Työmille suunnitellaan pakkoraportointia 7 päivän välein
Hurjin piiskaesitys on se, että jos työnhakija ei vähintään seitsemän päivän välein raportoi vielä suunnitteluvaiheessa olevassa verkkopalvelussa työnhakunsa jatkumisesta, työnhaun voimassaolo päättyy. Jos kaikki esitetyt asiat menevät läpi, niin työttömälle se tarkoittaa sitä, että hänen täytyy kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana hakea vähintään 15 työpaikkaa ja raportoida tekemisistään joka viikko työvoimaviranomaisille. Jos töitä ei kolmen kuukauden aikana löydy tai ei löydy riittävästi, seurauksena on työttömyyskorvauksen aleneminen tuolla 4,65 prosentilla. Ministeriön taustalla on kuitenkin ajatus, että esimerkiksi nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät voisi olla mitä tahansa työpaikkoja. Silloin ilmoitusjärjestelmää ei voi kuitenkaan automatisoida, vaan se tarvitsisi ihmisen, joka tarkistaisi, että haetut työpaikat täyttävät ministeriön määräämät ehdot.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomille-ehdotetaan-pakkoraportoin…
Ensi vuonna sitten työttömille se jalkapanta-paikannuslaite ja valvontakamera kotiin. Miksei myös pakollinen työttömän tähti -merkki vaatetukseen.
Kommentit (313)
Yhä useampi antaa periksi ja jättäytyy leikatulle toimeentulotuelle.
Itse en oile työtön, mutta totean ton olevan jo sairasta touhua.
No ainakin noiden vuodatuksien läpi kahlaaminen työllistää.
Vierailija kirjoitti:
Itse en oile työtön, mutta totean ton olevan jo sairasta touhua.
Samaa mieltä.
Olen itsekin töissä mutta kyllä sieppaa tämä työttömien ajojahti. Niitä töitä nyt ei vain ole kaikille, koska meidän hallitus oikeasti myöntäisi sen asian. Tuskin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis aleneeko tuki pysyvästi??
Joko kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan tai kumulatiivisesti aina 3kk:n välein 4,65% lisää, kunnes tuki on lopulta nollassa. Ilmeisesti ei ole vielä päätetty, kun ei ole selkeästi tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa kielletty ministeriön taholta.
Eli jatkossa kadulla laahustaa yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole enää mitään menetettävää. Harvempi pakastuu vapaaehtoisesti hankeen. Järkeä kannattaisi käyttää. Sairasta touhua.
Olen aiemminkin ehdottanut tätä: Työttömät voisivat alkaa lähettämään työhakemuksia puoluetoimistoihin. Vaikka kerran kuussa / työtön. Älkääkä unohtako soittaa perään.
Siitä on jopa haittaa, jos joutuu väkisin hakemaan "epäsopiviin" työpaikkoihin. Eli jos työkkäri alkaa pakottamaan hakemaan kaikkia oman alan vapaita paikkoja, vaikka kaikkiin ei ole vaadittavaa kokemusta, erikoistumista tai lupia suoritettuna. Näin työnhakija antaa vain itsestään hölmön kuvan.
JOO JOO
MUT ENNEN SITÄ TYÖSSÄKÄYVÄT SAAVAT KYYLÄYSPANNAN, JOKA SELVITTÄÄ KUINKA TEHOKASTA TYÖNTEKO OIKEASTI ON, JA KUINKA PALJON TÖISSÄ VAAN KULUTETAAN AIKAA.....
Joutuuhan työssä olevatkin joka päivä raportoimaan tekemisensä suunnilleen minuutilleen työaikakirjanpitoon. Tai vaihtoehtoisesti leimaamaan koko ajan ulos ja sisään kellokortilla.
Verkkopalvelussa? Entä nämä ikääntyneet jotka puhelimella soittamalla ja paperitöillä hoitaa kaiken? Rankkua? Ei elämä...
Vierailija kirjoitti:
Siitä on jopa haittaa, jos joutuu väkisin hakemaan "epäsopiviin" työpaikkoihin. Eli jos työkkäri alkaa pakottamaan hakemaan kaikkia oman alan vapaita paikkoja, vaikka kaikkiin ei ole vaadittavaa kokemusta, erikoistumista tai lupia suoritettuna. Näin työnhakija antaa vain itsestään hölmön kuvan.
Häviää ne loputkin vapaat paikat vain tutuntuttujen tietoon...ykskään työnantaja ei ala lukea tuhansia epäpätevien hakemuksia.
Työttämien pitäisi raportoida johonkin verkkopalveluun joka aamu kello 7 niin pysyisivät rytmissä kiinni.
Ilmeisesti tämä on työelämään valmentavaa toimintaa. Itsekin raportoin työaikani tehtävittäin (noin 50 erilaista) minuutilleen joka viikko. Pääsee työnantaja kunnolla mittaamaan työtehoani (jos esimiestäni oikeasti edes kiinnostaisi), tosin raportoiminen on aina tehokkaasta työajasta pois. Mutta minä saan tästä palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Perustulo
EI IKINÄ!
Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä jolle jouduin 29 vuotiaana. Olin ollut työelämässä alle 23 vuotiaana, joten eläketuloa ei kertynyt. Rupesin opiskelemaan sairastuin...
Nyt saan kuukaudessa takuueläkkeen verran rahaa ja jos tuo perustulo tulee niin tapan itseni! Koska nyt minulle jää käteen n. 500 euroa asumiskulujen jälkeen ja tulen jotenkin toimeen ostaessani lääkkeeni. Perustulo toisi vain kyllä vain n. 560 euroa kuussa käteen ja mitään muuta ei tule.
Tuollaisessa tapauksessa mun pitäisi varmaan muuttaa miehestä erilleen lasten kanssa. Halpa omakotitalo joten toimeentulotukea ei tipu kun lainanlyhennyksiä ei huomioida ja muutkin asumismenot kohtuulliset. Sitten kävisi halvaksi maksaa toimeentulotukea mulle ja lapsille, sekä asumistukea jota muuten ei saataisi, itse asiassa viivan alle jäisi huomattavasti enemmän nykyisen peruspäivärahan ansiosta.
Toki toivon saavani työtä. Mutta päällimmäisenä olisi jatkaa opinnot loppuun jotka sairastumisen vuoksi jäivät kesken. Mutta ei niin helppoa sekään. Haku päällä kyllä syksyn opintoihin.
Lisää asiasta:
http://www.talouselama.fi/uutiset/ministeriosta-vastataan-tyottomille-e…
Jos työnhakijoilta odotetaan raportointia viikon väleihin, niin sehän vähän kuulostaa siltä, kuin todellisuudessa työnhakijaan ei kuitenkaan luotettaisi. Eikö viikon välein raportointi kuulosta yhtään liialliselta toimenpiteeltä?
”Sitä voi tietysti miettiä, onko se liian tiivis aikaväli. Toisaalta tässä on ajateltu myös sitä, että se olisi työnhakijalle itselleenkin hyvä, kun hän säännöllisin aikavälein kertoo, mitä on tehnyt ja voi sitä kautta myös itsekin seurata tilannetta”, Korhonen vastaa.
Työmiehille?