Yksinhuoltaja - millaista on elämäsi?

Tarkoitatko yksinhuoltajaa vai yhteishuoltajaa?

Olen yhden lapsen totaaliyksinhuoltaja (mies kuollut). Suru on vuosien jälkeenkin suuri, mutta elämäni on silti hyvää. Nettotuloni ovat 1800 euroa, joten taloudellinen on pakko olla. Vanhempani ja sukuni asuvat melko kaukana, mutta olen muodostanut hyvän turvaverkon muiden yksin- ja yhteishuoltajien kanssa, eli jos tarvin lapsenhoitoapua niin sitä myös saan.

Tsemppiä!

Olen kolmen lapsen yksinhuoltaja, ollut jo viisi vuotta. Ja täytyy sanoa, että nykyisin nautin itsenäisestä elämästäni niin paljon, etten enää aio miestä ottaakaan. Raskasta on, kun käyn akateemisena vaativissa töissä ja lapsista kaksi erityislapsia, joka tuo paljon ylimääräisiä lääkäri- terapia- ja koulukäyntejä ja muita hoidettavia asioita, mutta pois en vaihtaisi.

Asumme Helsingissä kivalla alueella pientalossa omistusasunnossa. Henkireikäni on koira, jonka kanssa lenkkeilen. Meillä on mukava koti ja piha, joita laitan oman ja lasten mielen mukaan. Nytkin remontti suunnitteilla. Lapset harrastavat mukavia harrastuksia aktiivisesti, vaikka tämä vaatiikin minulta kovaa kuskausrumbaa iltaisin/viikonloppuisin. Kesälomaa ja etelänmatkaa suunnitellaan tällä hetkellä. Oikein täysipainoista elämää eletään ja yritän jaksaa ja ajatella, että omaa aikaa minulla on sitten kun lapset ovat aikuisia.

Tsemppiä! Yksinhuoltajuudessa on paljon hyvä puolia!

Mulla on kaksi pientä lasta (3,5 v ja kohta 2v) eri isille. Isät ei oo mukana kuvioissa. Arki kahden pienen kanssa on tosi raskasta ja rahaa ei tosiaan liikaa oo. Koko ajan saa laskea senttejä, mut onneks mun äiti asuu ihan lähellä ja saan lapset sinne usein hoitoon ja yökylään. Pääsen sitte edes viikonloppuisin baareihin ja näkee kavereita. Nää viiikonloput onkin aina viikon kohokohtia ja kesällä sentään pääsee festareille :)

N22

Kaksi vuotta oon ollut yh. Lapset (3) alakouluikäisiä ja heillä on paljon aikaavievä harrastus.

Taloudellisesti on välillä tiukkaa, varsinkin, kun isä ei osallistu lasten harrastus- tai esim vaatekustannuksiin yhtään ja minimielareita vain maksaa.

Omaa aikaa ei juuri jää, lapset ovat äärimmäisen harvoin isällään. Mutta olen silti tyytyväinen elämään näin, enkä ole hetkeäkään katunut eroa. Uusi suhde tulee, jos on tullakseen, väkisin en uutta miestä tarvi.

Onneks ei tartte olla yksinhuoltaja ;) Mies ja koira riittää, ja kohta vauva toivottavasti! En nuorempana halunnut tehdä lapsia kenen tahansa kanssa!

Kuten vastauksista näkee, yksinhuoltajana voi elää oikein mukavaa ja tyydyttävää elämää, kun opiskellut ja hommannut itselleen kunnon koulutuksen ja uran.

Miksi lapset "erityislapsia"?

Ei isää, uupunut epätasapainoinen äiti ei osaa ja jaksa kasvattaa lapsia tasapainoisesti?

ei näin.

älä tee biletyttö lapsia.

Isät mamuja?

WT-mammako? kirjoitti:

ei näin.

älä tee biletyttö lapsia.

Isät mamuja?

Mistä tiesit?

AV

Mä olen ollut yksinhuoltajana jo 12 vuotta, siitä saakka kun nuorin oli vauva. Vaikka välillä arki oli melko rankkaa useamman pienen lapsen kanssa yksin, niin kaikesta on selvitty. Olen opiskellut kaksikin tutkintoa tänä aikana ja nykyään ihan ok palkatussa työssä. Asutaan omakotitalossa pikkukaupungissa ja meillä menee oikein hienosti. Niin hyvin, etten varmaan ikinä enää parisuhteeseen lähdekään. 

Taloudellisesti ollaan aina pärjätty, kun elää järkevästi ja pitää pientä puskurirahastoa ns. pahanpäivän varalle. 

Omasta ajasta olen myös itse aina ajatellut niin, että sitä on sitten kun lapset on aikuisia. Nyt kun ovat jo isoja, niin omaakin aikaa alkaa olemaan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Välillä jopa kaipaa jotain kauppaseuraa, kun aiemmin puolestaan toivoi että pääsisi edes joskus yksin kauppaan. Lapset kasvaa ja elämä muuttuu pikkuhiljaa. 

