Sipilän temppu ikävämpi kuin ymmärrämme – Miettikää millaisissa maissa lehdistövapauteen puututaan
Mitä tekee Suomen pääministeri Juha Sipilä? Yhdellä typerällä kiukuttelullaan hän tuhoaa enemmän Suomen kansainvälistä brändiä kuin sadat tai tuhannet ihmiset ovat ehtineet rakentaa vuosien aikana.
Vielä pääministerinä, jonka tehtävä olisi seitsemänä päivänä viikossa tehdä hartiavoimin työtä Suomen maineen eteen ja edesauttaa saamaan tänne myös kansainvälisiä investointeja.
Toimittajat ilman rajoja -järjestö pudotti Suomen lehdistönvapauden kärkipaikalta kolmanneksi. Syynä on pääministeri Juha Sipilän Yleen kohdistama painostus.
Järjestön pääsihteerin Christophe Deloiren mukaan Suomen putoaminen on vuoden merkittävin tapaus. Järjestön Suomen osaston puheenjohtaja Ilkka Nousiainen sanoo, että Sipilän tapa puuttua yksittäisten toimittajien työhön näyttäytyi sananvapauden rajoittamisena paitsi Suomessa myös ulkomailla. Suomi on pitänyt vuodesta 2010 ykköspaikkaa vuosittaisessa lehdistönvapausindeksissä.
Voi olla, että joidenkin mielestä tätä asiaa ei saa paisutella. Itse olen toista mieltä. Tämä on ikävämpi asia kuin me täällä Suomessa ehkä ymmärrämme.
Suomea ei oikeastaan tunneta maailmalla. Käsitys meistä syntyy harvojen uutisten pohjalta. Suomi ei tunnetusti ole osannut markkinoida itseään, yrityksiään tai osaamistaan. Emmehän me suomalaisetkaan tunne maailman pieniä maita kuin pikku-uutisista.
Jos maailmanluokan uutiseksi nousee tilanne, jossa pääministeri painostaa toimittajaa, maamme vertautuu väkisinkin sellaisten maiden viiteryhmään, jossa emme kyllä haluaisi missään nimessä olla. Joissakin entisissä itäisen Euroopan maissa tai eräissä Aasian ja Afrikan maissa on tavallista, että toimittajia painostetaan ja sananvapautta kahlitaan.
Suomi on toisen maailmansodan jälkeisen ajan halunnut samaistua länteen. Sipilän toiminta ei ole länsimaisten arvojen mukaista.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/sipilan-temppu-ikavampi-kuin-ymmarramm…
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Mitenkään puolustelematta Sipilää, niin ei tuo nyt oikeasti mikään maailmanluokan uutinen ole. Ei sitten niin millään tasolla, kun nyt ap niin kauhian huolissas olit Suomikuvan saamista kolhuista.
Heebo tekee itse jotakin pikkunäppärää ranking-listaa, totta kai hänen omasta mielestään se on Maailman Tärkein ja Suuruutinen.
Oikeasti ei kyllä ole.
Kokeilkaa vaikkapa googlettaa. Pankaa hakusanoiksi journalists without borders rankings ja hakuaikarajaksi kuukausi, ettei tule viimevuotisia mukaan.
Mitä saatte? Ihan hirveästikö uutisia kansainvälisessä mediassa? No juu ei. Pikkumedioita, jotka keskittyvät tarkistamaan OMAN maansa sijoituksen listalla. Ei jotakin kiinalaismediaa voisi vähempää kiinnostaa se, miten Suomen sijoitus on laskenut KAHDELLA PYKÄLÄLLÄ!!!
Yhdessäkään kv-median uutisessa Suomen vaihtuminen kolmannelle tilalle ei ole otsikossa. Muutamassa se mainitaan leipätekstissä, jos joku on kovin kiinnostunut kahlaamaan jutun kokonaan.
Jotain saatana rajaa näihin "voi kauhia, mitä meistä maailmalla ajatellaan" -vouhotuksiin
"Sipilää mitenkään puolustelematta..." ja sitten alkaakin Sipilän puoplustuspuheesi.
Ja kuten aloituksessa todettiin, temppu oli paljon ikävämpi Suomen maineen kannalta, kuin mitä monet edes ymmärtää, kuten tässä sinä.
Oletko Sipilän sukua, vai lestadiolainen, koska meille muille on selvää, että pääministeri, joka kontrolloi mediaa, ei ole länsimainen demoikratia, vaan jotakin muuta.
