Miltä meidän pian 5-vuotias kuulostaa? Mikä avuksi kun en jaksa häntä yhtään?

Mun kohta 4v täyttävä ihan samanlainen.. siihen päälle vielä kyselyikä...

Tungen samaan ketjuun, voiko juuri kolmw vuotta täyttäneeltä olettaa että pitää pyyyää nätisti. Olen sitä mieltä että huutamalla ja raivoamalla ei saa mitään, mutta nyt tuntuu kaikki olevan vain yhtä raivoamista ja huutoa. Jos esimerkiksi pyytää maitoa raivoamalla ja sanon etyä pitää pyytää nätisti, alkaa vaan isompi raivo ja huuto joka vaan yltyy. Helpommalta tuntuis antaa vaan heti, vaikka ei ihan oppikirjan mukaan maitoa pyydäkkään. Lähtökohtasesti olen sitä mieltä että raivoamalla ja huutamalla ei saa mitään, mutta toisaalta nyt olen kuullut kritiikkiä siitä että ei noin pieneltä vielä kovin täydellistä käytöstä voi olettaa. Ja toisaalta kyllä sen huomaa että jos raivoon ei sen kummemin kiinnitä huimiota se loppuu lyhyeen, mutta jos siitä tekee ns. Isomman numeron, ja alkaa vaatia nätempää käytöstä, lapsi hermostuu vain enemmän ja sitte ei ole kenelläkään kivaa. Kivasti alkanut ruokailuhetki on pilalla.

Olenko päässyt helpolla? Ei meillä oo ollut uhmaa noissa mitoissa. Kyllä viisi- vuotiaan pitäisi jo käyttäytyä. Mä olen kyllä sanonut vastaavissa tilanteissa hiljaa, meillä ei noin käyttäydytä. Huomiota ovat saaneet muuten. Ja ihan normaaleja niistä on tullut. Nyt onkin teini-iän uhmaa.

Vierailija kirjoitti:

Olenko päässyt helpolla? Ei meillä oo ollut uhmaa noissa mitoissa. Kyllä viisi- vuotiaan pitäisi jo käyttäytyä. Mä olen kyllä sanonut vastaavissa tilanteissa hiljaa, meillä ei noin käyttäydytä. Huomiota ovat saaneet muuten. Ja ihan normaaleja niistä on tullut. Nyt onkin teini-iän uhmaa.

Kyse ei välttämättä ole käytöksestä vaan siitä jatkuvasta nirinästä ja kitinästä. Aina joku on huonosti, ennen kaikkiruokainen ei syö juuri mitään, vaatteet on väärät, ei halua/jaksa lähteä tarhaan, haluaa lähteä pyörällä kun on kiire ja pakko ottaa auto, ei halua nukkumaan, ei halua herätä, ei halua mummolaan, kavereiden kanssa leikkikin tökkii jne. Pikkujuttuja mutta ah niin rasittavia:)

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä narsisteja, erityisesti tuollaiset uhmaikäiset. Haluavat että maailma pyörii heidän ympärillään, haluavat huomiota ja ihailua, ja odottavat että kaikki tekevät niinkuin he haluavat.

Niiden kuuluukin olla. Sen sijaan on hämmentävää nykyinen pumpuliaikuisten määrä, jotka eivät kestä omia lapsiaan eivätkä mitään muutakaan, jollei kaikki pyöri sen oman navan ympärillä. Lapset pitäis voida dumpata jonnekin pois, jotta voi enemmän ns. peilailla itseään ja kuunnella rauhassa omia mielihalujaan. Omat harrasteet on nykyaikuisille älyttömän tärkeitä: omat blogit, jumpat, ravintolakäynnit, virkistysmatkat, maratonit, ura, ystävien illanvietot, shoppailut jne jne.

Suoraan sanoen, en jaksa moniakaan aikuisia, joiden henkinen kehitys on siellä yläasteikäisen tasolla ja jutut kanssa. Joku 5-vee uhmapää on pientä sen rinnalla, kun 35-v uhmaa ja eroaa perheestään saadakseen enemmän omaa bileaikaa yms. aikaa eikä ole niin väliä mitä niille lapsille kuuluu tai kenen pihalla ne kiljuu hätäänsä, kun kukaan ei jaksa niitä...

Tämä ei ollut erityisesti ap:lle, mutta noin yleinen aikamme kuva. Pinnallinen ja infantiili.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä narsisteja, erityisesti tuollaiset uhmaikäiset. Haluavat että maailma pyörii heidän ympärillään, haluavat huomiota ja ihailua, ja odottavat että kaikki tekevät niinkuin he haluavat.

Niiden kuuluukin olla. Sen sijaan on hämmentävää nykyinen pumpuliaikuisten määrä, jotka eivät kestä omia lapsiaan eivätkä mitään muutakaan, jollei kaikki pyöri sen oman navan ympärillä. Lapset pitäis voida dumpata jonnekin pois, jotta voi enemmän ns. peilailla itseään ja kuunnella rauhassa omia mielihalujaan. Omat harrasteet on nykyaikuisille älyttömän tärkeitä: omat blogit, jumpat, ravintolakäynnit, virkistysmatkat, maratonit, ura, ystävien illanvietot, shoppailut jne jne.

