parisuhdeongelmainen..
n ole aiemmin kirjoitellut,mutta lukenut olen joskus tätä palstaa. Silloinhan sitä näköjään innostuu kirjoittamaan,kun menee huonosti.Elikkä mieheni on aasialainen ja meillä on 2 lasta. Ennen ensimmäiset 4v. hän oli normaali mies,joka teki kotitöitä ja maksoi laskut puoleksi. Huomioi minua,hali ja pusutteli. Nuorimman syntymän jälkeen hän jäi työttömäksi ja alkoi käyttäytyä oudosti. Ei huomannut olemassaoloani eikä osallistunut enää mihinkään. Siten aloitti tekstiviestisuhteen johonkin netistä löytämäänsä nuoreen naiseen,joka asui hänen kotimaassaan. Ja viestejä riitti yötä päivää. Ei edes salaillut mitään,sanoi sen olevan pientä " kiusaa" vain. Olin todella pettynyt,vaikka tiedän hänen kaipaavan omankielistä keskustelua. Seuraavaksi hän lähti naapurikaupunkiin kyläilemään. Kertoi vasta lähtiessään! Ja arvatkaa milloin soitti eka kerran?! 3 viikon päästä ja kiertotietä ymmärsin hänen olevan kotimaassaan!!! Ja rahaa vailla!!! Siis olin ihan raivona! Olisin hyväksynyt täysin sen matkan(ellei ole riijustamisreissu)jos hän olisi kertonut etukäteen. Olisin voinut ostaa vauvalle vaippoja yms. tarpeellista varastoon. Olin siis autoton (mies vei senkin jonnekin) ja syrjäseudulla.. No,päätin,että mies ei helpolla takaisin pääse,sillä hän ei luottanut minuun/välittänyt meistä sen vertaa, että olisi kertonut suunnitelmansa etukäteen ja huolehtinut,että meillä on kaikkea.
Jotenkin mies sai keploteltua takaisin kotiimme parin kk reissun jälkeen. Olihan hänellä avaimet. Ja lapsilla oli niin ikävä,etteivät irti päästäneet. Mutta keskustella ei tarvitse eikä selittää mitään. Nyt on vuosi mennyt pahoilla mielin. Mies kulkee omilla reissuillaan (ei matkoilla,mutta on päivänkin poissa) puhumatta missä käy. Toisin kuin minä,jonka pitäisi tilittää jokainen liike. Kotona olen myös kuin ilmaa. Lopulta n. puoli v. sitten hän lakkasi taloudellisesti osallistumasta menoihin(vuokra,ruoka,laskut),mutta itselleen ostelee kelloja,kännyköitä,elektroniikkaa jne. Koskaan ei tarvitse puhua. Jos kysyn syytä moiseen,mies raivostuu mielettmästi ja huutaa ja raivoaa. Lapsia pelottaa moinen. Kaikki on minun syytäni ja asiat olisivat ok,jos olisin hyvä vaimo. Mutta mikä on hyvä vaimo? Sitä en tiedä vieläkään eikä mies selitä. Lisäksi yleensa ainoa mitä kuulen häneltä on turpa kiinni tai hiljaa. Mies on vain heittäytynyt aivan vastuuttomaksi elätiksi,joka ei arvosta mitään. Erosta ei ota vastuuta,se on kuulemma minun asiani. Siis sekään ei liikauta miestä,että vaimo on lähdössä! Vai onko se vain kasvojen säilyttämistä.. Mielestäni kukaan ei olisi näin kauan katsellut. Salaperäinen on ja aina lähtee " asioille" . Ilmeisesti joku kriisi miehellä on,mutta nykyään tuntuu,ettei hänellä ole yritystäkään muuttua tai haluta olla yhdessä. Ei ota