Nimen merkitys

eli oma nimi on ehkä enemmän vain " tunniste" ainakin nyt aikuisena, ehkä joskus teini-iässä se oli isompi osa omaa identiteettiä.

Omien lasten nimet taas merkitsevät paljon sen takia, että niiden valitsemiseen on käytetty paljon aikaa ja ajatuksia. Oman lapsen nimi tuntuu viestiltä ympäristölle, tällainen minä olen, tällainen perhe me olemme, oma nimi taas vähemmän, sen valitsemiseen kun ei itse ole voinut vaikuttaa. Eli lapsen nimi on tavallaan jopa henkilökohtaisempi kuin oma nimi.

Tietysti lapsen nimi on kuitenkin enimmäkseen minun tai meidän ja lapsen välinen asia, siinä mielessä, että nimi on lapselle valittu, eikä siksi että pääsisin esittelemään nerokkuuttani niminikkarina... ;) Oman lapsen nimi kertoo siitä, mikä itselle on kauneinta maailmassa. Se on jonkinlainen toivotus lapselle; tällaisena minä näen sinut ja tällaisen elämän haluaisin sinulle.

heiviö:

Oman lapsen nimi kertoo siitä, mikä itselle on kauneinta maailmassa. Se on jonkinlainen toivotus lapselle; tällaisena minä näen sinut ja tällaisen elämän haluaisin sinulle.

Saako tätä lausetta lainata?

Itse olen miettinyt erästä tähän liittyvää asiaa: voiko nimi saada meidät muokkaamaan persoonallisuuttamme?



Toisin sanoen, jos oma nimi sattuu olemaan yleisen käsityksen mukaan esimerkiksi hyvin tyttömäinen, pyrkisikö sitä muulla persoonallaan sitten vastaavasti kompensoimaan (ikään kuin tasapainottaakseen olemustaan)?



Luonnollisestihan tässä astuu mukaan oma arvomaailma - mitä jos nimi on täysin eri tyylinen kuin sisäisesti tuntee olevansa? Jos Sini ei siedä sinistä?



Jos nimi on voimakas ja jämäkkä, haluaisiko sitä alleviivata myös käyttäytymisellään? Voisiko niin tehdä osaksi tiedostamattaan? Jos nimi on tavallinen, häviäisikö muutenkin mieluusti maisemaan vai pyrkisikö erottautumaan massasta peräti sen kyseisen nimen vuoksi? Että joku toinen osa itsestä jäisi mieliin ja tulisi huomatuksi?



Vaikuttavatko tunnetut nimikaimat alitajuisesti?



Näitä on kiinnostavaa miettiä...