoja. Joidenkin kuukausien masennuskausia joka vuosi, nyt ollut tämä masennus jo alkuvuodesta. Myös ahdistuneisuushäiriö löytyy. Mieheni on täysin normaali, mutta hänen suvustaan löytyy juoppoja ja autismia. Ei tässä vielä olla uskallettu alkaa lasten hankintaan, vaikka ollaan kolmekymppisiä. Kohta onneksi mulla alkaa terapia, jos siitä saisin apuja elämääni. Toivoisin niin kovasti, että pääsisin mielenterveyden ongelmista pysyvästi eroon! Ei välttämättä ikinä toteudu, mutta aion yrittää parhaani ja tehdä töitä oman hyvinvointini eteen.

Tuskin kenelläkään nykyisin elävällä ihmisellä on niin paskat geenit, että siitä kannattaisi enempää masentua... Joku kulttuureihin ja evoluutioon perehtynyt, olisiko ollut Jared Diamond, kirjoitti jossain teoksessaan, että kaikki nykyään elävät ihmiset ovat menestyjiä geenien kantajina. Kaikkien vanhemmat ovat onnistuneet lisääntymään miljoonien sukupolvien ajan, niistä ensimmäisistä suvullisesti lisääntyneistä eliöistä alkaen, samalla kun merkittävä osa kaikista sukupolvista jää aina ilman jälkeläisiä. Siis maapallon historian mittakaavassa kaikki syntyneet olemme voittajia.

Mitä tuo tarkoittaa itse kunkin lisääntymisen kannalta, sen ratkaisee jokainen kohdaltaan.

Mulla aivan samat ajatukset. "Kiva", että on muitakin, jotka miettivät samoja kysymyksiä! Mulla kanssa suvussa taipumusta masennukseen ja alkoholismiin, mutta lisäksi mulla on joitakin voimakkaasti periytyviä autoimmuunisairauksia, joita en todellakaan haluaisi lapseni taakaksi. Itse pärjäilen, ja jos olisi pelkästä masennustaipumukseta kyse niin uskaltaisin varmaan lasta yrittää, mutta tuntuisi kamalalta jos nuo autoimmuunisairaudet tulisivat lapsellekin. Varsinkin kun ne vaikuttavat myös ulkonäköön, ja maailma menee vain koko ajan ulkonäkökeskeisemmäksi. En voisi tehdä sitä lapselleni. Voi olla, että sitten vanhana kaduttaa, kun ei ole ketään huolehtimassa ja tappelemassa byrokratian kanssa puolestani. Adoptio ei kohdallani tule kai kysymykseen mt-diagnoosien vuoksi. Miehelle on onneksi ok, jos jäädään lapsettomiksi.

Haluan sanoa, että hienoa, että mietitte. Te olette vastuullisia myös vanhempana. Mitäpä, jos keskustelisitte ensin ihan lääkärin kanssa perinnöllisyydestä ja lääkityksestä raskausyrityksen aikana.

Lisäksi kannattaa olla valmis tarvittaessa hankkimaan apua. Ehkä voisitte alkuun toimia tukiperheenä ja kokeilla omaa jaksamistanne? Onhan nimittäin hyvinkin todennäköistä, että myös teidän ehkä terve lapsenne alkaa oirehtimaan vanhemman vaikeina kausina. Tukilapsilla oireilua voi olla. Parhaimmassa tapauksessa saatte elinikäisen ihmissuhteen siitä. Tai voi olla, että lapsenne sairastuukin vakavammin, jolloin jaksaminen on vaakalaudalla. Millainen tukiverkkonne on? Elämäntilanteen muun vakaus?

Adoptio ei ole ratkaisu tähän tilanteeseen, sillä adoptiolapsi on jo lähtökohtaisesti kokenut suuren menetyksen, ja tarvitsee kehitykselleen tukea usein enemmän kuin biologinen lapsi. Eli jaksamista pitää olla erityisen paljon.

Masennusalttius periytyy, mutta ympäristöolosuhteet vaikuttavat siihen, sairastuuko ihminen vai ei. Eli lapsuuden kasvuympäristö ja sen ihmissuhteet vaikuttavat. Pelkkä alttius ei sairastuta. Kannattaa tosiaan miettiä, jaksaisitteko yhdessä miehen kanssa hoitaa lapsen siten, että ainakin toinen teistä on aina kykenevä huomiomaan lapsen tarpeita. Masennus ei läheskään aina vaikuta vanhemmuuden laatuun. Mutta ikävä kyllä on myös sellaista masennusta, joka haittaa vakavasti lapsen kehitystä. Silloin siihen liiittyy lapsen psyykkistä ja/tai fyysistä kaltoinkohtelua. Ehkä voisit jutella asiasta vaikkapa neuvolapsykologin kanssa?  

Isäni suku on täynnä alko-ongelmaisia, diagnosoimattomia adhd-tapauksia. Äitini suku on fiksua ja normaalia, mutta silti pelotti pistää nämä geenit jakoon ! :/  2 lasta on , niin pieniä vielä ettei voi sanoa vielä mitään esim. tuosta ylivilkkaudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs esim adoptio?