En kadu hetkeäkään yksinhuoltajuuttani, päinvastoin. Vaikka helppoa ei ole ollut, niin verrattuna aiempaan parisuhteeseeni olen saanut elää ihanaa elämää. 

En tiedä kenelle nuo wt-kommentit olivat ja ainakaan minä en niihin vastannut. Minun lapseni ovat samalle suomalaiselle akateemisesti koulutetulle isälle. Ja ihan vain tiedoksi, että mikään biletys ei ole ollut minun juttuni edes kaksikymppisenä. Nyt olen pian nelikymppinen akateeminen hyvän uran luonut äiti, jolla on erittäin hyvät ja läheiset välit lapsiinsa. Lapseni ovat elämäni upein asia. Ja tosiaan parisuhdetta en tarvitse mihinkään, olen äskeisen kirjoittajan tapaan niin paljon onnellisempi kuin aikanaan avioliitossa.

ap

Mulla ainakin on ihan kliffaa.

Olen numero kolme ja tienaan tosiaan noin 5000-6000 euroa kuussa käteen. Minäkin luulen, että pärjäämme paremmin kuin monet kahden vanhemman perheet.

Itselläni kolme lasta ja lisää toiveissa. Elämäni on todella hyvää. Riippuu tietenkin siitä mikä on kunkin mielestä hyvää elämää. Omaa aikaa ei ole muutenkuin se n. 30min illalla koneella kun lapset on menneet nukkumaan. Mä nautin pienistä asioista suihku yksin tai niin et pienin on rattaissa mukana. Hyvän tuoksuinen saippua jne. Ystäviä on paljon samassa elämäntilanteessa. Yksinhultajana on helppo tutustua uusiin ihmisiin.

No aika moni tuttava alkaa olemaan eronnut, enkä kyllä ole kuullut kenenkään katuvan.

Minäkin pelkäsin yksinhuoltajaksi jäämistä kovasti eron aikoihin, mutta täytyy sanoa, että tyytyväisempi olen nykyiseen elämääni kuin ennen eroa.

Elän uusioperheessä, erosta jo useampi vuosi. Nuorin uusioperheeseen tullut lapsi on 1,5 v. Lisäksi perheeseen kuuluu kolme entisen liittoni lasta ja mieheni entisen liiton lapsi. Mies oli yh itsekin, kun tavattiin, ex-vaimo ei äidin hommiin pystynyt.

Eroa en ole katunut sekuntiakaan, syitä oli monia.. Muuta en siitä sano. Rahallisesti ei ollut ongelmia, minulla aika hyvä palkka ja isän jättämä perintö turvanani ja saatiin sovittua exän kanssa aika tarkkaan, miten lasten kulut jaetaan. Ajallisesti oli haastetta kun toinen aikuinen puuttui ja minulla oli töissä deadlineja, joiden takia piti istua pitkää iltaa, mutta sain apua äidiltäni ja sisaruksiltani. Ex-mies oli pitkään yksin, mutta hänellä on nykyisin uusi. Sekään ei juuri tuo haastetta, koska yhteiset lapsemme ovat 12-18 v, että osaavat mennä ja tulla itse julkisilla oman päänsä mukaan ja pakata kassinsa. Ex maksaa edelleen 18 v:stä tarpeen mukaan, eli harrastuskamoja, vaatteita,  kenkiä ja antaa ruokarahaa, niin kauan kuin amis loppuu. Onneksi ei ole tarvinnut näistä asioista riidellä. Meillä on yhteistyö toiminut siinä asiassa hyvin. Aika monesti se ei suju.

Up! Vielä olisi kiva kuulla kokemuksia yksinhuoltajuuden iloista ja suruista!

ap

Olen ollut koko ajan yh, nyt lapsi 5v. Puolensa ja puolensa, tykkään että saan päättää asioista itse, enkä oikein osaa kuvitella tähän enää ketään rinnalle.. Toisaalta hyvän miehen kanssa varmaan kuitenkn sitten mieluummin jakaisi arjen jos sellainen kohdalle osuisi.

Olen työtön ja se heijastuu koko elämään. Kärsin nykyään kovasti syyllisyydestä ja riittämättömyyden tunteista, kun en pysty tarjoamaan lapselle sellaisia kokemuksia ja elämyksiä mitä tahtoisin. Ei olla ikinä voitu esim matkustaa ja lapsi alkaa olla jo siinä iässä että niitä toiveitakin on...

Jos omat vanhempani eivät voisi yhtään tukea, esim siinä että saan aikaa omille asioille ja auttavat arjen askareissa, en tiedä miten selviäisin, koska en ole tällä hetkellä täysin terve. Pelottaa tulevaisuus myös jos itselleni tapahtuu jotain, koska olen lapsen ainoa vanhempi.

Rahattomuus on kuitenkin omalla kohdallani se pahin asia tällä hetkellä.