Masennuksesta selvinneet

Mä paiskin 16vuotiaasta asti töitä ja kävin koulua. Pahimmillaan tein sellasta 70h työviikkoa ja vielä tosi kuormittavalla alalla. Kyllä nuorena jaksaa! No, ei jaksa. Ainakaan kovin montaa vuotta.

Vapaa-ajan vietin sängyn pohjalla ja lopulta romahdin töissä ihan täysin. Lopetin koulun ja duunit reilu parikymppisenä ja jäin sänkyyn makaamaan. En vaan jaksanut nousta, saati että ois huvittanutkaan. Parisuhde kärsi kun masennus toi myös hirveät itsetunto-ongelmat joden seurauksena syyttelin miestä ties mistä kun en käsittänyt että se kaikki johtuu mun omasta paskasta olosta. Jätin myös kaikki laskut maksamatta koska en vaan jaksanut välittää.

Heräsin mun omaan tilanteeseen kun mun mies oli musta tosi huolissaan. En oikeesti siinä vaiheessa ehkä ees tajunnut että oon masentunu. Mies pelkäs että teen itselleni jotain ja silloin mä ymmärsin etten mä elänyt ihan normaalia elämää. Aika hyvin sitä sokaistu omalle tilanteelle.

Parantuminen alko oikeestaan yhdestä illasta. Otin psykedeelejä ja ne avas kyllä kaikki lukot. Tajusin mun tilan täydellisesti ja pystyin puhumaan kaikki mua vaivanneet asiat läpi. Sain oikeesti ratkaisuja mun ongelmiin ja sellasen tunteen että kaikki on hyvin ja tuleekin olemaan. Siitä päivästä suunta on ollut ylöspäin. Aloin toimimaan niinkuin olin sinä iltana päättänyt. Nousin sängystä, rupesin syömään ja liikkumaan. Jossain vaiheessa jaksoin hakea uuden duunin ja hoidin raha-asiat edes jotenkin kuntoon. Pikkuhiljaa rupesin parantumaan.

Nyt tuosta on jo monta monta vuotta aikaa ja muistan sen käänteentekevän olon ja illan niin tarkasti. Nyt olen oikeasti onnellinen. Sellainen tuhkimotarina mulla.