Suoraan sanoen, en jaksa moniakaan aikuisia, joiden henkinen kehitys on siellä yläasteikäisen tasolla ja jutut kanssa. Joku 5-vee uhmapää on pientä sen rinnalla, kun 35-v uhmaa ja eroaa perheestään saadakseen enemmän omaa bileaikaa yms. aikaa eikä ole niin väliä mitä niille lapsille kuuluu tai kenen pihalla ne kiljuu hätäänsä, kun kukaan ei jaksa niitä...

Tämä ei ollut erityisesti ap:lle, mutta noin yleinen aikamme kuva. Pinnallinen ja infantiili.  

Kymmenen pistettä!

Tämä juuri.

Muutoin olen samaa mieltä kuin joku tuolla edellä, että viisveelle voi jo sanoa ja hän ymmärtää, että huutamalla ei saa asioita. Jokunen kerta siihen menee, että vielä kokeillaan, mutta katsele vaikka ikkunasta äläkä välitä. Odota ja tee samalla rauhassa askareita.

Sitten kun lapsi lopettaa raivoamisen ja pyytää. Annat sen mitä pyysi.

Kun tilanne on tasoittunut kerrot lapselle että äiti eikä isä pidä tyylistäsi millä pyydät asioita. Se on huonoa käytöstä.

Kyllä hän sen oppii.

Pitää muistaa vaan itse ettei anna periksi.

Toteat tyynesti että huutamalla ei asioita ainakaan saa. Jos huuto jatkuu, toteat että sinun ei ole pakko kuunnella turhaa möykkää ja laitat lapsen pihalle/omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Paasee takaisin kun huuto loppuu. 

Enpä aikanaan ajatellut mitään hylkäämiskokemuksia tai muuta traumatisoivaa, kun oma lapsi oli uhmaiässä.

Sanoin vaan että mene muualle huutamaan, minulle et. Olisin voinut laittaa vaikka pihalke, jos olisi tarvinnut.

Lapsi _tarvitsee_ ne rajat. Ei voi aina ajatella, että neuvotellaan, neuvotellaan ja neuvotellaan. Tai no tietysti voi jos meinaa neuvotella maailman tappiin joka asiasta.

Tärkeää on myös, ettei "uhkaile" millään mitä ei ole valmis toteuttamaan. Itse olen uhmaikäiselle kerran kaupassa todennut, että jos ei tuo nyt lopu niin kannan sinut autoon. Sen myös sitten tein kun ei uskonut. Ei ole tarvinnut toista kertaa. Laitoin ovet lukkoon ja hoidin kauppa-asiat loppuun (pieni kauppa pienellä paikkakunnalla).

Sama ruokailun kanssa, jos on "pahaa" ruokaa tai muuten varoituksista huolimatta pelleilee ruualla niin enpä pitkään katsele - lautanen pois ja ei mitään syötävää ennen seuraavaa ruokailua. Ei lapsi nälkään siinä välissä kuole ja kummasti taas ruoka maistuu.

Olen oikeasti ihan kiva ja rento äippä ja pääsääntöisesti meillä on erittäin hauskaa, mutta silloin kun kokeillaan niin osaan ja uskallan ne rajat kyllä pitää ja olen se kovempi. En pelkää lapsen vihaisuutta, ei se kauaa kestä. Pitää olla aikuinen. Eikä ole koskaan tarvinnut huutaa. Jämäkkä voi olla muutenkin.

Nyt lapset jo isompia ja voin luottaa, että osaavat käyttäytyä muuallakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei se mitään muuta haluakkaan kun mun huomiota. Tehdään jo kaikki asiat yhdessä. Milloin lapselta voi odottaa että osaa itse hakea sen vetensä ja itse riisua itsensä. Meidän 2-vuotias on sata kertaa omatoimisempi. Voitelee vaikka leivänkin itse. Siihen ei tuo 5-vuotias kykene vaan karjuminen alkaa jo siinä vaiheessa kun voipaketista pitäisi saada kansi auki. Mitään ei edes yritä itse.

Sano sille että pyytää pikkusisarusta auttamaan :)

Hei ap.

Kirjoitat aloituksessasi siitä, että lapsen olemus herättää sinussa aggressiivisia tunteita ja sitä, ettet jaksa ja siedä tilanteita.

Toivon ja kannustan sinua ottamaan oma jaksamisesi puheeksi esim. neuvolassa. Siellä voit myös käydä läpi hankalien tilanteiden 'anatomiaa' ja opetella toimimaan toisella tavalla niissä. Hyvin usein hankalien tilanteiden pulma on, että niissä jäädään kerrasta toiseen toistamaan samaa toimintatapaa, vaikka jo tiedetään, ettei se auta. Pitää oppia muuttamaan reagointia, kehittämään uusia, luovia ratkaisutapoja. Väsyneenä ja raivoissaan ollen sellaiseen luovuuteen ihminen ei pysty. Rohkaisen siis hakemaan tukea sekä omaan jaksamiseen, että kasvatustilanteiden muuttamiseen.

Onko lapsen käytös samanlaisista muiden läheisten kanssa? Isän, isovanhempien jne? Onko perhepiirissä tapahtuneita muutoksia ollut hiljattain? Monet tekijät voivat laukaista lapsen erilaiseen käyttäytymiseen.

Eiku jatka vaan lapselle mielistelyä. Kohta se pyytää olutta hakemaan kaupasta.