myöskään mukaan mihinkään,kavereidensa luo tai sukulaisiin. Itse olen kotihoidontuella,joten rahat eivät riitä mistään,kun mies ei maksa mitään. Nyt olen vihdoin hommannut itselle ja lapsille asunnon,kun mies ei aio pois muuttaa. Vaikka ei hän tätä vuokraa voi yksin maksaa eikä asumistuki riitä. Jos mies lähtisi,en itsekään pystyisi nyt maksamaan. En siis tiedä,lähdenkö vai en. Kauan olen jo vannonut lähteväni. <mitä oikein teen? Mutta pointtini on,että en millään haluaisi erota. Välillä olen ihan raivona. Mies kohtelee kuin roskaa. Välillä en jaksa välittää. Mutta lasten takia olen jatkanut ja odottanut,että mies järkiintyy,mutta milloin.. Tiedän,että lapsille tulee olemaan hirveää olla erossa isästä. Heistä hän välittää ja osoittaa tunteita heitä kohtaan. Mutta hän on myös huolimaton ruokailujen yms. suhteen. Esim. jättää kännykän kotiin kun ottaa lapset mukaan. Ja sitten hätäilen hirveästi(esim. kun olin kampaajalla olivat lähteneet pois koko päiväksi ilman varavaippoja tms.). Siksi eron jälkeiset tapaamisetkin huolestuttavat. Entä jos hän ei palauta lapsia? Mies tekee hetken mielijohteesta kaikenlaista. Nyt oli ostanut uuden auton,johon oli jotenkin saanut velkaa. Ja millä aikoo maksaa? Siis ei edelleenkään aio osallistua perheen menoihin tai vuokriin. En näe enää muuta mahdollisuutta kuin muuttaa eri asuntoon,jotta olisimme edes taloudellisesti lasten kanssa turvattuja. Silti vielä rakastan häntä. Sitä kun ei voi vain napsauttaa pois päältä. Ja siksi kaikki loukkaukset tuntuvat niin pahalta. Sydän on ihan hirveän raskas. Mutta itkuunkaan mies ei reagoi. Minkä jääkimpaleen olenkaan saanut. Saattaa jopa nauraa,kun itken. Hirveää tulee olemaan myös sukuni kanssa. He kun alunperinkin osasivat niin kovasti maahanmuuttajista varoitella. Nyt saavat sanoa olleensa oikeassa. No,riskit tiesin etukäteen,mutta en jaksanut uskoa sitä hänestä. Minkäs sille voi keneen rakastuu ja sitoutuu. Ei vaan ole kiva aina odottaa kotona milloin miehen sopii tulla. Kovasti olen yrittänyt puhua miehen kanssa,mutta ei onnistu. Joskus puhuu ihan asiaakin jostain lasten asioista,mutta tunteistaan minua kohtaan tai meidän suhteesta ei. Vastaus on turpa kiinni! Tunnen ihan oloni jalkarätiksi. Siis mihinkään parisuhdeterapiaan tuota miestä ei saa. No tästä tuli aika pitkä sepustus ja silti paljon jäi poiskin. Kiitos kaikille,jotka jaksoivat lukea ja vielä jotain vastata!
Kommentit (12)
Nyt ei ole paljon aikaa kirjoittaa, ja harvoin kovin suoraan neuvon, mutta mielestäni tapauksesi on aika selvä: lähde pois, jos miestä ei kerta kaikkiaan parisuhde kiinnosta, jos hän ei yhtään arvosta sinua. Monet miehet ottavat raskaasti, jos eivät pysty elättämään perhettään, mutta ei se ole syy kohdella toista huonosti. Kaikkien elämässä on hyviä aikoja ja huonoja aikoja.