Missä tahansa muualla länsimaissa Sipilä olisi erotettu tai pakotettu eroamaan.
Outoa, että meillä Suomessa on ihmisiä, jotka puolustelevat sensuuria ja kansalle valehtelemista, sekä Suomen maineen tuhoamista, että valeuutisia.
Eli sinun kommentti, ei jatkoon, olet Sipiläläinen trolli!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta eihän Sipilä ole edes ainoa, joka sananvapautta on koettanut rajoittaa. Sipilältä se jäi vain yritykseksi, mutta mm. tämä palsta se vasta sensuurin osaa.
Käytännössä kansalaisten sananvapautta rajoitetaan kokoajan ja törkeällä tavalla. En näe siinä mitään pointtia: jokainen kuitenkin vastaa henkilökohtaisesti sanomisistaan ja nimettömätkin nettikirjoittelut voidaan jäljittää. Miksi keskustelua siis rajoitetaan ja ohjataan, millään taholla?
Koskaan maailmanhistorian aikana ei ole toiminut se, että toinen taho määrittelee mitä mieltä olet tai saat ääneen sanoa. Joka kerta sensuuri, valtiollinen holhoaminen tai valikoiva journalismi luo vain painetta, joka laukeaa näpeille ennemmin tai myöhemmin.
Eikös Sipilä päin vastoin käyttänyt omaa sananvapauttaan?
Kai poliitikolla on myös oikeus tulla kuulluksi asiassa josta häntä syytetään,silloin kun syyttäjänä on media eikä oikeuslaitos.
Sekö on sinusta sananvapautta, että pääministeri Sipilä pyrkii rajoittamaan riippumatonta mediaa?
Kyseessä on despotismi, eli yksi johtaja määrää, kaikki seuraa ja taputtaa perässä, ihan kuin Pohjois-Koreassakin!
Et ole ansainnut sananvapautta, koska et edes ymmärrä, mitä se tarkoittaa.
Ei siis tarkoita sensuuria, ymmärrätkö edes?
Vierailija kirjoitti:
Mitenkään puolustelematta Sipilää, niin ei tuo nyt oikeasti mikään maailmanluokan uutinen ole. Ei sitten niin millään tasolla, kun nyt ap niin kauhian huolissas olit Suomikuvan saamista kolhuista.
Heebo tekee itse jotakin pikkunäppärää ranking-listaa, totta kai hänen omasta mielestään se on Maailman Tärkein ja Suuruutinen.
Oikeasti ei kyllä ole.
Kokeilkaa vaikkapa googlettaa. Pankaa hakusanoiksi journalists without borders rankings ja hakuaikarajaksi kuukausi, ettei tule viimevuotisia mukaan.
Mitä saatte? Ihan hirveästikö uutisia kansainvälisessä mediassa? No juu ei. Pikkumedioita, jotka keskittyvät tarkistamaan OMAN maansa sijoituksen listalla. Ei jotakin kiinalaismediaa voisi vähempää kiinnostaa se, miten Suomen sijoitus on laskenut KAHDELLA PYKÄLÄLLÄ!!!
Yhdessäkään kv-median uutisessa Suomen vaihtuminen kolmannelle tilalle ei ole otsikossa. Muutamassa se mainitaan leipätekstissä, jos joku on kovin kiinnostunut kahlaamaan jutun kokonaan.
Jotain saatana rajaa näihin "voi kauhia, mitä meistä maailmalla ajatellaan" -vouhotuksiin
Oletan, etta asut Suomessa? Okei, jos unohdetaan tuo "mita meista maailmalla ajatellaan"-juttu, niin milta sinusta tuntuu asua maassa, jossa paaministeri voi noin nakyvasti ja selkeasti kontrolloida, mita hanesta uutisoidaan? Varsinkin kun puhutaan maasta, jossa vapaasta lehdistosta ja mediasta on puhuttu paljon (eli etta Suomessa sellainen on), demokratia on vallassa (ainakin nimellisesti) ja uutiset kasittelivat paaministerin vallan mahdollista vaarinkayttoa? Minusta se on huolestuttavaa, sanottiinpa sitten ulkomailla mita tahansa tai sitten ei mitaan.
Eikös Sipilä päin vastoin käyttänyt omaa sananvapauttaan?
Kai poliitikolla on myös oikeus tulla kuulluksi asiassa josta häntä syytetään,silloin kun syyttäjänä on media eikä oikeuslaitos.