Se on niin kallis ja aikaavievä prosessi, että en ole oikeastaan miettinyt asiaa. Ja vaikka adoption tapauksessa tuo geneettinen kuormitukseni poistuisi, niin pelkään silti kykyäni olla hyvä äiti, kun on oikein paha kausi.

AP

Niin ja kukaan kenenkään geeneistä voi takuuseen mennä.

Jos noin paljon emmit, niin älä tee lasta...onhan se ihme, jos sellainen suodaan. Ei itsestäänselvyys.

Mikä on aiheuttanut omien masennuksen ja alkoholismin? Tai onko sinulla ne, vai ovatko ssuvussa?

On erilaisia suojaavia tekijöitä esim. Turvallinen lapsuu, jotka vaikuttavat niin, ettei se olemasa oleva mahdollisuus toteudu...esim. Alkoholismi tai masennus.

Itsellä ne myö suvussa ja itsellä ollut masennusta ja oli alkoholia, kunnes sen jätin kokonaan pois.

Onko sinulla muitakin syitä, että et lapsia toivo? Mitä muuta pelkäät?

Ehkei se aika ole juuri nyt. Anna itsellesi aikaa.

Jos päädyt "huonogeeniseen', niin rakasta silti ehdoitta.

Se että hankkii lapsen ei ole mikään tae että hän aikuisena pitää huolta vanhemmistaan, käy kylässä ja auttaa. Voi vaikka perustaa elämänsä jonnekin maapallon toiselle puolelle. Tai muuten vaan olla sen tyyppinen ettei kiinnosta yhteydenpito.

Eikai se pelkkä masennus suoraan periydy? Masentuminen tarvitsee jonkun laukaisevan tekijän. Jos tunnette, että voitte tarjota lapselle tasapainoisen ja onnellisen kasvuympäristön niin en minä näe tuossa mitään estettä. Voithan sinä käydä perhesuunnitteluneuvolassa juttelemassa asiasta niin saat ammattilaisen näkökulmaa asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse syön lääkkeitä skitsofreniaan, eikä se 5v tyttäreen vaikuttanut ainakaan liiaksi - leikkii ja on iloinen kuten muutkin :) Sillon jos tuntuu ettei vaan pysty, voi mennä vaikkapa miehen viereen hetkeksi ja sanoa lapselle että äitiä väsyttää vähän, tulen tähän ihan kohta, ja meillä tyttö on iloisesti jäänyt piirtämään vaikka keittiön pöydän ääreen, jos itselleni alkaa pahempia aistiharhoja muodostumaan. Rohkeasti vain hankkimaan lapsia, jos niitä haluat! Muista, että mihin ratkaisuun ikinä päädytkin, olet onnellinen ja hyvä ihminen, ja tulet varmasti loistavaksi äidiksikin halutessasi!

Miksi alepeukkua? Omassa suvussa löytyy skitsofreniaa. Ei se ole este elää. Oikein lääkittynä elämä on tasapainoista. Periytyvyys ei ole kovinkaan suuri. Jokainen voi sairastua mieleltään, ei pidä tuomita.

Vierailija kirjoitti:

Mielen sairaudet (erityisesti skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö) periytyvät tehokkaasti, joten en kyllä suosittelisi lapsentekoa, jos ongelmia on.

Lapsen hoitaminen on myös terveelle raskasta. Oletko esimerkiksi miettinyt, miten selviät, jos saat synnytyksenjälkeisen masennuksen? Masennus uusii helposti, joten olet "riskiryhmää", eli sairastanut aikaisemmin jo masennusta

Mielisairaudet periytyy myös sen henkisen ilmaston vuoksi ja niiden toimintatapojen miten sairas elää. Eli voi olla huonot tai toimimattomat keinot selviytyä elämän vastoinkäymisistä. Näin ollen skitsofreenikko äiti saattaa sairastuttaa myös geeneiltään terveen adoptiolapsen ja geeneissään kaksisuuntainen lapsi voi kasvaa terveissä kasvuoloissa ilman mitään oireita.

Mielisairas ei ole automaattisesti huono vanhempi. Tärkeintä on se, että tietää riskit, että omilla opituilla tavoillaan voi siirtää sairautta muihinkin ja myös olla siirtämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs esim adoptio?

Olin tulossa ehdottamaan samaa. Maailmassa on paljon lapsia vailla perhettä.

Adoption kautta ei todellakaan saa lasta jos on mielenterveysongelmia tai juuri mitään muutakaan terveysongelmaa. Terveitä vanhempiakin on jonossa vaikka kuinka. Lisäksi adoptiolapsen kanssa on usein vielä tavallista vanhemmuutta haastavampaa, joten ei ole siinäkään mielessä hyvä vaihtoehto. Lapset on adoptioissa usein erityislapsia tai vanhempia lapsia, joilla on kaikenlaista taustaa.