Mulla on vietnamilainen mies ja olen alusta asti tehnyt selväksi, että voin olla vietnamilaisen vaimo, mutten vietnamilainen vaimo. Kylässä voin noudattaa tiettyjä vietn. tapoja, mutta kotonani kukaan ei tule mua määräämään. Miehen kanssa sovimme asiat keskenämme, eikä siihen ole muilla sanomista. Vaikka kulttuuriin kuuluisi kasvojen säilyttäminen, vaikeiden asioiden välttely, jopa puhumattomuus, se ei vain toimi moku-liitossa. Molempien pitää olla valmiita puhumaan mistä tahansa (ei ole miesten ja naisten juttuja) ja myös kuuntelemaan.
Suvusta viis! Elät nyt omaa elämääsi. Riski se on rakastua suomalaiseenkin. Jokaisella on oikeus tehdä virheitä, ja kai suhteeseenne hyviäkin hetkiä on mahtunut? Lapsista puhumattakaan.
Kiitos kommentista! Yksi hetki olen lähdössä ja sitten taas.. Mutta kai entistä ei saa takaisin. Tottakai alussa oli aivan ihanaa ja lapset ovat ihania. Olin onnellinen ihanasta perheestä. Mutta nyt lapsetkin oppivat vain huonoa käytöstä isältään. Suhteen alussa keskustelimme kaikki asiat,mitä mieleen juolahti,ettei tule ns. " yllätyksiä" sitten,kun on jo lapsia jne. Mies oli sitä mieltä,että olen suomalainen ja sellaisena pysyn. Ja olen siis ns. kilttiä sorttia,jos niin voi sanoa. En viihdy baareissa,vaan rakastan perhe-elämää. Niin mieskin silloin.. Mies jopa itse sanoi alussa,että toivoo,ettemme loukkaa toisiamme vaan pyrimme ystävällisiin tapoihin,jos on riitaa. Kuulosti ihan liiankin hyvältä,kun nyt ajattelee. Ei ole mies pitänyt mistään lupauksistaan kiinni ja liikaa en vaadi. Ei hän kuulemma ole edes sellaisia puhunut,olen unta nähnyt kuulemma,kun olen hiukan muistutellut,mitä on juteltu.
Todellakin hän on itse luovuttanut,varmaan työttömyyden myötä,vaikka puoliksi olemme aluksi sopineet elämisen kustantavamme,ettei kaikki vastuu ole hänellä yksin. Ärsyttää vaan,ettei hän voi myöntää luovuttaneensa,vaan syyllistää minut sanomalla,että jos haluan erota,niin se on minun asiani. Jotenkin hän on niin pessimistinenkin,kun kaikki kavereiden suomalaiset vaimot ovat lähteneet ja kuulemma meilläkin ero vain ajan kysymys. Iitsekin käyttäytyy nykyään samalla tavalla kuin ne kaverit,ihan kerjää eroa. Olenkin aikoinaan sanonut,etten ihmettele,eihän kukaan nainen tuollaista käytöstä kestä. Ja todella mies elelee saman katon alla kanssani nyt kuin eronnut mies. Ei siis auta sanoa,että yrittäisi edes lasten vuoksi. Hän ei kuulemma tarvitse minua. Voiko sitä mies enää suorempaa sanoa. Hyvää suomalaista vaimoa on hänen mukaansa vaikea löytää. Ja eihän minua kukaan haluaisikaan,miksi hän sitten? Ja lisäksi saisin turpaani ellen olisi suomalainen. Sen verran olen joskus saanut jostain lausahduksista irti. Minun kaverini taas sanovat,että parempaa kuin minä on vaikea löytää ja kieltämättä en itsekään tajua mikä minussa on vikana.. Sitten lopulta ymmärsin,ettei vika ole minussa vaan miehessä tällä kertaa. Enhän voi yksin yrittää kun on parisuhteesta kysymys. Puhumallahan paljon selviää,muttei tämän miehen kanssa enää. Ei puhu,jos on ongelmia. " Sellaista elämä on" ,oli miehen kuittaus kerran kun itkin hänen kylmää käytöstään. On tämä vaan niin kipeä asia.
Kannattaa vain tehdä niinkuin itsestä tuntuu oikealta. Ota mieheesi välimatkaa. Muuttakaa erilleen, ja kun mies huomaa, että on tosi kyseessä, niin ehkä hän tajuaa, että hänen on muututtava. Älä anna hänelle mahdollisuutta tehdä mielensä mukaan, vaan näytä, että olet tosissasi. Jos hän käyttäytyy itsekkäästi, eikä panosta suhteeseenne ja perheenne hyvincointiin, niin hän ei ansaitse teitä. Ajattele mikä on parhainta sinulle ja lapsille, ja aseta heidät etusijalle. Jos miehesi todella rakastaa sinua, ja haluaa jatkaa elämäänne yhdessä, niin hän tekee kaikkensa saadakseen sinut takaisin. Voimia sinulle!
...tuntui viestisi nuo kohdat, joissa miehesi ei myönnä luovuttaneensa tai että hänessä olisi vika. Itselläni ei ollut aasialaista miestä vaan afrikkalainen, joka pakoili kaikenlaista vastuuta ja halusi pitää sekä poikamieselämän että minut kotona. Tarpeeksi temppuilua kateltuani otin ja lähdin. Mieheni ei tunnustanut olevansa mitenkään hankala eikä ymmärtänyt minun kantaani vaikka kuinka yritin keskustella, huutaa, itkeä...mikään ei auttanut. Hän ei halunnut olla " paha mies" joka jättää naisensa vaan siirsi likaisen työn minulle, jotta voisi olla tuttujen silmissä hyvä jätkä, jonka katala suominainen jätti...;) No, meillä oli eri tilanne, koska ei ollut lapsia ja oltiin aika kakaroitakin molemmat, mutta vasta lähdettyäni olen pystynyt puhumaan exäni kanssa asioista jotka ennen kalvasivat. Siksi tuo etäisyyden otto olisi ehkä teillekin paikallaan! Ehkä ukkosi tajuaa että olet tosissasi, säikähtää ja muuttaa tapojaan! Jos ei niin tunsit ainakin oman arvosi ja lastesi arvon!
Mun mielestä sinun pitäisi nyt ajatella ensin itseäsi ja lapsiasi. Miehesi ei näemmä sinua ota huomioon, joten sinun on tehtävä se itse. Älä alistu kerjäämään sellaista, mikä kuuluu sulle muutenkin. Et ole vastuussa miehen onnellisuudesta. Miehen on liian helppoa syyttää muita ja ajatella, että jonkun toisen (=hyvän vaimon) kanssa asiat olisivat paremmin. Eivät ne aasialaiset vaimotkaan aina enkeleitä ole. Tuttavapiirissä on varsinaisia pirttihirmuja, ja on paljon avioerojakin, ihan vietnam-vietnam -parien kesken.
Yhdessä elämisessä ja parisuhteessa ei mielestäni ole kyse siitä, että puolisot varsinaisesti tarvitsisivat toisiaan. Suhteessa on kaksi ihmistä, joilla saa olla omat ajatuksensa ja elämänsä. Kyse on lähinnä siitä, että nämä ihmiset _haluavat_ omasta vapaasta tahdostaan elää toistensa kanssa ja tulevat siitä enemmän tai vähemmän onnellisiksi.
Ei kenenkään pidä tuollaista kestää. Ja miehesi taitaa olla nyt avun tavoittamattomissa. Tai siis ainakaan sitä et voi häntä parantaa. Lähde, minä ainakin lähtisin tai olisin lähtenyt jo kauan sitten. Huoltajuutta sovittaessa, selostat pelkosi ja kerrot huolesi lasten hoidosta virkailijalle. Silloinhan varmasti saatte selvät pelisäännöt tapaamisista(päivät/kellonajat) paperille, joita on sitten toteltava.
Jos mies on noin holtiton niin kannattaa pitää huolta, ettei voi maasta ilman sinun lupaasi lasten kanssa poistua. Onko lapsillasi omat passit? Vai ovatko sinun passissasi?
Ja jos jotkut sukulaisesti tästä irvailevat, niin heität rauhallisesti takaisin vaikka taannoisia esimerkkejä missä se perussuomalainen aviomies/isä on tappanut koko perheensä tms. Eli siis että ymmärtävät, että pahemminkin asiat voisivat olla ja mätiä perunoita löytyy joka lajikkeesta!
mutta vielä pitää olla tässä yli 5 vk... Mies uskoo lopulta,että olen lähdössä,kun olen kaappeja alkanut käydä läpi. Ja siitäkös on vaan hullummaksi tullut. Minulla on muka uusi parempi mies jne. Onko nyt muka mustasukkaisuus nostamassa päätään? Sain tässä kerran ihailevia tuijotuksia muilta maahanmuuttajilta, ja olenkin kuulemma sieltä jonkun iskenyt jne. jne. Aamuvarhain laittaa stereot täysille niin,että koko talo herää. Varmaan tulee valituksia,kun on sunnuntai. Mieltä osoittaa. Sääliksi käy,sillä miehen itsetunto on mennyt niin alas,ettei arvosta itseäänkään. Ymmärtäisi nyt,että hänestä on kaikki kiinni.
Kyllä hän oikeasti on kiltti mies,vaikkakin huolimaton.. Mutta se oikea mies on hävinnyt jonnekin. työttömyyden myötä alkanut taas hengailla vanhassa kaveriporukassa,jossa pelataan,juopotellaan ja baareissa isketään naisia ja annetaan arvosanoja(pikkupoikien hommaa,tiedän). Seura tekee kaltaisekseen. Mutta nuo ns. kaverit ovat ennenkin huijanneet mieheltäni (sinisilmäinen joskus) rahaa,enkä ihmettelisi jos niin olisi päässyt käymään. Eikä niiltä koskaan mitään takaisin saa. Ei vaan voi myöntää. Mutta silti itselleenkin näyttää olevan rahaa vielä,mutta omat tarpeet ovat nousseet ykköseksi,eikä perhe ja yhteiset asiat. Kyllä normaalisti perheessä yhdessä sovitaan isot menot ja maksuasiat. Näin olimme sopineet mekin.. Ja nuo ns. kaverit ovat aina syyttäneet ex-vaimojaan erosta,eihän heissä itsessään mitään vikaa ole! Vaikka on ollut jo 6 vaimoa eräällä,niin ei ymmärrä peiliin katsoa! Minua ovat myös haukkuneet jo silloin,kun meillä meni hyvin. Siksi mies ei halunnut olla silloin enää tekemisissäkään,vaan katkaisi välit pitkäksi aikaa. Kaverit sanoivat,etten kelpaisi kenellekään,miksi mies oli näin kamalan näköisen ottanut jne. Samalla yrittivät vongata minulta miehen selän takana.. Olivatkin kateellisia,kun itse eivät kelvanneet kenellekään. Tai osanneet tutustua. No,en tässä kaveripiiriä syytä,mutta mies ei enää luota minuunkaan,vaikka parempi olisi sulkea nuo kaverit ulkopuolelle eikä omaa perhettään.
Mutta kylläpä tuo mainitsi myös sen,että vapaus odottaa.. Ei kai parisuhde ole mikän vankila. Molemmilla pitäisi olla hyvä olo.
Ja passeja ei ole (onneksi) kun olemme käyneet vain naapurimaassa reissuilla. Olemme yrittäneet säästää(tai niin luulin) reilun vuoden sitä ekaa reissua varten sinne isin kotimaahan. Mies on toki käynyt kotimaassaan ennen lapsia ja lastenkin aikana pari kertaa,mutta en kai ole esittelykelpoinen. Ja onhan siellä helpompi pitää tyttöystäviä,kun ei ole vaimo mukana. Viimeksi varmasti olikin,kun suhde alkoi jo ennen matkaa tekstarimuodossa. Miehen kavereistakin usealla ollut sama juttu. Jopa sillä,jonka luulin olevan ihana aviomies. Aina niin huomaavainen ja tasa-arvoinen. Puhui aina erittäin kunnioittavasti vaimostaan. No,ei ole vaimoa enää. Tai on,mutta eri.
Jotenkin vain tuntuu ihan selvältä tämä lähtö nyt. Toki toivon,että mies palaa järkiinsä. En siis sulje ovea siltä mahdollisuudelta. Enkä ole uutta miestä etsimässä. Saa jäädä tähän. Mutta taitaa mennä mies samaan vaimon kierrätystouhuun kun muutkin. Jos entinen lähtee,niin eikun uutta tilalle ja äkkiä. Jotain puhuikin eilen,että kotimaassa saisi heti uuden. Liekö tosissaan vai ei. Vaikea sanoa haluaako. Varmasti saisikin uuden. Sieltä kun on tulijoita tänne rikkaiden paratiisiin vaikka millä mitalla. Äh,menee taas jaaritteluksi..
Mutta kiitos teille ihanille ihmisille vastauksista!! Varmasti aurinko meillekin vielä paistaa,ainakin mulle ja lapsille. Miestä kun ei voi pelastaa,jos ei hän itse halua.
Voin sitten joskus kertoa uutisia ja toivottavasti hyviä sellaisia,kunhan tilanne rauhoittuu. Mutta pitää nyt alkaa itse elää ja antaa lapsillekin parempi elämä. Nytkun menee ihan isin tempausten ja isin odottelun tahdissa(en sano lapsille,että odotetaan isiä,mutta sydämessä silti aina odotan,mlloin tulee..höh..).
Vahvasti näyttää siltä, ettei mies halua itse ottaa vastuuta mistään. Lähtöösikin on muka syynä toinen mies. Omasta tuttavapiiristä tunnen noita tapauksia. Jätkät eivät ole koskaan oikein kasvaneet aikuisiksi, ja vaimot kyttäävät heitä kuin teini-ikäisiä poikia. Luottamusta kun ei saa, jos ei ole sen arvoinen.
Älä välitä noista puheista uudesta vaimosta. Helppoahan se on; nykyisenä chatti- ja tekstariaikana varsinkiin. Mutta se ei ole sinun ongelmasi. Keskity itseesi, olet sen arvoinen!
Luin kirjotuksesi ja olen pahoillani puolestasi.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, olen joutunut seuraamaan samankaltaista tilannetta läheltä. Haluisin auttaa sinua jotenkin jos vaan mitenkään pystyn. Jos kaipaat juttuseuraa niin laita sähköpostiosoitteesi niin voidaan kirjoitella. :)
Tässäpä tämä meiliosoite: pcifour@yahoo. com
Kun minun miehelläni on masennus, ei nyt ehkä ihan noin kauheita tehnyt, mutta yrittänyt on. Hermoni ovat olleet kireällä mutta periksi en halua antaa, koska rakastan häntä kovasti. Tällä hetkellä hän saa masennukseen hoitoa mutta jos hän unohtaa ottaa lääkkeensä on piru taas irti. Ymmärtäminen on välillä tosi hankalaa, kun toinen puhuu ihan puuta heinää huonoina päivinään.
Joten ongelmia meilläkin on, paljon on itketty ja huudettu. Mutta kai minä odotan että mieheni parantuisi, parantuisi sellaiseksi joka oli kun tavattiin ja ensimmäisen vuoden.
Ja kyllä olen välillä kun on ollut paha tilanne yrittänyt että rakkauden voisi lopettaa, näköjään ei voi...
Hei,
Melkein vuosi kun kirjoitit. Millaiseen ratkaisuun se lopulta johti?
Voimia kaikille vastaavanlaisessa tilanteessa oleville!